Saamelaispoliitikon kiehtovasta urasta

Moni saamelaispoliitikoksi aikova kysyy miten voi valmistua tähän kiehtovaan mutta vaativaan ja vaaralliseen ammattiin. Paikkoja on aina avoinna ja erityisen suuri puute on alan asiantuntijoista ja vapaista saamelaisuuden julistajista.

Mitään koulutusta alalle ei anneta. Päinvastoin on keksitty keinoja, joiden avulla estetään saamelaispoliitikon tielle lähtemästä. Varmin keino tähän asti on ollut estää saamelaispoliitikon tielle lähtevä identifioitumasta saamelaiseksi. Kun ns. saamelainen sukuyhteisö ei ole hyväksynyt tällaista saamelaiseksi pyrkivää saamelaiseen sukuyhteisöön kuuluvaksi, tällaiset ihmispoloiset ovat ryhtyneet peräämään oikeuksiaan oikeusteitse, osan jopa onnistuen.

Näin saamelainen sukuyhteisö on saanut harmikseen heistä kriittisiä arvostelijoita. Kuten KHO:n viimeisin ratkaisu osoittaa saamelaisen sukuyhteisön kannalta on ollut vaarallista, kun kontrolloimattomat tiedot leviävät. Suuri määrä sukuyhteisön ja saamelaisradion kontrolloimia tietoja on kärsinyt tappion kohdatessaan totuudellisen tiedon. Vapaa saamelainen tai statukseton saamelainen ei ole nimittäin ostettavissa, mutta on saamelaisen sukuyhteisön piirissä eristettävissä.

Kuten jo edellä mainitsin, saamelaispoliitikon ammatti on siis vaarallinen mutta kiehtova. Siihen etsitään nuoria miehiä ja naisia, joilla on vahva usko asiaansa ja varsin paljon kykyä. Tehtävän tarvitaan itsenäisiä, lujaluontoisia, vastarintaan kykeneviä saamelaisia. Saamelaispoliitikon tulee tietää, että politiikka kuohuu saamelaisradiossa ja äänestäjien keskuudessa. Saamelaispoliitikon tulee osata myös lukea lehtiä, joissa onkin paljon lukemista.

Saamelaispoliitikon tulee olla myös fyysisesti terve ja häneltä edellytetään kärsivällisyyttä. Pitkät kokoukset vaativat erityisesti sitkeää istumanahkaa, ja tehtäviin voi liittyä myös pitkiä matkoja, jopa maapallon toiselle puolelle. "Jetlagille" kovin herkät eivät siis sovi tehtävään. Vaikka lentomatkalla ei olisi ylitetty ensimmäistäkään aikavyöhykettä, tai ei ole matkustettu sen kauemmas kuin johonkin neuvotteluun pääkaupunkiseudulla tai saamelaisalueen sisällä, eräillä saamelaispoliitikoilla esiintyy selvästi tunnistettavia jetlagin merkkejä: väysymystä, päänsärkyä, verestävät silmät, lieviä tasapainohäiriöitä ja ajoittaista puheen sekavuutta.

Mikään näennäistemppu ei saisi päästää saamelaispoliitikkoa lankeamaan tyhmyyksiin, mutta niinkin hänelle voi silti joskus käydä. Saamelaispoliitikon mielestä maiden palauttaminen takaisin saamelaisille antaa lisää turvallisuutta, mutta sitä ei kukaan kerro hänelle, että mitä enemmän turvallisuutta yhteiskunnalta saamelaisille vaaditaan, sitä enemmän riistetään statuksettomia saamelaisia ja alueella asuvaa muuta väestöä. Seurauksena on, että sitä kamalampi turvattomuus saa koko yhteiskunnan valtaansa. Eletään siis saalistajien yhteiskunnassa, jossa monen saamelaispoliitikon menestys perustuu enemmän saalistukseen kuin oikeudenmukaisuuteen.

Joten saamelaispoliitikolta edellytetään tällaisessa tilanteessa suhteellisuuden tajua. Siksi huomiota on kiinnitettävä tähän vääristyneeseen maailmankuvaan, jota saamelaisista pyritään tiedotusvälineissä antamaan. Siksi historiallisen totuuden puolustajat on saatava mukaan. Kun saalistajat heittävät varsinaisen asian ylle sumuverhoa, on jonkun pidettävä totuudesta kiinni.

Monet kokemattomat saamelaispoliitikot pyrkivät julkisuuteen temppuilemaan ja esiintymään erinomaisina saamelaisina, joita saamelaisradiossa tämän tuosta kehutaan rohkeiksi tienraivaajiksi. Saamelaispoliitikon täytyy tukea heikkoa, jotta hän tuntisi itsensä voimakkaaksi. Mutta taistelevan saamelaispoliitikon arki on karu, aiheet karkeita ja vaativia. Hänen on käytävä tuon saamelaisia riistävän siirtomaalinnoituksen, valtion, kimppuun. Ja milloin vain joku on nostamassa tunturin laelle tuulimyllyn, niin oitis saamelaispoliitikkomme laskee kypäränsä silmikon, laskee peitsen tanaan ja kannustaa jalon sotaratsunsa vihollisen kimppuun.

Saamelaispoliitikon on oltava aina hereillä, sillä maailmassa ei ole sellaista tunturinhuippua, josta kaikki saamelaisten sorto näkyisi. Sietämättömän ilmiön muodostaa sellainen poliitikko, joka yrittää toimia kaikkien hyvien asioiden puolesta toteuttamatta niistä yhtäkään.

Sanotaan, että saamelaispolitiikassa ongelmat on tunnettava, ennen kuin voidaan harkita keinoja niiden ratkaisemiseksi. Pirullisinta onkin silloin jos ongelmaa ei tunneta. Siitäkin meillä on viime vuosilta riittävästi näyttöä. Pelkästään arvailujen varassa ei kannata suunnitella mitään, siitäkin meillä on näyttöä. Tällaisessa epätietoisuuden tilassa ei pidä uskoa laajoihin selityksiin, koska monisanaiset selityksen on tarkoitettu kaiken olennaisen peittämiseen äänestäjiltä.

Kokenut saamelaispoliitikko joutuu myöntämään moneen Lapin aihkimäntyyn tehdyn päänlyönnin jälkeen, että ikuisia totuuksia on sittenkin olemassa. Saamelaispoliitikko joutuu urallaan myös tunnustamaan, ettei ei ole saanut oikeita tietoja. Ongelma on siinä, että hän on saanut niin runsaasti vääriä tietoja, ettei ole niiden joukosta erottanut oikeita.

Saamelaispoliitikko joutuu heti aluksi tyydytyksellä toteamaan, että demokratiassa on kaikki sallittua, vaikka Mannerheimin patsaalle kiipeäminen. Poliisipartio vain katsoo patsaan jalustan vieressä yrittämättä poistaa sen päälle kiivenneitä mielenosoittajia. Vaikka mielenosoitukselta menee näin osa sen hohdosta, niin kuitenkin parasta näin, ettei tule vahinkoja ihmisille tai patsaalle. Mutta kantapään kautta saamelaispoliitikko joutuu myöntämään itselleen sen mikä ei ole sallittua. Hän joutuu myös kohtaamaan sen karun tosiasian, että miten vaarallista on kun saamelaisuutta yritetään monopolisoida pelkästään yhden saamelaisryhmän asiaksi.

Moni saamelaispoliitikoksi ryhtynyt on ensin katsellut tapahtumia sivusta ja joutunut toteamaan, että pahalta näyttää. Syvät aallot vyöryvät ja imevät hänet mukaansa; saamelaispoliitikoksi ryhtyvä tempaistaan nyt heti aluksi aallon harjalle. Poliitikkona hän kuitenkin aika ajoin syöksyy aallon pohjalle. Kaikki eivät tällaista jumalten keinua kuitenkaan kestä. Sanotaan, että saamelaiskäräjiin valitut ovat juuri sellaisia kuin saamelaiset äänestäjät ovat halunneet. Saamelaiskäräjät saa aina sellaisen johtajan kuin saamenkansa ansaitsee. Ajankohtaista sanontaa lainaten: sitä saa mitä tilaa.

Nyt valittujen, kiihkottomien ja objektiivisten saamelaiskäräjien jäsenten on astuttava esiin ja pelastettava mitä pelastettavissa on. Tosin sitä ei ole paljon, ellei tämän saamelaiskäräjien lopettaminen ole päätetty asia. Siitäkin kannattaisi keskustella.

Saamelaispoliitikko joutuu huomaamaan, että tietoa tulee ovista ja ikkunoista sisään eri intressiryhmien toimesta eri puolilta, joukossa vastenmielisiä mutta oudon tietäviä ihmisiä. Onneksi kokeneemmat saamelaispoliitikot rientävät selittämään, että nämä on niitä saamelaisvastaisia. Joka vielä tällaisen kaaoksen keskellä yrittää toimia on arvailija, eikä arvailujen varassa voi mitään suunnitella.

Masentavinta saamelaispoliitikon taipaleella onkin joutua kysymään itseltään, tulinko nenästä vedetyksi, kun ryhdyin maailmanparantajaksi. Aika pian koko homma alkaa vaikuttaa hulluudelta. Saamelaisuus ei voi olla aate, jota velvoitettaisiin toteuttamaan ne ihmiset, joilla ei ole muuta valittavana kuin saamelaisutopia ja kurjuus. Saamelaisutopia velvoittaa vakavammin niitä, jotka sanelevat sen ideologia ja käytännön ratkaisut. Mutta suuri kysymys onkin se, että toimivatko kulisseissa naruja vedellen vai julkisuudessa.

Saamelaispoliitikko on äänestäjien mielestä joko hyvä tai paha, edistyksellinen tai jälkeenjäänyt. Keskustelun juonteet kiertyvät kuitenkin aina saamelaismääritelmään. Taistelu menneisyydestä jatkuu ja jokainen saamelais/lappalaissukupolvi joutuu itselleen selvittämään yhä uudelleen suhteensa Lapin historiaan. Tulkintojen runsaus ja uudistuvuus pitää saamelaispolitiikan kentän liikkeessä.

Saamelaispoliitikolle visio saamelaisesta yhteiskunnasta käsittää materiaalisesti paremman ja hyvinvoivemman maailman, joka olisi laadullisesti parempi kuin nykyinen saamelaisia sortava yhteiskunnallinen järjestys. Ajatus, että tulevaisuus kuuluu saamelaisille, toimi siten erityisen innostuksen lähteenä. Suuren vision ja positiivisen unelman kääntöpuoli on viha. Samalla kun saamelaispoliitikko rakastaa joitakin asioita, niin hän myös vihaa niiden vastakohtaa - unelmien tiellä olevia esteitä, joita suomalainen yhteiskunnallinen järjestys muodostaa.

Mistä saamelaispoliitikko saa sitten polttoaineensa? Yleisimmissä selityksissä painotetaan tyytymättömyyden näkökulmaa. Näiden selitysten mukaan suomalainen yhteiskunta, niin älymystö kuin saamelaiset itsekin olivat enemmän tai vähemmän tyytymättömiä vallitseviin olosuhteisiin. Saamelaispoliitikkojen mielestä saamelaiset eivät olleet saaneet riittävästi sananvaltaa kielensä ja kulttuurinsa turvaamiseksi, heidän omat itsehallintoelimensä oli vuosisatoja sitten murrettu. Nyt ne piti luoda uudestaan.

Näin synnytettiin saamelaiskäräjät, joka lähti vaatimaan että saamelaisille on palautettava ne maat jotka suomalainen siirtomaavalta on saamelaisilta riistänyt. Ja tässä sitä nyt ollaan. Saapa nähdä, että ollaanko tässä tilanteessa neljän vuoden päästä, jolloin käräjille valitaan uudet jäsenet?