Sen jälkeen kun eduskunta sääti vuonna 1994 saamelaiskäräjälain, jossa todettiin saamelaiset Suomen alkuperäiskansaksi, huomattiin pian, että saamelaismääritelmä onkin etninen eikä vastaa alkuunkaan ILOn alkuperäiskansayleissopimuksessa tarkoitettua määritelmää. Näin eduskuntaa tietoisesti harhautettiin.

Onneksi eduskunta poisti saamelaisuuden takarajaksi määritellyn vuosiluvun 1875. Tämän yleissopimuksen vastaisen epäkohdan korjaamista on vaadittu jo yli 15 vuoden ajan, toistaiseksi huonoin tuloksin.

Saamelaiskäräjien poliittinen johto on pyrkinyt kaikin tavoin estämään aiheesta käytävän julkisen keskustelun, vaikka kriittinen keskustelu tieteestä ja sen tuloksista on yksi tieteellisen toiminnan perusteista ja sen kehittymisen ehto.

Uusimpien tutkimustulosten pohjalta käytävä keskustelu johtaisi parempaan ymmärrykseen saamelaismääritelmään liittyvästä huonosta valmistelusta ja korjaavista tarpeista.

Sen sijaan, että keskustelisi aiheesta rakentavasti, saamelaiskäräjien puheenjohtaja on ollut koko ajan rakentamassa vastakkainasetteluja, lyönyt leimoja siihen lappalaiseen väestöön, jota hän ei vastoin kaikkia tiedossa olevien tosiasioiden perusteella pidä alkuperäisväestöön kuuluvina.

Muutoinkin käräjien puheenjohtaja on toiminut pyrkimättä ymmärtämään, mistä erilaisissa tietoväitteissä on kyse. Hänen viime aikainen esiintymisensä etenkin poliittisten päätöksentekijöiden keskuudessa on valitettava esimerkki keskustelutavasta, jolla hän ei pyri uusimpien tutkimusten ja niiden lähtökohtien ymmärtämiseen, vaan niiden julkiseen kieltämiseen ja tutkijoiden mustamaalaamiseen ja panetteluun saamelaisvastaisina. Tällainen esiintyminen vain hämää asiasta tietämättömiä poliittisia päättäjiä. Asiasta jotakin tietävien silmissä taas katoaa uskottavuus; kun ei ole muuta sanottavaa, jää leimaaminen.

Saamelaiskäräjien puheenjohtaja on ottanut kritiikkinsä kohteeksi "tekosaamelaiset" perustelematta minkäänlaisilla tiedollisilla argumenteilla väitettään siitä, että väestö johon hän viittaa ei voisi olla saamelaisalueen alkuperäistä väestöä. Hänen pitäisi jo koulutuksensa puolesta tietää, että kaiken yhteiskunnallisen keskustelun perusvaatimus on omien kantojensa perusteleminen.

Käräjien puheenjohtaja on viime aikoina (esim. ihmisoikeusseminaarissa 30.11.2012) poiminut sanoja ja lauseenosia valikoimistaan teksteistä ja siirtänyt niitä omaan argumentaatioonsa tavalla joka vääristää ja hämärtää koko alkuperäiskansayhteyden saamelaisista lappalaisiin. Tällainen sillisalaatti ei johda mihinkään, paitsi ehkä kasvavaan hämmennykseen ja epäuskottavuuteen.

Puheenjohtajan antama kuva saamelaismääritelmään sisältyvästä alkuperäiskansasta on mitä suurimmassa määrin tarkoitushakuinen, yksipuolinen ja harhaanjohtava. Se on puhdaslinjaisen poliittinen kansanosaa edustavalle virkamiehelle. Siinä on sulattelemista jokaisella kuulijalla.

Puheenjohtaja Näkkäläjärven uusimpia alkuperäiskansatutkimuksia arvioivia puheenvuoroja ei voida pitää millään lailla asiallisena. Hänen viestinsä on että lappalaisten kanssa ei keskustella, koska uusimmat tutkimustulokset ovat hänen mielestään virheellisiä. Ilmeisesti alkuperäiskansakysymyksiä tutkivien tulisi pysyä poissa siltä poliittiselta areenalta, jossa säädetään lait, joiden perusteella määritellään ketkä kuuluvat alkuperäiskansaan.

Alkuperäiskansatutkimuksen saralla on edelleenkin tutkimuksellisia aukoja kuten tarkemman analyysin laatiminen lappalaisten kielenvaihtamisprosessista esim. vuodesta 1695 tähän päivään asti. Tällaisen tutkimuksen synnyttämän tieto auttaisi paremmin käsittämään sen, miksi saamelaismääritelmän perusteella saamelaiseksi määritelty ryhmä ei ole yleissopimuksen tarkoittama todellinen alkuperäiskansa, vaan alkuperäiskansan etninen ryhmä.

Näin ollen puheenjohtaja Näkkäläjärven omasta näkökulmasta poikkeavien lähestymistapojen poissulkemisen sijaan tarvitaan uusia tutkimuksellisia näkökulmia ja rakentavan vuoropuhelun käynnistämistä epäonnistuneen saamelaismääritelmän korjaamiseksi tosiasioiden mukaiseksi. Määritelmää voi pitäää suorastaan ILO-yleissopimuksen vastaisena muun muassa puuttuvan itseidentifikaation sääntelyn vuoksi.

Nyt tarvitaan puheenjohtajalta kykyä kuunnella myös periaatteellisuudesta muitakin ryhmiä. Mutta kykeneekö hän kohtelemaan kaikkia ihmisiä samalla tavalla? Puheenjohtajan on oltava suorassa kosketuksissa ihmisiin, jotta saa suoraan palautetta harjoittamastaan politiikasta. Pakoilulle ei ole tässä tilanteessa sijaa.

Suhteita ei hoideta poliittisiin puolueisiin ei hoideta sillä tavoin, että niitä nimitellään julkisesti saamelaisvastaiseksi silloin, kun ne eivät hyväksy puheenjohtajan rasistista ja muuta väestöä syrjivää alkuperäiskansapolitiikkaa.

Puheenjohtaja ei näytä vieläkään tiedostavan sitä, että viesti ihmisten ja kansojen tasa-arvosta on jo levinnyt laajalle, ja että tätä sanomaa ei voida enää salata Lapin kaikkein syrjäisempienkään alueiden asukkailta.

Lopulta jokaisen vaikuttajan ja keskustelijan näytön paikka on rehellisyys, avoimuus ja tosiasioiden tunnustaminen sekä oikeuden tunto.