Kun tulin 1970-luvun alussa mukaan saamelaispolitiikkaan, puhuin saamelaisuudesta Nilla Outakosken kanssa. Kokeneella saamelaisella oli omat käsityksensä asiasta. Orastavalla saamelaisliikkeellä oli hänen mukaansa saamelaisten kasvattamisen tehtävä. Hän kehotti meitä nuoria itsekasvatuksella pyrkimään hyviksi ja kunnon saamelaisiksi. Hän ei pysähtynyt vain siihen, että minunkaltainen nuori saamelainen kasvaisi vain itseään varten, vaan hän muistutti velvollisuudestaan kasvaa lähimmäisiään ja muita saamelaisia hyödyttämään.

Nillan mielestä uhanalaisen saamelaisyhteisön menestymiselle on tarpeellista että saamelaiset yksilöt joilla on siihen edellytyksiä kehittävät itseään. Hänen mukaansa koko ajan tulee eteen asioita, jota vaativat valveutunutta mieltä. Hyvän saamelaisen tulee perehtyä asioihin ja kasvattaa kykyjään niin, että kykenee saamelaisten ja muiden kanssa rakentavaan toimintaan. Tässä tarkoituksessa tulee koulutettujen ihmisten johtaa saamelaisnuorten huomiota yhteiskunnallisiin asioihin ja helpottaa niiden selvittelyä. Esitelmillä, keskusteluilla ja kirjallisuuden avulla on täydennettävä henkilökohtaisen kosketuksen vaikutusta. On tärkeätä, että saamelaisyhteisöt kasvattavat jäsenensä käsittämään oikealla tavalla suhteensa toisiin ihmisiin.

Näin Nilla minulle selvitti nämä saamelaisuuden pääteesit, jotka siinä tilanteessa tuntuivat ihanteellisilta. Vähitellen iän karttuessa ja kokemusten lisääntyessä panin merkille miten moni saamelainen tuntui olevan tyytymätön suomalaiseen yhteiskuntaan. Tämä asia jäi kiinnostamaan siinä vaiheessa kun mietin omaa tulevaisuuttani saamelaisalueella.

Nämä suomalaista yhteiskuntaa arvostelevat saamelaiset elivät siinä käsityksessä, että he omalla kyvyillään kykenisivät pitämään huolta itsestään, koska eivät kokeneet millään tavoin hyötyvänsä yhteiskunnasta. Pidin tällaista hyvin lyhytnäköisenä. Mielestäni he eivät ottaneet huomioon, että he olivat saneet tilaisuuden harjoittaa menestyksellisesti toimintaa sillä edellytyksellä, että he olivat Suomen kansalaisia, joille valtio oli turvannut heidän olemassaolonsa ja omaisuutensa. Samoin he unohtivat, että monet heidän kehityksensä ja toimintansa turvaavat asiat, vaikkapa tiet, joita he hyödyksensä käyttävät, olivat yhteiskunnallisen kehitystoiminnan tuloksia. Heiltä oli unohtunut miten yhteiskunta teki oikeusturvallaan, laeillaan ja muilla säädöksillään mahdolliseksi esimerkiksi lainan oton ja annon, joita melkein jokainen suomalainen tai saamelainen joutui taloudellisessa toiminnassa hyväksi käyttämään. Heidän väheksymänsä yhteiskunta oli pitänyt huolen siitä, että lähes kaikki saamelaiset ovat yhteiskunnan myötävaikutuksella voineet muodostaa itselleen tilat haluamilleen paikoille.

Juoduin tunnustamaan, että vakavinkaan ja taitavinkaan saamelainen ei elä pelkästään omien saavutustensa hedelmillä, vaan jokainen meistä joutuu tavalla tai toisella elämään lähimmäistemme ja esivanhempien henkisellä ja taloudellisella tuella. Me saamelaiset hoidamme poroja inarinsaamelaisten historiallisilla alueilla ja kuljemme suomalaisten rakentamia teitä, samoin käytämme toisten rakentamia tietoliikenneyhteyksiä, käytämme yhteiskunnan tarjoamia palveluja, postilaitosta ja nykyaikaisia tietoyhteyksiä ym., jotka muut ovat keksineet. Me olemme vai jatkaneet siitä minne tuhannet ennen meitä saamelaisia ovat kehitystä vieneet. Tästä integraation myönteisestä kehityksestä ei ole saamelaistenkaan enää kannattavaa jäädä sivuun. Kovasti vaadittu saamelainen itsehallintokaan ei voi korvata näitä saamelaisten toimintoja ylläpitäviä rakenteita. Vielä vähemmän ne voidaan korvata sellaisella saamelaisaatteella joka perustuu kuvitelmiin siitä, että me saamelaiset olemme jotenkin muita parempia, peräti aivan omaa luokkaamme olevia, suoraan luonnosta ja muinaisuudesta nousevia yli-ihmisiä. Tämän erityisasemansa oikeutuksella saamelaisten kuuluu vallita, ei ainoastaan maita ja vesiä, vaan myös muita ihmisiä. Jotenkin tällä tavoin voidaan tiivistää saamelaisen etnonationalismin propagandistien julistus, jossa myyttiset ainekset ja populismi paiskaavat kättä politiikanteossa, josta puuttuvat taito, ymmärrys, kokemus, osoitettu kansalaiskunto, tilanneanalyysi, strategia ja diplomatian alkeet, vain joitakin puutteita mainistakseni.

Jo tämän lyhyen katsauksen pitäisi osoittaa kuinka me saamelaiset olemme yhtämittaisessa riippuvuussuhteessa yhteiskuntaan. Vaikka suomalaisen yhteiskunnan harjoittamassa saamelaispolitiikassa löytyy vakavaakin arvosteltavaa, saamelaisten menestyminen selviytymistaistelussa on suurelta osin saman suomalaisen yhteiskunnan ansiota. Olemme saaneet apua ja tukea kun olemme sitä kipeästi tarvinneet, ja voimme luottaa siihen, että saamme sitä vastedeskin. Mutta toisaalta meidän on pidettävä varamme, että meistä ei tule pelkkiä avunnauttijoita, jotka lypsämme tukea samalla kun moitimme ja syyttelemme sen antajaa. Yhteiskunnan kantava voima on sen kansalaisten luomaa. Siksi olisi tärkeää, että jokainen saamelainen ymmärtäisi oikealla tavalla yhteiskunnan merkityksen ja suhteensa toisiin samalla alueella eläviin ihmisiin. Näin hän täyttäisi paikkansa yhteiskunnassa saamelaisena ja suomen kansalaisena.

Terveen yhteiskuntaelämän perusedellytyksiä on eri väestöryhmien keskinäisten suhteiden oikea ymmärtäminen. Sen puutteessa nousevat monet saamelaiset itseään vastaan ja sairastavat. Meidän saamelaisten keskuudessa on tätä sairautta runsaasti. Tällaisessa vaikeassa tilanteessa tarvittaisiin yhteisymmärryksen ja toiminnan rakentajia. Saamelaisten itsetunto on saatava kohoamaan niin, että se ulottuu kaikkiin saamelaisiin. Oman heikon itsetunnon pönkittäminen alaspäin potkimalla ja heikompiaan kiusaamalla voi olla ymmärrettävää, vaikkakaan ei hyväksyttävää, kun on kyse vielä kehittymättömistä alakoululaisista. Aikuisten kohdalla se on köyhyystodistus, todistus siitä, että asianomaisella ei ole kunniallisuutta, todellista rohkeutta eikä sydäntä. On saatava juurtumaan tajuntaan, että lähimmäisen ihmisarvon ja kunnian halventaminen on yhtä suuri rikos, kuulukoon tämä omaan tai toiseen, tai peräti vastakkaiseen yhteisöön tai aatepiiriin.

Saamelaisuus on luonnostaan yhteistunnetta kasvattavaa. Saamelaisuuden voima lepää erilaisten saamelaisten ja suomalaisten yhteisten ponnistusten varassa. Tämä, eikä syrjintä ja vastakkainasettelu, luo parhaat edellytykset saamelaisten etujen ja oikeuksien puolustamiselle.

Saamelaisuus on viime aikoina voinut huonosti, kun väki pohjoisista kunnista on vähentynyt: saamelaisalue on muuttumassa hylätyksi ja autioksi. Syy on siinä, että saamelaisalue ei ole kyennyt kilpailemaan muun Suomen kanssa työpaikkojen lisäämisessä. Jos mitään ei tehdä, saamelaisaluetta uhkaa perikato tai ainakin näivettyminen. Norjan ja Ruotsin kokemukset osoittavat, että aluetta kehittämällä kielteinen kierre voidaan oikaista. Siinä ei riitä jonkin yksityiskohdan ratkaisu vaan tarvitaan kokonainen sarja toimenpiteitä, jotka on järkevästi suunniteltu. Jotta tähän päästään, on valtiovallan tuella laadittava tilanne- ja olosuhdekartoitus, ja sen perusteella kehityssuunnitelma. Pelkästään saamelaisten omin voimin ja resurssein tähän ei päästä.

Tilanteen jatkuessa tällaisena saamelaisalueella, joka on kymmenes osa Suomen pinta-alasta, asuu kymmenen vuoden päästä enää vain noin 2 000 saamelaista. Väestömäärien välisessä suhteessa se merkitsee, että saamelaisten suhteellinen osuus koko saamelaisalueen väestöstä on 20 %. Tällainen kehitys kertoo sen karun tosiasian, että saamelaisuus aatteena ei ole kyennyt pelastamaan saamelaisia yhteiskunnan rakennemuutoksista. Siihen ei kykene myöskään saamelaisuuden vartijaksi perustettu saamelaiskäräjät. Mahtaisiko edes olla liioittelua sanoa, että nykyisellä politiikallaan saamelaiskäräjät on itse yksi niistä tekijöistä, jotka myötävaikuttavat siihen että saamelaisuuden ja saamelaisalueen tulevaisuus näyttää aika lailla synkältä. Niin ei tarvitsisi olla.