Nuoremmat saamelaiset romantisoivat mielellään meidän ja meidän esivanhempien elämää väittämällä, että heiltä on paljon opiksi otettavaa kestävän kehityksen mallia pohdittaessa. Samaan aikaan he vaativat jyrkkiä toimenpiteitä saamelaisen elämänmuodon turvaamiseksi, siitäkin huolimatta vaikka hyvin tiedetään ettei sellaista enää ole. Kukaan saamelainen ei elää enää heimo paimentolaisasteella. Mutta sitä ei ajatella, että käytännössä tällaiset vaatimukset merkitsevät kaikille muille kuin saamelaisille rajoituksia ja kieltoja.

Harva saamelaisten erityiskohtelua vaativista saamelaisseparatisteista tietää mitään aikaisempien aikojen vakavasta puutteesta ja kurjuudesta. Sikäläisissä oloissa ei ollut aavistustakaan sellaisesta kuin saamelaiskysymys. Kaikki tuntui selvältä, että näin on ollut ja näin tulee edelleen olemaan. Lukutaidon kanssa oli niin tai näin. Minkäänlaisista sanomalehdistä ei ollut tietoakaan. Keskustelut liikkuivat silloin kun naapurukset tapasivat jokapäiväiseen elämään liittyvissä asioissa. 1800-luvulla alkoi talvisin Inarin alueen erämaissa ja tuntureilla näkyä entistä enemmän Norjan porosaamelaisia. Vuoden 1852 rajasulun jälkeen kymmenet saamelaisperheet asettuivat keskelle inarinsaamelaisten kalastus ja metsästysalueita. Osa näistä alueelle muuttaneista porosaamelaisista rikastuivat. Mutta useimmille inarinsaamelaisille muutokset merkitsivät siirtymistä vanhasta kurjuudesta uuteen kurjuuteen, monet joutuivat porosaamelaisten rengeiksi ja piioiksi.

Vähitellen kaukaisemmilta asuinpaikoilta inarinsaamelaiset lähtivät tulevaisuutta etsimään joko Jäämeren rannikolta tai Inarin ja Ivalon markkinapaikoilta ja niiden lähialuilta. Kaikki tämä merkitsi vanhan katoamista ja uuden syntymistä. Venäjän vallan aikana tapahtunut tilojen perustaminen toi uuden hengen. Kehityksen kärjessä olivat Inarinjärveen laskevien jokin suut ja jokivarret. Hitaasti alkoi muuttua elämän koko kuva Inarin erämaissa. Historiallisen kehityksen vääjäämättömien lakien mukaisesti vanha - aika oli lopussa, sen oli vähitellen väistyttävä uuden tieltä. Uusi aika ja uudet mahdollisuudet olivat astumassa uuden tilalle. Silloin olisivat asiat hyvin. Papit olivat kertoneet, että näin opetettiin suurissa kirjoissa. Suuri toivo väritti puutteessa elävien metsä .ja kalastajasaamelaisten elämää, mutta puute ei poistunut. Suuria haaveiltiin ja tavoiteltiin, mutta haaveet raukesivat nälkävuosien ankeissa tunnelmissa.

Vanhan kalastaja- ja metsäsaamelaisuuden rinnalle syntyi vähitellen uusi ja omaleimainen kulttuuri. Syttyi paljon uutta ja arvokasta, mutta samalla nopeasti muuttuvaa ja häviävää. Katoavaisuudestaan huolimatta menneisyys kuitenkin vaikuttaa enemmän tai vähemmän huomaamattomana myös nykyisinä ja tulevina aikoina.

Suurten murroskauden eläneiden vaiheet eläneiden ja kokeneiden saamelaissukupolvien edustajat ovat jo poissa. He jos ketkä tiesivät mitä oli elää ankeissa olosuhteissa aikana jolloin yleinen elämisen taso ei ollut kohonnut vuosisataiselta luontaistalouden tasolta, jolla nälkä sääteli väkiluvun kehitystä. He elivät aikana jolloin yhteiskunta ei juuri tarjonnut tukeaan puutetta kärsiville. Suomen Lapissa ei kukaan saamelainen elä tänä päivänä äärettömässä köyhyydessä kuten Intiassa ja Kiinassa, joissa se on ylivoimaisen enemmistön todellisuutta. Tämän päivän saamelaisilta muistot esi-isiemme karusta elämästä ovat täysin unohtuneet; he elävät kunnon asunnoissa, heillä on puhtaat vaatteet, he ajavat autoilla, moottorikelkoilla, mönkijöillä heillä on tietokoneet, kaikki nykyaikainen teknologia kyettävissään. Missään. ei näy huonosti pukeutuvia lapsia. Pihalla leikki hyvin puettuja lapsia ja itsetietoiset kyläläiset katselevat televisiota.

Jostain syytä ILOn sopimuksen ratifiointia vaativat saamelaiset eivät halua vaivata itseään ja lapsiaan menneisyyden surkeuksilla. Puhutaan paimentolaiskansojen elämänmuodon turvaamisesta, mutta ei puhuta mitään saamelaisten itsensä aiheuttamasta ylilaidun katastrofista. Totuus löytyy Inarinjärven saarissa olevista vanhoista hautuumailta. Monet inarinsaamelaiset ovat kuolleet nälkään tai vaarallisiin tauteihin.

Sikäläisissä oloissa ei ollut aavistustakaan sellaisesta kuin saamelaiskysymys. Kaikki tuntui selvältä, että näin on ollut ja näin tulee edelleen olemaan. Lukutaidon kanssa oli niin tai näin. Minkäänlaisista sanomalehdistä ei ollut tietoakaan. Keskustelut liikkuivat silloin kun naapurukset tapasivat jokapäiväiseen elämään liittyvissä asioissa.

Tendenssin kaltaista valikoivaa totuutta, asiat huonosti vai hyvin?

Julkisuus syytää uutisia saamelaisten ja muiden alkuperäiskansojen sorrosta ja uhkasta minkä inarinsaamelaiset muodostavat "aidoille saamelaisille" ja samaan hengen vetoon vaaditaan saamelaisstatusta. KHO:n päätöksiä haukutaan laidasta laitaan. Se sijaan jutut vähittäisistä parannuksista ja edistysaskeleista pääsevät harvoin julkisuuteen. Lisääntyvän lehdistövapauden ja paremman teknologian ansiosta kuulemme yhä useammin hyökkäyksistä eri puolilla maailmaa alkuperäiskansoja kohtaan.

Törkeyden huippuna pidän saamelaisten asian viemistä ilman Suomessa tapahtunutta oikeudellista prosessia YK:n ihmisoikeuskomitealle ikään kuin Suomi oikeasti sortaisi saamelaisia. Tosiasiassa asian viemisellä YK:n ratkaistavaksi haluttiin suomenkieliset saamelaiset erottaa sukulaisistaan. Todellisuudessa kysymys oli dramatisoinnista, eikä mistään muusta. Samaa linjaa näyttää noudattavan totuus ja sovitteluprosessin käynnistäminen ilman, että tiedetään mistä on kyse. Arkipäivää elävistä saamelaisista kukaan ei ole ilmoittanut tällaisen politiikan puoltajaksi.

Tämä osoittaa miten taitavat separatistit ja lobbaajat pelottelevat tietämättömiä saaden tilanteen näyttämään toivottomalta vaikka yleinen suhtautuminen saamelaisiin onkin parantunut selvästi. Ei ole lainkaan ihme, että monet saamelaiset kuvittelevat harhaisesti olojen jatkuvasti huononevan. Harhaluulo olojen huononemisesta tuottaa stressiä toisille ja saa toiset menettämään toivonsa.

Tällaisesta on päästävä eroon. On stressaava olla näkemättä ja ymmärtämättä aikaansaatua edistystä. Saamelaisten huonoa tilaa valittavat eivät näe sitä mikä valtava edistys on tapahtunut Suomen itsenäisyyden aikana. Mikä siinä on, että arvostelijat eivät halua tätä myöntää? Vastustan ylidramatisointia. Itse näen nykyisen maailmankuvan rakentavana ja käyttökelpoisena. Valitettavasti saamelaiset ovat oppineet kiinnittämään huomiota asioihinsa draaman avulla. He luulevat, että kielteiset tarinat ovat dramaattisempia kuin neutraaliset ja positiiviset. He tavallisesti jättävät kertomatta miten pitkällä aikavälillä saamelaisten asioissa on tapahtunut paljon parannusta. Jotkut jopa kehtaavat puhua saamelaisten kansanmurhasta.

On muistettava että verkottuneessa ja läpinäkyvässä maailmassa myös alkuperäiskansojen tilanteessa raportoidaan paremmin kuin koskaan ennen. Tällainen saamelaismedioitten dramatisointi jättää kertomatta sen, että saamelaisia koskevat muutokset ovat paljon yleisempiä kuin tiedetään (liite). Ylidramatisointi riistää meiltä, suurelta yleisöltä ja lapsiltamme totuuden. Väitetyt todisteet meitä saamelaisia kohdanneista hirveyksistä ovat pelottavia, mutta ne saattavat olla myös suuri voimavara silloin kun ryhdymme selvittämään totuutta ja etsimään itsellemme suuntaa. Ne työkalut auttavat meitä arvostamaan sitä mitä meillä nykyisin on jo ja antavat toivoa, että me saamelaiset kykenisimme jatkamaan pitkää taivalta kohti rauhaa, hyvinvointia ja ongelmien ratkaisua.

Aloittaessani saamelaispoliitikkona ja Sapmelas-lehden toimittajana en tiennyt juuri mitään perustrendeistä. Ne oli minun opeteltava. Tiesin ja tunsin olevani loukussa. Tohtori Nilla Outakoski riensi hätiin ja nosti minut ylös. Sitten suomalainen yhteiskunta nosti minut vielä ylemmäs. Huomasin, että ymmärrys ulkopuolisesta maailmasta alkoi parantua. Minun elinaikana Suomi on noussut yhdeksi maailman johtavaksi maaksi kuten ihmisoikeuksien puolustamisessa. Olen 77 vuotta pitkän elämäni aikana joutunut muutaman kerran silmätysten kuoleman kanssa. Minun hengissä selviytyminen on aina riippunut muista. Perheen, ilmaisen koulutuksen, ilmaisen terveyden ja sosiaalihuollon ansiosta olen päässyt tuosta ajasta tähän uskomattomaan tilaan missä kaiken tietämyksen ja kokemuksen mahdollistaman luovuuden avulla voin arvioida saamenkansan nykyistä tilannetta myös tosiasioiden pohjalta. Se on sitä edistystä josta jokaisen saamelaisen tulisi kohdaltaan iloita.