Olen monesti ihmetellyt sitä: mikä saa saamelaisten kulttuuri-itsehallintoelimen, saamelaiskäräjät, toimimaan siten ettei muiden samalla alueella asuvien ihmisten oikeuksista välitetä. Tätä asiaa pohtiessa merkille pantavaa on että kaikkien ongelmien syy on siinä, että tietämättömät saamelaispoliitikot ovat etsineet helppoja vastauksia ja puolivalmiita ratkaisuja perustuslain suojaamien oikeuksien kaventamiseksi, jopa niiden kumoamiseksi. Näille saamelaisille poliitikoille näyttää olevan tyypillistä tietämättömyys yhteiskunnasta ja sen rakenteesta sekä herkkäuskoisuus. Tämä ylenmääräinen herkkäuskoisuus näkyy siinäkin, että joidenkin puolueellisten tutkijoiden tekstejä pidetään lopullisena totuutena. Hyvin harvat saamelaiset poliittiset päättäjät ovat mieleltään kyllin itsenäisiä pystyäkseen arvostelemaan kriittisesti ja erottamaan toden väärästä, tosiasiat fantasioista. Saamelaisten asioista esitetään milloin missäkin puolitotuuksia ja valheita. Saamelaiset tarvitsevat kipeästi apua päästäkseen nousemaan ylös näistä propagandan syövereistä.

Olen viime vuosikymmenien aikana nähnyt miten saamelaiset pelkäävät muutoksia. Saamelaiset tuntevat olonsa turvalliseksi status quon vallitessa. Olen myös pannut merkille miten monelle saamelaisuus tuottaa tuskaa. Monet saamelaiset pitävät yhteen aatteeseen perustuvaa saamelaisoppia herjaavana ja poliittisesti turmiollisena. Tämä on myös johtanut laajalle levinneeseen käsitykseen, että tieteen ja saamelaisuuden välillä vallitsisi ristiriita. Se väite ei ole totta. Ristiriitoja saattaa ilmetä kiihkeiden intoilijoiden ja omasta opistaan kiinnipitävien tiedemiesten välillä.

Kummankin maailma ja menettelytavat ovat kuitenkin niin erilaisia ettei yhteentörmäyksiä tule. Tiede tutkii ja saamelaiset tulkitsevat tuloksia yrittäen löytää niistä viisasten kiven itse aiheutettujen ongelmien ratkaisemiseksi. Korviin kuiskaajia on runsaasti. Tiede antaa saamelaisille tietoa, joka oikein tulkittuna merkitsee valtaa, kokemusmaailmaan perustuva saamelaisuus puolestaan antaa viisautta tekemään oikeita ratkaisuja. Tiede käsittelee tosiasioita, saamelaisuus sisältää arvoja. Nämä kaksi eivät ole kilpailijoita toistensa kanssa.

Minun mielestäni tietämättömyys kuuluu nykyisten ongelmien pahimpiin syihin. Saamelaisen olisi tutkittava ensin tosiasiat ennen kuin päätösten tekoa. Saamelaisten ja lappalaisten ennakkoluulot perustuvat aiheettomiin pelon tunteisiin, epäluuloihin, väärinkäsityksiin. Liian monet saamelaiset tunnistavat tämän tietämättömyyden taudin, joka raivoaa heidän keskuudessaan. Monet heistä esittävät innokkaasti omia mielipiteitä ja levittävät vääristeltyjä puolitotuuksia saamelaisten kollektiivista oikeuksista.

Mikä siis neuvoksi? Tekemällä faktoihin perustuvaa vastarintaa me saamelaiset voimme vastustaa inarinsaamelaisiin kohdistuvaa epäoikeuden mukaista syrjintää. Meidän saamelaisten on työskenneltävä innokkaasti yhdessä saavuttaaksemme täyden yhdenvertaisuuden suomalaisten kanssa. Näinä kaikkialla vallitsevana sekasorron aikana me saamelaiset tarvitsemme miehiä ja naisia, jotka rohkeasti taistelevat kaikkien saamelaisten puolesta.

Kuinka usein onkaan nähtävissä tekojen ja puheiden välinen ristiriitaisuus. Monet johtavista saamelaispoliitikoista puhuvat kauniisti ja sulavasti omistautumisesta puolustamaan saamelaisten arvojen periaatteita ja kuitenkin he ovat omassa elämässään eksyksissä. Samat ihmiset julistavat kiintymyksestä saamelaisdemokratiaan, mutta käytännössä he ovat kieltämässä inarinsaamelaisten osallistumisen yhteisten asioiden puolustamiselle. Käytännössä he toteuttavat demokraattisen opin vastakohtia, mutta samaan aikaan he valmistelevat inarinsaamelaisten oikeuksien haltuunottoa.

Saamelaiset esittävät voimakkaita vetoomuksia hallitukselle, eduskunnalle ja YK:lle saamelaisten kollektiivisten maaoikeuksien tunnustamiselle, mutta samalla he kieltävät statuksettomien saamelaisten olemassaolon ja oikeudet. Tämä omituinen todellisuuden ja ja utopian välinen kuilu on tämän päivän saamelaisten historian surullinen perusvire.