Saamelaiskäräjien ja alueen muun väestön välien kiristyessä on syytä pyrkiä tarkastelemaan ns. saamelaista näkökulmaa tai näköharhaa väestöjen välisistä suhteista ja saamelaisten asemasta alkuperäisväestöjen kentässä yleismaailmallisesti. Erilaiset valtapoliittiset pyrkimykset ovat aina politiikkaa, mutta koska politiikan ohjaimissa työskentelee ihmisiä, on otettava myös huomioon identiteettiin, yhteenkuuluvuuteen, erillisyyteen ja tunteisiin liittyviä motiiveja päätöksenteon taustalla. Saamelaista, sen paremmin kuin suomalaistakaan päätöksentekoa ei ohjaa pelkästään kylmäverinen laskelmointi, vaan historialliset muistot, vuorovaikutus ympäristön kanssa.

Lappalaisten ja heistä polveutuvien saamelaisten ongelmana on kautta aikojen ollut se, että asioidessaan heidän alueelle asettuneen valtaväestön kanssa he ovat joutuneet monesti pettymään saamaansa kohteluun. Heitä pidettiin aikoinaan takapajuisena kansana, mikä sai aikaan alemmuuden tunteita. Nämä kulttuuriset kohtaamiset johtivat siihen, että ihailu kääntyi usein vihamielisyydeksi. Saamelaisia alettiin kuvata suomalaisia huonompina, alempiarvoisena rotuna kuten Helsingin Sanomien kirjoitus 6.8.2017 saamelaisten pääkallojen palauttamisesta takaisin Inarin hautuumaasaareen osoittaa.

Tässä tilanteessa saamelaiskäräjät tarvitsee sellaisen alkuperäiskansa-ajatuksen, jossa aidosti on tilaa kaikille alkuperäisväestöön kuuluville. Saamelaiskäräjillä on suuria vaikeuksia sovittaa yhteen kaikki saamelaisiksi haluavat ja samanaikainen aidon ja alkuperäisen kulttuurin myytin puolustaminen. Tämä ongelma näkyy käräjien politiikassa tänä päivänä jyrkkänä vastakkainasetteluna. Käräjien ja statuksettomien saamelaisten erilainen maailma ja tavoitteet lyövät kiilaa näiden kahden näkökulman väliin.

Kiistellään siitä, kuka on oikeassa ja kumman politiikka on oikeata ja oikeudenmukaista ja kenen väärää. Statuksettomat saamelaiset pitävät todellisena uhkana sitä, että saamelaiskäräjät yrittää kaapata heidän maaoikeutensa ryhmälle, jolla ei ole todellista historiallista tai asiakirjoihin perustuvaa näyttöä oikeuksistaan. Käräjät taas pelkää statuksettomien saamelaisia, koska heillä on vahva näyttö historiallisista oikeuksistaan. Väliin sijoittuu ihmisiä, jotka eivät halua sijoittua itseään kumpaankaan leiriin.

Miten tällaisen politiikan luomaa vastakkainasettelua voisi lähteä purkamaan? Yksi vaihtoehto on panostaa "kulttuuriseen vuoropuheluun". Vaikutuspiireissä on pohjimmiltaan kysymys siitä mitä pidetään oikeudenmukaisena kansainvälisissä järjestelmissä. Onko saamelaisilla sen perusteella oikeuksia ja vastuita enemmän kuin muulla väestöllä, tuleeko vain heidät tunnustaa alkuperäiskansaksi? Minkä muun kuin Suomen valtion vaikutukseen saamelaiset luottavat? Kenet hyväksymme ja kenet kutsumme saamelaisten avuksi toisen valtion alueelle ja minkä kansalaisryhmän vaikutusta pidämme pahana asiana itsellemme?

Nykyinen kriisi on ollut myös käännekohta joka on johtanut saamelaiskäräjien kannanottojen jyrkentymiseen. Käräjät pyrkii säilyttämään uskottavuutensa päivittämällä saamelaisuuden avoimen saamelaisvastaiseksi kertomukseksi alueen historiasta, kulttuurista ja jopa saamelaisten olemassaolosta. Käräjät on elävöittänyt nationalismia äärimmilleen viedyllä inarinsaamelaisten vastaisella propagandalla. Joten jää nähtäväksi, pystyykö saamelaiseliitti pitämään itse aiheuttamaansa kriisiä pitämään enää hallinnassaan.

Saamelaiskäräjien poliittisen johdon ongelma on siinä, että se ei näe eikä ymmärrä ympärillä olevan maailman muuttumista. Lisääntynyt keskinäinen riippuvaisuus edellyttää maailman katsomista erilaisista näkökulmista. Saamelaiset sijaitsevat kulttuurien välisessä risteyksessä ja saamelaisten olisi hyvä tuntea erilaisia ajattelutapoja ja erityispiirteitä. Esimerkiksi monien käräjien esitysten epäonnistumisten syitä voisi tarkastella kulttuurisesta näkökulmasta. Käräjien esitysten epäonnistuminen ei ole heikentänyt yhteisöllisyyttä kuten väitetään, vaan päinvastoin. Uhrimieltä korostavaan kasvatukseen on juurrutettu voimakas "omien" välinen yhteisyys ja sen ylläpitäminen vaikeissa olosuhteissa. Tämä on nykyisen saamelaiseliitin uskonnon ydin.

Ajatus siitä, että vain valtio voi luoda oikeutta, on peräisin 1800-luvulla syntyneestä kansallisvaltioideologiasta. Kaiken sääntelyn pitäisi tapahtua valtion alaisuudessa, eikä esimerkiksi esimerkiksi erilaisten etnisten saamelaisryhmien omilla säännöillä ole merkitystä, jollei niitä ole jotenkin otettu mukaan lainsäädäntöön. Näin on toimittu mm. Ruotsin vallan aikana, eikä Suomen oikeuskäsitys eroa tässä ratkaisevasti länsimaisesta oikeuskäsityksestä. Olennainen ero on kuitenkin siinä, että länsimaisen oikeusvaltioajattelun mukaan samat säännöt sitovat niin tavallisia kansalaisia kuin vallanpitäjiä. Saamelaiskäräjät haluaa korjata tämän epäkohdan siten, että sen ehdoilla korjattaisiin saamelaisia kohdanneet historialliset vääryydet.

Kun valtioon vetoaminen ei ole auttanut, on lähdetty hakemaan saamelaisten vaatimuksille tukea kansainväliseltä yhteisöltä. Saamelaiskäräjien poliittinen eliitti haluaa olla kansainvälisen oikeuden edessä yhtä aikaa täydellisen hallittu ja täydellisen vapaa oikeusministeriön ja poliittisten puolueiden ohjauksesta. Tämä tarkoittaa sitä, että saamelaiskäräjien asiantuntijat uskovat kansainvälisen oikeuden ehdottomuuteen ja ajattomuuteen. Käräjien omat asiantuntijat haluavat käräjille täyden suvereniteetin ja mahdollisuuden hallita myös alueella asuvan muun väestön oikeuksia. Koska saamelaiskäräjien päättäjät pitävät YK:ta kansainvälisen oikeuden periaatteiden keskeisenä luojana, pitävät he alkuperäiskansasopimuksen perusteella myös yksinoikeutenaan tulkita näitä periaatteita oman mielensä mukaan.

Tämä tulee silloin esille kun Suomen oikeusministeriön tulkintoja ei haluta hyväksyä. Tässä yhteydessä on todettava, että kansainvälinen oikeus on aina tulkinnanvaraista. Tulkinnanvaraisuus taas on johtanut syytöksiin kansainvälisen oikeuden loukkauksista ja vaikutuspiiristä. Tämä on tullut esille mm. Suomen ja Norjan kesken solmitun Tenojoen kalastussopimuksen yhteydessä, jonka väitetyistä epäkohdista on vedottu kansainväliseen oikeuteen.

Saamelaiskäräjät pyrkii etnisten saamelaisten asiassa vaikuttamaan erilaisin keinoin mm. vetoamalla YK:n jäsenvaltioihin. Tulokset ovat tähän mennessä olleet laihoja, mikä johtuu siitä, että suuremmilla YK:n jäsenvaltioilla on ollut saamelaisten asiaan vähäiset intressit. Joten tärkeää tässä tilanteessa on pohtia millaista vaikutuspiiriä pohjoismaiden saamelaiskäräjät pyrkivät rakentamaan, millaisessa poliittisessa todellisuudessa saamelaiset vaikuttajat elävät ja miten Saamelaiskäräjät tasapainottelee kansainvälisten ja kotimaisten normien ristipaineessa, haastaen kansainvälisen ja kotimaisen oikeuden tulkintaa.

Kaikki merkit osoittavat että Saamelaiskäräjien harjoittama politiikka on tullut tiensä päähän. Siitä tarjoaa hyvän signaalin Savukoskella 5-6.8.2017 pidetyt metsäsaamelaispäivät, jonne oli kokoontunut runsaasti metsäsaamelaisia, jotka saamelaiseliitin mielestä eivät ole alkuperäisväestöä, vaikka kuinka he polveutuisivat Kemin Lapin vanhoista lappalaissuvuista.