Kenen hallussa on ns. oikea tieto saamelaisista?

Olin vuonna 1999 mukana saamelaiskäräjien järjestämässä tilaisuudessa jossa käsiteltiin saamelaiskäräjien ja tiedotusvälineiden suhdetta. Joku tilaisuudessa mukana ollut esitti vaatimuksen, että toimittajien pitäisi käyttää aktiivisesti työssään asiantuntijoina sellaisia ihmisiä, joilla on hallussaan ns. oikea tieto saamelaisten asioista.

Lähes 20 vuotta saamenkielistä Sapmelas-lehteä vastaavana toimittajana toimineena toteaisin vaatimuksen noudattamisesta, että aina ei toimittajan ole kuitenkaan helppoa löytää näitä oikeampitietoisia saamelaisasioiden asiantuntijoita. Silloin kun joistakin saamelais-/lappalais- keskusteluun liittyvistä keskeisistä kysymyksistä vallitsee perusteltuja näkemyseroja (kuten entisten lapinkylien oikeudenomistajista), joutuu toimittaja väkisinkin tekemään valintoja. Klassisena esimerkkinä tästä haluaisin mainita vaikkapa Pokan toimikunnan kiinteistönmuodostumishistoriaa koskevan osan erilaisuuden suhteessa selvitysmies Wirilanderin aukottoman analyysiin vastaavasta asiasta. Niinpä mietinnön tekstistä saa asiaa tuntematon ulkopuolinen helposti sen kuvan, että saamelaisia ikään kuin kansanryhmänä on kautta historian sorrettu. Tällaista mielikuvaa taas ei saa edellä mainitusta Wirilanderin kiinteistön muodostumista koskevasta selostuksesta.

Saamelaisten ja lappalaisten maanomistuskysymys näyttääkin olevan asia, josta löytyy runsaasti esimerkkejä henkilöistä, jotka esiintyvät mielellään asiantuntijoina ja jotka ovat valmiit lausumaan asiasta varmoja mielipiteitä. Niinpä ei ole lainkaan itsestään selvää, että toimittajat tai muutkaan ulkopuoliset kykenisivät arvioimaan esim. Wirilanderin argumentoinnin pätevyyttä sellaisessa tilanteessa jossa sen voidaan selkeästi todeta olevan erisuuntainen tai suorastaan ristiriitainen siihen mitä Pokan toimikunta asiasta ilmaissut. Kumpaa tulkinta on siis pätevämpi?

Vuosikausia jatkunut yksipuolinen tiedotus on luonut yleisesti hyväksytyn mielikuvan "alkuperäisväestön sorrosta." Välimaastoa ei ole ollut. On ollut pakko olla joko saamelaiskäräjien puolella tai vastaan, joko oikeassa tai väärässä. Hieman yleistäen voisi sanoa julkista keskustelua seuranneena, että saamelaisalueen oikeushistoriasta on muodostunut kaksi näkemystä, jotka ovat täysin erilaiset. Asian kannalta saattaisi olla perusteltua, että tarkasteltaisiin asiaa, kuten selvitysmies Wirilander on asian ilmaissut, tutkimalla alkuperäisiä tiedon lähteitä, jolloin päästäisiin paremmin tarkistamaan jaettavan tiedon laatu ja luotettavuus. On otettava huomioon, ettei saamelais/lappalaisasioihin vihkiytymätön suomalainen kansanedustaja pysty perustietojen puuttuessa kriittisesti arvioimaan hänelle tarjottua tietoa, joka kuitenkin saattaa suurestikin vaikuttaa hänen kannanottoihinsa kun eduskunta ratkaisee suuria kysymyksiä, kuten ILO-sopimuksen ratifioinnin. Olisi hyvin tärkeää, että saamelaisasioiden popularisoinnissa voitaisiin pitäytyä siinä mitä alkuperäiset lähteet asiasta ilmaisevat. Niistä poikkeaminen fiktion suuntaan kun ei auta kenenkään asiaa.

Todellisuudessa tiedotusvälineillä ei kuitenkaan juuri ole Lapin historiaan riittävästi paneutuneita toimittajia. Niilläkin harvoilla erikoistuneilla toimittajilla, joita suurimmissa tiedotusvälineillä on, on annettu raamit jotka rajaavat liikkumatilan varsin ahtaiksi.

Kuten viimeisimmästä hallituksen esityksestä käyty julkinen keskustelu on osoittanut, toimittajat eivät enää tyydy pelkästään tekniseen tiedon välittäjän rooliin, vaan he pyrkivät toimimaan aktiivisemmin myös tiedon tulkitsijoina. Tällainen toimittaja saattaa saada helposti myös rasistin leiman. Sopisikin kysyä, mistä johtuu, että toimittajat ovat tulleet asiantuntevimmiksi, pätevimmiksi arvioimaan sitä, mitä toinen osapuoli pyrkii julistamaan virallisena totuutena? Vai ovatko osapuolet itse auttaneet toimittajia retorisilla teksteihin upotetuilla tavoitteillaan? Käyttävätkö saamelaisten suosimat asiantuntijat julkisuutta omien saavutusten esittelyyn ajaen siten tietyn ryhmän poliittisia tavoitteita? Eräät tutkijat ovat myös olleet näkevinään merkkejä, joiden mukaan eräät toimittajat ovat alkaneet tulkita saamelais/lappalaiskysymystä jopa valtasuhdepelinä, joka on välttämättä paljastettava.

Saamelaisia koskeva tiedotusilmasto ja tiedotusvälineiden toimintatavat ovat muuttuneet viimeisten vuosien aikana kriittisempään suuntaan. Kaikki mitä esitetään lopullisena totuutena, ei välttämättä mene enää sellaisenaan läpi. Sankariasiantuntijoiden rinnalla julkisuuteen on noussut myös sankaritoimittajia, jotka eivät enää ole tyytyneet siihen mitä heille on esitetty virallisena totuutena. Ehkäpä tästä syystä Pohjois-Suomen päivälehdistö onkin yhä enenevässä määrin joutunut oikean tiedon ja siihen perustuvien mielikuvien taistelutantereeksi. On yritetty luoda ulkopuolisille kuva oikeasta ja väärästä saamelais- tai lappalaistiedosta. Aina ei voikaan varmuudella tietää kuinka suuri osa asiantuntijan maineesta on peräisin tiedotusvälineiden antamasta kuvasta ja kuinka suuri osa vertaistensa asiantuntijoiden tunnustuksesta. Keskustelu asiasta varmaan jatkuu tämänkin kirjoituksen jälkeen.