Toisen maailmansodan jälkeen lappalaismaailmaan on vyörynyt saamelaisnationalismi, joka on vähät välittänyt lappalaisten historiasta. Erimielisyyksistä huolimatta tämä voimakas aatteellinen virtaus on ammentanut voimansa yhteisestä historiasta lappalaisten kanssa ja niistä vääryyksistä mitä nationalistien esi-isät - lappalaiset - olivat vuosisatojen aikana joutuneet kokeneet. Tähän liittyi myös halu saada "valtion aikoinaan itselleen saamelaisilta kaappaamat maat takaisin saamelaisille". Samalla tähän politiikkaan liittyi myös saamelaisrekisteriin kuulumattomien lappalaisten vaatimusten torjuminen väitteellä, että he olivat suomalaisia. Lappalaiset ovat puolestaan torjuneet saamelaisten yksipuoliset vaateet maanhallinnan siirtämisestä saamelaisille perusteettomina ja vaatineet tasapuolisempaa ja oikeudenmukaisempaa kohtelua. Kiistaa on käyty 20 vuotta, mutta mikä vaihtoehto avaisi pääsyn umpikujasta?

Saamelaismaailmassa kiista yhdistyy vuosikymmeniä kestäneeseen legitimiteettikriisiin. Jos tilannetta tarkastellaan uuskolonialismin, demokratia puutteen tai kulttuurillisen konfliktin kokemusten kautta, havaitaan heti, että kaikki ongelman ratkaisuyritykset ovat olleet turhia - olivatpa ne lähtöisin sitten hyvää tarkoittavilta idealistisilta toimijoilta tai asiaa tuntemattomilta virkamiehiltä ja poliittisilta saamelaisjohtajilta.

Saamelaisnationalismi eksyi melko pian harhapoluille ja kehittyi huonoon suuntaan. Toisaalta se myös aktivoi ihmisiä taistelemaan itsemääräämisoikeudesta ja auttoi heitä muodostamaan yhtenäisen näkemyksen: yksilölliset ja saamelaiskansalliset pyyteet ylittävästä paremmasta tulevaisuudesta. Se on auttanut heitä ponnistelemaan yhteisen tavoitteen puolesta, jossa ei kuitenkaan ole ollut sijaa saamelaisrekisteriin kelpaamattomille lappalaisille.

Tämä saamelaisnationalistien toivorikas hanke on sittemmin tuottanut karvaan pettymyksen. Siitä huolimatta se vaikuttaa edelleen toivorikkaasti joidenkin idealistien mielikuvissa utopistisesta yhteiskunnasta, mitä todistavat jatkuvat yritykset saada "valtion saamelaisilta varastamat maat takaisin saamelaisille" mm. alkuperäis- ja heimokansoja koskevan ILOn yleissopimuksen nojalla. Saamelaisnationalistien toiminta osoittaa, että maailma on muuttunut Lapissakin, mutta keinot muutosten hallintaan eivät ole kehittyneet riittävästi.

Saamelaisnationalistien toimintaa luonnehtii parhaiten yksinkertaistaminen. Luonteeltaan monia juridisia asioita on pyritty hoitamaan yksiviivaisesti epädemokraattisia ideologioita hyödyntämällä. Näiden nationalistien ideologia pyrkii tarjoamaan saamelaisutopiaan perustuvan epätoivoisen vastauksen modernisaation luomaan uhkaan. Tällainen legitimiteetin puute ilmenee erilaisina yhteiskunnallisen eriarvoisuuden muotoina: syvänä kuiluna saamelaiskäräjien poliittisen johdon ja saamelaisrekisteriin kuulumattomien lappalaisten kesken.

Tähän asti saamelaisnationalismi on ollut liikkeenä hyvin ristiriitainen. Muiden liikkeiden tavoin se on sortunut harhapoluille ja kehittynyt koko ajan huonoon suuntaan. Menestyksensä huipulla saamelaisnationalismin kannattajat pyrkivät saamaan aikaan yhteispohjoismaisen saamenmaan. Vapaustaistelun isäntämaiden siirtomaahallintoa vastaan piti kypsyä ja päätyä saamelaisten väliseen keskinäiseen solidaarisuuteen. Valmistelu tuotti esityksen, joka tuotti enemmän ongelmia kuin ratkaisi. Maiden ja väestöjen historiat ovat niin erilaisia. Tässäkin asiassa saamelaisnationalismi päätyi pian harhapoluille. Monien yritysten jälkeen nationalistit alkoivat keskittyä nationalismin edistämiseen kukin vain omassa maassaan. Ne jähmettyivät aluksi kukin yhden poliittisen johtajan johdettavaksi, Suomessa pitkään Pekka Aikion ohjaamana. Tavallisen saamelaisväestön keskuudessa säilyi siitä huolimatta unelma ylikansallisesta saamelaisyhteisöstä, jota yhdistäisi sama kulttuuriperintö, mutta jossa lappalaisuudella ei olisi sille kuuluvaa historiallista painoarvoa.

Onko ulkopuolisilla sormet pelissä?

Näinkin voidaan kysyä varsinkin kun kiistaa on käyty jo 20 vuotta. Tänä aikana olemme kuulleet saamelaisten ja lappalaisten toinen toisistaan esittämiä syytöksiä. Sellainen on turmellut ja horjuttanut erityisesti saamelaiskäräjien arvovaltaa. Se on tehnyt alkuperäistä väestöä jakavan opin ja pyrkinyt suurentamaan koko ajan väestön välistä juopaa. Se on ruokkinut saamelaista fanatismia, joka on kääntynyt valtiota vastaan kuin Frankensteinin hirviö luojaansa. Tällaisina hetkinä huomaa, kuinka kipeästi kaivattaisiin yleislappalaista yhteisöä, joka kykenisi takaamaan todellisen arvokkuuden ja oikeudenmukaisuuden.

Vaikka luovuttaisiinkin ajatuksesta, että saamelaisnationalistit kykenisivät täyttämään nämä lupaukset - joita on niin usein tärvelty ja suunnattu utopistisille teille, on kuitenkin myönnettävä, että niissä piilee eräänlainen joukkovoima. Nationalistit ovat onnistuneet lietsomaan lappalaisille vahingollista kansallistunnetta yrittämällä polkea saamelaisrekisteriin kuulumattomien lappalaisten oikeudet lokaan.

Viime aikoina saamelaisnationalistit ovat joutuneet perääntymään huomatessaan tosiasioiden edessä, etteivät asiat ole edenneet sillä lailla kuin heille eräät asiantuntijat ovat heille uskotelleet. Joten itse keskustelu on muuttunut tästä syystä. Enää ei vaadita valtiota palauttamaan saamelaisilta varastamiaan maita takaisin saamelaisille, vaan kansainvälisen oikeuden noudattamista saamelaisten kohtelussa. Tämä uusi ajattelutapa pyrkii puolustaa ylpeänä saamelaista identiteettiä. Se on tietoinen aikaisemmista menestyksistä ja tappioista.

Edellä oleva osoittaa sen, että lappalaisiin liittyvien ongelmien ratkaisu edellyttää syvällisiä, sisäisiä uudistuksia koko alkuperäiskansa keskusteluun liittyvässä lainsäädännön tarkistamisessa sekä saamelaiskäräjien hallinnossa ja luonnonvaroja koskevassa päätöksenteossa. Tärkeimmät vaihtoehdot tällöin ovat alkuperäisväestön kokonaiskehitystä edistävien muutosten käynnistäminen. Tällä hetkellä muutosta ja tasapainoa vastustavat voimat ovat toistaiseksi vielä niin suuret, että tämä kehitystie näyttää epätasaiselta ja mutkaiselta.

Jotta tarpeettomat yhteenotot voitaisiin välttää, on otettava oppia saamelaisten ja lappalaisten yhteisestä historiasta. Saamelaisuuden lipun alla on koettu useita sankaruuden, yhtenäisyyden ja onnistumisen jaksoja. Saamelaisnationalismi on innoittanut useita toimijoita, jotka ovat saaneet aikaan joitakin paikallisia muutoksia. Oman kulttuuri-itsehallinnon aikaansaaminen ei ole ollut niistä vähäisin saavutus ja se saatiin nimenomaan saamelaisnationalismin avulla. Meneillään oleva kriisi tuo kuitenkin mukanaan uuden tekijän; se aiheuttaa lisää epävakautta, mutta synnyttää samalla uusia kehityskulkuja. Mitä enemmän totuus paljastuu, sitä vähemmän maanomistusta ajavat nationalistit kykenevät tarjoamaan uskottavaa ohjelmaa umpikujasta ulos pääsemiseksi. Totuuden tunnustaminen voi osoittautua saamelaiskäräjien nykyiselle poliittiselle johdolle ylitsepääsemättömän vaikeaksi. Se toisi kuitenkin tervetullutta vakautta vaikeaan tilanteeseen.

Totuuden tunnustamisen sijasta saamelaisnationalistit lupaavat noudattaa saamelaisia kohtaan oikeutta ja toteuttaa tehokasta hallintoa, mutta ei taloudellisen vallan uusjakoa. Tavallisille saamelaisille suunnattu viesti on selvä, jos he eivät tue vakavasti saamelaiskäräjien ajamaa politiikkaa ongelmien ratkaisemiseksi, he putoavat kelkasta. Nationalistit tulevat itse tarttumaan näihin isoihin asioihin.

Kukaan ei voi jättää huomaamatta realistien ja nationalistien erimielisyyttä. Molemmat haluavat demokratiaa, mutta siitä eteenpäin heidän näkemyksensä eroavat toisistaan rajusti siitä miten demokraattinen kulttuuri-itsehallinto tulee järjestää ja miten sitä on pidettävä yllä? Perinteinen kristillinen käsitys yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta perustuu hyväntekeväisyystyöhön ja poliittisten puolueiden ohjelmiin. Sen sijaan nykyistä valtarakennetta ei haluta muuttaa. Valtion rooli on koko kriisin ajan ollut hämärä ja linjaton. Oikeusministeriö on ilmaissut puolustavansa saamelaista kansallista kulttuuria ja identiteettiä ja on tuominnut väitteet lappalaisten ihmisoikeuksien polkemisesta.

Monet saamelaisetkin kyllästyneinä tähän pattitilanteeseen haluavat saamelaisrekisteriin kuulumattomat lappalaiset mukaan yhteistyöhön. Sitä kuitenkin rajoittaa nykyinen saamelaiskäräjälaki ja saamelaiskäräjien nykyinen poliittinen johto. Saamelaisideologit haluavat säilyttää lähes uskonnollisen ideologian ylivaltaan. On kuitenkin olemassa kiistan pitkittyessä mahdollisuus muodostaa liittoja, jotka hyödyttäisivät sekä rekisteriin kuuluvia ja kuulumattomia lappalaisia. Tavallisten saamelaisten ja lappalaisten tulisi alkaa vaatia yhdessä läpinäkyvyyttä ja samaa väestöä jakavan kiistan lopettamista.

Yhtenäisen ja tehokkaan toiminnan periaatetta ei tarvitse keksiä uudestaan. Ne ovat lähellä saamelaisnationalistisia toimijoita ohjanneita historiallisia periaatteita. Näitä ovat ajatus hallinnosta joka puolustaa kaikkia koskevaa poliittista vapautta ja oikeusvaltiota. Nyt tarvitaan sellaista poliittista ohjelmaa, jolla pyritään parantamaan väestön taloudellista ja yhteiskunnallista asemaa, sekä pyrkimykseen vastata myös lappalaisten toiveisiin voidakseen ottaa käyttöön nämä kaikki periaatteet. Tosiasioiden pohjalta ajattelevien pitäisi voittaa kamppailu johtajuudesta sekä osoittaa ihmisoikeuksien olevan myös lappalaisille yhtä tarpeellisia ja tehokkaita kuin saamelaisillekin.

Saamelaisen kulttuuri-itsehallinnon aikaansaaminen paljastaa kuinka suuri osuus tällaisilla keinoilla on ollut saamelaisten asian ajamisella. Aluksi saamelaiskäräjät oli uskottava, kun se kertoi suomen poliittisille päättäjille puolustavansa saamenkieltä ja kulttuuria, mutta myös siksi, että se oli saanut toimivaltansa yleisillä vaaleilla. Uskottavuus kuitenkin romahti siinä vaiheessa kun ilmoitti edustavansa Suomen ainoata alkuperäiskansaa saamelaisia ja kun se samalla kieltäytyi ottamasta saamelaisrekisteriin rekisteriin saamelaisten verisukulaisia lappalaisia.

Tästä syystä saamelaiskäräjät on joutunut puolustuskannalle kun puhutaan Lapin alkuperäisväestön jakamattomista oikeuksista, kansainvälisistä tunnustetuista juridisista, poliittisista ja eettisistä periaatteista. Sen epämääräinen toiminta uhkaa asettaa kyseenalaiseksi sen nauttiman koskemattomuuden joka on sille suotu.

Nykyisessä internetin ja globaalin aktivismin aikana on saatavilla ennenkuulumaton määrä informaatiota, analyyseja ja historiantietoja alkuperäisväestöstä lappalaisista ja etnisistä saamelaisista. Yhä useammat ymmärtävät, että tällaisella alkuperäisväestöä repivällä politiikalla ei ole tulevaisuutta. Samanlaisista utopioista on eri puolilta maailmaa historiallisia esimerkkejä, joihin on liittynyt loputtomasti uskonnollisia ja kansallisia konflikteja ennen kuin ne on saatu loppumaan.