Saamelaispolitiikan käsite on maassamme edelleen epäselvä. Kun puhutaan saamelaispolitiikasta, ei voi olla varma, minkälaisen sisällön kulloinenkin puhuja sille antaa. Saamelaispolitiikka kytketään edelleenkin hyvin läheisesti porotalouteen. Seurauksena saamelaispolitiikan sisällön epäselvyydestä ei ole yhteistä näkemystä saamelaisalueen ja saamelaisten tulevaisuuden kuvasta. Strateginen näkökulma puuttuu.

Tähän asti harjoitettu saamelaispolitiikka on ollut ponnetonta. Poliittisesti saamelaisalue on jäänyt keskustapuolueen ja perinteisen edunvalvontansa vangiksi. Tilanne on saamelaisalueen kannalta ongelmallinen: muiden ei tarvitse välittää, koska keskustapuolueen ja MTK:n oletetaan huolehtivan asioista. Tämä on ollut yksi syy miksi saamelaiset ovat halunneet muutosta. Monet nuoret koulutetut saamelaiset ovat turhautuneet nykytilanteeseen. Heidän koulutustaan, mielipiteitään ja ammattitaitoaan ei ole otettu huomioon. Seuraus kaikesta tästä on ollut se, että suuri osa Suomen 10 000 saamelaisesta asuu tällä hetkellä Suomessa saamelaisalueen ulkopuolella, muualla pohjoismaissa ja maailmalla.

Olen monesti ihmetellyt miten Inarissa ja muualla maailma on minun syntymästäni (1943) tähän päivään asti suuresti muuttunut. Kehitys on ollut huikaisevan nopeaa ja kiihtyvää. Saamelaiset ovat astuneet näkyvästi takapajuisuudesta - laavustelusta ja kotaelämästä - nykyaikaan. Parantuneiden liikenneyhteyksien ansiosta saamelaiset matkustavat tänään kaikkialla maailmassa käyden jopa useita kertoja vuodessa YK:n alkuperäiskansojen foorumissa tuomassa esille näkemyksensä miten kehnosti Suomi kohtelee saamelaisia. Harvemmin pohditaan mikä on tavallisten saamelaisten ja YK:hon matkaavien matkasaarnaajien ilmakehään jättämää hiilijalanjälkeä.

Taakse on siis jäänyt se aika jolloin saamelaiset kulkivat poroilla tai hiihtäen talvella, kesällä jalkaisin. Teitä ei ollut, ei autoja eikä mitään muitakaan nykyaikaisia kulkuvälineitä. Sota-aikana Lappiin rakennettiin lisää teitä, lentokenttiä jne. Liikenteen kehittyminen Lapissa on liittynyt vahvasti Suomen talouden rakenteen voimakkaaseen muutostilanteeseen. Talouselämän tarpeisiin täytyi saada raaka-aineita ja valmiit tuotteet piti kuljettaa käyttäjille. Ihmisiä siirtyi maaseudulta kaupunkeihin ja maaseudulla syrjäkolkilta suurimpiin kyliin työn perässä, niin myös saamelaisalueella.

Teiden ja autojen ansiosta saamelaisten liikkuminen nopeutui selvästi. 1950-luvun lopulta lähtien lentokoneet ovat olleet vallitsevin liikennemuoto pitkiä matkoja kuljettaessa. Ihmisten lähiympäristössä tapahtuva siirtyminen hoidetaan nykyään pääasiassa omilla autoilla tai julkista joukkoliikennettä käyttäen. Pienestä pitäen opetellaan mopoilla ja kevareilla. Ihmisten elintason noustessa myös autojen määrä talouksissa on kasvanut. Monissa saamelaisperheissä onkin nykyään yhden auton sijasta kaksi tai useampia autoja. Talvisin ja jopa kesäisin kuljetaan ja kuljetetaan moottorikelkoilla, ja mönkijä on arkipäivää. Järvillä ja joilla kuljetaan avoveden aikaa moottoriveneillä ja hurjimukset päräyttävät vesistöjenkin yli moottorikelkalla tai kesäisin vesiskoottereilla.

Saamelaisten asumisen taso ei jää millään tavoin jälkeen pääväestön asumuksista, ja vastaa mukavuudeltaan nykyaikaisia länsimaisia malleja.

Ylä-Lapin saamelaisyhteisöt ovat tällä hetkellä voimakkaassa järjestelmämuutoksessa: saamelaistenkin arkinen elämä on kauan perustunut fossiilisiin energialähteisiin ja raaka-aineisiin, joista huomattava osa on kuljetettu kaukaa fossiilisia raaka-aineita hyödyntäen ja päästöjä aiheuttaen. Saamelaisten olisi viimein itse näytettävä esimerkkiä ja siirryttävä fossiilisista raaka-aineista uusiutuviin, mikä merkitsisi samalla tuotantotapojen ja -rakenteiden muuttumista. Myös liikkumisen, työn, talouden ja yrittämisen luonne muuttuvat jatkuvasti.

Saamelaiselle itsehallinnolle olisi tärkeää, että tätä muutosta ennakoidaan ja analysoidaan sekä Ylä-Lapin laajojen haja-asutusalueiden että myös näiden välisen vuorovaikutuksen kannalta. Myös Ylä-Lapin maaseudun käytäntöjen on muututtava kestäväksi jotta yhteiskunta ja talous voivat kokonaisuudessaan olla kestäviä. Monien saamelaisten haaveilemaan laavuaikaan ei ole enää paluuta. Sillä elämällä oli aikoinaan puolensa, mutta joka kiistää sen varjopuolet sortuu auttamattomasti romantisointiin. "Laavuilulla" voi olla rajoitettu paikkansa porotöissä, vapaa-aikana ja kulttuuristen juurien vahvistajana ja elvyttäjänä, mutta aikakautena ja joukkomittaisena elämänmuotona se kuuluu menneisyyteen.

Tässä muutostilassa saamelaisten maailma on kutistunut kaikissa suhteissa. Viime vuosien aikaisella teknologian kehityksellä, digimurroksella, on tänään suuria vaikutuksia lähes kaikkiin saamelaisten toimintatapoihin ja arjen elämään. Uudet teknologiat ovat tähän mennessä vaikuttaneet voimakkaasti saamelaisten arvoihin ja samalla myös siihen, miten saamelaisyhteisöissä järjestetään työtä ja taloutta.

Myös keinoäly ja robotit tulevat muuttamaan ratkaisevasti erityisesti saamelaisten käsitystä työstä ja toimeentulosta. Olen pannut merkille miten perinteiseen saamelaiskulttuuriin liittyviä ammatteja katoaa koko ajan ja osaamistarpeet muuttuvat (vrt. Panu Itkosen väitöskirja). Pian ei enää olekaan kyse siitä, mitä uudet koneet pystyvät tekemään vaan siitä, mitä niiden pitäisi tai ei pitäisi tehdä. Tässä onkin tämän päivän nuorille saamelaisille haastetta kerrakseen. Tällä menolla ollaan kohta siinä, että koneet voivat vaihtaa tietoa toistensa ja yksittäisten tuotteiden kanssa. Samat koneet alkavat käyttää keräämäänsä tietoa oppimiseen ja näin ottavat ensi askeleita kohti keinoälyä. Samalla uusien teknologioiden kehittymiseen liittyy myös pelkoja: voiko esimerkiksi voimakas keinoäly pyyhkäistä saamelaiset maailman kartalta, joko vahingossa tai vain sen vuoksi se on loogisen tarkoituksenmukaista?

Mitä taitoja saamelainen sitten tarvitsee suunnistaessaan tässä alati muuttuvassa maailmassa ja työelämässä? Saamelaisten kuten muiden kohdallakaan tulevaisuuden työn tuottavuus ei enää riipu työajasta tai -paikasta, sen sijaan ratkaisevaa on se mitä työn tuloksena syntyy ja onko sillä markkinatalouteen perustuvassa globalisaatiossa kysyntää.

Tieto on kuitenkin yksi niistä harvoista asioista, jonka arvo koko ajan kasvaa, kun sitä jaetaan edelleen hyödynnettäväksi. Työ, työn tekemisen ehdot ja organisaatiot muuttuvat, osin vapaaehtoisesti muiden mukana, osin olosuhteiden pakottaessa muuttamaan toimintatapoja.

Saamelaisten kohdalla käsitteenä ammatti on häipymässä historian hämärään heivän tehdessä töitä yhä laajemmilla maantieteellisillä alueilla hyvin erilaisissa tehtävissä, töiden vaihdellessa jatkuvasti. Ammatti-identiteetti ei enää rakennu yhden ainoan elinkeinon kuten kuten porotalouden pohjalle. Jo tänä päivän työelämässä monella nuoremmalla saamelaisella on ollut mahdollisuus kouluttautua uudeksi spesialistiksi. Toki edelleen voi olla tietyn alan spesialisteja ja huippuosaajia, mutta maailma on menossa siihen, että kullakin voisi olla vähintäänkin kolme näitä huippuosaamisen aluetta.

Tulevaisuuden vision näen sellaisena, että yhä useampi saamelainen tulee johtamaan itseään yrittäjämäisesti, osaten ennakoida ja sopeuttaa omaa osaamistaan oma-aloitteisesti säilyttääkseen kilpailukykynsä työmarkkinoilla. Näin hän oppii sietämään epävarmuutta ja muutoksia ilman että antaa niiden lamauttaa itseään.

Myös saamelaiset ovat sen todellisuuden edessä, että heidän tulee osata ja ymmärtää yhä laajemmin erilaisia asioita ja kokonaisuuksia ja työskennellä yhdessä muiden kanssa verkostoissa paikallisuuden lisäksi myös maailmanlaajuisesti. Onnistumisen kokemukset tulevat olemaan entistä enemmän riippuvaisia siitä, mitä näissä verkostoissa saadaan aikaan.

Saamelaiset ovat muiden tavoin sen edessä, että työkaverit ovat tulevaisuudessa yhä useammin eri maissa ja yhteydenpito tapahtuu digitaalisesti. Tällaisessa työympäristössä tarvitaan sopeutumiskykyä, kulttuurista lukutaitoa ja kykyä tulkita oikein muiden reaktioita ja aikomuksia. Tietomäärä ja tietojen käsittelyn nopeus näissä verkostoissa ja verkossa kasvaa moninkertaisesti, joten tiedon analysointi ja lähteiden kriittinen arviointikyky sekä taito tulkita ja hyödyntää tätä tietovarantoa nousevat arvoonsa tulevaisuudessa.

Tälläkin hetkellä moni saamelainen työskentelee ja opiskelee eri puolilla maailmaa kuten USA:ssa, Venäjällä, Ranskassa, Englannissa, Saksassa, Australiassa jne. Saamelaiset työskentelevät tutkijoina, lentäjinä, lääkäreinä, insinööreinä, opettajina, terveydenhoitajina jne. Eräskin saamelainen merikapteeni kertoi minulle työskennellessään 1950-1960-luvulla maailman suurimman tankkilaivan ensimmäisenä perämiehenä 10 vuotta. Kyseinen laiva kuljetti öljyä Kuwaitista Japaniin.

Tulevaisuuden työelämässä saamelaiset tarvitsevat myös pehmeitä taitoja. Saamelaisten ei tässä tilanteessa kannata eristäytyä, vaan yhä suuremmassa määrin etsiä yhteistyökumppaneita myös omien rajojen ulkopuolelta. Saamelaisilla kulttuurien tuntemus ja ympäröivän maailman ymmärtäminen ovat taitoja, joita jokaisen saamelaisen tulee pyrkiä ainakin jollakin tasolla hallitsemaan ja omaksumaan.

Niinpä tulevaisuuden avainosaamiseksi saamelaiset joutuvat entistä enemmän paneutumaan yleissivistyksen hankkimiseen. Moni saamelaineinen osaa tarkistaa vuosiluvut netin tiedostoista, mutta ne jotka tuntevat myös yhteiskunnallisten tapahtumien syitä ja seurauksia, kehityskulkuja ja historian lainalaisuuksia erottuvat aina edukseen. Aktiivisesti uutistulvaa seuraavat saamelaiset pysyvät todennäköisesti paremmin mukana myös työelämän muutoksissa. Samoin kirjallisuudella ja kulttuurilla itseään sivistävien saamelaisten henkinen pääoma auttaa heitä kohtaamaan myös vaikeat tilanteet entistä paremmin. Selvitäkseen globalisoituvassa maailmassa paremmin saamelaisten kannattaa panostaa myös vieraiden kielten opiskeluun

Saamelaiskulttuurin suhteen ei tarvitse olla ennustaja. Ehkä olisi liian pessimististä sanoa, että tässä maailman muutosvirrassa perinteisellä saamelaiskulttuurilla ei ole tulevaisuutta. Todellisen menneisyyden tunteminen on välttämätöntä, ja sen romantisoinnillakin on paikkansa. Vanhan ajan kreikkalaisen filosofin mukaan samaan virtaan ei voi astua kahta kertaa. Tämä pätee myös aikaan ja muutoksiin. Virtavesissä soutaneet tietävät, että akanvirtaa voi hyödyntää, mutta myös että taitavan soutajan ja peränpitäjän on tunnettava myös päävirta, sen voima ja luonne. Jatkuvien muutosten maailmassa hyvänä johtoajatuksena toimii että uusi muoto rikkoo vanhan, mutta elämä jatkuu ja kantaa.