Porosaamelailla on vuosisatojen kuluessa muovautunut erikoinen käsitys omasta johtavasta paikasta muiden saamelaisryhmien joukossa. Tuo käsityskanta on omalaatuisella tavalla kaksijakoinen. Toisaalta porosaamelaiset ovat aina ihailleet ja tarvinneet muita ihmisiä kuuluivat he sitten mihin kansallisuuteen tahansa. Toisaalta poroasaamelaiset ovat aina halunneet olla myös jotain muuta kuin nämä. He ovat halunneet olla tuntureilla vapaasti porojensa kanssa liikkuvia villejä, pelästyttää muita, saada ne väistymään tieltään.

Tuon tieltä työntämisen toisena ilmenemismuotona on ollut myöhemmin poliittinen messianismi; porosaamelaisilla on ollut mielestään annettavanaan jotain muuta, jotain parempaa ja syvällisempää mitä muilla ei ole. Pienten saamelaisryhmien roolina on ollut alistumien ja hallituksi tuleminen. Tähän suuruuden kaipuuseen on jossakin määrin liittynyt porosaamelaista nationalismia, joka on myös hyvä tiedostaa.

Saamelaista historiankirjoitusta on tähän asti leimannut pohjoissaamelainen historian tulkinta, jonka mukaan poronhoito olisi kaiken saamelaisuuden perusta. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa ole asianlaita. Tällaisen pohjoissaamelaisen historian tulkinnan pohjalta on sitten rakennettu kokonainen maailmankatsomus, jossa on korostettu pohjoissaamelaiten johtavaa asemaa. Tällainen näkemys on tullut osaksi saamelaiseksi tarkoitettua ideologiaa. Vuosikymmeniä saamelasideologia on vähätellyt muiden saamelaisryhmien merkitystä saamelaiskulttuurin kokonaiskuvassa. Pohjoissaamelaisen maailman valloitusopin muuntuminen etniseksi pohjoissaamelaiseksi maailmankuvaksi ei ole kuitenkaan tapahtunut hetkessä. Suomessa tätä muutosprosessia ovat ymmärtäneet vain harvat.

Olisi ehkä aika tarkastella yhtä perspektiiviharhaa eli pohjoissaamelaisten omia kuvitelmia heidä osuudestaan saamelaisessa maailmankuvassa. Suomessa keskustelu saamelaisuudesta liittyy keskeisiin kysymyksiin saamelaisesta identieetistä. Suomalaisia emme ole, norjalaisiksi emme tule, olkaamme siis saamelaisia. Näissä näkemyksissä pohjoissaamelaiset näyttäytyvät kahtena subjektina, joissa pohjoisaamelaist mahtavina pohtivat inarinsaamelaisten naapuriensa kurissa pitämistä tai peräti nujertamista. Valitettavasti Suomessa vallitseva myönteinen kuva on pitkälti manipulaatiuon tulosta.

Harva tutkija tai poliitikko on uskaltanut tähän puuttua. Asia vaatii hiukan selventämistä. Muilla kulttuureilla on oma paikkansa porosaamelaisten maailmanjärjestyksessä. Entisen suuruudun kaipuu elää piilevänä edelleen eräiden demokraatiksi itseään kutsuvien porosaamelaisten toiveunissa. Käsittääkseemme porosaamelaisten luonteen on tarkasteluun lisättävä vielä etninen ulottuvuus. Porosaamelaiset mielellään luokittelevat ihmisiä reilusti parempiin ja huonompiin. Moni näitä sanoja lukiessa varmaan parahtaa: "Tämähän on rasismia. Kauheta syrjintää".

Porosaamelainen ei ymmärrä tällaista moralismia ollenkaan, koska porosaamelainen on mielestään vuosisatojen aikana oppinut sietämään erilaisuutta, joka monelta puuttuu. He ovat tottuneet elämään rinnakkain muiden ihmisten kanssa ja oppineet sietämään toisia, mutta oppinet samalla varjelemaan itseään vierailta vaikutteilta. Porosaamelaisia eivät rasita myöskään järjestäytyneen yhteiskunnan riivaamat hyvän käytöksen kultaiset säännöt. He toimivat toisten kanssa omien normiensa mukaisesti. He haluavat tällä erottautua ja osoittaa oman kulttuurinsan erilaisuutensa, ehkä myös erinomaisuutensa.

Heidän itsensä mielestä tähän ei liity paremmuden tunnetta. Monelle inarinsaamelaiselle porosaamelaiset ovat olleet paitsi ystäviä myös kilpailijoita porolaitumista. Mutta tärkeintä on, että heidät on huomattu ja he ovat saavuttaneet sen aseman, joka heille heidän mielestään kuuluu. Muista ei ole niin väliä.

Yksi asia on kuitenkin joka erottaa porosaamelaiset muista saamelaisista ja muista kulttuureista. He eivät ole kyenneet koskaan laskemaan leikkiä itsestään kuten ei muistakaan kulttuureista, joita heillä on ollut ilo tuntea. Siinä onkin monelle ulkopuoliselle kummasteltavaa.