Luottamus hukassa

Taustaa

KHO:n 30.9.2015 tekemien ratkaisujen laukaisema sekoilu on entisestäänkin vähentänyt saamelaiskäräjien uskottavuutta saamelaisen alkuperäiskansan puolustajana. Saamelaiskäräjien nykypäivään liittyvät hyötynäkökohdat ovat saaneet liian keskeisen roolin sen päätöksenteossa. Tässä piilee yhteiskunnan terveen kehityksen kannalta arvaamattoman suuri vaara. Jos yhteiskunta unohtaa ja hylkää saamelaiskäräjien syrjimät statuksettomat saamelaiset (näiden joukossa mm. runsaasti inarinsaamelaisia) jättäen heidät oman onnensa nojaan, osoittaa se sitä, että saamelaiskäräjien poliittinen johto on etsiessään taloudellista hyötyä pohjoissaamelaisille - tai pikemminkin osalle näistä - laiminlyönyt kiitoksen ja kunnioittamisen osoituksen niitä statuksettomiakin saamelaisia raatajia kohtaan, joiden uskolliselle uurastukselle myös nykypolven pohjoissaamelaisten hyvinvointi perustuu.

Suomeen pysyvästi siirtyneiden pohjoissaamelaisten tullessa aikoinaan valtakunnan alueelle jatkamaan hyvinkin entisenkaltaista paimentolaiselämäänsä he ymmärsivät kyllä ylittävänsä valtakunnan rajan, ja aika pian he ymmärsivät että he eivät enää olleet Norjan kuninkaan vaan Suomen suuriruhtinaan eli Venäjän tsaarin alamaisia. Pitkät vaellukset Jäämeren rannikolle muuttuivat kiertoon Suomen tuntureiden ja outamaiden välillä, mutta muuten he tuskin tunsivat liittyneensä johonkin uuteen - Ruotsin valtakunnasta irti leikattuun autonomiseen Suomeen. Suurta periaatteellista eroa Norjan, Ruotsin ja Suomen välillä ei toki ollut eikä ole, koska kaikki kolme valtiota nojaavat erityispiirteistään huolimatta osin yhteiseen historiaan, samaan oikeusperinteeseen ja samaan sosiaalivaltion asteittaiseen kehitykseen.

Suomen kehittyessä ja suomen pohjoissaamelaisten elintapojen muuttuessa täyspaimentolaisuudesta nykyiseen muotoonsa tuon entisen erämaakansan jälkeläiset ovat muiden kansalaisten joukossa saaneet enenevässä määrin nauttia järjestyneen yhteiskunnan hyvistä antimista, joskin myös kokea sen vähemmän hyvät puolet. Yksi hyvistä puolista on oikeusvarmuus; Suomessa on, tai ainakin pitäisi olla, oikeus luottaa siihen että maata rakennetaan lailla, ja että täällä toimitaan lakien mukaan ja niiden rajoissa.

Saamelaiskäräjien johdon toiminta muun muassa ajankohtaisessa vaaliasiassa ei kuitenkaan osoita luottamusta perustuslain säätelemään vakaaseen oikeusjärjestelmään, vaan se nojaa poliittiseen utopiaan, ideologiaan ja muiden kansalaisten oikeuksien syrjäyttämiseen. Käräjien hallituksen päätös ilmentää sen harkittua tahtoa olla piittaamatta KHO:n viimeisimmästä ratkaisusta, jossa 93 saamelaista hyväksyttiin perusteellisen harkinnan tuloksena merkittäviksi saamelaiskäräjien vaaliluetteloon vastoin käräjien vaalilautakunnan kantaa.

Päätöksellään uusia vaalit ja päätöksensä perusteluilla saamelaiskäräjien hallitus asetti itsensä maan korkeimman hallinnollisen tuomioistuimen yläpuolelle, siis sen tuomioistuimen, joka saamelaiskäräjien toimintaa säätelevässä laissa on määritelty vaaliasioissa korkeimmaksi valitusasteeksi. Saamelaiskäräjien hallitus on tällä päätöksellään ottanut itselleen sen vallan, joka niin perustuslain kuin saamelaiskäräjälain mukaan kuuluu korkeimmalle hallinto-oikeudelle.

Saamelaiskäräjien hallituksen jäsenten koulutustausta voi olla vaihteleva, mutta ei siellä sentään pitäisi vallita epäselvyyttä siitä, mitä sana "korkein" merkitsee KHO:n nimessä. Eipä asiasta taidakaan vallita epäselvyyttä, vaan uskallan olettaa että muutama itseään hyvinkin nerokkaana pitävä juristi onkin johdatellut hallituksen omaksumaan tämän päätöksen. Silti vastuun kantavat ennen kaikkea päätöksen tekijät.

Luottamus Saamelaiskäräjiin

Saamelaiskäräjien suurin ongelma on luottamuksen puute. Jatkuvien sekoilujen jälkeen sen enempää saamelaiset kuin muutkaan eivät luota saamelaiskäräjiin eivätkä sitä johtavaan hallitukseen.

Luottamuksen puute leimaa myös käräjiä itseään, monella tavoin. Käräjien hallituksen jäsenet eivät luota muuhun kuin toisiinsa - hyvä jos edes niinkään - ja vielä vähemmän ympäröivään yhteiskuntaan. Hallitus on edellisen puheenjohtajan aikana syönyt luottamuspääomaansa ja rikkonut välejä moneen suuntaan. Tasavallan presidentti oli kuulemma huonosti perillä saamelaisten asioista, Lapin kansanedustajat saamelaisvastaisia ja mitä vielä. Sen sijaan että toimittaisiin yhdessä ja edes rakentavassa vuorovaikutuksessa muiden kanssa, niin saamelaisten kuin ei-saamelaisten, aikaa ja energiaa kuluu kyräilyyn ja ennen kaikkea statuksettomien saamelaisten vastustamiseen.

Ilman luottamusta ei ole toimivaa yhteiskuntaa, on vain samalle alueelle asettuneita ihmisiä. Ilman luottamusta ei ole toimivaa talousjärjestelmää, sillä kauppa, korot, lainananto, jopa kulutustavaroiden kauppa perustuvat luottamukseen. Ilman luottamusta ei ole turvallista arkea, sillä tätä kaikkea saamelaiskäräjät ei todellisuudessa voi valvoa. Saamelaiskäräjien eliitti ei näytä ymmärtävän sitä tosiasiaa, että ilman luottamusta ei ole poliittista järjestelmää, sillä politiikka on yhdessä toimimista ja perustuu luottamukseen. Luottamus on peruskäsitteitä teorioissa, joissa pohditaan yhteiskunnan koossapysymisen edellytyksiä. Yhä monimutkaistuvassa maailmassa me valitsemme ne asiantuntijat joihin luotetaan ja sen pohjalta tehdään valinnat. Luottamus ei yksin turvaa demokratiaa, mutta ilman luottamusta ei kansanvaltaa synny.

Demokratia tarvitsee aktiivisia kansalaisia toimiakseen. Ylä-Lapissa käräjien sekoilu on johtanut siihen että saamelaiset ja kaikki muut viittaavat kohta saamelaiskäräjien kaltaiselle demokratian irvikuvalle kintaalla. Ilman luottamusta ei ole saamelaista itsehallintoa, on vain saamelaiskäräjien hallitus, joka yrittää hallita saamelaisia ja kaikkia muitakin, ilman moraalista oikeutusta, ilman täyttä legitiimiä poliittista edustusmandaattia, ilman myönteisiä tuloksia, jotka oikeuttaisivat sen olemassaolon ja työn.

Saamelaiset ja lappalaiset

Vallankumous on syönyt lapsensa ennen kaikkea koska saamelaiskäräjät on kieltänyt saamelaisten ja lappalaisten yhteisen historia. Saamelaisilla ja lappalaisilla on paljon yhteisiä kokemuksia, ylpeydenaiheita, myyttejä olemassaolonsa ymmärtämiseksi. Ilman yhteistä ymmärrystä on vaikeaa rakentaa yhteiskuntaa. Ajaessaan härkäpäisesti statuksettomien saamelaisten kieltämistä, saamelaiskäräjien poliittinen johto ei muista sitä, että nykyisen hyvinvointi ja oikeusvaltion pohjan luomiseen ovat osallistuneet myös statuksettomien saamelaisten vanhemmat, jotka yhdessä etnisten saamelaisten vanhempien kanssa joutuivat epäedullisissa oloissa pitkää päivätyötä tehden puutetta kärsien raivaamaan, hoitamaan poroja, rakentamaan, hakkaamaan ja puutavaraa kuljettaen, pystyttämään sivistyslaitokset, avaamaan maanteitä, luomaan tästä isänmaastamme tulevaisuuteen uskovan edistyvän valtion.

Näitä lappalaisista polveutuvia ihmisiä elää keskuudessamme saamelaisten kanssa samoissa paikallisissa kyläyhteisöissä eläen samoista elinkeinoista. Monet heistä pelkäävät, että se omaisuus, jonka he ovat vähistä varoista säästäen ja kaikista mukavuuksista ja jopa välttämättömistäkin elämäntarpeista kieltäytyen itselleen hankkineet, menettää saamelaiskäräjien onnettoman alkuperäiskansapolitiikan kehityksessä arvonsa. Kuka tästä kantaa vastuun?

Saamelaiset eivät elä järjestäytyneestä yhteiskunnasta erillään, eivätkä he voi vaatia itselleen sellaista oikeutta. Suomessa kukaan ei elä heimoasteella ja aika harva saamelainen on valmis luopumaan kehityksen hedelmistä ja yhteiskunnan hyvistä puolista. Saamelaiset hyödyntävät, aivan oikeutetusti, sosiaalivaltion tarjoamia etuja, ja saamelainen itsehallinto nauttii valtion taloudellista tukea. Saamelaiset ja alueen muut väestöryhmät elävät keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Kapeanäköinen saamelainen nationalismi on ajanut saamelaiskäräjien hallituksen poliittiselle korpivaellukselle kohti utopiaa.

Vaalien uusimispäätös on merkki poliittisesta uupumuksesta, siitä että keinovalikoima kärsii jo pahasta nestehukasta. Tunnetusti erämaahan uupuvalta ja sortuvalta menee ensin kyky oman tilanteen arviointiin ja järkiperäiseen päätöksentekoon. Tuolta korpivaellukselta olisi aika palata takaisin, mutta jos etnonationalistit vain jatkavat tarpomistaan, laajempien joukkojen ei kannata heitä seurata. Se, mikä etnonationalisteista tuntuu saamelaisen kulttuurin ja saamelaisuuden lopulta, onkin vain poliittinen umpikuja, johon heidän aatteensa on heidät vienyt ja juuttanut.

Miten luottamus palautuu?

Sen sijaan että saamelaismääritelmää kavennettaisiin nykyisestäkin, se on pyrittävä laajentamaan niin että sen avulla voidaan vaikeuksitta ottaa statuksettomat saamelaiset mukaan alkuperäiskansaan. Käytännössä se merkitsisi sitä, että sen jälkeen heille voitaisiin suoda samat alkuperäiskansaoikeudet kuin etnisillekin saamelaisille. Tällainen järjestely tarjoaisi suhteellisen turvan niille saamelaisille heimoveljille ja siskoille, jotka vielä ovat statuksettomia.

Määritelmän tulee olla sellainen, että samoissa kyläyhteisöissä elävien ihmisten elämä jatkuu aivan samalla lailla kuin nytkin. Sen tulee luoda luja ja kestävä pohja, jolle etnisten ja statuksettomien saamelaisten poliittisten, elinkeinollisten ja sivistyksellisten suhteiden jatkuvuus perustuu. Statuksettomat saamelaiset eivät muodosta etnisille saamelaisille sellaista uhkaa, että heidät pitäisi muualle karkottaa tai jotenkin erottaa pysyvästi siitä saamelaisesta kansasta, jonka ikivanha osa he ovat.

Tarkoitus ei toki ole saamelaisuuden porttien avaamisesta millekään sellaiselle suunnattomalle ihmistulvalle, jolla saamelaiskäräjien hallitus ja sen tilastomatemaatikot ovat uhkakuvissaan maalailleet. Statuksettomien saamelaisten hyväksymisen kautta Suomen saamelaisten nyt kovin vähäinen joukko tulee saamaan määrällisen lisäyksen ja toivottavasti myös uusi näkökulmia. Molempia tarvitaan saamelaisen kulttuurin ja kielen sekä saamelaisten todellisia ja oikeutettuja etuja ajavan kansalaisoikeusliikkeen vahvistamiseen.

Alueen eri väestöryhmien alkuperä tunnetaan. Nyt tämä seikka on haluttu panna sivuun, vaikka siitä on kiistattomat tiedot jopa suvuittain. Saamelaiskäräjien harjoittaman politiikan yksi päälinja on ollut hankkia porosaamelaisille, jotka ovat muuttaneet Suomen alueelle 1800-luvun alkuvuosikymmenten jälkeen aina 1900-luvun puolelle saakka, paremmat oikeudet kuin lappalaisille, jotka täysin kiistattoman asutushistoriallisen, tieteellisen tiedon mukaan ovat asuttaneet samoja alueita vuosisatojen ajan.

Tämän kanssa päinvastainen terve suuntaus, pyrkimys yhteiselon turvaamiseen, perustuu kovien yhteisten kokemusten synnyttämään käsitykseen, että molempien ryhmien yhteistoiminnan lujittaminen on molempien elinetujen mukaista. Tämän tavoitteen toteuttaminen ei tule kuitenkaan onnistumaan liian ahtaan saamelaismääritelmän perusteella. Se vie pohjaa vuosisatoja jatkuneelta yhteistyöltä ja vahingoittaa kaikki vallitsevat yhteistyön muodot, joihin yhteiselo on perustunut.

Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että samaan väestöön kuuluvat etniset ja statuksettomat saamelaiset ovat monilla elämänaloilla ottaneet oppia toisistaan ja heidän keskinäisen kanssakäymisen vilkkaus osoittaa sen kuinka alttiisti omat edistysaskeleet on saatettu naapurin tietoon ja hyväksi. Ja kun sisäiset olosuhteet Ylä-Lapissa joitakin vähäisistä eroavaisuuksista huolimatta ovat olleet kovin samankaltaiset, naapurin edistysaskeleita on ollut helppo soveltaa ja edelleen yhteiseksi hyväksi kehittää.

Saamelaisuus ei perustu pelkästään etnisyyteen eikä kieleen, vaikka sillä merkitystä onkin. Mikään historiallinen seikka ei tue sellaista käsitystä. Suomessa alueen asutushistoria tunnetaan hyvin eikä se riipu kielestä eikä etnisyydestä. Niinpä Ylä-Lappia voidaan verrata kylään, joissa asuu joukko tasaveroisia naapureita. Olisi luonnotonta ja jokaisen edunkin vastaista, elleivät nämä naapurit seurusteli keskenään ja ellei heillä olisi ainakin monissa käytännöllisissä asioista yhteisiä etuja ja pyrkimyksiä. Ylä-Lapissa vallitseekin naapuruuden ansiosta vilkas vuorovaikutus. Ylä-Lapin väestö on pitkäaikaisella rauhanomaisella suhteitten hoidolla osoittanut, että ihmiset voivat elää sovussa ja rauhassa kun ne vilpittömästi sitä haluavat. Syrjimällä ja alistamalla se ei onnistu.

Luottamus on saatava palautetuksi. Luottamusyhteiskunnassa on luotettava pelisääntöihin ja siihen, että kaikki pyrkivät niitä noudattamaan. Siihen tarvitaan poliittisia instituutioita: puolueita, järjestöjä, järjestelmät lakien laatimiseen, niiden toimeenpanoon ja niiden noudattamisen valvontaan. Juuri tätä saamelaiskäräjien eliitin on ollut poliittisessa kiihkossaan vaikea ymmärtää, ja sen seurauksena ollaan jo näin pitkällä että saamelaiskäräjät katsoo että KHO:n on taivuttava sen tahtoon. Mahdotonta ymmärtäminen ei kuitenkaan ole, ja jos se on johdolle liian vaikeaa, se menee vaihtoon. Vaikkapa asteittain, ajan myötä, vaalien kautta ja vaalien tulosta lain mukaan noudattamalla.