Aluksi

Kaksikymmentä vuotta sitten saamelaiset saivat oman kulttuuri-itsehallinnon. Tämän tapahtuman kaikki seuraukset eivät vieläkään ole selvillä, sillä kiista alkuperäiskansojen elämänmuodon ja siihen liittyvien oikeuksien suojelusta on yhä ratkaisematta.

Säädettyään saamelaisille kulttuuri-itsehallintolain, poliittiset päätöksentekijät unohtivat, että YK edellyttää jäsenvaltioiltaan muunkin kaltaisia toimia alkuperäiskansojen aseman hyväksi. Sen sijaan päätöksentekijät turvautuivat tilannekohtaiseen pragmatismiin, mistä hyvän esimerkin tarjoaa Pokan toimikunnan mietintö. Siinä ei lainkaan edes yritetty arvioida keitä ILOn sopimuksen ratifiointi todellisuudessa koskee. Mikään selvitys ei ole vielä osoittanut, mitä oikeuksia Suomessa käsitellään vain saamelaisalkuperäiskansalle kuuluvina.

Lapin asutuksen erityispiirteistä

Lapin asutuksen kehityksessä keskeistä ovat olleet ulkoiset ja sisäiset haasteet, jotka ovat pakottaneet yhteisöjä etsimään yhä kehittyneempiä tapoja järjestää yhteiskuntaelämä. Näitä haasteita ovat olleet kuivuus, kylmyys, taudit, väestöjen muuttoliikkeet, sodat, uskonnollinen vihanpito sekä luonnonkatastrofit ja uudet teknologiat. Lappalaisten yhteisöt ovat eri aikoina aina löytäneet tavan vastata milloin globaaleihin ja milloin sisäisiin haasteisiin. Erityisesti he ovat onnistuneet löytämään tasapainon läntisten normien ja oman kulttuurisen erityislaatuisuuden välillä. Samaa ei voi sanoa YK:n piirissä toteutetusta kansainvälisoikeudellisesta sääntelystä.

Lappalaisista saamelaismääritelmällä erotetut saamelaiset ovat kieltäytyneet noudattamasta nykyisen historiallisen kehityksen kautta muodostunutta mallia pyrkimällä muodostamaan saamelaismääritelmän perusteella etnisiä saarekkeita lappalaisväestön keskuuteen. Tämän saamelaisväestön kulttuurillinen itsehallintoelin, saamelaiskäräjät, väittää saamelaisrekisteriin kuuluvan väestön edustavan Lapin ainoata alkuperäiskansaa.

Saamelaiskäräjien poliittisen johdon linjauksista

Saamelaisten poliittinen johto, joka kerta kun se on lähestynyt itse kehittämäänsä kriisiä alkuperäiskansakysymyksestä, on esittänyt ainoastaan uusia tapoja lappalaisten olemassaolon kieltämiseksi ja heidän oikeuksiansa mitätöimiseksi. Se ei ole tarjonnut mitään uusia oikeudenmukaisia periaatteita saamelaisten kulttuuri-itsehallinnon järjestämiseksi tai maaoikeusongelman ratkaisemiseksi.

Saamelaisjohdon pyrkimys erottaa saamelaiset lappalaisista on ajanut saamelaiskäräjät sen historian pahimpaan umpikujaan. Tässä tilanteessa entinen puheenjohtaja Aikio ja nykyinen puheenjohtaja Näkkäläjärvi eivät vaikuta mitenkään vallankumouksellisilta hahmoilta, vaan omaa valtaansa lisäämään pyrkiviltä johtajilta. On silti väärin sälyttää vastuu kykenemättömyydestä irrottautua menneisyydestä yksinomaan Aikion tai Näkkäläjärven harteille.

Keille kuuluu vastuu epäonnistuneesta politiikasta?

Vastuu on niillä tietämättömillä saamelaispolitiikoilla, jotka tulivat valtaan 1990-luvun alussa ja sen jälkeen huolellisesti polkivat maahan kaikki demokratian taimet asian laaja-alaisesta ja avoimesta käsittelystä. Vastuullisia ovat myös ne, jotka ovat nostaneet Aikion ja Näkkäläjärven asemaan, jossa he ovat päässeet vaikuttamaan saamelaisten ja lappalaisten kohtaloihin.

Vuonna 1992 hyväksytty saamelaiskäräjälaki teki saamelaisten kulttuuri-itsehallinnosta äärimmäisen puheenjohtajavaltaisen. Tässä yhteydessä olisi syytä arvioida uudelleen ei ainoastaan Aikion rooli, vaan myös 1980-luvun lopun ja 1990-luvun tapahtumat.

Muuttuiko käräjien linja kun puheenjohtaja vaihtui?

Vuonna 2008 valittiin Klemetti Näkkälärvi Pekka Aikion seuraajaksi ja olemassa olevan järjestelmän takuumieheksi. Tämän valinnan luonne ei ollut vain keino pidentää vanhan päätöksentekojärjestelmän olemassaoloa, vaan se oli myös poliittisen johdon keino vapautua sen toimintaa rajoittavista ideologisista ja poliittisista tekijöistä.

Kahdenkymmenen vuoden ja kahden saamelaiskäräjien puheenjohtajan aikana saamelaiskäräjien johdon yksinvaltius mukautui uusiin olosuhteisiin jäljittelemällä Norjan saamelaiskäräjien toimintaa. Samalla se pyrki integroitumaan Norjan kanssa yhteiseen alkuperäiskansapolitiikkaan, josta Norja kuitenkin sanoutui melko jo 1990-luvun alussa itsensä irti.

Kiehtova paradoksi on siinä, että epäonnistunut, vanhentunut järjestelmä on yrittänyt pitkittää olemassaoloaan kehittyneemmän norjalaisen esikuvan avulla. Suomessa ei ole poliittisista syistä kerrottu niistä ehdoista ja edellytyksistä, joilla Norjassa on edetty; siellä nykyinen saamelaiskäräjien toimintamalli ei tulisi kysymykseen.

Norja on ratifioinut alkuperäis- ja heimokansoja koskevan yleissopimuksen siten, että kenenkään laillisiin oikeuksiin ei ole puututttu. Sen sijaan sopimus tarjoaa mahdollisuuden saamelaisille, sikäli kuin löytyy oikeushistoriallista todistusaineistoa, viedä asia saamelaisrekisteriin kuulumisesta erityiselimen käsittelyyn. Tällä tiellä kannataisi Suomen saamelaiskärjienkin edetä!

Saamelaiskäräjien poliittisen johdon syrjimät lappalaiset eivät aluksi ymmärtäneet, mihin suuntaan Aikion luotsaama saamelaiskäräjät pyrki saamelaisaluetta viemään. Käräjien toimintaan kohdistuva kritiikki on yltynyt lappalaisten havahtuessa siihen, että saamelaiskäräjien poliittinen johto haluaa heidän historiansa ja alueensa, mutta ei heitä.

Taktiset voitot kääntyivät tappioksi

Saamelaiskäräjien poliittisen johdon toiminta tarjoaa erinomaisen esimerkin siitä miten taktiset voitot johtavat ennemmin tai myöhemmin strategisiin tappioihin. "Taktisilla voitoilla" tarkoitan saamelaiskäräjien poliittisen johdon käyttämiä selviytymiskeinoja, yhtäältä ne ovat helpottaneet poliittisen johdon tämän hetkisten etujen toteutumista, mutta toisaalta ovat vahvistaneet suuntausta kohti Saamelaiskäräjien romahdusta.

Demokratian jäljittely saamelaiskäräjien vaalijärjestelmän puitteissa on antanut saamelaiskäräjiä hallitsevalle poliittiselle joukolle mahdollisuuden säilyttää valtansa. Yleinen käsitys käräjien toiminnasta on sivistyneemmän ja demokraattisemman oloinen kuin mitä se todellisuudessa on ollut.

Vakavin isku Ylä-Lapin tulevaisuudelle on älymystön puuttuminen. Saamelaiskäräjien poliittisen johdon yksinvaltiuden myötä Lapin intellektuellit ovat kadottaneet itsensä. Useimmat saamelaisista eivät ole uskaltaneet ryhtyä vastavoimaksi uudelle demokraattiseksi naamioituneelle vallalle. Monet ovat sen sijaan ryhtyneet tietämättä asiasta mitään sen propagandisteiksi, PR-miehiksi ja asiantuntijoiksi. Nämä ihmiset ovat usein vähän ajan jälkeen poistuneet näyttämöltä hölmistyneinä.

Saamelaiskäräjien jäsenten suora osallistuminen lahoavan järjestelmän vallankäyttöön tekee valitettavasti mahdottomaksi heidän osallistumisensa todellisiin muutoksiin. Poliittisen johdon turmelus ei voi olla koskettamatta koko saamelaiskäräjien mainetta ja siksi heidän osallistumisensa nykyisen huonosti toimivan järjestelmän purkamiseen ja uuden rakentamiseen voi kyseenalaistaa koko prosessin. Saamelaiskäräjien poliittisen johdon tahallinen aggressiivisuus peittää rappeutuneisuuden, jonka varassa koko järjestelmä lepää.

Yhtenä osoituksena saamelaiskäräjien poliittisen johdon näköalattomuudesta on se että lappalaisia ei huolita saamelaiskäräjien toimintaan, vaikka se voisi vahvistaa käräjien asemaa ja legitimiteettiä Lapin asukkaiden silmissä. Tämän hetkinen toiminta - lappalaisten torjuminen valheellisin perustein - johtaa päinvastaiseen lopputulokseen.

On mahdotonta kuvitella, että tämä tervettä järkeä ja tosiasioita uhmaava rakennelma voisi kestää enää pitkään. Käräjien toiminta sisältää räjähdyksen että hajoamisen siemenet. Yhteen sopimattomista paloista valettu saamelaispoliittinen rakenne uhkaa näillä näkymin hajota joka tapauksessa.

Oli saamelaiskäräjien kohtalo mikä hyvänsä, varmaa on, että niin kauan kuin lappalaisten ongelmaa ei ole ratkaistu, Ylä-Lapissa ei tapahdu mitään editystä maaoikeuskysymyksissä. Eduskunta ei tule säätämään sellaista lainsäädäntöä joka johtaa todellisen alkuperäisväestön lappalaisten syrjintään. Saamelaiskäräjien on ensin kyettävä rakentamaan toimiva alkuperäiskansayhteisö, jossa ovat mukana saamelaisten verisukulaiset lappalaiset.

Näytelmän loppu lähestyy

On olemassa aivan käytännön tekijöitä, jotka nopeuttavat nykyisen saamelaisen poliittisen järjestelmän loppua. Ennen kaikkea tällainen on poliittisen johdon vaihtumattomuus. Niin kauan kuin ei ole kilpailua, ei ole myöskään kehitystä.

Saamelaiskäräjien johdossa on ihmisiä, jotka kutsuvat itseään ihmisoikeuksien puolustajiksi, mutta jotka itse asiassa ovat likaisella työllään mitätöimässä lappalaisten laillisia oikeuksia. Tässä suhteessa Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Näkkäläjärven asenne ja toiminta ei poikkea edeltäjänsä Pekka Aikion linjasta. Hän ei selvästikään halua välttää yhteenottoja eikä rakentaa yhteisymmärrystä maan hallinnan järjestämisestä yleisesti hyväksyttyjen tutkimustulosten pohjalta.

Takaisin