Saamelaisia koskevassa lainvalmistelussa on kokonaan jäänyt huomioimatta se, että merkitsevä osa Suomessa asuvista saamelaisista ovat niiden omaa pohjoissaamen kieltään puhuneiden porosaamelaisten jälkeläisiä, jotka muuttivat Norjasta Suomeen pääosin kaudella noin 1865-1910, joko suoraan tai Ruotsin kautta kiertäen. Olen tätä kysymystä jossakin määrin käsitellyt kotisivuillani olevissa teksteissä. Norjan porolappalaisten eli porosaamelaisten aikoinaan laittomasta tunkeutumisista Suomen alueelle on olemassa mitä kattavin aineisto. Aineistosta ei löydy mitään sellaisia dokumentteja, jotka osoittaisivat heidän polveutuvan Suomen nykyalueen alkuperäisväestöstä.

Sen sijaan Suomen nykyisellä alueella asuvat inarinsaamelaiset ja muiden metsä- ja kalastajalappalaisten jälkeläiset polveutuvat väestöstä, joka maan valloituksen tai asuttamisen tai nykyisten valtionrajojen muodostumisen aikaan asui maassa tai sillä maantieteellisellä alueella, johon maa kuuluu. Sen enempää Suomen nykyisellä alueella asuvat norjalaislähtöiset porosaamelaiset kuin inarinsaamelaiset ja muut metsä- ja kalastajalappalaisten jälkeläiset eivät täytä kaikkia ILO:n alkuperäiskansasopimukseen (ILO169) kirjattuja alkuperäiskansan tunnuspiirteitä täydellisesti ja tyhjentävästi. Inarinsaamelaisten ja muiden metsä- ja kalastajalappalaisten jälkeläisten käsitykset ja vaatimukset siitä että he ovat oman alueensa alkuperäiskansaa nojaavat kuitenkin vähintäänkin yhtä vahvaan historialliseen ja oikeudelliseen pohjaan kuin porosaamelaisten samansisältöiset vaatimukset.

Asiaa tosiasioiden pohjalta tasaveroisesti punniten näyttää ennemminkin siltä, että metsä- ja kalastajalappalaisten jälkeläiset ovat vahvemmin kiinni alkuperäiskansan asemassa. Tai tulisi olla, ellei porosaamelaisten enemmistönsä ja kulttuurisen hegemoniansa voimin harjoittama saamelaispolitiikka olisi väärentänyt asetelmaa vuosikymmenten ajan, aina siitä asti kun saamelaisten kulttuuri-itsehallinnon rakenteet luotiin Suomeen. Porosaamelaisten ja näiden poliittisten liittolaisten kolttasaamelaisten toimesta saamelaiskäräjät on syrjinyt osaa inarinsaamelaisista kieltäytymällä ottamasta näitä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon ja eväten näiltä siten virallisen saamelaisaseman. Suomen valtio ei ole puuttunut tähän syrjintään, ilmeisesti sen takia että se olisi voitu katsoa alkuperäiskansan itsehallintoon puuttumiseksi.

Vaikka perustuslakivaliokunta on edellyttänyt edellä mainittujen perustavaa laatua olevien taustaehtojen selvittämistä (PeVL n:o 7/1978 vp, n:o 3/1990), saamelaisasioista vastaava oikeusministeriö on jatkuvasti ilman tällaisia selvityksiä valmistellut lakiehdotuksia ja lakien muutosehdotuksia, jotka ovat olleet antamassa Norjasta vajaa 150 vuotta sitten muuttaneen väestöryhmän jälkeläisille lain nojalla ne alkuperäiskansaoikeudet, jotka Inarinsaamelaisten ja muiden metsä- ja kalastajalappalaisten perinteisillä alueilla kuuluvat viimeksi mainituille.

Tällainen esitys on ollut pohjana nykyisin voimassa olevalle saamelaiskäräjälaille. Samansuuntaiset myöhemmät esitykset ovat ennen kaikkea tähdänneet lakiin sisältyvän saamelaismääritelmän muuttamiseen. Nämä esitykset ovat kaatuneet viime metreillään tapahtumaketjuissa joista ei ole puuttunut poliittisen tragikomiikan piirteitä. Hallitus toisensa jälkeen on oikeusministeriön evästämänä vieläpä tarjoillut tällaista oikeuksien siirtoa alueellaan vielä asuvalta kantaväestöltä alueelle myöhemmin muuttaneille väestöryhmille Suomea sitouttavien ihmisoikeussopimusten mukaisena politiikkana. Syrjityn todellisen alkuperäisväestön kannanotot ovat kaikuneet kuuroille korville, hukkuen saamelaiskäräjiä hallussaan pitävien saamelaisten etnonationalistien propagandistiseen pauhuun jota levitellään YK:ta myöten Suomen valtiota, hallitusta ja tosiasiallista alkuperäiskansaa mustamaalaten. Viimeisin käänne tapahtumien kulussa on YK:n ihmisoikeuskomitealta haettu ja saatu päätös, jossa Suomi velvoitetaan muuttamaan saamelaiskäräjälakia suuntaan joka ainoastaan syventää virallisen alkuperäiskansa-aseman ulkopuolelle syrjittyjen syrjintää.

Taipuuko Suomi oikeudellisesti kestämättömien perustein vaadittujen vaateitten edessä? Jos hallitus vastuutaan karttaen valitsee pienimmän vastuksen tien ja antaa oikeusministeriön valmistella YK:n ihmisoikeuskomitean ja saamelaiskäräjien vaatimat muutokset sisältävät lainmuutosehdotukset, hallitus tulisi jälleen antamaan tunnustuksensa tällaiselle lähihistoriassa tapahtuneelle vääryydelle. Jos näin käy, nämä kysymykset tulevat vielä jäytämään, ja syvältä, Ylä-Lapin luottamusta Suomen poliitikkojen ja virkamieskunnan tarkoitusperiin ja moraaliin.

Suomen alkuperäiskansalainsäädännön muuttamiseen on kylläkin tarvetta. Nykyisen saamelaiskäräjälain ja saamelaiskäräjien harjoittaman lain soveltamisen turvin saamelaiskäräjien enemmistö, jonka takana on pääosin Suomen nykyiselle alueelle vasta noin 150 vuotta (porolappalaiset) ja noin 70 vuotta (koltat) sitten siirtyneiden alkuperäiskansojen poliittiset edustajat ovat päässeet syrjimään maassa ylimuistoisesti asuneita alkuperäiskansojen ryhmiä. Syrjintä ilmenee siinä että valtion säätämän lain ja sen syrjivän tulkinnan turvin syrjijät:

1) Päättävät ikiaikaisen inarinsaamelaisen alkuperäiskansan puolesta ketkä siihen kuuluvat.
2) Valitsevat inarinsaamelaisten puolesta näiden edustajiksi henkilöitä, joiden inarinsaamelaiset sukujuuret ovat korkeintaan kaukaiset.
3) Jarruttavat inarinsaamelaisten oman, kolttasaamelaisten itsehallinnon esimerkkiä soveltavan julkishallinnollisen alkuperäiskansa-itsehallinnon muodostamista, ollen tässä yhteistyössä sellaisten inarinsaamelaisten kanssa jotka syrjijät ovat hyväksyneet saamelaiskäräjien vaaliluetteloon ja joita on valittu saamelaiskäräjille inarinsaamelaisten edustajina.
4) Rajaavat muut metsä- ja kalastajalappalaiset kokonaan alkuperäiskansa-aseman ulkopuolelle.
5) Esittävät yksin edustavansa Suomen alkuperäiskansaa ja katsovat että Suomen perustuslakiin heidän vaatimuksestaan koskeva maininta saamelaisista Suomen alkuperäiskansana tarkoittaa yksin heitä, eikä niitä jotka vastoin heidän käsityskantaansa käsittävät olevansa Suomen Lapin alkuperäiskansaa, kuten kaikkia inarinsaamelaisia ja muita Suomen alueen metsä- ja kalastajasaamelaisia.
6) Esittävät, että Suomen valtio on vienyt heiltä Suomen saamelaisalueen maa- ja vesialueet. Esittävät että nämä kuuluvat heille sen perusteella, että he ovat alueen alkuperäiskansa, ja ainoa alkuperäsikansa, ja vaativat että nämä maa- ja vesialueet on "palautettava" eli saatettava lailla heidän omistukseensa, tai ainakin omistuksen kaltaiseen hallintaansa.

Kaikista yllä olevista seikoista muistuttaminen ei tähtää Suomen puolen porosaamelaisten tai kolttasaamelaisten oikeuksien heikentämiseen, vaan näiden toimesta saamelaiskäräjien puitteessa harjoitetun syrjinnän poistamiseen niin, että se edistää kaikkien väestöryhmien välisiä suhteita.

YK:n ihmisoikeuskomitean Suomelle esittämät vaatimukset saamelaisia koskevan lainsäädännön muuttamiseksi luovat yllättäen erinomaiset mahdollisuudet edellä mainittujen epäkohtien korjaamiseen. Sen sijaan, että hallitus esittäisi komitean kannanoton painostuksen alla saamelaiskäräjien ja komitean vaatimusten nöyristelevästi noudattelevia muutoksia, jotka olisivat ainoastaan omiaan syventämään edellä selostettua syrjintää ja kärjistämään vastakkainasettelua, hallitukselle tarjoutuu mahdollisuus uudistaa Suomen alkuperäiskansalainsäädäntö perusteellisesti niin että se täyttää parhaalla mahdollisella tavalla niin kansainvälisen alkuperäiskansalainsäädännön kuin Suomea sitovien ihmisoikeussopimusten vaatimukset.

Tämän osana on välttämätöntä saada aikaan asiaintila, jossa kukin alkuperäiskansaryhmä päättää itse ketkä ovat se jäseniä, jossa kukin ryhmä saa harjoittaa omaa kansanvaltaista ja julkishallinnollista itsehallintoaan, jossa maihin ja vesiin kohdistuvat vaatimukset ratkaistaan laillisesti oikeaan omistushistoriaan perustaen, ja jossa eri alkuperäiskansaryhmien väliset neuvottelut ja yhteistyö hoidetaan ilman syrjintää ja niin, että kaikkien ryhmien kannat kantautuvat väärentämättä ja vaientamatta myös valtion ja muiden viranomaisten tietoon.

Tähänastisen lainvalmistelun perusteiksi laadituista lukuisista selvityksistä on valikoiden hyväksytty vain saamelaiskäräjien syrjintälinjaa edustavat tai myötäilevät, ja valmistelutyö on hoidettu suljetuin kabinettineuvotteluin. Jotta lainvalmistelu onnistuisi tällä kertaa, tämän oikeusministeriön tähänastisen, hedelmättömäksi jääneen linjan uudistaminen on välttämätöntä. Neuvotteluihin on otettava mukaan kaikkien alkuperäiskansaan kuuluvaksi katsovien eri ryhmien aidosti itse valitsemat edustajat.

Saamelaiskäräjien nuorin jäsen Aslak Holmberg pohdiskeli sanomalehti Lapin kansassa 13.1.2018 siida-pohjaista saamelaista itsehallintoa. Samansuuntaista ratkaisua ovat lausunnoissaan n.s. Hallbergin toimikunnan raporttista esittäneet Kulttuuriyhdistys Aanaar Sämmiliih ry, Käsivarren paliskunta ja Sámi Árvvut rs. Julkisuudessa on painottunut että YK:n ihmisoikeustoimikunnan Suomelle langettava päätös perustui saamelaiskäräjien nykyisen puheenjohtajan Tiina Sanila-Aikion valitukseen. Tämän varjoon on jäänyt, että komitea teki samansisältöisen päätöksen myös saamelaiskäräjien edellisen puheenjohtajan Klemetti Näkkäläjärven valituksesta. Siida-suuntaisten ratkaisujen jatkoa ajatellen Sámi Árvvut rs.:n kannanoton tekee erityisen kiintoisaksi se, että yhdistyksen on perustanut juuri Klemetti Näkkäläjärvi.