Päätöksellään määrätä saamelaiskäräjien vaalit uudelleen toimitettavaksi saamelaiskäräjien hallitus on suojelevinaan laillisuutta ja saamelaisten etuja, mutta keskeisintä päätöksessä on tilanteen kärjistäminen äärirajalle asti.

Saamelaiskäräjien hallitus on uhmaten KHO:n päätöstä päättänyt myös, että saamelaiskäräjien uusintavaalit toimitetaan sen vaaliluettelon mukaan, josta vielä puuttuivat ne 93 äänestäjää, jotka KHO oli 30.92015 tekemällään ratkaisullaan määrännyt vaaliluetteloon otettavaksi. Nyt on korkea aika arvioida, mihin tällaista riidan haastajaa kuin saamelaiskäräjät tarvitaan? Jatkuva riidan haastaminen on osoittanut, että saamelaiskäräjien nykyinen hallitus ei palvele muun kuin pienen saamelaiseliitin asemaa, jos sitäkään.

Uusintavaalien määrääminen on vanhan, eroamisvelvollisen hallituksen yritys vääristää jo pidetyn vaalin tulosta jotta sen politiikan kannattajat saisivat paremmat asemat, jotta sen politiikka jatkuisi mahdollisimman ennallaan, ja jotta mahdollisimman moni uusintavaaleissa ehdolla olevat nykyiset edustajat ja hallituksen jäsenet säilyttäisivät paikkansa. Jos samanlainen kuvio tapahtuisi valtakunnan politiikan tasolla, meillä olisi käsillä valtiokaappaus.

KHO:n päätöstä arvioidessaan käräjien hallitus välttää KHO:n ratkaisun oikeudellisten perusteiden tunnustamista. Uusin tutkimus on osoittanut, että käräjien esittämille maavaatimuksille sen enempää kuin lappalaisten hylkimiselle ei ole minkäänlaista tieteellistä perustaa. Eikö käräjien hallitus tiedosta, että totuus ei pala tulessakaan, vaan totuus tulee ilmi ja oikeus toteutuu kun aika kuluu. Saamelaiskäräjät näyttää pelkäävän, että KHO:n tuomion perusteella suomenkieliset saamelaiset ja ennen kaikkea etniseltä taustaltaan suomalaiset tulevat valtaamaan saamelaiskäräjät. Todellisen alkuperän antaman oikeutuksen se sivuuttaa asettuen siten vain mielivallan puolelle. Saamelaisjohtajat ovat unohtaneet historian opetukset. Saamelaisten aikaisemman historian perusteella valtion vastainen uho oli täysin ymmärrettävä, mutta reaalipolitiikkaa se ei ollut, koska se unohti todellisen alkuperäiskansan - lappalaisten - olemassaolon.

Saamelaiskäräjien hallituksen kanta KHO:n päätöksestä kertoo, että nimenomaan taistelu on saamelaisen maailmankäsityksen ja sen mukaisesti myös politiikanteon ehdottomasti tärkein käsite. Ilmeisesti luullaan, että kaikki kehitys syntyy taistelusta, ja että koko vanha maailma on lyötävissä alas, kunhan isketään kyllin lujaa ja päättävästi, vaikka se merkitsisikin historiallisten tosiasioiden vähättelyä tai vääristelyä. Taistelun takana on asioiden olemuksessa piilevä ristiriita, ja tämän ristiriidan synnyttämä taistelu on se, jonka toivotaan vievän kehitystä eteenpäin. Sen ajattelun mukaan sovinnon politiikka ei ole muuta kuin petosta, sillä se tekisi kaiken kehityksen mahdottomaksi. Tällaisen linjan ajamisen päässä on asteittainen itsetuho, kun vaatimuksille ei ole oikeus-, historia- eikä muutakaan pohjaa.

Todellisuudessa ei ole kyse ainakaan perinteisestä saamelaisesta maailmankuvasta, ja mitä tulee taistelun ja ristiriitojen ihannointiin, kyse on huonosti sulatetusta hegelin filosofiasta, mistäpä lienee jostain 1960- ja 1970-lukujen vaihteen marxilaisesta opintopiirissä pikaisesti ja pinnallisesti omaksuttu. Tuon ajan vanhoja stalinistejahan häärää vieläkin saamelaiskäräjien hallituksen tausta- ja tukijoukoissa. Jätettäköön nimet tässä mainitsematta, mutta monet löytyvät Demla-nimisen järjestön vanhoista jäsenluetteloista, ja osa jopa nykyisistä.

Mutta ristiriitaa on toki synnytetty. Alkuperäiskansan on jakanut ristiriita, jota saamelaiseksi julistautunut osapuoli ei ole tunnustanut edes olemassaolevaksi. Siksi sen sääntely on ollut miltei mahdotonta. Eikä sitä kyseisellä saamelaiskäräjien hallituksen kannanotolla KHO:n ratkaisun mitätöinnillä sellaista halutakaan. Tällainen antaa taas kerran miettimisen aihetta. Mitä enemmän kieltäydytään tunnustamasta tosiasioita, sitä korkeammaksi nousee totuuden arvo ja sitä keskeisemmäksi tulee totuutta vaalivien ja vaativien lappalaisten rooli.

Kaiken kaikkiaan käräjien hallituksen päätöstä voidaan pitää suurena virhearviointina. Ensimmäinen laatuaan se ei ole, mutta ehkä pahin. Tällainen virhearviointi on paitsi oikeudellinen myös poliittinen. Saamelaiskäräjien hallituksen päätös jatkaa KHO:n tuomiosta huolimatta saamelaisten ylläpitämää lappalaisiin kohdistuvaa ainutlaatuisen vihamielisyyden ylläpitoa. Kyse ei ole vain kansan sisäisestä asiasta, saamelaiset lappalaisia vastaan, tai niin kuin saamelaiskäräjien johto tilanteen maalailee, saamelaiset vastaan suomalaiset. Tapahtumat hätkähdyttävät vastuullisia kansalaisia laajasti, syntynyt vastarinta on ollut saamelaisten ja suomalaisten vastuullisille poliittisille johtajille sokki. Lappalaisten yksimielisen käsityksen mukaan kysymyksessä on koko lappalaiskansan ihmisarvo ja kunniantunto.

Saamelaisten ja lappalaisten suhteen suuri teema ei ole ollut vihollisuus, vaan saamenkielen kautta jonkinasteinen erillisyys. Etnisesti melko yhtenäisessä lappalaisyhteisössä on ollut hyvin vähän kansanryhmin välisiä jännitteitä. Aitosaamelaisten kiihkonationalistien opit ja toiminta tähtäävät vastakkainasetteluun ja kärjistämiseen. Saamelaiskäräjien saamelaismääritelmän perusteella tekemät historian tulkinnat ovat olleet irvokas tapa edistää "alkuperäiskansan asiaa". Yhteisen historian erottajaksi on tullut ideologia, joka on ollut fanaattisempi kuin uskonto konsanaan, vaikka se onkin verhottu kauniisiin asuihin, vaikuttaviin joikuihin ja puheisiin ainutlaatuisesta luontosuhteesta.

Nykyinen epäonnistunut saamelaismääritelmä aiheutti aikoinaan sen, että kaikkien on ollut pakko reagoida. Eri lakeihin esitetyt muutokset olisivat koskettaneet jokaista, koska entisestäänkin ahtaammaksi kaavailtu saamelaismääritelmä olisi murtanut väestön rinnakkaisolon ja tasa-arvon mukaisen elämän periaatteet, joiden mukaan Ylä-Lapin väestö on toiminut vuosisatojen ajan kaikissa tilanteissa.

Ennen saamelaiskäräjälain säätämistä lappalaisten maine Suomessa oli varsin hyvä. Niin saamelaisen kuin suomalaisen käsityksen mukaan heidän kanssaan voitiin hyvin elää ja tehdä yhteistyötä. Lappalaisia arvostettiin, vaikka heihin ei aina luotettu. Saamelaiskäräjälain säätämisen jälkeen tilanne muuttui: lappalaiset pyrittiin pyyhkimään pois kartalta. Johtavat saamelaispoliitikot lähtivät siitä, että yhteisen kielen ja intressien puuttumisen takia lappalaisten kanssa verisukulaisuudesta huolimatta ei voinut edes keskustella. Juuri tämän takia lappalaisten suhde saamelaisiin muuttui niin radikaalisesti, kun lappalaisille kävi lisäksi ilmi, että saamelaiskäräjien poliittinen johto pyrki heidän maaoikeuksiensa ja historiallisen identiteetin valtaamiseen.

Saamelaismääritelmään liittyvä ideologinen taistelu on myrkyttänyt lappalaisista puhuttaessa jopa kielen. Saamelaiskäräjien poliittinen johto kuvaili itseään alkuperäiskansan puolustajaksi, kun taas lappalaiset kuvattiin suorastaan saamelaisten pahimmiksi vihollisiksi. Saamelaisuutta ja lappalaisuutta alettiin pitää toistensa vastakohtina. Niitä vääristeltiin, niistä tehtiin propagandaa.

Lappalaisilla on varjeltavana oma kulttuurista, kaikki se, mikä on tehnyt elämästä elämisen arvoista. Vastassa on armoton raakuus, joka uhkaa tuhota nykysaamelaisten ja vanhojen lappalaisten yhteisen kulttuuriperinnön. Jos nykyisen saamelaisjohdon tahto voittaisi, olisi vuosituhansien ajan jatkunut inhimillinen rakennustyö valunut hukkaan. Kysymys ei kuitenkaan ollut edes arvokkaan ja vähempiarvoisen tai kehittyneen ja kehittymättömän välisestä erosta, kysymys on aivan muusta, vallanhalusta. Halusta saada hallita lappalaisten historiallisia alueita. olla niiden isäntä ja painaa lappalaiset olemattomuuden ja unhon suohon.

Saamelaismääritelmän johdosta syntyneen kiistasta ei tule vaieta. Saamelaisaatteessa on toki terveitä aineksia, mutta sen suuntaa määrittämässä liikaa kypsymätöntä, ahdasta ja epäviisasta, joka vähät välittää saamelaisten ja lappalaisten yhteisestä historiasta ja kulttuuriperinnöstä. Saamelaiskäräjät haluaa uudelleen kirjoittaa Lapin asutushistoriaa ja tarkastella saamelaisten asemaa muustakin kuin kielihistorian näkökulmasta. Kielestä, joka on kulttuurin kantaja ja kommunikaation väline, on tehty erottava tekijä. Saamelaiskäräjien poliittinen johto on rakentanut paljon sille henkilökohtaiselle tunteelle, jonka jokainen sorrettu saattoi tuntea "parempiosaisia lappalaisia" kohtaan. Saamelaiskäräjien vapautusevankeliumin keskiössä oli entisten muka etuoikeutettujen lappalaisten sortaminen.

Mitä saamelaisuus on? Psykologisesti saamelaisuus on selitettävissä heikon itsetunnon aiheuttamana uhona, koettujen tai kuviteltujen vääryyksien johdosta käytävänä uusintaotteluna. Tällaisena saamelaisuus on itsensä irvikuva, joka merkitsee kaiken sen vastakohtaa, mikä on tähän mennessä pitänyt järjestäytyneen yhteiskunnan pystyssä. Oikeus, laillisuus, totuus, siveellisyys eivät ole saamelaispoliittisille johtajille olleet mitenkään itsestään selviä asioita, joille olisi kannattanut antaa mitään painoarvoa. Sen sijaan lappalaisille ne ovat olleet tähän mennessä tavoiteltavia totuuksia.

Sivuille näkemätön, ahdas saamelaisuus ei elä yksinomaan saamelaisten poliittisten johtajien keskuudessa, vaan sen ovat omaksuneet myös laajemmat piirit, noiden poliitikkojen laajojen perheiden ja sukujen jäsenet. Se, että niin suuri määrä ihmisiä Ylä-Lapissa entisten lapinkylien alueella kykenee elämään ja tuntee voivansa elää valheessa, on epäilemättä propagandan vaikutusta. Tällaisesta saattaa koitua äärimmäisiä seurauksia, koska varttuville sukupolville ei kerrota totuutta heidän maastaan, vaan opetetaan sen kuuluvan yksinoikeudella heille.

Silti myrkynkylvö jatkuu. Vielä valitettavampaa kuin pahan rankaisematta jättäminen on se, ettei sitä ole analysoitu. Saamelaiskäräjien tukemalla tutkimuksella ja tiedotuksella on tässä lappalaisten historian vääristymiskehityksessä melkoinen osuus.

Mikä on sitten tällaisen historian irjoituksen asema nykypäivän kannalta? Valitettavasti tällainen historian kirjoitus muistuttaa liiankin läheisesti sellaista politiikkaa, jolla ei ole sitä painoarvoa, joka objektiivisella historiankirjoituksella tulee olla. Perinteisen poliittisen historian tutkimuksen on kyettävä selvittämään ne suuremmat kokonaisuudet, joihin tällaiset kiistat on asetettava, päätöksentekijöiden intentiot ja päätöksentekijöiden reunaehdot sellaisina kuin ne aikoinaan nähtiin, sekä myös kiistan eri tasojen väliset suhteet ja riippuvuudet. Kun historiantutkimus ei ole tätä tehnyt, tieteenä se on jättänyt tehtävänsä suorittamatta. Tutkimuksen velvollisuus on myös saattaa nämä tutkimuksen tulokset muun historian osaksi. Muuten tyhjön täyttävät puoskarit, niin kuin nyt on jo käynyt.

Aggressiivisesti koko maailmaan asennoituvan saamelaiskäräjien menestyksen eräs selitys on se, ettei mitään myönnetä, vaan jatkuvasti väitetään että saamelaisia sorretaan. KHO:n ratkaisukin nähdään tällaisen siirtomaapolitiikan jatkumona. Samoin oletetaan, että jollet ole puolellamme, olet meitä vastaan. Se on kategorisointia tiukalla linjalla. Vaikka uusimmat tieteelliset tutkimustulokset osoittavat, että saamelaiskäräjien poliittisen johdon vaatimuksilla ei ole mitään tieteellisiä perusteita, tabua ei haluta rikkoa, eivät päättäjät ja eivätkä tottelijat.

Surullinen totuus on, että usein pystymetsästä tempaistut saamelaisjohtajat yksinkertaisesti ovat olleet epäpäteviä vaativiin tehtäviinsä. Harvalla saamelaispolitikolla on kompetenssia arvioida esimerkiksi täyttääkö joku inarinsaamelainen ILO-n sopimuksen keskeiset kriteerit kuulumisesta alkuperäisväestöön. Sellainen vaatii ymmärrystä. Ylä-Lapin vuosikymmeniä kupattu kansantalous olisi ollut kenelle tahansa ammattimiehelle äärimmäinen haaste. Mutta kun valtiolle osoitetut vaatimukset esitettään pelkin fraasein, joille ei esitetä mitään asiallisia ja faktisia perusteluja, saamelaisjohtajien tappioiden siemenet kylvetään tällaisen pelin jälkimainingeissa. Järjestelmä, joka ei salli avointa kritiikkiä on tuhoon tuomittu ennemmin tai myöhemmin - yleensä ennemmin.

Voidaksemme ymmärtää miksi Ylä-Lapissa käydään kiistaa siitä ketkä ovat alkuperäisväestöä ja ketkä eivät, meidän on perehdyttävä historiaan. Nykyisyys on seurausta historiasta. Kiistan syntyyn on myös vaikuttanut Pohjoismaiden yleispoliittinen tilanne, joka on vetänyt Ruotsissa, Norjassa, Suomessa ja Venäjällä asuva saamelaiset vaatimaan valtioiden saamelaisilta ryöstämien maiden palauttamista takaisin niiden alkuperäisille omistajille. Välittämättä sen enempää todellisesta historiasta, lailliseksi ja moraalisesti oikeutetuksi omistajaksi todetaan tietenkin vaatimuksen esittäjä itse. Meille kaikki heti, ja nimenomaan meidän sukulaisperheille, meidän perheelle ja tietenkin minulle! Kylläpä se meidän sukulaispoika tai -tyttö onkin taitava poliitikko, kun osaa tuollaisia esittää.

Illuusio saamelaisten kaikkivoivasta ja kaiken tietävästä johtajasta, joka pyyteettömästi johtaisi saamelaiset ihanuuksien ihmemaahan, on ollut kestävänä aiheena niin Suomessa kuin muissakin maissa, joissa saamelaiset asuvat. Kun yksi vahva mies väistyy, astuu tilalle toinen mies, tai vahva nainen, vaatimuksineen. Valitettavasti on niin vain, että kommunistisilla opeilla ei missään päin maailmaa ole pystytty parantamaan alkuperäiskansojen elinoloja.

Saamelaiseen luonteeseen kuuluu ehkä hiukan yllättäen viehtymys abstraktisen kanssa askarteluun. Utopistinen mieluummin kuin realistinen. Mieluummin pää pilvissä ja jalat tukevasti irti maasta. Hurjia utopioita on rakennettu rauhassa, varmoina siitä, että vallitsevat valtarakenteet pitävät kyllä huolen siitä, että kenenkään utopistin ei tarvitse pelätä joutuvansa vastuuseen. Vaatimalla mieluummin mahdottomia kuin pienempiä tarpeellisia ja mahdollisia uudistuksia pysytellään äänestäjien suosiossa ja vallan reunassa kiinni.

Viimeaikaisen uutisoinnin perusteella kovin myönteisen kuvan muodostaminen Ylä-Lapin alkuperäiskansa kysymyksestä jää kovin ristiriitaiseksi. En ollenkaan halua väittää, että yksittäiset uutiset sinänsä olisivat kovin virheellisiä tai vääristeltyjä. Enkä myöskään halua ummistaa silmiä alueen poliittisilta ja taloudellisilta ongelmilta. Sen sijaan väitän, että suuren yleisön mielikuva Suomen alkuperäisväestönä on erittäin pahasti vääristynyt, koska saamelaiskäräjät jättää esityksissään kokonaan huomiotta lappalaiset.

Saamelaisten kotiseutualue sijaitsee suomalaisille suurelle yleisölle liian kaukana, jotta muut kuin dramaattiset uutiset kantautuisivat alueen ulkopuolella asuvalle enemmistölle. Sekä suuren yleisön että tiedottajien tiedon puute Ylä-Lapista tekee mahdolliseksi korkeintaan kohu-uutisen pääsyn valtamedioiden uutisvalintaprosessin läpi. Tai sitten uutiset ovat ruusunpunaisten lasien läpi suodatettua ilosanomaa, jota poliittiset pyhiinvaeltajat ovat levittäneet. Etelän poliitikko pääsee varmimmin valtakunnanuutisiin Lappiin liittyen saatuaan lahjaporon ja pukeuduttuaan johonkin saamelaiseen asusteeseen.

Etelän uutisvälineissä ei pahemmin ole mainittu sanallakaan saamelaiskäräjien hallituksen päätöksestä panna vaalit uusiksi. Puhumattakaan siitä että joku kriittinen toimitus olisi analysoinut asiaa syvemmälti ja nähnyt, että saamelaiskäräjien hallituksen toiminta ei perustu voimassa olevan lain kunnioittamiseen, vaan nojaa poliittiseen utopiaan, ideologiaan ja muiden oikeuksien syrjäyttämiseen. Kauanko tämä saa jatkua?