Saamelaiskäräjien avajaispuhe

Kari Kyrö
Saamelaiskäräjien avajaispuhe 23.2.2016

Arvoisat saamelaiskäräjien jäsenet, hyvät läsnäolijat!

Jaan tämän Suomen Saamelaiskäräjien 2016 - 2019 avauspuheeni viiteen osaan. Ensimmäisessä osassa jokunen sana saamenkielten tilanteesta, toiseksi arvioin saamelaiskäräjälain uudistamista, kolmanneksi muutama sana ILO 169 sopimuksen ratifioinnista, neljänneksi saamelaisalueella elävien ihmisten elinkeinojen ja toimintojen keskinäistä yhteensovittamisesta, sekä viidenneksi ja lopuksi haluan antaa myös kiitosta.

Aluksi siis saamen kielet ja kielipesät

Me saamelaiset olemme olleet huolissamme kieltemme säilymisestä. Kaikki Suomessa puhutut saamelaiskielet ovat uhanalaisia kieliä. Syykin on tunnettu. Suurin syy saamenkieltemme uhanalaisuuteen on siinä, että kielen siirtyminen sukupolvelta toiselle on katkennut, joko osittain tai kokonaan. Aikojen saatossa monet saamelaiset ovat joutuneet vaihtamaan saamen kielen suomeksi, eivätkä ole puhuneet saamea lapsilleen. Tämä on johtanut Saamelaisten keskuudessa tilanteeseen, jossa äidinkielenään saamea puhuu arviolta ehkäpä vain noin puolet saamelaisista.

Tällaisessa tilanteessa saamen kielten elinvoimaisuuden turvaamisen tulee olla saamelaiskäräjien ja koko saamelaisyhteisön yhteinen tavoite. Kielten elvyttämisen prosessi on käynnissä, ja siinä on nähtävissä hyviä tuloksia; esimerkiksi inarinsaamen kielen elvytystoimintaa on pidetty menestyksenä. Kielipesien avulla saadaan uusia kielen puhujia, koska lapset ovat kielipesässä ollessaan herkässä kielenoppimisiässä. Saamen kielipesiä on perustettu pohjois-, koltan- ja inarinsaamen kielille. Niiden toiminta ja rahoitus tulee turvata ja kielipesiä tulee perustaa vielä lisää.

Vuodesta 1992 asti saamen kielillä on ollut Suomessa virallinen asema saamelaisten kotiseutualueella eli Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnissa sekä Sodankylän pohjoisosassa. Lisäksi perustuslain mukaan saamelaisilla on alkuperäiskansana oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Askeleen lähemmäksi perustuslain toteutumista vienee valtioneuvoston vuonna 2014 (3.7.2014) hyväksymä periaatepäätös saamen kielten toimenpideohjelmasta, jonka avulla pyritään elvyttämään koltansaamen, inarinsaamen ja pohjoissaamen käyttöä.

Kielipesät eivät kuitenkaan yksin riitä turvaamaan saamenkielten säilymistä. Meidän tulee ymmärtää, että jokainen kotiseudultaan poismuuttava saamelaisnuori on tappio kielen tulevaisuudelle. Saamelaisalueelta pois muuttaneet saamelaiset jatkavat toki elämäänsä yksilöinä eri puolella Suomea. On kuitenkin todettava, että poismuuton jälkeen Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen, artiklan 27 vaatimus siitä, että saamelaisten tulee voida nauttia saamelaisalueella omasta kulttuuristaan, esimerkiksi kalastuselinkeinostaan tai siihen liittyvästä matkailuelinkeinostaan yhdessä muiden ryhmänsä jäsenten kanssa, ei enää toteudu.

(Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva KANSAINVäLINEN YLEISSOPIMUS 27 artikla Niissä valtioissa, joissa on kansallisia, uskonnollisia tai kielellisiä vähemmistöjä, tällaisiin vähemmistöihin kuuluvilta henkilöiltä ei saa kieltää oikeutta yhdessä muiden ryhmänsä jäsenten kanssa nauttia omasta kulttuuristaan, tunnustaa ja harjoittaa omaa uskontoaan tai käyttää omaa kieltään. )

Toisessa sukupolvessa saamelaisalueelta poismuuttanut saamelainen menettää valitettavan usein myös saamen kielensä (vrt. perustuslain 17.3 §:n vaatimus omasta kielestä). Monille saamelaisnuorille sulautuminen valtaväestöön on tuossa vaiheessa tapahtunut jokseenkin täydellisesti.

Saamelaiskäräjälain uudistus

Saamelaiskäräjälain uudistuspyrkimykset ovat jatkuneet jo vuosia. Työ on edelleen kesken. Lakia ei ole kyetty uudistamaan, vaan vuonna 1995 säädetty ja tammikuun alussa 1996 voimaan tullut saamelaiskäräjälaki on edelleen voimassa.

Muistamme hyvin kun niin kutsuttu Paunion työryhmä valmisteli saamelaiskäräjälain muutosta. Valitettavasti tuolloin työryhmän jäsenten nimeäminenkään ei vakuuttanut kaikkia saamelaisia. Lain valmisteluvaiheen lopussa lakiluonnoksesta järjestettiin kuulemistilaisuus myös Inarissa, täällä Sajoksessa. Jo tuon kuulemistilaisuuden yhteydessä paikalla olijoiden kesken vallinneesta ilmapiiristä oli aistittavissa se kiistanalaisuus, jonka kohteeksi lain valmistelutyö ja myöhemmin lakiluonnos ovat joutuneet.  Keskeisin kiistan aihe oli ja on edelleenkin lain 3§ määritelmä saamelaisesta. Osa saamelaisista piti lakiluonnoksessa esitettyjä määritelmän osittain epämääräisiä kriteereitä mahdottomana hyväksyä. Oikeusministeri Henriksson toi kuitenkin lakiesityksen eduskuntaan keväällä 2015. Eduskunta hylkäsi esityksen äänestyksessä murskaluvuin 162 - 29.

Vaikka asia on tuon eduskunnan äänestyksen jälkeenkin ollut esillä useaan otteeseen, emme valitettavasti ole keskuudessamme päässeet yksimielisyyteen asiasta, vaan Saamelaismääritelmä jakaa edelleen meidän saamelaisten mielipiteet. Osa pitää kiinni suppeasta tulkinnasta, kun taas osa kannattaa väljempää tulkintaa, jossa suurempi joukko saamelaisia toivotettaisiin tervetulleeksi saamelaisperheeseen. Kokonaan oma lukunsa saamelaiskäräjien historiassa on se, mitä on tapahtunut viime vaaliemme jälkeen. Sekin asiavyyhti juontaa juurensa tähän yhteen ja samaan saamelaiskäräjälain 3§:ään. Tapahtumat vaalien jälkeen ovat olleet vaikea episodi, jollaista tuskin kukaan vastaisuudessa kaipaa. Monille saamelaisille tapahtumia on ollut myös vaikea ymmärtää.

Esitän tässä pienen pohdinnan.

Suomen oikeuslaitos saa yleisesti tunnustusta maailmalta. Hallintoasioiden korkein oikeusaste KHO tekee päätöksen, joka koskettaa 93 saamelaista. KHO tunnustaa näiden saamelaisten identiteetin. KHO:n päätös ei miellytä kaikkia saamelaisia. Seuraa, että saamelaiskäräjien hallitus tekee päätöksen, jolla se pyrkii yksipuolisesti kumoamaan Suomen korkeimman oikeusasteen KHO päätöksen ja tuomion. Jatkokin on kaikkien tiedossa, joten sitä ei tarvinne tässä toistaa. Kaiken kaikkiaan koko tapahtumaketju on ollut surullista seurattavaa saamelaisille.

Pitääkö tästä kokemuksesta oppia jotain? Ensiksi kaiketi se, että meidän on pyrittävä entistä sitkeämmin hakemaan kiistoihin ratkaisut omasta keskuudestamme. Vaikka jotkut asiat olisivat kuinka työläitä tahansa, pitää meidän keskenämme aina pyrkiä ratkaisuun, jonka kanssa jokainen saamelainen voi elää. Olisiko sen jälkeen saamelaisten hyvällä tiedon jakamisella ja vanhoilla diplomatian keinoilla saavutettavissa kiistakysymyksissä parempia tuloksia kuin hankkiutumalla suoraan konfliktiin Suomen oikeuslaitosta vastaan? Minun mielestäni diplomatian keinot ovat aina parempia kuin avoimet konfliktit. Nimenomaan valtionhallintoon päin, kaikissa saamelaisten asioissa nuo saamelaisten takavuosina hyvin hallitsema sitkeä neuvotteluiden ja diplomatian tie kannattaa jatkossa pitää mielessä.

ILO- 169 sopimuksen ratifiointi

ILO-169 sopimuksen ratifiointiasia on Suomessa myös ollut esillä jo pitkään. Joidenkin mielestä jo liiankin pitkään. Ilo- sopimus on ainoa pelkästään alkuperäiskansoja koskeva kansainvälinen sopimus ja sen on ratifioinut tällä hetkellä 22 valtiota. Sopimus turvaa alkuperäiskansojen oikeuksia monilla elämän eri alueilla, ja ennen kaikkea se turvaa alkuperäiskansan oikeudet maihin ja vesiin. On tärkeää, että myös Suomi kunnioittaa alkuperäiskansan oikeuksia, olkoonpa toteuttamistapa sitten ratifiointi tai jokin muu tapa, kunhan se vain on kaikille oikeudenmukainen.

Mikäli ILO- sopimus Ratifioidaan, sen tulee perustua historiallisiin tosiseikkoihin ja oikeudenmukaisuuteen. Sopimuksen ratifioinnin vaikutukset myös yksilöiden elämään ja elämän olosuhteisiin on tiedettävä huomattavasti nykyistä tarkemmin. ILO- sopimuksen ratifiointi ei mielestäni ole mahdollista ennen kuin olemme löytäneet sellaisen ratifiointimallin, joka on laajasti ja yleisesti hyväksy, ja joka kunnioittaa ihmisten yhdenvertaisuutta ja mahdollistaa eri väestöryhmien asumisen ja elämisen jatkossakin saamelaisalueella ja koko Suomen Lapissa. Ministeri Lindströmin taannoin tässä asiassa lupaama vaikutusten selvittäminen on laaja työ. Toivon mukaan se työ onnistuu niin, että epätietoisuuden sumuverhot saadaan syrjään asiaa hämärtämästä. Nekin asiat jotka jo tunnetaan, eivät ole helppoja, vaan päinvastoin. Niistä on kuitenkin pystyttävä puhumaan, niitä on pystyttävä käsittelemään ja lopulta myös ratkaisemaan.

Alueella elävin ihmisten elämän yhteensovittaminen

Aivan viimevuosina suvaitsemattomuus alueemme ihmisten kesken on lisääntynyt. Voi sattua, että tutut ihmiset eivät tervehdi aina toisiaan, päät kääntyvät muualle kohdatessa, silmiin ei katsota. Eihän näin voi jatkua. On selvää, että syyt tällaiseen on perattava keskusteluin. Väärinymmärryksen solmut on avattava ja suvaitsevaisuuden on kaikkien alueella elävien ihmisten keskuudessa nykyisestään parannuttava ja paljon.

Meillähän on eri väestöryhmien yhdessä ja sovussa elämiseen vuosisatojen perinne. Ihmiset nykyisellä saamelaisalueella ovat eläneet vuosisatoja rinnakkain ja toisiinsa eri tavoin tukeutuen. Näin on tapahtunut saamelaisten eri kulttuurien ja toisaalta saamelaisten ja muiden alueen asukkaiden kesken. Alueen väestö on kokenut yhdessä myös laajemmat yhteiskunnalliset muutokset - ja historiassa jopa valtioiden muutokset - niistä hyötyen tai kärsien. Yhdessä on aluetta puolustettukin ja sen jälkeen rauhan ajassa rakennettu.

Myös jatkossa on tarvetta säilyttää pohjoinen kolkkamme yhtenäisenä ja yhteistyökykyisenä Ylä-Lappina, Pohjois-Lappina, Saamenmaana tai miksi kukin haluaa sitä nimittää. Ei ole perusteita ja järkeä siinä, että rakennettaisiin keskinäisiä raja-aitoja tai oikeushierarkioita eri väestöryhmien tai elinkeinojen välille. Kukaan tai ketkään eivät pärjää täällä yksin ja omillaan, vaan tarvitsemme edelleen toisiamme. Saamelaiskäräjät tarvitsee kuntaa ja muita paikallisyhteisöjä, ja toisaalta kunta ja muut yhteisöt saamelaiskäräjiä. Vastakkain asettelun politiikka on kautta historian synnyttänyt vastapolitiikkaa. Sellainen vie voimavaroja ja jarruttaa kokonaisvaltaista alueellista ja sosiaalista kehitystä.

Elämme alueella, jossa vallitsee huomattavan suuri työttömyys. Saamelaisista jo yli 60 prosenttia asuu tämän kotiseutualueensa ulkopuolella ja muuton voi työllistymisen vaikeuksien takia arvioida vain jatkuvan. Saamelaisten elinkeinorakenne on vastannut jo pitkään alueen muun väestön ja laajemminkin nykyaikaisen yhteiskunnan rakennetta. Toisin sanoen, saamelaisista vain pieni osa elää perinteisistä elinkeinoista niistä koko toimeentulonsa saaden. Syynä ovat jo luonnon asettamat rajat, jotka on osin ylitetty eli mahdollisuuksia työn ja toimeentulon kasvattamiseen kestävästi siellä ei ole. Tilanne ei myöskään parane sillä, että perinteisille elinkeinoille koetettaisiin saada lisää elintilaa sulkemalla luonnon käyttöä muilta. Silloin ulos suljetaan myös toisia saamelaisia ja aluetta kuihduttava kierre vain kiihtyy.

On varmaa, että yhteistyöhakuisuudella ja samalla myös saamelaiskulttuurien aineetonta arvoa korostaen saamelaisalueella päästään parempaan kehityksen kulkuun. Saamelaisiin kansanryhmänä suhtaudutaan edelleen positiivisesti - jo pelkän verisukulaisuuden, yhteisen arkikulttuurin ja historiankin johdosta. Siksi ei ole mieltä siinä, että saamelaispolitiikka kulkisi jotenkin elämän todellisuudesta irrallaan. Sen kuuluu elää aikaansa ja ottaa siitä positiivista perustaa tulevaisuudelle.

Täällä saamelaiskäräjillä yhteisiä asioita hoitaessamme, on asioiden käsittelyssä ja päätöksenteossa hyvä muistaa myös demokratian pelisääntöjä. Niihin pelisääntöihin kuuluu myös vähemmistön huomioiminen. Lienenkö tulkinnut oikein, mutta aina se ei aiemmin ole toteutunut. Ehkäpä siinä on yksi syy siihen, että saamelaispolitiikka kohtaa aika ajoin kovaakin kritiikkiä. Se ei herätä kovinkaan suurta luottamusta. Tuota luottamusta puuttuu saamelaisten omassa piirissä siinä missä muuallakin. Viimeisten vaaliemme tulos on yksi konkreettinen muistutus tästä. On tärkeää, että saamelaiskäräjillä paneudutaan myös itsetutkisteluun ja katsotaan miten asioita voitaisiin tehdä ja hoitaa toisin. Miten voisimme asioiden hoidossa ja päätöksissä entistä paremmin huomioida myös esiin nousevia erilaisia mielipiteitä. Onhan niidenkin mielipiteiden taustalla aina ihmisiä, saamelaisia omine toiveineen ja tarpeineen. Jos ne eivät olekaan samoja toiveita ja tarpeita kuin enemmistön toiveet ja tarpeet, ei se tarkoita sitä, että ne voidaan unohtaa. Pohjoismainen demokratiamalli on hyvä malli ja ohjenuora ottaa tavaksemme hoitaessamme asioitamme kaikkien saamelaisten aseman ja myös kotiseutualueen elinvoimaisuuden parantamiseksi.

Uskon että alueemme vanha elämänmalli, sovinnossa kaikkien alueen asukkaiden kanssa eläen, itse kunkin elämä ja tavoitteiden saavuttamisen mahdollisuudet olisivat paremmin. Iso kysymys ja eräs keskeinen pohdinnan paikka voisi olla siinä, onko tärkeämpää rajoittaa saamelaisuutta vai avata ovia sille. Kummassa toimintatavassa saamelaisuudella on tosiasiassa paremmat mahdollisuudet vahvistua ja kehittyä? 

Kiitos

Meillä saamelaisilla on alkuperäiskansana kielelliset ja kulttuuriset oikeutemme, jotka ovat myös perustuslailla suojattuja. Nuo perustuslailliset oikeutemme ovat meille ja identiteettimme säilymiselle hyvin tärkeitä, itse asiassa ne ovat meille elinehto. Haluamme tässä yhteydessä kiittää Suomen valtiota oikeuksiemme turvaamisesta.

Me saamelaiset voimme kiittää julkista valtaa paljosta muustakin. Alussa mainitsemieni kielipesien tukeminen ja niiden toimintaan panostaminen on koti Suomeltamme kädenojennus meille saamelaisille. Saamenkielten säilymisen merkitys on ymmärretty laajalti ja sitä myös tuetaan julkisin varoin kiitettävästi.

Saamelaiskulttuuri keskus Sajos saatiin valmiiksi kolme vuotta sitten tänne Inariin. Me saamelaiset saimme kiitollisina vastaanottaa nämä hienot ja ajanmukaiset toimitilat, joiden ilmeeseen ja sisusutukseen pääsimme myös itse vaikuttamaan. Lopputuloksesta saimme mieleisemme. Sajoksesta on tullut nyt meidän kaikkien saamelaisten kotipesä. Tästä on kiitettävä, sekä Inarin kuntaa, joka antoi tämän maa- alueen, ja taloudellista tukea, että totta kai, Suomen Valtiota, joka vastasi rakentamisen kokonaiskustannuksista. Tämän lisäksi saamelaiskulttuurikeskuksen vuosittainen ylläpito on pääosin valtion kustantamaa. Saamelaiskäräjien toimiston väen 18 virkamiehen ja 33 tilapäisen henkilön palkkaus on merkittävä menoerä Suomen valtiolle.

Vaikka olenkin uusi saamelaiskäräjien jäsen, olen toki tietoinen, etteivät nämä kiittämäni asiat ole tulleet meille saamelaisille itsekseen, ikään kuin huomenlahjana. Tiedämme kaikki, että näiden saavutusten eteen ovat monet saamelaiset tehneet lujasti töitä, niin saamelaisparlamentissa, kuin lukemattomissa muissa yhteyksissä. Sen vuoksi meillä on suuri syy kiittää myös kaikkia niitä saamenheimomme jäseniä, jotka voimiaan säästämättä ovat sinnikkäästi vuosikymmenten ajan toimineet edellä lueteltujen ja muiden saamelaisille tärkeiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

Näillä sanoilla avaan saamelaiskäräjien kokouksen 23.2.2016