Kun tarkastellaan Suomen saamelaisten nykyistä tilannetta ja etsitään tiedossa oleville ongelmille ratkaisua, on todettava, että vaikka saamelaisista suurin osa (70 %) asuukin alueen ulkopuolella, saamelaisten kotiseutualue muodostaa tänäkin päivänä saamelaiskulttuurin lujan selkärangan. Saamelaisalueella asuvan saamelaisväestön keskuudessa vallitsee edelleenkin luonnonläheinen elämäntapa. Saamelaisalueella noussut saamelaisnuoriso on kasvanut lähellä luontoa, se on imenyt siitä voimaa itseensä, se on saanut vanhemmiltaan perinnöksi kehityshakuisen ja -kykyisen hengen. Sillä on suuria mahdollisuuksia menestyä elämässään. Yhteiskunnan rakennemuutoksista huolimatta saamelaisalueella asuvien saamelaisten elämässä on yhä säilynyt monia valopuolia. Mutta tänään siinä nähdään myös entistä enemmän synkkiä varjoja.

Saamelaisen väestön määrä on Suomessa kasvanut siten, että Suomen noin kymmenestä tuhannesta saamelaisesta peräti yli 2/3 asuu alueen ulkopuolella Suomessa ja vain 1/3 osa saamelaisalueella. Tämä merkitsee sitä, että läheskään kaikki saamelaiset tytöt ja pojat eivät voi enää saada toimeentuloaan maasta, porotaloudesta ja muista luontaiselinkeinoista. Jos porotilalla on neljä poikaa, niin keskimäärin vain yksi heistä voi jatkaa kotitilaa ja sen puitteissa tapahtuvaa porokarjan hoitamista. Muiden kolmen on lähdettävä muista ammateista elantoa hankkimaan. Tässä onkin tämän päivän saamelaispolitiikoille ratkaistavana joukko kysymyksiä, joita voisi nimittää suureen luokan ongelmiksi. Niiden ratkaisemiseen ei tarvita totuuskomissiota, vaan poliittisia päätöksiä.

Kun saamelaisalue ei ole yksin kyennyt takaamaan toimeentuloa kaikille saamelaisille, on tuhansien saamelaisalueen nuorten viimeistään miehen ja naisen ikään vartuttuaan täytynyt lähteä kodeistaan, etsimän toimeentuloa muualta Suomesta ja pohjoismaista. Omasta kokemuksesta tiedän, ettei tämä tie ole ollut helppoa. Ei ole helppoa irtautua kodista ja siitä ympäristöstä, johon lapsuudesta saakka on kiinni kasvanut, lapsuusvuosien leikit leikkinyt ja nuoruusajan herkimmät unelmat unelmoinut ja pilvilinnat rakentanut. Irtautuminen on tuntunut juurien väkivaltaiselta katkaisemiselta. Jokainen muutos on tehnyt kipeää.

Nuorten saamelaisten poismuuton aiheuttama suonenisku on ollut raskas, joidenkin mielestä raskaampi kuin viime sotien. Kaikista yhteiskunnan tukitoimista huolimatta nuorten saamelaisten poisvirtaaminen alueelta ei ole lakannut. Päinvastoin vuosi vuodelta muuttajien määrä on vain paisunut. Yhä suuremmat joukot saamelaisalueen parasta elinvoimaa, nuorta ja tervettä väkeä, joka kerran kotiseudultaan lähdettyään on melkein poikkeuksetta menetetty.

Tiedän, etteivät näitä saamelaisnuoria asutuskeskuksissa läheskään aina ole odottaneet hyvät tai edes tyydyttävät olot, sillä suuri osa heistä on joutunut erilaisten sekalaisten töiden epävarmoihin oloihin esikaupunkien ja asutuskeskusten ilottomaan ja ankeaan ympäristöön. Mutta älkäämme syyttäkö ja tuomitko näitä nuoria saamelaisia. Toimeentulon puute kotiseudulla on se ankara koulumestari mikä on pakottanut lähtemään.

Maaltapaon haitalliset vaikutukset eivät vain rajoitu niihin saamelaisnuoriin, joiden on ollut pakko jättää kotiseutunsa. Saamelaisalue ei voi pitää nuoria alueellaan silloin kun muut seudut tarjoavat parempia elämisen mahdollisuuksia. Sen vaatiminen olisi kohtuutonta. Mitä kehittymättömissä oloissaan eletään, sitä selvemmin vaikuttavat välittömästi toimeentuloon liittyvät tekijät, mutta mitä pitemmälle kehitys asutuskeskuksissa etenee, sitä voimakkaammin maaltapaon kiihottajina tulevat esiin muut kuin puhtaasti taloudelliset tekijät. Olipa kysymys kumpi tahansa näistä tekijöistä totuus on se, että monissa saamelaisalueen maaseutukylissä on enää kourallinen nuoria jäljellä. Varsinkin tytöt ovat pelottavissa määrin vähentyneet. Pian tulemme samaan tilanteeseen kuin muualla Lapissa, missä on niin vähän nuoria naisia, että taloihin ei saada emäntiä.

Jos saamelaisalueella nykyinen suunta jatkuu, on pian seurauksena kylien autioituminen. Tilanteen ajautumista tähän ei saisi päästää. Jos päättäviin ja järkeviin toimenpiteisiin saamelaisalueen maaseudun olojen kehittämiseksi ei nopeasti ryhdytä toimiin, autioituu huomattava osa tiloista yhden, viimeistään kolmen sukupolven kuluessa. Aluetta elvyttävien toimenpiteiden tilannekartoitusta tarvitaan juuri nyt.

Mikä on siis syynä, että ennen kukoistava saamelaisalueen maaseutu on muuttumassa hylätyksi ja autioksi. Syy on ollut siinä, että maaseutu ei ole kyennyt kilpailemaan kaupunkien ja kehittyneempien seutujen kanssa nuorisosta. Monet saamelaisnuoret ovat havainneet, että he voivat elää kaupungeissa helpommin, paremmin ja vaihtelevammin ja jättäneet kotiseutunsa. Tämän päivän saamelaisnuoret eivät viihdy ikävissä ja harmaissa kylissä, joiden vakinaisista asukkaista suurin osa alkaa olla eläköityviä tai eläkkeellä olevia ihmisiä.

Kuvaamani kohtalo odottaa Suomen saamelaisaluetta, jos annetaan asioiden mennä menojaan. Aluetta odottaa perikato, jos mitään ei tehdä. Tämä synkkä tulevaisuuden kuva silmien edessä joutuu kysymään: onko mitään tehtävissä tämän saamelaiskulttuurille turmiollisen kehityksen pysäyttämiseksi. Eikö näköpiirissä ole mitään vastavoimaa? ILOn sopimuksen nro 169 ratifiointi ei valitettavasti tuo tilanteeseen positiivisia muutoksia tai konkreettista apua kaikista vakuutteluista huolimatta. Se tuo enemmän ristiriitoja kuin pystyy niitä poistamaan. Myös saamelaisalueen ulkopuolella eri puolilla Suomea asuvien 7 000 saamelaisen hyväksi olisi jotakin tehtävä, mutta mitä? Valitettavasti heidän äänensä ei kuulu heidän valitsemassaan 21-jäsenisessä saamelaisparlamentissa, saamelaiskäräjissä, jonka vaaleissa jokaisella äänioikeutetulla on oikeus äänestää vain yhtä jäsentä.

On sanottu, että ihmisen elämä viimeisen 4 000 vuoden aikana on kulkenut jokseenkin samoja latuja. Yhdeksänteentoista vuosisataan saakka on kaikki kulkenut verkkaista vauhtia ilman mullistuksia. Mutta sitten tapahtui suuria muutoksia, jotka ovat vaikuttaneet myös pohjoismaissa elävien saamelaisten elämään: keksittiin höyrykone, polttomoottori, puhelin, lennätin, radio jne. Suurin järkytys tapahtui siinä, että nämä keksinnöt muuttivat saamelaisten ja luonnon välistä suhdetta. Saamelaisten ikivanha yhteys maahan ja perinnetietoon heikennettiin ja niiden osalta, jotka ovat muuttaneet alueelta muualle, se katkaistiin.

Lopuksi saamelaisten tulevaisuudesta huolta kantavana kysyn: onko mahdollista yhdistää teknillisen kehityksen suomat edut luonnonmukaisen saamelaisen maaseutuhenkisen elämän vaatimuksiin, toisin sanoen, onko mahdollista kehittää saamelaisille sellainen yhteisömalli, missä tekniikka ja talous palvelevat saamelaista, missä ne on alistettu heidän palvelijoiksi. Vastauksen löytäminen tähän on kuitenkin laaja, koko maapalloa koskettava ongelma. Olen sitä mieltä, että on mahdollista luoda saamenmaan jakaneiden valtioiden yhteiskuntiin olosuhteet sellaisiksi, että teknillinen ja inhimillinen ovat sopusoinnussa keskenään.

Eri puolilla maapalloa alkuperäiskansojen keskuudessa suoritetut tutkimukset osoittavat, että alkuperäiskansojen asuttamien alueita kehittämällä päämäärä voidaan saavuttaa. Siinä ei riitä jonkin tiedossa olevan yksityiskohdan ratkaisu, vaan tarvitaan kokonainen sarja toimenpiteitä, jotka toteutetaan pitäen silmällä koko ajan asetettua päämäärä.

Tällainen Suomea koskeva saamelaishenkinen alkuperäiskansaohjelma valtakunnallisen saamelaishenkisen politiikan toteuttamista varten on luotavissa. Päämääränä on oltava sellainen saamelaisyhteisö, missä saamelaisalueen hyvät puolet hankauksetta yhtyvät teknillisen kehityksen mahdollistamiin etuihin. Tällaisen yhteisön toisen kulmakiven muodostaa elinvoimainen luontaistalous. Mutta luontaistalous ei yksin ratkaise saamelaisten ongelmia. Nyt on etsittävä myös niille saamelaisille, jotka asuvat alueen ulkopuolella, uusia teitä kulttuurinsa turvaamiseksi.

Yhdeksi päämäräksi nuorten saamelaisten toimeentulon varmistamiseksi on ryhdyttävä saamelaiskäräjien toimesta tukemaan siihen halukkaiden nuorten hakeutumista yksityisiksi yrittäjiksi sellaisilla aloilla, joihin heillä on taipumuksia ja kiinnostusta. Päämääräksi on asetettava tunnus: köyhyys ei voi estää ketään kunnon saamelaista hakeutumasta yksityiseksi yrittäjäksi. On kerta kaikkiaan hylättävä se käsitys, että yhteiskunnan kehittäminen vaatii saamelaisten repimistä irti kasvualustaltaan ja keskittämistä suuriin kaupunkeihin ja asutuskeskuksiin, missä hänestä tulee ennen pitkää juureton. Saamelaisalueen harmaat kylät on kohotettava kukoistukseen monipuolisen elinkeinorakenteen pohjalta, joka luontaistalouteen läheisesti liittyen ja sitä täydentäen tuo hyvinvointia ja varallisuutta ja ennen muuta tarjoaa saamelaisalueen nuorille uusia mahdollisuuksia elää kotiseudullaan.

Niiden saamelaisten - etenkin nuorten - kohdalla, jotka joutuvat asettumaan saamelaisalueen ulkopuolelle, olisi luotava mahdollisuudet säilyttää yhteytensä saamelaisalueeseen olevaan lähtöyhteisöönsä. Tämä olisi syytä huomioida, jos ja kun Suomessa asuvien eri saamelaisyhteisöjen itsehallinnon rakennemalli uusittaisiin niin että kullakin yhteisöllä olisi nimenomaan sitä itseään koskeva julkisoikeudellinen itsehallinto.

Tähän itsehallintoon olisi luonteva yhdistää myös omassa hallinnossa olevia maa- ja vesialueita. Yhteisön omassa päätösvallassa olisi, miten se suhtautuisi niihin jäseniinsä, jotka asuvat alueensa tai koko saamelaisalueen ulkopuolella. Esimerkiksi Norjan Finnmarkissa oleilua tai asumista alueen ulkopuolella pakottavista syistä, kuten terveydenhoidon, opiskelun tai asevelvollisuuden vuoksi, ei katsota katkaisevan henkilön siteitä alueeseen niin että hän sen vuoksi menettäisi alueen asukkaille kuuluvat erityisoikeudet.

Tässä yhteiskunnan murrostilanteessa saamelaisuus on voima, joka väärinkäytettynä voi myös repiä ja hävittää missä sen pitäisi rakentaa koota ja yhdistää. Tämä vaara uhkaa meitä saamelaisia ennen kaikkea suhteessamme toisiin, piiriimme kuulumattomiksi katsottuihin statuksettomiin saamelaisiin. Me kaikki saamelaiset olemme joutuessamme ensi kerran kosketuksiin saamelaisaatteeseemme kanssa omaksuneet sen, että suojautuminen tältä "vieraalta ainekselta" on tarpeellinen asia saamelaisille. Elävä elämä on todistanut sen, että valitettavasti me saamelaiset olemme sortuneet tiedon puutteesta johtuen ahdasmielisyyteen, meistä on tullut ahdasmielisiä, suvaitsemattomia, yksipuolisia ja ymmärtämättömiä.

Kiihkeään "aitosaamelaisuuteen" innostuneille nuoremmille saamelaisille - joista osa on ikänsä, joskaan ei aina käytöksensä puolesta aikuisten kirjoissa - minulle riittää itse asiassa ymmärrystä. Ilman muuta tuomitsen aatteen nimissä tehdyt monet ylilyönnit. Ymmärrys ei myöskään tarkoita, että hyväksyisin itse aitosaamelaisuuden aatetta. Näen siinä kuitenkin ilmentymän tarpeesta korostaa uhatuksi koettua saamelaista kulttuuria ja identiteettiä oloissa, jossa juurettomuuden uhka ja ristiriidat raastavat saamelaisia yksilöitä. Ongelma on vain siinä, että tuo saamelaispoliittinen suuntaus perustuu käsitykseni mukaan väärään tilannearvioon ja siitä nousevaan väärään toimintaohjelmaan. Saamelaisten pahimmaksi vihollisiksi on valittu lappalaiset, jotka itse asiassa kuuluvat saamelaisiin käsitteen laajemmassa merkityksessä. Minä en ole kannattamassa tai ajamassa suomalaisperäisten uudisasukkaiden pääsemistä saamelaisten kirjoihin, mutta vastustan jyrkästi tilannetta jossa oma saamelaisryhmäni, poro- eli pohjoissaamelaiset, ovat ottaneet oikeudekseen päättää muidenkin saamelaisryhmien puolesta ketkä ovat aitoja.

ILOn sopimuksen ratifioiminen ei ole toteutettavissa siten, että pakotetaan alueen vanhin väestö - lappalaiset - luopumaan omasta historiastaan ja omasta identiteetistään toisen, myöhemmin alueelle muuttaneiden poro- ja kolttasaamelaisten hyväksi. Alkuperäiskansasopimuksen toimeenpano on siis toteutettavissa siten, että kaikki alkuperäiskansaan kuuluvat saamelaisryhmät voivat tuoda oman rakentavan panoksensa saamelaisten monimuotoiseen kulttuuriyhteyteen. Viime vuosien aikana näkemykset ja vakaumukset ovat törmänneet toisiaan vastaan tässä samaa väestöä jakavassa kiistassa. Kaikessa tässä on ollut runsaasti kypsymätöntä, runsaasti kehityksen alaista.

Kunkin saamelaissukupolven tehtävänä on kuljettaa esivanhempiensa perintöä eteenpäin ja kartuttaa sitä. Kehityksen lakien mukaisesti siitä karsiutuu kunkin sukupolven käsissä osa pois, mutta terve perusaine jää aina jäljelle. Jos se sortuu tai se kevytmielisesti hyljätään, kansakin lakkaa olemasta.

Loppujen lopuksi on paljon enemmän sellaista mikä meitä saamelaisia ja lappalaisia yhdistää kuin erottaa. Nykyajan saamelaisuus ei ole nurkkakuntalaisuutta, oman ryhmän korottamista alentamalla toisia. Se ei ylipäätänsä käsitä suuria sanoja, vaan yhteyden ja kokonaisuuden käsittämisen tuntoa. Jo aikoja sitten on opittu näkemään saamelaisten yhteys maailman muihin alkuperäiskansojen kanssa ja rakentamaan tämän oivalluksen mukaisia kontakteja. Olisiko aika vihdoinkin ulottaa tämä oivallus näkemään yhteys kaikkiin Suomessa asuviin saamelaisryhmiin, niihinkin, joiden kulttuuri on vuosisatojen ja -kymmenten saatossa muovautunut hiukan eri muotissa?