Kun olen seurannut yli 40 vuotta tätä pohjoisen maakiistaa, joudun kysymään, kuinka kauan Suomen yleistä mielipidettä ja poliitikoita on tarkoitus pettää valheilla. Aikoinaan Yhdysvaltain presidentti Lincoln varoitti, että kaikkea kansaa voi pettää tietyn ajan, osaa kansasta voi pettää jatkuvasti, mutta kokonaista kansaa ei voi pettää kaiken aikaa.

Valhe kuuluu meidänkin poliittiseen keinovalikoimaamme. Tiedämme myös kokemuksesta, että fanaattinen uskollisuus omille periaatteille on poliittisista aseista parhain tuhoon johtava tie.

Uudet saamelais- ja lappalaissukupolvet ovat nyt astumassa esiin. Luonnon lakien mukaan uudet sukupolvet korvaavat edelliset. Luotan tulevaisuuteen, samalla tiedostan kuitenkin ne vaarat, jotka uhkaavat saamelaisten ja lappalaisten yhteistä asiaa. Yleensä vanhempi, väistyvä sukupolvi siunailee nuorten päättömyyttä ja varottelee nuoria liiasta huimapäisyydestä. Pyrin välttämään tätä. Mutta sekin on surullista, jos nuoret toistavat vanhojen virheet, ja nuorille pitäisi olla suorastaan vaaran merkki jos vanhat kehuvat nuoria yläkanttiin, niin kuin esimerkiksi saamelaiskäräjien eronnut puheenjohtaja kehui saamelaisnuorten järjestöä.

On tunnustettava, että saamelaiskäräjien poliittinen johto on tehnyt raskaita virheitä. Erehdyksiä on tehty ja poliittisilla johtajilla on vastuu siitä, että tietyt suuntaukset ja virheet tunnustetaan. Olen varma, että nyt esiin nousevalla uudella sukupolvella on enemmän tietoa kuin meillä ensimmäisen polven saamelaisparlamentin edustajilla. En kiistä saamelaisidealismin synnyttämiä erehdyksiä omaltakaan kohdaltani, ja itse olen avoin kritiikille siitä aiheesta.

Raskaimman strategisen ja samalla moraalisen virheensä saamelaisjohtajat tekivät, kun he arvioivat väärin suhteensa lappalaisiin. Sen sijaan, että olisivat nähneet lappalaiset saamelaisina sanan laajemmassa merkityksessä, he maalasivat lappalaisista itselleen pirunkuvan, tekivät tiukan pesäeron, syrjivät avoimesti lappalaisia ja pakottivat nämä puolustustaisteluun. Strategiseen virheeseen liittyi vastustajikseen kääntämiensä lappalaisten voiman aliarvioiminen - näiden tapojen, tottumusten ja vastaavien tekijöiden painon. Ehkä saamelaisten poliittisilla johtajilla oli yksinkertaisesti liian kiire luoda maanpäällinen saamelainen onnela, niin kiire, että he eivät huomanneet että huutaessaan julki alkuperäiskansa-asemaan vetoavia maanomistusvaateitansa he seisoivat monin paikoin alueen oikean alkuperäiskansan, lappalaisten, harteilla.

Samalla kun lappalaiset tekivät sitkeää valistustyötä mm. kansanedustajien suuntaan, saamelaiskäräjien johto puski kiihkosaamelaisuuden sokaisemin silmin eteenpäin kuin raivo härkä, harhauttamansa RKP-läinen oikeusministeri Anna-Maja Henriksson muurinmurtajanaan. Eduskunnan äänestyspäätös vuodelta 2015 osoittaa, että eduskunnan enemmistö ei sittenkään tukenut saamelaiskäräjien vallankumouksellista maanomistuksen muuttamisoperaatiota. Monella kansanedustajalla petti rohkeus, tai pikemminkin he löysivät viime hetkillä niin moraalin kuin henkilökohtaisen rohkeuden äänestää kumoon saamelaiskäräjien ja oikeusministerin yhteisen poliittisen valheen.

Harva ILOn sopimuksen ratifiointia ajanut saamelainen oli tullut pohtineeksi sitä, että vallanvaihdoksen on nojattava oikeudellisesti ja moraalisesti kestäviin periaatteisiin. Muistan miten 1970-luvulla monet saamelaiset vaativat Neuvostoliiton esimerkin innoittamina saamelaisten maanomistusolojen parantamista kertakeikauksella. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen on nähty, että alkuperäiskansojen kokemus Neuvostoliitosta on katkera tarina; siellä alkuperäiskansat siirrettiin väkisin ja asutettiin eri puolille laajaa maata. Vastaan hangoittelijat saivat pahimmassa tapauksessa luodin takaraivoonsa, ja jos ammuttavien kansanvihollisten kiintiö ei tullut tällä täyteen, kuka tahansa kelpasi uhriksi.

Ihmisen muisti näyttää olevan lyhyt. Saamelaisen maannälän ratkaisuksi turvauduttiin sittemmin ILO-sopimukseen. Vaikka sosialismi-sanaa ei mainittu, ja vaikka saamelaiskäräjien johto ja sen taustalla hääräävät vanhat ketut tuskin itsekään sen tajusivat, kyseessä oli vanha sosialismin rakennustyön resepti: kaikki maa neuvostolle, tässä tapauksessa saamelaiskäräjille.

Mistä tällainen sekoilu kertoo? Tällä menolla saamelaisten poliittinen eliitti voi tuhota itsensä, ellei pysty korjaamaan virheitään. On saatava kuriin monenlaiset paheet, joista olen aikaisemmin eri yhteyksissä puhunut. Muutosta tarvitaan, koska käräjien toiminta on synnyttänyt epäoikeudenmukaisuutta ja ristiriitoja. Sen vuoksi suhtaudun kriittisesti epätasa-arvoiseen ja epäoikeudenmukaiseen järjestelmään, joka pyrkii ottamaan pohjimmiltaan samaan väestöön kuuluvilta lappalaisilta niin maan kuin historiallisen identiteetin siirtämällä ne etnopoliittiselle ryhmälle. Saamelaiskäräjien hallitus on Korkeimman hallinto-oikeuden tuoreimmasta päätöksestä asti elänyt jonkinlaisen arktisen hysterian vallassa, ollen vaaraksi itselleen ja muille; jos ei polta itseään istahtamalla tuleen, niin puraisee toista nenään. Jos puhe olisi lapsesta, tällaisen itkupotkuraivarin ymmärtäisi, vaikka rasittava se olisi sittenkin. Nyt puhutaan kuitenkin aikuisista, politiikasta ja asioiden hoidosta.

KHO:n ja vanhan eduskunnan päätösten jälkeen, saamelaiskäräjävaalien ja eduskuntavaalien alla ja jälkeen saamelaiskäräjien hallitus ja etenkin sen puheenjohtajat ovat kiihdyttäneet itsensä tilaan, jossa he elävät kuin maailmanloppu olisi käsillä. Sen sijaan että saamelaiskäräjien hallitus olisi siivosti antanut uusien käräjäedustajien astua toimeensa ja valita uuden hallituksen, vanha hallitus on määräämällä uudet vaalit pelannut itselleen hetken lisäaikaa. Uhmaten KHO:n päätöstä hallitus on myös päättänyt että uusintavaalit toimitetaan sen vaaliluettelon mukaan, josta vielä puuttuivat ne äänestäjät jotka KHO oli määrännyt siihen otettavaksi. Tämä on vanhan, eroamisvelvollisen hallituksen yritys vääristää jo pidetyn vaalin tulosta jotta sen politiikan kannattajat saisivat paremmat asemat, jotta sen politiikka jatkuisi mahdollisimman ennallaan, ja jotta mahdollisimman moni uusintavaaleissa ehdolla olevat nykyiset edustajat ja hallituksen jäsenet säilyttäisivät paikkansa. Jos samanlainen kuvio tapahtuisi valtakunnan politiikan tasolla, meillä olisi käsillä valtiokaappaus.

Lukitus poliittiseen hysteriaan pitäisi purkaa ja keskittyä olemassaoloamme uhkaaviin haasteisiin, koska lukemattomat vaarat leijuvat maapallomme yllä. Meidän saamelaisten on todistettava selviytymiskykymme suurten ongelmien ratkaisussa. Koska olen optimisti toivon, että selviydymme yhdessä lappalaisten ja maailman muiden kansojen kanssa kaikista virheistä ja monituhatvuotisesta historiasta huolimatta - eihän kolme tai neljätuhatta vuotta kauhean paljon ole - ihmiskunta on viimeisen vuosisadan aikana moninkertaistanut tietojensa määrän. Samanaikaisesti osa tästä kehityksestä on auttanut levittämään valheellisia ajatuksia ja vääriä tietoja.

Saamelaisten poliittisten johtajien on aika palata maanpinnalle, koska yksikään kansa ei ole toista parempi, vaikka kaikilla on omat kansalliset ja kulttuuriset piirteensä. Jos lappalaiset ja saamelaiset - tai, jos halutaan ilmaista asia toisin - lappalaiset ja muut saamelaiset puhuvatkin eri saamenkieliä, tai vaikkapa suomea, he ovat saman alkuperäiskansan alaryhmiä, joilla on paljon enemmän yhdistäviä kuin erottavia asioita. Kun kulttuuripohja on kutakuinkin sama, mitä merkitsee silloin joku puheen ero, mitä merkitsee jos toinen on luterilainen ja toinen ortodoksi, mitä merkitsee jokin ero vaateparressa, tai mitä merkitsee kuka on tullut mistäkin, kansana, sukuna, perheenä tai yksilönä - niin kauan kuin näistä ei käydä satuilemaan toisten satuttamiseksi. Tässä asiassa tietämättömyys on monien puutteiden lähde. Tällä hetkellä tieto on tärkeimpiä liittolaisia saamelaisille ja lappalaisille, jotka pyrkivät rakentamaan parempaa maailmaa, niin vanhoille kuin nuorille.