Kota- vaiko aitoa demokratiaa?

Monet saamelaiset ovat syyttäneet minua saamelaisvastaisuudesta kun olen uskaltanut arvostella saamelaiskäräjien esityksiä saamelaisten olojen parantamiseen tarkoitetun ILOn sopimuksen ratifioimisesta. Tähän vastaan arvostelijoille, että katson velvollisuudekseni arvostella huonosti valmisteltuja esityksiä ja puolustaa sananvapautta ja avointa demokratiaa.

Saamelaispolitiikka ei eroa muusta politiikasta, kyse on saamelaisten yhteisten asioiden hoitamisesta. Oman toiminnan tavoitteena pidän saamelaisten yhteisten oikeuksien etujen puolustamista ja edistämistä. Minkään saamelaisryhmän ei tule yksin sanelemalla yrittää ratkaista saamelaisten asioita, varsinkaan maanomistuskysymystä. Asia ei muutu silläkään, että muutenkin suurin saamelaisryhmä saa poliittista tukea toiselta saamelaisryhmästä, jonka suhtautumista ajaa etupäässä sen - täysin turha - pelko oman maanomistuksellisen aseman herkkyydestä mikäli maanomistuskysymykset kynnetään pohjia myöten.

Voin sanoa, että koko saamelaisen politiikan ydinkysymys on, pystymmekö kokoamaan voimamme suurten ongelmien ratkaisemista varten. Se vaatii tosiasioihin perustuvaa yhteistoimintaa yli heimo- ja puoluerajojen. Siksi johtavana pyrkimyksenä on oltava maltillisuus, sovinnollisuus, toisten näkökantojen ymmärtäminen, ei mitätöinti ja toisten halveksiminen. Olettakaamme hetkeksi että Suohpanterrorilaisten ja muiden rääväradikaalien saamelaisten väitteet Saamenmaan ja saamelaisten kolonialistisesta alistamisesta aina saamelaisten sisintä minuutta myöten pitäisi paikkansa. Itse en tuota näkemystä jaa, mutta olettakaamme siis, että se pitää paikkansa. Eivätkö nämä radikaalit silloin näe ja tajua, että "siirtomaavalta" on tehnyt heille aivan saman kuin mitä todelliset siirtomaavaltiaat tekivät aina voidakseen hallita valloittamansa alueen väestön: he jakoivat sen osiin, asettaen alkuperäiskansan eri ryhmät eriarvoiseen asemaan ja lietsoen ja liehitellen vanhoja ennakkoluuloja. Miettikääpä, hyvät nuoret, voisiko paremman tulevaisuuden avain tällöin olla noiden jakolinjojen ylittäminen ja umpeen kurominen, eikä kaivautuminen aina vain syvemmälle niitä noudattaviin poliittisiin poteroihin ja juoksuhautoihin.

Yli 150 vuotta sitten Suomen jokaisen kirkon saarnastuolista "ylösluettiin" eräs asiakirja, jonka pääperiaatteet ovat edelleenkin voimassa. Kyseessä oli Keisarillisen Majesteetin Armollinen Asetus kunnallishallituksesta maalla, jolla pitäjän yhteiset maalliset asiat erotettiin kirkkoherran johtaman pitäjänkokouksen alaisuudesta kuntakokouksessa hoidettaviksi. Tältä pohjalta kehittyneen paikallishallinnon päälle ja rinnalle, osin sen kanssa kilpailevaksi, synnytettiin nelisenkymmentä vuotta sitten saamelainen kulttuuri-itsehallinto. Tässä tilanteessa onkin syytä kysyä miksi sen uljaat tavoitteet eivät ole juuri toteutuneet? Yksi syy siihen voi olla, että saamelaista kulttuuri-itsehallintoa ei pidetä niin kiinnostavana ja haasteellisena kuin vakiintunutta kunnallista itsehallintoa, jonka puitteissa lähes kaikki saamelaistenkin asiat hoidetaan. Siksi harva kokenut saamelainen kunnallispoliitikko viitsii lähteä aikaansa kuluttamaan arkitodellisuudesta erillään elävien saamelaisutopistien kanssa. Uskaltaisiko sanoa, että kun uskonasiat ja maalliset asiat eroteltiin omien hoitokuntiensa alaisuuteen vuonna 1865, ei saamelaiskäräjille oikein jäänyt muuta hoideltavaa kuin maalliset utopiat. Tämä on tietenkin kärjistys, ja onhan niitä saavutuksiakin tullut sekä hengen että aatteen puolella. Toivottavaa olisi kuitenkin hillitä aatteen hehkua ja suunnata enemmän tarmoa asiatasolle, ja kuten sanottua, sellaisen saamelaisen yhtenäisyyden hakemiselle jonka voima perustuu monimuotoisuudelle.

Saamelaispolitiikka on inhimillistä toimintaa ja parhaimmillankin puutteellista, siinä tehdään jatkuvasti virheitä, vääriä arvioita ja epäonnistuneita päätöksiä. Poliittisten luottamushenkilöiden on toimittava lakien mukaan, joita on tarvittaessa muutettava. Suomessa yleisesti ottaen äänestäjien tahto toteutuu käytännössä eduskunnan ja kunnallisvaltuustojen kautta. Pohjoisissa kunnissa oman lisänsä tähän tuo saamelaiskäräjät jonka tehtävät on määritelty väljästi saamelaiskäräjälaissa. Sen tehtäviin ei kuulu puuttua kuntien tehtäviin. Ero on siinä, että kuntiin valittavat edustajat valitaan lähinnä puolueiden edustajista. Silti ne eivät saa kiihkeästi ja yksipuolisesti ajaa vain oman äänestäjäkuntansa oikeuksia ja etuja.

Edustajien on nähtävä kokonaisuus ja oltava valmiita sovitteluratkaisuihin muiden puolueiden edustajien kanssa. Saamelaiskäräjissä tämä periaate ei toimi, muun muassa siksi että poliittisia puolueita ei ole. Norjasta ja Ruotsista poiketen saamelainen yhtenäisyys on yritetty luoda keinotekoisesti sillä, että Suomen saamelaiskäräjien vaaleissa ja toiminnassa ei ole saamelaispoliittisia tai valtakunnallisia puolueita. Sen sijaan että tämä rauhoittaisi tilannetta, saamelaiskäräjien toimintaa leimaa jyrkkyys ja toisista piittaamattomuus.

Tähän myötävaikuttaa myös saamelaiskäräjien jäsenten osittain puutteellinen kokemus yhteisten asioiden hoitamisesta. Kun katsoo käräjien nykyisten jäsenten taustaa, niin tulee selvästi näkösälle, että vain harvat entisistä ja nykyisistä jäsenistä ovat osallistuneet kunnalliseen itsehallintoon ja saaneet kokemusta siitä miten kunnallinen demokratia toimii. Nykyisessä saamelaiskäräjissä kunnanvaltuustoissa istuu Anu Avaskarin lisäksi vain Nilla Tapiola. Anu Avaskari, on pitkäaikainen Inarin kunnanvaltuuston puheenjohtaja, mutta hänen kokemustaan ja asiantuntemustaan ei arvosteta. Päinvastoin hänet on pyritty eliminoimaan kaiken valmistelun ulkopuolelle, vaikka hän olikin ylivoimainen ääniharava viimeisimmissä vaaleissa. Tämä kertoo lähinnä siitä miten käräjissä vallan ottaneet kuvittelevat itsessään olevan sellaisia ominaisuuksia että asiat voidaan hoitaa heidän kesken ns. saamelaisen maantavan mukaan. Tässäkin on kyse utopisteille tyypillisestä harhakuvasta tai pikemminkin irvikuvasta. Perinteinen saamelainen demokratia on toiminut niin, että kaikkien mielipidettä on kuunneltu asioiden valmistelu- ja päätösvaiheessa. Menettely ei ollut muodollistettua eikä se ollut kirjallista, mutta yhtä kaikki kyse oli demokratiasta. Eri henkilöiden mielipiteet eivät kylläkään olleet tasa-arvoisia, vaan kaikki ymmärsivät sanomattakin että niiden painoarvon määritti puhujan kokemus ja perustelut.

Suomessa kansanvaltainen järjestelmä toimii hyvin, poikkeuksen siihen tekee saamelaiskäräjät. Suurimpana vaarana jo lähitulevaisuudessa pidän sitä, että saamelaisten kiinnostus politiikkaan vähenee. Se on jo nyt uhkaavan alhainen. Niinpä demokraattista järjestelmää saamelaisten kohdalla on kehitettävä tavoitteena saamelaisten mielenkiinnon lisääminen poliittisia ratkaisuja kohtaan. Saamelaispolitiikka on aivan liian tärkeä asia jotta sen voisi jättää kiihkoilijoiden pelikentäksi. Käräjien jäsenten on avoimesti selvitettävä ratkaisujensa perusteet äänestäjille, jos he ovat vakuuttaneet siitä, että tehty ratkaisu on ollut välttämätön. Saamelaispoliitikkojen on kestettävä äänestäjien kritiikki. Politiikassa ei voi noudattaa työnjakoa: teen itse vain miellyttäviä ratkaisuja ja toiset saavat tehdä ne ikävät ja vastata niistä.

Taistelu saamelaisten itsehallinnosta on kestänyt nyt yli 40 vuotta. Sitä on käyty erittäin puutteellisin ja epäuskottavin perustein. Tilanne ei parane ennen kuin muillekin alueella asuville ihmisille tunnustetaan olemassaolon oikeutus. Vain järkkymätön usko saamen kansan tulevaisuuteen, sitkeä työnteko ja mahdollisimman laajapohjainen yhteistyö johtavien puolueiden ja eri kansalaisryhmien kanssa voi pelastaa saamelaiset. Tämä on minun vakaumukseni sen kokemukseni perusteella, minkä olen saamelaisten valitsemana luottamushenkilönä toimiessani saanut. Saamelaiskäräjälakiin on saatava sellaisia parannuksia, jotta tekevät lopun saamelaisiin vähemmistöryhmiin kohdistuvasta syrjinnästä. Kun toiminta suuntautuu utopioiden rakentelun ja omien vähemmistöjen syrjinnän sijasta asiatason kysymyksiin, saamelaiskäräjien uskottavuus ulospäin tulee nousemaan nykyisestä alennustilastaan.

Sivistysvaltioiden oikeuskäsityksien ja tapojen on oltava saamelaiskäräjälain kulmakiviä. Lain toteuttaminen on annettu saamelaiskäräjien tehtäväksi. Jos me jätämme epämoraalisen perinnön seuraaville sukupolville, on kysyttävä, millaisen maailman olemme jättämässä jälkeläisillemme. Alkuperäiskansat ovat indikaattoreita maailman korkean moraalin tilasta. Suomen saamelaiskäräjien on myös muistettava tämä.