On keinotekoista ja ikävästi tarkoitushakuista väittää, ettei ihminen kuulu alkuperäiskansaan ja ole saamelainen, ehkä vain siksi, että hän on menettänyt kielensä. Todennäköisesti hänen umpi saamenkielinen sukunsa eli 1700 luvulla alueella, jonne tuolloisen hallitsijan verovoudit olivat merkanneet itselleen parhaat kulkuväylät ja -tavat. Nopeasti uskonpuhdistuksen ajan vyöryssä, samoja alueelle johtavia luonnon kulkuväyliä ja vesistöjä hyödynsi evankelisluterilaisen kirkon papisto, levittäessään kovaotteisesti suomenkielistä kristinoppia näiden kulkureittien varrella eläneisiin.

Siitä se lähti näiden verovoutien kulkureittien varrella, paikallaan eläneiden saamelaisten kielen menetys. Eikä se ollut lasten leikkiä, ei totisesti. Sen osoittavat lukuisat Norrbottenin lääninarkiston käräjäkirjat. Papit kantelivat tuomiovallalle kielen vaihtoa ja uskon oppia protestoineista, tai laiskasti kirkolliseen elämään osallistuneista. He saivat haasteen käräjille, jossa asiasta annetut tuomiot olivat kovia. Sakkoa, palkatonta taksvärkki työtä kirkolle, jalkapuuta ja jopa raipaniskuja. Niistä erityisesti mainitaan, että ne pantiin kahdelle inarilaisveljekselle myös täytäntöön. Muuta mahdollisuutta ei annettu, kuin nöyrtyä. Kristinoppi oli näille ihmisille kurinalaisuudessaan uutta. Kauempana erämaissa ja tuntureilla, etäällä papiston tavoittamattomissa asuneet säästyivät tältä nöyryyttävältä pakottamiselta ja säilyttivät kielensä.

Niin kaukaa kuin historia tuntee näiden, kielen vaihtoon pakotettujen alkuperäiskansaan kuuluvien sukujen jäsenet ovat katkeamattomasti asuneet, ja harjoittaneet kulttuurinsa mukaisia elinkeinojaan samalla alueella. Juuri katkeamaton saman alueen asuttaminen, sekä samojen omaperäisten elämäntapojen, elinkeinojen ja kulttuurinsa jatkumo tähän päivään, on varmin tae kuulumisesta alueensa alkuperäiskansaan. Ylimuistoisesti ja katkeamatta samaa aluettaan asuttaneilla ja alueensa luonnosta elentonsa saaneilla on vanhan maakaaren mukaan omistajahallintaan verrattava oikeus alueensa maihin ja vesiin. (Wirilander 2001)

Onneksi kieltä voi taas jokainen opiskella ja saada esivanhempiensa kieli myös takaisin, sekin on tärkeää. Kiitos kielityön pioneereille ja kielityötä uutterasti ja palolla tekeville! Näiden, edellä kuvattujen historiallisten tapahtumien tunteminen, tunnustaminen ja ymmärrys saamelaisten keskuudessa, auttaisi pääsemään nykyistä parempaan, kaikkien saamelaisten keskinäiseen yhteistyöhön ja sovinnossa elämiseen.

Kari Kyrö, Anarâš
Saamelaiskäräjien jäsen