Saamelaismääritelmästä syntynyt keskustelu on saanut kaikkialla saamelaisten kotiseutualueella pohtimaan sitä mikä erottaa saamenkieliset ja suomenkieliset saamelaiset toisistaan? Kysymys on tullut ajankohtaiseksi lähinnä ILOn sopimuksen ratifioinnin johdosta. Itseäni ärsyttää se, että saamelaiskäräjien eliitti pyrkii tekemään suomenkielisistä saamelaisia sirkuspellejä vastoin heidän tahtoaan leikitellen vastuuttomasti kissaa ja hiirtä heidän kanssaan. Heiltä pyritään estämään saamelaisstatuksen saaminen oikeudellisesti ja historiallisesti kestämättömillä perusteilla. Kysynkin kenelle siitä on iloa, jos inarinsaamelaiset tuntevat itsensä loukatuksi. Tilanteen rauhoittamista voisi edesauttaa kompromissin tekeminen, mikä tarkoittaa inarinsaamelaisten huomioon ottamista. En kannata sitä, että suomenkieliset saamelaiset halutaan saamelaismääritelmän nojalla erottaa toisistaan, ja tehdä heistäkenenkään vihamiehiä. Saamenkielisten ja suomenkielisten saamelaisten yhteistyölle ja ystävyyssuhteille on olemassa hyvät historialliset, maantieteelliset ja väestölliset edellytykset ja perusteet. Nämä tekijät muodostavat kivijalan kompromissille.

Minulle suomenkielinen saamelainen on laajempi käsite kuin millaiseksi voimassaoleva saamelaismääritelmä sen määrittelee. Suomenkielinen saamelainen ei ole ainoastaan henkilö, jonka suku on asunut vain kolmen sukupolven ajan alueella. Se on paljon enemmän. Minä hahmotan asian kokonaisvaltaisena kysymyksenä, ilmiönä jolle löytyy juridiset perustelut mm. KHO:n ratkaisuissa 2011, 2015 ja 2019.

Minulle suomenkielinen saamelainen on samanarvoinen kuin saamenkielinen yksilö, joka arvostaa oman kulttuurinsa lisäksi suomalaista kulttuuria ja näkee oman tulevaisuutensa Ylä-Lapissa. Historia on sama sillä erotuksella, että suomenkielisten saamelaisten esi-isät, saamenkielisten sukulaiset, ovat joutuneet sukupolvi tai kaksi aikaisemmin vaihtamaan puhumansa kielen suomeksi. Väestön geneettinen alkuperä ei kielenvaihdon johdosta ole vaihtunut.

Sitten kysymys, olenko itse saamelaisena tyytyväinen elämään Suomessa? Totta kai olen, näissä oloissa Suomi on minun kotimaani. Se maa, jossa olen syntynyt ja kasvanut. Juureni ovat Inarin Hammaskairassa isäni ja äitini kautta. Isäni tutustui Koillis-Inarissa vuonna 1900 porosaamelaisnaiseen Rauna Kittiin, joka toi hänet sieltä porotokan kanssa ensin Luttojoen latvoille ja sieltä edelleen Hammaskairassa sijaitsevalle Ronkajärvelle. Raunan kuoltua isäni Lassi-Uula jatkoi yhdessä äitini Magga Kitin kanssa elämää. Vanhempani puhuivat pelkästään pohjoissaamea ja jonkin verran suomea.

Inarissa kasvaneena olen oppinut tuntemaan läheltä paikallista inarinsaamelaista ja myös suomalaista kulttuuria ja arvoja. Olen saanut perusteellisen käsityksen saamelaiskulttuurin hyvistä ja huonoista puolista. Kumpi on parempi? Kun asiaa katsotaan yhdenvertaisuuden kannalta niin molemmissa on elämää yllä pitäviä arvoja, joista kannattaa kaikkien olla ylpeä. Käydessäni silloin tällöin Inarissa, pysähdyn pohtimaan elämääni siellä. Ilman Inaria olisin henkisesti paljon köyhempi. Ikävöin Länsi-Inarin tuntureita, jokilaaksoja ja ikimetsiä, alueita joissa äitini vanhemmat ja isovanhemmat sekä isäni ovat porojensa kanssa eläneet. Näillä alueilla elämäni nuorena oli lakkaamatonta seikkailua, taistelua, opettelua selviytymään tunturisaamelaisena, joka päivästä toiseen käytti aktiivisesti saamenkieltä kotonaan ja muiden samanikäisteni kanssa. Nämä ovat muistoja, jotka minut ankkuroivat Inariin. Oman merkittävän lisänsä siihen siihen toivat ne vuodet, jotka sain viettää muutaman vuoden inarinsaamelaisten luona vuosina 1953-1955.

Nykyisenä sivustakatsojana kyllä näen, että Inari eroaa Lapin muiden kunnista sen ainutlaatuisen historian ja väestön johdosta. Toiset ovat kosketuksissa saamenkieleen ja kulttuuriin vähemmän, toiset enemmän. Saamenkielisten osuus koko Inarin väestöstä on noin 10%. Kuten Anja Akujärven kirja Morottaja-suvusta osoittaa, lähes kaikki inarinsaamelaiset ovat sukua toisilleen. Sen vuoksi on käsittämätöntä, ettei kaikille heille haluta myöntää saamelaisstatusta. Sen tekee vasta KHO sen jälkeen kun kielteisen päätöksen saanut inarinsaamelainen on vaatinut vaalilautakunnan päätöksen kumoamista. Menettely on liian byrokraattinen ja ihmisoikeuksia loukkaava.

Tämä on siis Inarin osalta sosiolingvistinen tilanne. Mitä siis pitäisi tehdä, että Ivalossa ja Inarissa kuulisi enemmän saamenkieltä? Näen kolme etenemisen mahdollisuutta. On saatava massiivinen saamelainen muuttoliike takaisin saamelaisalueelle, sen lisäksi tulisi käynnistää kielipesähankkeita ja lisätä aikuisopiskelua.