Ajatuksia KHO:n päätöksestä

KHO:n päätös 30.9.2015, joka koskee 93 saamelaiskäräjien vaalilautakunnan hylkäämän hakijan saamelaisrekisteriin merkitsemisestä on osoitus siitä, että lappalaisliikkeellä on merkitystä yhteiskuntarauhan säilymisessä Ylä-Lapissa. Se on osoitus niiden ajatusten voimasta, jotka tähdentävät ihmisoikeuksien kunnioittamista, demokratiaa sekä taloudellista ja sosiaalista kehitystä. Samalla se on osoitus siitä, että lappalaisliikkeellä on pätevä vakaumus: toiminta ei rajoitu vain saamelaiskäräjien rasistisen politiikan vastustamiseen. Siinä on mukana ennen kaikkea ideoita, innovaatioita ja instituutioita, jotka tarjoavat lappalaisille välineitä rauhanomaiseen elämään ja kehitykseen.

Saamelaiskäräjien poliittisen johdon kielteinen suhtautuminen lappalaisten ottamisesta saamelaisrekisteriin merkitsee myös hyökkäystä lappalaisten maa- ja vesioikeuksiaan kohtaan. Päätöksellään KHO tunnusti jo toistamiseen saamelaisten ja lappalaisten yhteisen historian. Rekisterissähän on jo ennestään runsaasti nyt merkittäviksi määrättyjen henkilöiden inarinsaamelaisista suvuista polveutuvia lähisukulaisia.

Käräjien poliittinen johto on ottanut erittäin kielteisen kannan KHO:n päätökseen, väittäen että se käytännössä merkitsee uhkaa saamelaiselle kulttuurille. Useimpien tai kaikkien valitusten hylkääminen olisi ollut törkeä ihmisoikeusrikkomus kuten vuonna 1999, jolloin KHO hylkäsi yli 1000 hakijan merkitsemisen saamelaisrekisteriin. Ne jotka uhkaavat että asia viedään YK:n ihmisoikeuskomitean ratkaistavaksi, pitävät pilkkanaan Suomen oikeusjärjestelmää ja tuomioistuinlaitosta. Mitähän tietämystä siellä YK:ssa olisi enemmän kansallisesta historiasta? Toistaiseksi YK:n elimet eivät tässä asiassa ole kyenneet esittämään omaksuneensa kuin korkeintaan välttävät tiedot, jos sitäkään.

KHO:n päätös osoittaa myös, miten kauas saamelaiskäräjien poliittinen johto on ajautunut saamelaiskäräjälaissa mainituista perustehtävistä. Sen lainmukaisiin perustehtäviin ei kuulu arvostella Suomen oikeusjärjestyksen mukaan toimivan tuomioistuinlaitoksen toimintaa ja sen tekemiä laillisia päätöksiä; saamelaiskäräjät on viranomainen joka suhteessa. Nyt kun saamelaiskäräjillä olisi saamelaiskäräjälain mukaan mahdollisuus edistää saamenkieltä ja kulttuuria, sitä mahdollisuutta ei käytetä vaan hyökätään oikeusjärjestystä vastaan. Herääkin aiheellinen kysymys: mihin saamelaiskäräjiä enää tarvitaan kun se jättää tärkeimmän tehtävän, saamenkielen turvaamisen, hoitamatta. Rekisteriin pyrkivät lappalaiset eivät ole saamenkielen säilymisen suurin uhka Suomessa, vaan nykyinen saamelaispolitiikka.

Aikana, jolloin saamelaiskäräjät ei vielä ollut lähtenyt kärjistämään suhdettaan lappalaisiin, ihmisoikeuksien puolustaminen oli tärkeä osa saamelaispolitiikkaa ja sillä oli keskeinen merkitys saamelaisen kulttuuri-itsehallinnon aikaansaamisessa. Syntyneessä Suomen saamelaislainsäädännössä oli sisäänrakennettuna tulevien ristiriitojen aineksia, mutta silti voi sanoa että kulttuuri-itsehallinto on ollut tärkeä askel saamelaisten ja saamelaisiksi hyväksyttyjen lappalaisten tiellä vapautumisen tiellä. Vapaus merkitsi tässä mahdollisuuksia korjata pakkosuomalaistamisen seurauksia ja kohentaa saamelaisten tilannetta saamelaisten omin voimin. Näin jälkeenpäin tarkasteltuna saamelaismääritelmästä syntyneestä kiistasta voi todeta, että saamelaisjohto käytti väärin tätä poliittisen vapauden asiaa, kun se lähti tietoisesti syrjimään lappalaisia vedoten saamelaisten itsemääräämisoikeuteen.

Rekisteriin kuulumattomat vanhojen lapinsukujen jälkeläiset eivät hyväksy sitä, että heidän maa- ja vesioikeuksiansa siirrettäisiin vastikkeetta tai ylipäänsä rekisteriin merkityille saamelaisille, olivatpa nämä heidän sukulaisiaan tai muita. sukulaisille ja muille saamelaisille. Tällaista maanhallintamallia saamelaiskäräjien poliittinen johto on jo vuosikymmenten ajan ajanut vetoamalla mm. ILO-yleissopimukseen, joka ei kuitenkaan anna mitään tukea tällaiselle vaatimukselle. Sen perusteella ei ole tarkoitus tehdä mitään omaisuuden uusjakoa tai siirtää yksityisiä oikeuksia jollekin ryhmälle.

Muistan hyvin kun KHO vuonna 1999 hylkäsi vanhoista lapinsuvuista polveutuvan yli 1000 hakijan merkitsemisen saamelaisrekisteriin. Saamelaiskäräjien poliittisen johdon kommentit olivat sen suuntaiset, että KHO on kielteisellä päätöksellään tunnustanut oikeaksi alkuperäiskansan muodostuksessa saamelaiskäräjien linjan. Samalla annettiin ymmärtää, miten ainutlaatuinen Suomen tuomioistuinjärjestelmä on saamelaisten oikeuksien kannalta pohjoismaissa. Samalla ummistettiin tietoisesti silmää siitä, että tuolloin tehty päätös oli törkeä, mitä räikein ihmisoikeusloukkaus yli 1000 lappalaista kohtaan. Julkisesti annettiin sellainen kuva, ettei tuolloin saamelaisrekisteriin hakeneilla ollut mitään tekemistä saamelaisten ja lappalaisten yhteisen historian kanssa, vaan että he toimillaan uhkasivat heikentää saamenkielen ja kulttuurin asemaa Suomessa.

Puhuttiin, että he ovat suomalaisia, mutta jätettiin kertomatta, että he olivat syyttömiä siihen, että heidän esivanhempansa olivat kolonisaation seurauksena joutuneet yhden sukupolven aikana vaihtamaan saamenkielensä suomeksi. Silloisessa KHO:n päätöksessä ei painanut mitään hakijoiden itseidentifikaatio, polveutuminen eikä saamelaisten ja lappalaisten yhteinen historia.

Kaikki saamelaiskäräjien väitteet ovat osoittautuneet tieteellisessä tutkimuksessa perusteettomiksi ja katteettomiksi. Herää vain kysymys, tiesivätkö tuolloiset saamelaiskäräjien poliittiset johtajat tämän? Historia tulee vielä osoittamaan, miten asianlaita on ollut.

Väitteet siitä, että KHO:n päätös 93 hakijan merkitsemisestä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon uhkaa saamenkieltä ja kulttuuria, ovat siis kaikkea todellisuuspohjaa vailla. Suurempi uhka on saamelaiskäräjien poliittisen johdon oma kyvyttömyys nähdä asioiden oikeat mittasuhteet ja asettaa asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen. Nyt kun KHO:n päätös ei ole saamelaiskäräjien poliittiselle johdolle mieluinen, he vaativat että tuomioistuinlaitokselta tulee viedä valta puuttua saamelaisten asioihin. Ikään kuin siten turvattaisiin paremmin saamelaisten asema tai oikeudet päättää rekisteriin kuulumattomien lappalaisten oikeuksista. Toisinaan sanotaan, että todellinen elämä alkaa tosiasioiden tunnustamisella.

KHO:n päätös 30.9.2015 vahvisti reaalipolitiikan pääperiaatteita. Se osoitti oikeaksi lappalaisten ydinuskomuksen ja itse asiassa tiedon, jonka mukaan historialliset faktat ovat kaiken perusta.

Olen viime aikoina joutunut julkisesti käsittelemään saamelaiskäräjien politiikkaa paljon enemmän kuin oikeastaan olisin itse halunnut. Se on kuitenkin ollut välttämätöntä, koska juuri tämä väärä politiikka on sen asian ydin, joka on aiheuttanut nykyiset ristiriidat ja väestön tarpeettoman vastakkainasettelun.

Saamelaiskäräjien enemmistön olisi pitänyt asettua rohkeasti vastustamaan tuollaista politiikkaa, joka on jyrkässä ristiriidassa saamelaisten ja lappalaisten yhteisen historian kanssa. Saamelaiskäräjät ei kuitenkaan nähnyt lainkaan tehtäväkseen ajaa Suomen Lapin todellisen alkuperäisväestön etuja, vaan rajoittui edustamaan pääosin myöhemmin maahan tulleita saamelaisia, joille se vaati alkuperäiskansan asemaa. Tämä sai kauan jatkua Suomen valtion täydellisellä tuella, aiheuttaen suuria kärsimyksiä Ylä-Lapissa asuville saamelaisille, lappalaisille ja muille ihmisille. Tällä hetkellä ollaan veitsen terällä: jatkuuko tämä politiikka vai onko se tullut tiensä päähän? Jos ja kun se on tiensä päässä, asettuu kysymys siitä mitä sen tilalle tulee. Miten tästä jatketaan, mikä on uusi suunta?

Utopioiden tavoittelu ja oppi siitä, että tarkoitus pyhittää keinot, ovat johtaneet nykyiseen kiistaan. Niinpä tulevaisuuden varalle on kehitettävä vaatimattomampia poliittisia päämääriä, jotka ovat vapaita kaikesta messiasajattelusta ja maanpäällisestä paratiisin kaihosta. On tavoiteltava maailmaa, joka perustuu todellisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Saamelaiskäräjien ajamaa diktatuuria tulee vastustaa keinoilla, jotka eivät ole ristiriidassa historiallisten tosiasioiden ja demokratian kanssa.

Olen näissä maltillisissa kannanotoissani pyrkinyt analysoimaan nykysaamelaispoliittisen johdon olemusta ja luonnetta sekä pyrkinyt osoittamaan mihin joudutaan jos sellaista politiikka vielä tuetaan tai vaikkapa luovutaan arvioimasta sitä.

Minun on ollut vaikea sanoa näitä arvioivia sanoja, minun, joka koko saamelaiskäräjien olemassaolon ajan olen sen puolesta taistellut ja aikaani uhrannut. Olisin toivonut, ettei minun koskaan olisi tarvinnut saamelaiskäräjien tekoja moittia. Mutta ymmärrettyäni sen, mihin tällainen saamelaisten ja lappalaisten yhteiseen historiaan perustumaton politiikka johtaa, olen tullut vakuuttuneeksi siitä, että lappalaiset ovat joutuneet hirvittävän vääryyden kohteeksi. Se on hyvin surullinen tarina, jolle kuitenkin olisi täysin mahdollista panna piste. On aika kääntää sivu ja aloittaa uuden luvun kirjoittaminen puhtaalle paperille. Saamelaiset ja lappalaiset eivät ole toistensa vihollisia, vaan samaa kansaa, samaa verta, toistensa sisaria ja veljiä, serkkuja ja sukulaisia.