Keskusta ja vaalit

Eduskuntavaalit tulivat ja menivät. On aika hieman tarkastella miten Sipilän hallitus vei saamelaisten asioita eteenpäin. Eli mitä "tulos tai ulos" -politiikka jätti jälkeensä. Sipilän hallituspoliittiseen ohjelmaan oli kirjattu lähes kaikki mahdollinen mitä saamelaiskäräjät oli hallitut ukselle ehdottanut, alkaen saamelaiskäräjälain uudistamisesta, totuuskomission asettamisesta aina ILOn sopimuksen ratifiointiin. Toteutumatta jäivät.

Keskustajohtoisen hallituksen ehkä pahin sokea piste oli siinä, ettei se nähnyt parhaillaan käynnissä olevaa yhteiskunnan rakennemuutosta ongelmana. Tai jos keskustan piirissä laajemmin nähtiinkin, niin puoluekoneisto tuki puoluejohdon linjaa joka ei ainakaan mitenkään kielinyt siitä, että maaseutuväestön etujen ajaminen olisi ollut sen tehtävälistalla.

Sipilän hallituksen esitykset ja kaavailut eivät pysäyttäneet tai edes lieventäneet maaseudun autioitumista. Päinvastoin, Sipilä ja hänen johtamansa hallitus pyrkivät koko edellisen hallituskauden ponnekkaasti autioittamaan saamelaisalueenkin maaseutua. Koulutusleikkaukset ovat keskittäneet koulutusta ja tämä on vienyt nuoret pois pienistä Lapin kunnista opintojen perässä, usein lopullisesti.

Erikoissairaanhoidon keskittäminen on vienyt palvelut ja työpaikat pois Utsjoen kaltaisista pienistä kunnista ja myös tämä on vähentänyt pienten kuntien väestöä ja niiden houkuttelevuutta. Keskustan kannatus Utsjoella on edelleen vankka, mutta vuoden 2015 vaalien tuloksesta 40,9 % ääniosuus oli tippunut 26,7:ään. Enontekiöllä keskusta keräsi 2015 äänistä 48,3 %, nyt 38,2, Inarissa ääniosuus tipahti 51,6 %:sta 28,2:een.

Autoilun suuret kustannukset ovat ongelma varsinkin nuorisolle. Autoa tarvitaan arkisiin toimiin kuten opiskeluun ja varsinkin työssäkäyntiin, mutta se on myös tärkeä sosiaalisten suhteiden rakentamisessa ja ylläpitämisessä. Hallituksen visioissa puhuttiin miljardin vuosittaisesta lisälaskusta autoilijoille ja tämä lasku oli tulossa etenkin maaseudulla autoa käyttävien maksettavaksi. Vihreiden autoiluvihamielisyys ei ole estänyt puolueen kannatuksen nousua saamelaisalueella. Vuotson äänestysalueella vihreät peittosivat keskustan kannatusluvuin 32,6-23,0 %. Autoilun kalleus ja siihen ilmastonsuojelun nimissä kohdistetut synkät tai peräti hurjat tulevaisuudenuhat on yksi syy sille, miksi monet saamelaisnuoret näkevät kaupunkiasumisen lyhempine välimatkoineen ja - mahdollisesti - toimivien joukkoliikenteineen houkuttelevana. Samaan suuntaan työntävät palvelujen häviäminen ja hävittäminen maaseudulta ja isommistakin maaseututaajamista. Väestökato on itseään vahvistava prosessi.

Keskustapuolue on tehnyt edellisellä hallituskaudella kaikkensa, että Suomen maaseutu autioituisi ja maakunnat tyhjenisivät. Väestöä on pyritty ajamaan monin keinoin kasvukeskuksiksi nimitettyihin suuriin kaupunkeihin, joita tulisi kutsua pikemminkin keskittämiskeskuksiksi. Keskustan Lapin kansanedustajat ovat olleet tukemassa tätä kehitystä, ja tuoreessa muistissa on vielä Markus Lohen ehdotus "kompromissiksi" jolla oli siirtää statuksettomat saamelaiset lopullisesti harrastussaamelaisuuden puolelle.

Keskustaa ei tunnu liikuttavan poromiesten ja luontaiselinkeinonharjoittajien ahdinko tai maakuntien tyhjeneminen, se näyttää muuttuneen citykeskustalaisten puolueeksi. Tätä ryhmää on vaikea erottaa cityvihreistä. On sanottu, että kokoomus ja sen tavoitteet - kuten yksityistäminen - upottivat keskustapuolueen. Totta toinen puoli, mutta voidaan myös sanoa että keskustan upottivat sen johdon nykylinja joka oli mahdollistamassa kokoomuksen tavoitteiden toteutumista. Tai läheltä piti, sillä Sipilähän veti viime hetkellä tulpan puolueiden yhteisestä porealtaasta sen jälkeen kun vanhustenhuollon skandaalisoppa oli siihen lurahtanut. Tämä pääministeripuolueen yritys pestä kädet ja muuntautua juuri vaalien alla oppositiopuolueeksi oli kuitenkin tuomittu epäonnistumaan, haju oli jo tarttunut takkiin. Sitä paitsi liian monilla oli ennestään havaintoja ja kokemuksia siitä, miten heidän omia vanhuksiaan oli hoidettu vajaamiehitetyissä, voittoa tavoittelevissa hoivayksiköissä. Sopivasti vaaleja ennen julkitullut skandaali vain paljasti huonon hoidon mittasuhteet.

Ja mitä olisi saatu lehmänkaupassa vastineeksi kun kokoomus olisi saanut yksityistämisensä? Maakuntajako, jossa valtapuolueet olisivat läänittäneet Suomen keskenään. Maakuntien Suomen kartta näyttää kyllä vakuuttavan vihreältä. Keskustalle olisi siis tarjolla houkuttelevan suuri pelikenttä, ainakin pinta-alan mukaan arvioiden, muiden puolueiden vallitessa pääasiassa tiheästi asutettuja alueita. Keskustan äänestäjien kohdalla ydinkysymys on kuitenkin, minkälaista politiikkaa tällä viheralueella harjoitetaan. Maaseutuväestöä ei paljoa lohduta, jos keskustapuolue onkin maakunnassa vallassa, mutta ajaa hallitustasolla politiikkaa joka tyhjentää maaseutua.

Viisaasti rakennetussa maakuntahallinnossa budjettivaltoineen voi olla ajatusta, mutta jos vastineeksi on heitettävä yhteiskunnan turvallisuuden, toimivana pysymisen ja hyvinvoinnin kannalta keskeisimpiä toimintoja yksityistämisen ahneeseen kitaan, kyseessä on yksinkertaisesti huono poliittinen kauppa. Kepulaiselle poliitikkokastille jäisi kaupassa kylläkin valta omissa hiekkalaatikoissaan kunta- ja maakuntatasolla, mutta se mitä heidän tukialueidensa äänestäjät todellisuudessa tarvitsisivat, on jotain aivan muuta.

Keskustan äänestäjät, samoin kuin kaikki suomalaiset puoluekantaan katsomatta, tarvitsevat kaikilla politiikan tasoilla edustajia, jotka aidolla tavalla edistävät vastuullista ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa, valtakunnan sisäpoliittista turvallisuutta, järjestyksen ja turvallisuuden säilymistä, yrittäjyyden ja taloudellisen hyvinvoinnin kehittymistä, rakentavia ja vastuullisia suhteita työpaikoilla ja työmarkkinaneuvotteluissa, ja ennen kaikkea hyvinvoinnin rakentamista ja kehittämistä sen purkamisen sijasta. Vastuullinen aluepolitiikka on osa tätä kokonaisuutta, eikä se saa supistua siltarumpupolitiikkaan tai pikitiepätkän rakentamiseen maakunnan oman ministerin kannatuksen nostamiseksi.

Valtakunnan kehittämisen kannalta voisi olla hyväksi, että useatkin puolueet laatisivat uudet periaate- ja tavoiteohjelmat, joita ei tehtäisi ympäripyöreiksi mahdollisimman suuren kannattajamäärän saavuttamiseksi, vaan sen analysoimiseksi ja selväksi tekemiseksi, mitkä näiden puolueiden todelliset tulevaisuuden visiot ja tavoitteet ovat. Tällaisen ohjelmatyön pohjalta olisi mahdollista myös poliittisten kumppaneiden löytäminen näiden tavoitteiden toteuttamiseksi.

Mistä löytyisivät ne avarakatseiset poliitikot, jotka ymmärtäisivät mitä koko Suomen elävänä pitäminen todella edellyttää, ja että myös saamelaisalueen maaseutu on suuri mahdollisuus. Minkälaisia vaihtoehtoja nykyiselle autioittamispolitiikalle ehkä olisi, ja miten ne olisivat toteutettavissa? Pohjoisten alueiden elävänä pitämisen pitää joka tapauksessa toteutua väestön - saamelaiset mukaan lukien - ehdoilla, ja se ei todellakaan tarkoita vain poliitikkojen etujen varmistamista. Vastuullinen saamelaispolitiikka edellyttää niin maan hallitukselta kuin saamelaiskäräjiltä tosiasioiden tunnustamista ja rakentavia neuvotteluja, joihin myös inarinsaamelaisten ja statuksettomien saamelaisten itse valitsemat edustajat osallistuvat tasavertaisina, ilman tähänastista syrjintää.