Näin saamelaisten kansallispäivän kynnyksellä on aiheellista lausua muutama sana kehittyvästä saamelaisuudesta. Me saamelaiset emme voi jäädä kota-asteelle sirkuspelleiksi. Vaikka saamelaisuudesta on lausuttu mitä moninaisempia käsityksiä ja tunnepitoisuutensa vuoksi se on elänyt nousu- ja laskukautensa. Tämän tämän päivän maailmassa täytyy todeta, että omaan maahan kaikilla kansoilla ja kaikissa olosuhteissa kuitenkin liittyy oma maa; saamelaisilla se on Saamenmaa ja suomalaisilla Suomi tai Suomenmaa.

Ajatellaanpa eri maista, kuten saamenmaasta muualle Suomeen ja muualle maailmaan muuttaneita. Kuinka tuskaista onkaan niiden yli seitsemäntuhannen saamelaisen, jotka taloudellisten vaikeuksien vuoksi ovat joutuneet jättämään synnyinseutunsa, mukautua uusiin olosuhteisiin, vaikka monet kotiseudulla ilmenneet vajavuudet olisivatkin tulleet korjatuiksi. Pohjimmiltaan ihminen kuitenkin olipa hän sitten saamelainen tai mitä muuta kansallisuutta edustava tahansa kaipaa hän takaisin lapsuutensa maisemiin. Saamelaisille se on saamenmaa. Suurin osa Suomen 10 000 saamelaisesta asuu saamenmaaksi kutsutun alueen ulkopuolella.

Aivan erityislaatuisen saamenmaan kaipauksen näemme niiden saamelaisten kohdalla, jotka ovat joutuneet toimeentulovaikeuksien vuoksi jättämään kotiseutunsa. Heitä on paljon mm. Uudellamaalla, Oulussa ja Rovaniemellä. He elävät taloudellisesti turvatuissa oloissa, mutta he tiedostavat, että heiltä puuttuu jotakin, joka on saamenmaa, jossa he ovat lapsuutensa leikit leikkineet ja saamenkielen oppineet vanhemmiltaan.

Jo näistä esimerkeistä voi päätellä, että saamelaisuuteen kuuluu saamelaiset ja heidän historiallinen asuinalueensa. Ylä-Lappi on muodostunut vuosisatojen kuluessa läheiseksi ja kiintymistä siihen on voitu havaita jo hyvin kaukaisina aikoina. Kun toisen maailmansodan jälkeen tarjoutui tilaisuus, olivat monet saamelaiset valmiita luopumaan vanhasta heimoasteisesta elämänmuodosta ja ryhtymään rakentamaan saamenmaata yhdessä muiden kanssa. He katsoivat kansansa palanneen sodan ja evakkoajan koettelemuksista takaisin ja tunsivat, että vain saamenmaassa he muodostavat kansan jolla on tulevaisuus täällä esi-isiensä maassa.

Maantieteelliseksi kokonaisuudeksi, todelliseksi suomenmaaksi Suomi muodostui vasta Haminan rauhan teossa 1809. Puoli vuosisataa elettiin vankkumattomassa uskossa, että kaikki olivat suomalaisia ja että Suomi oli kaikkien isänmaa, Ylä-Lappi ja siellä asuvat lappalaiset ja saamelaiset mukaan laskettuna. Mutta saamelaisten onneksi vahva suomalaiskansallinen herääminen 1800-luvulla ei ulottunut Ylä-Lappiin sillä voimalla kuin muualla Suomessa. Etelämpänä suomalaiset työskentelivät vain suomenkielisten, ruotsinkieliset vain ruotsinkielisen Suomen hyväksi. Taistelu Venäjän sortoa vastaan yhdisti eri kieliryhmiä. Tämä oli se polku joka johti suomalaisuusaatteen syntyyn - aatteen, johon lappalaisetkin yritettiin saada mukautumaan.

Saamelaiset olivat tuolloin kuitenkin onneksi kaikkien näiden myllerrysten ulkopuolella. Tuolloin ei puhuttu saamelaisista, vaan lappalaisista. Saamelaiset olivat valtioiden asutuspolitiikan seurauksena jäämässä täysin oikeudettomaan tilaan mikä koski luontaiselinkeinoja. Vasta toisen maailmansodan jälkeen saamelaiset alkoivat olla varteenotettavia poliittisia tekijöitä ja myöhemmin maassa tapahtunut taloudellinen vaurastuminen on tehnyt mahdolliseksi yhteiskunnallisen kehityksen ja turvallisuuden tunteen lisääntymisen. Niin ikään sivistysmahdollisuuksissa on tapahtunut tasoittumista. Suomi kykeni näin ollen tarjoamaan saamelaisille ihmisen arvoisen elämän eikä saamelaisväestö salannut käsitystään että tämä kaikki oli ollut mahdollista vain itsenäistymisen ansiosta.

Sotien jälkeen saamelaisten asema koheni kaikin puolin. Uudenaikaisesti ajattelevat saamelaiset eivät voi vaatia, että saamenmaa rakentuisi pelkkien iskulauseiden varaan pyrkimällä eristäytymään muista ihmisistä. Ihmiskunnan kehittyessä ihmisten vaatimukset kasvavat ja kun tiedot eri maiden oloista leviävät nopeasti ei voi välttää vertailua oman maan ja vieraan välillä. Tällaisessa tilanteessa kehittyvä saamelaisuus edellyttää myös jatkuvasti kehittyviä oloja. Emme voi vaatia saamelaisuutta yksilöiltä emmekä ihmisryhmiltä, jotka eivät tiedä, mitkä ovat huomispäivän elinmahdollisuudet, emmekä myöskään niiltä saamelaisilta, jotka eivät tiedä eivät usko, että heidän lapsillaan on tasavertaiset edistys mahdollisuudet yhteiskunnassa. Kehittyvään saamelaisuuteen kuuluvat myös henkiset arvot.