Saamelaisten kansallispäivänä 2020

Rakkaat saamelaiset

Tänään saamelaisten kansallispäivänä helmikuuta kuudentena 2020 saamenliput liehuvat iloisemmin kuin koskaan muulloin. Silloin kohdistuvat kaikki kauniit ajatukset lippuumme. Saamen lippu on koko saamenkansan ja maan tunnus. Lippua salkoon vetäessämme kohotamme ajatuksemme ja tunteemme kaikkeen siihen minkä kunniaksi ja merkiksi lippumme vapaissa tuulissa niin kauniisti hulmuaa. Jos saamenmaa ei ole vapaa ja onnellinen, eivät sen jäsenetkään ole. Niin tärkeä merkitys on saamen lipulla. Nyt saamenlippu liehuu muiden kansojen rinnalla tasa-arvoisena. Se on meistä saamelaisista kaunein ja rakkain, jolla on suuri symbolinen merkitys koko saamen kansalle. Sen merkittävyydestä meille saamelaisille kertoo meidän lippulaulumme "Sami Soga lavlla."

Seuraavassa palaan niihin arkipäivän kysymyksiin joiden parissa monet meistä saamelaisista viime vuosien aikana olleet tekemisissä. Yksi asia yli muiden on ollut ILOn sopimuksen ratifiointi. Siitä huolimatta uskallan sanoa tässäkin yhteydessä, että harvasta asiasta tiedetään niin vähän kuin saamelaisten itsemääräämisoikeudesta, mitä se tarkoittaa, kuka siitä hyötyy ja kuka siitä häviää? Joukkoon mahtuu toki myös erilaisia näkemyksiä. Sellaisia selvityksiä valitettavasti ei vieläkään ole tehty, joissa ILOn sopimuksen ratifioinnin vaikutukset olisi puolueettomasti arvioitu.

Sen vuoksi ihmettelen sitä, että miksi mikään puolue ei ole noussut vastustamaan Ylä-Lapin kaikille tasoille ulottuvan saamelaisen itsehallinnon kehittelyä, joka on ollut monessa suhteessa faktoihin perustumaton. Samaan aikaan kun saamelaisten itsehallintoa suunnitellaan tapahtuu yhteiskunnan kaikilla tasoilla jatkuvaa asutuksen, palveluiden ja yritysten keskittymistä. Parhaassa iässä olevien saamelaisnuorten poismuuttoa. Keskittäminen vie saamelaisten itsehallinnolta kaikki edellytykset joihin sen pitäisi nojautua. Keskittämisellä on saamelaisten kotiseutualueella on valtavat vaikutukset. Työpaikat, verotulot ja varallisuus keskittyvät. Samaan aikaan tyhjenevillä alueilla kiinteistöjen arvot laskevat ja vastaavasti keskuksissa nousevat. Ihmettelen suuresti sitä, että miksi saamelaiskäräjät ei halua nähdä keskittämisen haitallisia vaikutuksia saamelaiskulttuuriin. Suurin osa Suomen 10 000 saamelaisesta asuu muualla Suomessa ja samanlainen kehitys näyttää jatkuvan.

Ja aivan erityisesti toivon toivon tässä tilanteessa yhteiskunnan läpi porautuvaa keskustelua ja ehdotuksia siitä kuinka tällaista kehitystä voitaisiin ainakin hidastaa, vaikka sen pysäyttäminen nykytiedoin on vaikeaa ilman läpi poliittisen kentän ulottuvaa kansanliikettä.

Omat miehet jarruttajina

Omien kokemusperäisten havaintojen perusteella olen tullut siihen johtopäätökseen, että pääasiallisena syynä itsehallinnon tavoitteluun on etsittävä saamelaiskäräjien omasta toiminnasta, historiasta, organisaatioista ja erityisesti kulloisestakin johtoportaasta. Johtotehtäviin on aikoinaan valikoitunut henkilöitä, jotka eivät koskaan ole aikaisemmin olleet tekemisissä hallinnollisten tehtävien kanssa tai jos ovat olleetkin, tehtävät ovat liikkuneet paliskunnissa, kalastuskunnissa, metsästysseuroissa, yhteismetsien osakaskunnissa jne. Joku on saattanut toimia luottamusmiehenä kuntien elimissä. Jotkut ovat pystyneet kasvamaan tehtävissään, mutta eivät ole pystyneet monimutkaistuneissa ja nopeasti muuttuvissa olosuhteissa omaksumaan uutta tietoa ja tekemään siihen pohjautuvia johtopäätöksiä, joilla saamelaiskäräjiä olisi voitu johtaa niin että saamelaisyhteisön itsenäinen toiminta olisi ollut mahdollista.

Tietysti saamelaisten itsemäärämisoikeuden rakentamisessa on esiintynyt monenlaisia kiistakysymyksiä. Ne ovat jakaneet saamelaiset kiivaasti toisiaan vastaan taisteleviin ryhmiin. Epäluulo on poistettava, luottamus palautettava. Saamelaisten perusehtojen mukaista on se ettei politiikka suuntaudu mitään saamelaisryhmää vastaan. Rauha ja sopu ja luottamuksellinen suhde on meidän saamelaisten toimintamme ensimmäinen ohje.

Kun samaan aikaan käräjien virkamiesjohtoon on saatettu valita henkilöitä, joilla ei ole ollut tosiasiallista pätevyyttä vaativan viran hoitamiseen, on käräjät hiljalleen ikään kuin huomaamatta ajautunut sivuraiteelle. Moni onkin kysynyt, mikä rooli saamelaiskäräjillä on palvelujen tuottajana saamelaisille, koska saamelaisalueen kunnat jo tuottavat ne palvelut joita saamelaiset tarvitsevat. Kysymys on siis pitkälti samoista asioita. Toiset kuuluvat saamelaisten itsehallinnon piiriin toiset kuntien tehtäviin. Käräjien poliittisella johdolla on se käsitys, että kun kuntien tehtävät vähenevät vastaavasti kun ne lisääntyvät saamelaisen itsehallinnon laajentumisen kautta. Tämä on pelkkää toiveajattelua. Raha ei lisäänny, entisetkin palvelut, yritykset, rakentaminen ja varallisuus alkavat keskittyä kuntien keskuksiin. Samaan aikaan kuntien laita-alueet näivettyvät hitaasti hitaasti mutta varmasti ja putoavat lopulta historian mustaan aukkoon.

Kunnallis- ja saamelaishallinto

Lapissa kunnallishallinnolla on historiallisten syiden johdosta paljon pitempi traditio kuin saamelaishallinnolla. Kunnat ovat aina kilpailleet keskenään yrityksistä, kuntien yhteisistä laitoksista ja valtion investoinneista. Nykyisten taloudellisten näkymien valossa kylät joutuvat mm. kilpailemaan lähipalveluiden säilyttämisen varmistamiseksi, koska riittävä vain riittävä asukaspohja takaa niiden säilyttämisen. Saamelaiskäräjien ei ole tähän mennessä tarvinnut huolta kantaa näistä tehtävistä. Sen toiminnan painopiste on ollut ainoastaan maanomistussuhteiden muuttaminen, jonka seurauksista ei kuitenkaan kukaan tunnu olevan kiinnostunut.

Nyt on tekeillä taas uusi toimintamalli ongelmien ratkaisemiseksi. Lähiaikoina aloitetaan totuus- ja sovintoprosessin käynnistäminen, jotta saamelaisten itsemäärämisoikeus saisi laajan poliittisen tuen. Tuskin sekään auttaa käynnissä olevan rakennemuutoksen pysäyttämiseen. Tässä tilanteessa pitäisi mieluummin pohtia sitä, että voitaisiinko kuntien ja saamelaiskäräjien toimintaa yhdistämällä asioiden hoitoa parantaa. Hedelmälliseen yhteistoimintaan ei tarvita keskitettyä mallia, jossa päätösvalta karkaa asukkaiden ulottumattomiin kauas Suomen rajojen ulkopuolelle YK:hon asti. Sellaiselle ajatusmallille pohjautuvan uuden saamelaisen yhteiskunnallisen rakenteen vaikutukset ulottuvat jo nyt aina kaikkien asukkaiden kulttuurisen ja henkisen perinnön juuriin asti. Kielteisistä vaikutuksista ei välty mikään elämän alue, ei myöskään saamelaiset.

Mistä kaikki alkoi?

Olen viime vuosien aikana koettanut perehtyä siihen kysymykseen miten suomalaisen yhteiskunnan murros on vaikuttanut lappalaisiin/saamelaisiin. Ei ole toista aluetta Lapissa joka olisi ollut niin suurien vaihteluiden alaisena kuin entisen Kemin-Lapin alue. Varsinkin 300 vuoden perspektiivistä katsellen muutokset ovat olleet valtavat. Kemin-Lapinkylien itsehallintoverkosto ulottui vielä 1700-luvulla Kuusamosta Utsjoelle asti käsittäen suurimman osan nykyistä Lapin lääniä. Tähän liittyen on aiheesta esitetty enimmäkseen kielteisiä näkemyksiä. Ruotsi-Suomi oli ollut osa Ruotsin valtakuntaa lähes 600 vuotta. Venäjän ja Ruotsin välillä käytiin Suomen sota vuosina 1808-1809.

Kun sota oli vielä käynnissä, Venäjän keisari Aleksanteri I määräsi pidettäväksi säätyvaltiopäivät. Näillä Porvoon valtiopäivillä vuonna 1809 Suomen säädyt vannoivat uskollisuuttaan keisarille, joka puolestaan vakuutti pitävänsä voimassa perustuslailliset oikeudet. Suomi sai pitää vanhat lakinsa, uskontonsa, erioikeutensa, eikä sitä liitetty suoraan Venäjään, vaan siitä muodostettiin autonominen suuriruhtinaskunta.

Seuraavan kerran valtiopäivät kokoontuivat vasta uudistusmielisen keisarin Aleksanteri II:n kutsuttua Suomen säädetyt valtiopäiville vuonna 1863. Väliaikana Suomen suuriruhtinaskunnan juoksevat asiat hoidettiin virkamiesten voimin senaatin johdolla. Saamelaisista virallisesti ei puhuttu mitään. Sen sijaan heidät kyllä rekisteröitiin valtion veroluetteloihin lappalaisina.

Valtiopäivien myötä alkoi uudistusten aika

Valtiopäivien säännöllinen kokoontuminen lisäsi poliittista aktiivisuutta ja loi pohjan demokratian synnylle. Kansalaisten aktiivisuus ja kiinnostus loi perustan kansalaisyhteiskunnalle. Lehdistön toiminta vilkastui myös Lapissa. Tämä näkyi siinä, että virkavalta monipuolistui ja väestön oloja pyrittiin helpottamaan.

Kaiken kaikkiaan Suomen autonominen asema vahvistui yhteiskunnallisten uudistusten myötä. Kansalaisten päätösvaltaa paikallisissa asioissa lisäsi kunnallishallinnon uudistaminen. Vuoden 1865 kunnallislailla ja kunnan ja kirkon hallinto erotettiin toisistaan ja kunnat saivat itsehallinnon. Kansakouluasetus vahvistettiin vuonna 1866 Aleksanteri II ja J.W.Snellmannin aktiivisen työn seurauksena. Ensin kaupunkeihin ja sitten kuntiin perustettiin kouluja ja ja kansan sivistystaso alkoi nousta. Aleksanteri II halusi edistää Venäjän nykyaikaistamista ja näin ollen ole tärkeää saada Suomi mukaan kehitykseen. Panostettiin invastruktuurin kehittämiseen. Yhteiskunnallisten uudistusten välttämättömyyteen vaikuttivat myös 1860-luvun nälkävuodet, joiden aikana kuoli 10% Suomen väestöstä kuoli nälkään ja tauteihin. Inarin saamelaisista nälkää pakoon muutti Norjaan Jäämeren rannikolle 200 ihmistä. Nälkävuodet herättivät kansan ja pakottivat inarinsaamelaiset uudistamaan varsin alkeellisen maatilatalouden. Siihen tarjosi helpotusta Venäjän vallan aikana alkanut myönteinen suhtautuminen tilojen perustamiseksi.

Kuitenkin tänä autonomian (1809-1917) kaudella Suomi ja Suomen Lappi kehittyivät valtavasti. Myös raja-alueilla paikallinen kulttuuri koheni. Syitä oli useita. Tähän oli kaksi perustelua. Talonpoikien omistusoikeus maihinsa, mikä oli ollut uhattuna vahvistui autonomian kaudella vuodesta 1866 lähtien. Maalaiskuntien hallinnosta Lapissa vastasivat aluksi talolliset. Veroja kerättiin paikallisen alueen kehittämiseen. Lapissa se merkitsi paikallisvallan lujittumista. Suunnilleen samanlaisena tilanne säilyi itsenäisessä Suomessakin. Näin saamelaisetkin sidottiin vähitellen järjestäytyneeseen yhteiskuntaan.

Aleksanterin vuonna 1863 antaman kieliasetuksen mukaisesti Suomen kielestä tuli tuli tasavertainen kieli ruotsin rinnalle. Suomesta tuli näin ollen maan virallinen toinen kieli ja sitä saatettiin käyttää kaikissa valtion virastoissa. Saamenkielestä ei tuolloin huolta kannettu. Kirkon miehet ja katekeetat yrittivät parhaansa mukaan opettaa lappalaisille saamenkieltä. Itsekin olin katekeetta Angeta Wallen oppilaana Angelissa helmikuussa 1948. Yhteiskunnan ja taloudellisten uudistusten vaikutuksista vanha yhteiskunta alkoi murentua ja sen korvasi vähitellen luokkayhteiskunta. Elintason nousu alkoi näkyä pikku hiljaa myös ihmisten arjessa.

Saamelaisten asema

Saamelaisen kansallisuuden puhkeamista ovat olleet estämässä ennen kaikkea muutamat, mutta sitäkin ratkaisevammat epäkohdat Suomi-Ruotsin ja sittemmin Venäjän kansallisuusoloissa. Historiallisen kehityksen muodostamat olot olivat vuosisatojen ajan pitäneet saamelaista kansallisuutta kokonaan vailla oikeuksia, mitkä lappalaisille Suomen ainoana alkuperäisväestönä olisivat ilman muuta kuuluneet. Kehityksen ohjaksia olivat käsissään pitäneet yläluokkaan kuuluneet vieraskieliset yksilöt päästämättä suomalaisia ja vielä vähemmän saamelaisia kehitykseen vaikuttamaan. Tätä taustaa vastaan on suuri ihme, että saamenkielet ovat säilyneet tähän päivään asti.

Suomen itsenäistyessä Venäjän vallan aikaiset lait jäivät voimaan, mikä merkitsi ettei saamelaisilla ollut minkäänlaista kansallisuuteen perustuvaa asemaa. He olivat kuitenkin Suomen kansalaisia ja heillä oli kansallisuuteen liittyvät oikeudet kuten muillakin suomalaisilla. Myöhemmin saamelaiset ovat kuitenkin päässeet näkyvästi vaikuttamaan luottamushenkilöinä asuinalueittensa kuntien toimintaan. Myöhemmin toisen maailmansodan jälkeen saamelaiset kuntien itsehallintoa korvaamaan vaadittiin saamelaisille itsemäärämisoikeutta, kulttuuri-itsehallintoa. Saamelaisten itsehallinnon saralla on vähitellen eteenpäin päästy; saamelaisten itsehallintoa säätelee tällä hetkellä vuodesta 1996 asti voimassa ollut saamelaiskäräjälaki.

Lakia on kahteen otteeseen yritetty muuttaa mutta heikoin tuloksin. Yleisesti tiedetään, että yhdeksi esteeksi on muodostunut, ettei osaa inarinsaamelaisista pidetä saamenkansaan kuuluvana. Jakoa pyritään ylläpitämään keinotekoisesti, vaikka kaikki dokumentit osoittavat, että kyse on samasta kansasta. Saamenmaassa asuu tällä hetkellä saamelaisten lisäksi suomalaisia, jotka ovat suomen saamelaisalueella enemmistönä.

Saamelaisten keinotekoiseen jakamistyöhön on uhrattu voimia tavattomasti ja sen tuloksena on tähän mennessä ollut vain epäluuloisuutta ja katkeruutta, voiman hukkaa kaikilla aloilla. Miksi pyrkiä jakamaan kieleltään, mieleltään, historialliselta taustaltaan niin samanlaista kansallisuutta? Onneksi KHO on pannut merkille tämän oikeudellisesti kestämättömän tilanteen.

Kaikille on annattava mahdollisuus

Kaikille saamelaisryhmille ja alueen suomalaisille on annettava tilaisuus kehittää omaa kulttuuriaan ja siihen perustuvaa sivistyselämää niissä rajoissa kuin se on mahdollista. Kun saamelaisen kansallisuuden tulevaisuutta tänään saamelaisten kansallispäivänä arvioidaan yhteiskunnallisesti, näyttää se hyvin valoisalta. Jotta pystyisimme hyödyntämään mahdollisuuksiamme itsehallinnon esteiden raivaamisessa me tarvitsemme kahta ominaisuutta, ennakkoluulottomuutta ja todellisuudentajua. Me tiedämme minkälaisiin ristiriitoihin poliittisten erimielisyyksien synnyttämä sokea ennakkoluulo on ennekin vienyt. Eriävät mielipiteet kuuluvat demokratian olemukseen, mutta uskon, että sittenkään ne eivät estä yhtäkään saamelaista toimimasta oikean asian puolesta.

Toiseksi me tarvitsemme todellisuuden tajua, rohkeutta katsella kaikkea totuuden kirkkaassa valossa. Se loisteessa näemme oman asemamme ja voimamme, mutta siinä näemme yhtä selvästi ilman mitään kiihkokansallista väritystä oikeutemme elää vapaassa saamenmaassa. Totuus joka on ilmaistu vain puoleksi on totuuden irvikuva. Tämän hetken todellisuuteen kuuluvat vääjämättömästi sekä tuo oikeus että siitä kullekin saamelaiselle kuuluvat velvollisuudet.

Totuus ja sovintoprosessista

Suomen hallitus on päättänyt, että Suomen saamelaisten tilannetta, heidän kokemiaan vääryyksiä arvioimaan asetetaan totuuskomissio ja samalla käynnistetään sovittelu. Kaikki tämä perustuu vuosikymmeniä jatkuneeseen propagandaan, joka on luonut vääristyneen kuvan saamelaisten sorrosta. Tämä jos mikä osoittaa, että on eletty saamelaispolitiikan ristiriitojen aikaa, jolloin totuudella ei ole ollut mitään merkitystä.

Saamelaisten sorron ideologia luotiin 1970-luvulla. Onneksi turva oli lähellä ja viralliset ja rauhanomaiset suhteet presidentti Urho Kaleva Kekkoseen ja keskustapuolueen poliitikkoihin antoivat tilaa. Teiden rakentaminen siltarumpuineen ja porotilojen perustamiset olivat tärkeämpää kuin mikään muu.

Totuuden tuominen ei tiennyt hyvää sen esittäjälle eikä hänen uranäkymilleen. Saamelaisvastaisuus oli ja on edelleen maaginen sana, josta on tullut leimakirves vailla vertaa. Tätä samaa vaihetta on toistelleet valitettavasti tiedotusvälineet ja saamelaismyönteiset pamfletit. Tilanne on tänään se, että jos haluaa saada luotettavia tietoja menneiden vuosien tapahtumista ja käänteistäsekä siitä minkälaista on ollut saamelaisen itsehallinnon toiminta ja kehitys pitää mennä Veikko Väänäsen blogiin tai Jouni Kitin kotisivuille. Vasta 1990-luvulla saamelaiskäräjälain käsittelyn aikana totuuden ovi alkoi raottua suurele yleisölle kun eduskunnan perustuslakivaliokunta osoitti saamelaiskäräjille missä kulkee vallan rajat. Tämänkin tappion saamelaiskäräjien johto on yrittänyt kääntää voitoksi, vaikka KHO:n viimeisimmät päätökset osoittavat toista.

Näyttää siltä, että suomalaisuus ei enää tyydytä kaikkia saamelaisia. Saamelaisten vaatimukset itsemääräämisoikeudesta liikkuvat jossakin autonomian ja itsenäisyyden rajamailla. Molemmilla malleilla on omat kannattajansa. Tutkijat eivät kuitenkaan voi tähän antaa varmaa vastausta. Siihen kykenee vain elämä itse. Toivottomuuteen meillä ei ole syytä, optimismi olisi pikemminkin paikallaan. Saamelaisilla Suomessa on oma elintilansa. Mutta pysyäksemme saamelaisina meidän on kunnioitettava naapureitamme.

Statuksettomat saamelaiset tulisi saada mukaan totuus- ja sovintoprosessiin

Sivistysvaltion merkki on se, että menneisyyden vaikeat asiat käydään läpi ja yritetään muodostaa kuva, mitä tapahtui, miksi tapahtui ja mitä siitä seuraa. Näin Suomessa on tehtykin hyvin vaikeissa asioissa mm. sisällissodan ja sen jälkimaininkien selvittelyssä. Sellainen ei edusta pyrkimystä totuuden selvittämiseen, jossa suomenkieliset saamelaiset on tietoisesti jätetty totuus ja sovitteluprossin ulkopuolelle. Mutta todellisuudessa ei ole mitään asiallista syytä miksi tätä statuksettomien saamelaisten asiaa ei voida käydä avoimesti läpi osana totuus ja sovitteluprosessia. Sitä paitsi väitetään, että historiasta voi oppiakin jotain.

Herää väkisinkin kysymys miten sivistysvaltio Suomessa on päässyt tällainen rasistinen suuntaus syntymään, ettei statuksettomien saamelaisten asiaa haluta nähdä osana totuus- ja sovintoprosessia. Jatkokysymys kuuluu, miten voidaan estää, ettei ajauduta tilanteeseen, jossa on vai yksi virallinen totuus josta poikkeavia kannanottoja esittävät leimataan saamelaisvastaisiksi. Saamelaisten tilannetta on arvioitava laajan näkemyksen perusteella, jossa on oltava mukana statuksettomat saamelaiset yhdenvertaisina saamenkielisten saamelaisten kanssa. Saamelaisten yhtä vaihetta Suomen historiassa on käytävä rehellisesti ja avoimesti läpi ottamalla tarkasteluun myös sodassa haavoittuneiden ja kaatuneiden saamelaisten kohtalot, koska ne ovat jättäneet pysyviä traumoja perheisiin.

Saamelaisten tulevaisuudesta

Lopuksi annamme puheenvuoron historian tutkijoille. Mikään valtakunta, suuri tai pieni, he sanovat ei ole koskaan hävinnyt maailmasta niin kauan kuin se itse on tahtonut elää. Sama koskee saamelaisia. Rooman valtakunta kuoli vanhuuden heikkoudesta ja Karthagokin jonka loppu oli sankarillinen, oli jo ehtinyt elämänsä luonnolliseen iltaan. Sen kansa oli rappeutunut. Se ei enää tahtonut elää. Liian myöhäinen ponnistus ei riittänyt. Olisi pitänyt olla elämisen tahtoa jo aikaisemmin silloin kun Hannibal oli Rooman porteilla.

Jokaisella valtiolla, niin Ostval Sprengler on väittänyt, on miehuutensa ja vanhuutensa ja vanhuudessa valtio kuolee, ellei se ole sairastanut kuoleman tautiin jo nuorempana, jotkut ennen syntymistään. Saksa ei kokoontunut kansallisvaltioksi ennen kuin saksalaiset itse sitä tahtoivat. Itävalta hajosi ensimmäisessä maailmansodassa, koska sen osat eivät halunneet kuulua yhteen. Suomi kesti, koska sen kansa vaikeuksissakin tahtoi pysyä itsenäisenä ja vapaana. Saamelaiset osallistuivat kunniakkaasti yhdessä suomalaisten tämän maan vapauden puolustamiseen. Mutta miten on saamelaisten laita näin saamelaisten kansallispäivänä? Siitä on syytä jatkaa keskustelua, jossa on mukana saamelaisia kaikista saamelaisryhmistä.

Näillä ajatuksilla toivotan kaikille saamelaisille ja heidän ystävilleen hyvää kansallispäivää.

Kirjallisuus:
Heininen Lassi 1991: Alueellisen yhteistyön perinne Pohjoiskalotilla. -vainko historiaa. Jäämeren ja Integroituvan Euroopan välissä. Julkaisija Kuhmon kansalaisopisto ja Suomen Rauhanpuolustajat ry.
Turpeinen Oiva 1991: Päätöksenteko keskustan ja periferian näkökulmasta - realismia ja kuvitelmia. Julkaisija Kuhmon kansalaisopisto ja Suomen Rauhanpuolustajat ry.
Väyrynen, Raimo: Heikki Tikkanen seminaari 15.7.2016. Tikkasen sanomat. Tikkasten sukuseuran jäsen lehti 2016.