Saamelaisten kansallispäivänä 2019
Saamelaisten kansallispäivää vietetään tänään niin Norjassa, Ruotsissa kuin täällä Suomessa. Kokoonnumme monin paikoin eri puolilla laajaa lapinmaata, aloitamme saamen lipun nostolla ja sen jälkeen laulamme saamen suvun laulun. Mikä saa meidät tänään kokoontumaan? Vastaan, että meillä on yhteinen vakaumus ja se on saamelaisuus ja Saamenmaa, se on lappalaisuus ja lappalaisten maa ja yhteinen asia. Sen kannattajia me saamelaiset ja lappalaiset olemme ja sitä me vaalimme.
Kaikkialla kautta valtakuntien rajat ylittävässä saamenmaassa ovat saamenliput nousseet tänään salkoihin, hulmunneet tuulessa. Ne kertovat saamen kansan pyrkimyksestä ylöspäin kohti avarampaa hengen ja aineen liikkumatilaa, kohti ihmisarvoa, parempia elämisen mahdollisuuksia, kohti saamelaiskulttuurin ja lappalaiskulttuurin nousua. Tämä päivä on omistettu saamenkansalle ja saamen lipulle. Lippumme kertoo meille saamenmaasta ja uskosta siihen.
Mitä on saamelaisuus
Koska saamelaisuus on voima, voi se väärin käytettynä myös repiä ja hävittää siinä missä sen pitäisi rakentaa ja yhdistää. Tämä vaara uhkaa meitä ennen kaikkea suhteessamme toisiin - omaan saamelaiseen piirimme kuulumattomiin - ihmisiin. Kaikki olemme aikanaan, useimmat meistä joutuessamme kosketuksiin saamelaisuuden kanssa jo varhaisimmasta lapsuudesta saakka, omaksuneet sen ja tunnustaen itsellemme sen, että se on hyvä ja saamelaisille tarpeellinen asia. Me emme tarvitse todisteluja, me uskomme saamelaisuuteen, se ei ole meille järjen vaan tunteen asia. Todellakin saamelaisuus yhdistää meidät ja lähentää toisiimme enemmän kuin ehkä itse tulemme ajatelleeksi.
Nykyisenä suvaitsemattomuuden ja erilaisten kiistojen aikana toisten ymmärtäminen ja arvostaminen on kallisarvoinen asia. Kuitenkin toisinajattelijoita pyritään leimaamaan harhautuneiksi. Kohtaaminen meidän yhteisen aatteemme - saamelaisuuden - merkeissä osoittaa kuitenkin, että eri saamelaisryhmiin kuuluvat voivat löytää toisensa ja elää sovussa.
Saamelaisuus antaa myös sisältöä elämällemme. Tiedämme hyvin palvelevamme rakentavia voimia ja se antaa meille uutta voimaa ja tarmoa. Saamelaisuutta toteutetaan lukuisilla eri tavoilla, tyyleillä, otteilla ja tehoilla. Toiset elävät saamelaisuuttaan jokapäiväisessä työssään ja elämässään, toisille se liittyy vahvimmin juhlapäiviin. Joku saattaa vielä häpeillä ja piilotella saamelaisuuttaan, mutta tämä alkaa onneksi olla menneen ajan ilmiö. Toiset ovat tehneet itsestään saamelaisuuden esitaistelijoita ja toiset ovat kehittäneet esitaistelijan roolista itselleen jopa leipäpuun. Kaikkein radikaalimmat saamelaiset nationalistit näyttävät löytyvän niiden joukosta, jolla vain toinen vanhemmista on saamelainen. En millään tavalla halua vähätellä tällaisia henkilöitä tai heidän saamelaisuuttaan, mutta ehkä heidän olisi hyvä tykönään miettiä, eikö oman monijuurisen identiteetin eheyttäminen yksipuiseksi umpisaamelaiseksi identiteetiksi sittenkin tapahtuisi paremmin muulla tavoin kuin vihkiytymällä saamelaisvaltaa vaativaksi räyhäradikaaliksi. Saamelaista särmää voi näyttää muutenkin kuin pukeutumalla protestiasuihin tai lentämällä YK:n foorumeille itkemään siitä miten paha Suomen valtio sortaa saamelaisia.
Jokainen yhteiskunnalliseen valveutuneisuuteen heräävää ja aktivoituva saamelainen on tietenkin tervetullut piiriimme, ja voi tällä alkutaipaleellaan tarvita ystävällistä sysäilyä ja tukea. Saamelaisia ei kuitenkaan kannata lähestyä väärällä tavalla saarnaten ja tyrkyttäen aatettamme. Silloin olemme sortuneet siihen ansaan joka uhkaa kaikkea aatteellisuutta ja jokaista aatteeseen uskovaa: meistä on tullut ahdasmielisiä, yksipuolisia suvaitsemattomia ja ymmärtämättömiä. Joten pois se meistä! Tähän tärkeän tehtävän etsintään on nykyhetken saamelaiset kutsuttu ja tähän he ovat myöskin lähteneet. Uuteen nousuun valmistautuminen vie aikansa. Meihin saamelaisiin on kuitenkin isketty epäluulo ja kristillispohjainen varovaisuus ja me olemme epäluuloisia ja kriittisiä. Turvallinen aatteellinen tie kulkee liioitellun varovaisuuden ja hurmahenkisen innostumisen välistä. Tämän viisauden varassa saamelaisuuden puolesta jaksaa toimia ei vain vuosia, vaan vuosikymmeniä.
Pelkkä omien asenteiden ja näkemysten esiin tuominen ei enää riitä. Tämän päivän näkemykset ja vakaumukset törmäävät toisiinsa. Uudet saamelaisuuden virtaukset syntyvät tässä prosessissa, niin kuin ovat ennenkin syntyneet, ja meidän kaikkien vastuulla on, että viisaat ja toimivat näkemykset pääsevät ohjaamaan saamelaisten toimintaa, niin keskinäisiä suhteitamme kuin suhteitamme muihin. Vähäisin tärkeydessä näistä tahoista ei ole Suomen valtio, jonka täysivaltaisia kansalaisia olemme.
Jokainen saamelaisten elämään perehtynyt voi todeta, että tätä keskustelua käydään laajasti. Virtaukset, jotka viime vuosikymmeninä ja vuosina on meille tarjottu, on havaittu keveiksi. Emme ole kokoontuneet tänne vain juhlimaan saamelaisuutta, vaan myös tarkastelemaan sen asemaa ja arvioimaan sen tulevaisuuden mahdollisuudet. Saamelaisuuden asia kaipaa tällä hetkellä ennen kaikkea näkijöitä ja johtajia, jotka voisivat koota sen kansallisen pyrkimyksen mikä nyt hajallisena, järjestäytymättömänä ja epäselvänä kurkottaa tietoista päämäärää kohti. Olisi voitto saamelaisuuden pyrkimyksille jos tämä etsintä nykyisten suhdanteiden ristiaallokossa voisi hakeutua alkuperäiseen, syvään aatteelliseen uomaansa ja kerätä voimansa luodakseen uuden tahdon, saamelaispoliittisen valtasuuntauksen joka vastuullisella tavalla ja yhteistyöhakuisesti voisi toteuttaa saamelaisuuden ihanteet tässä ajassa.
Vastuullinen saamelaisuus
Saamelaisuusaate voidaan pukea suuriksi sanoiksi, ja kuten me kaikki entiset ja nykyiset aktivistit tiedämme, jopa tiivistää kolmen kirjaimen iskeväksi yhdistelmäksi. Saamelaisuudessa ei kuitenkaan ole olennaisinta pintakuohu vaan syvällä kulkeva pohjavirta. Se on yhteyttä ja kokonaisuuden tuntoa, joka on valmis asettamaan saamelaisten ja Saamenmaan edun oman edun ja ryhmän edun yläpuolelle. Saamelaisuus ei ole vain lahja, se on myös tehtävä, vastuu ja velvoitus. Minäkin tahdon tänään lausua julki kaiken keskellä, mikä saamenkansassa tapahtui.
Vankkumattomasti saamenkansa säilyy, se elää ja kehittyy ja sen on tulevaisuus. Me saamelaiset etsimme tietä tulevaisuuteen, etsimme sitä yksilöinä, ryhminä ja kansana. Me pyrimme löytämään tien, jolla parhaiten pystymme palvelemaan Saamenmaata ja sitä kansaa, jonka verta virtaa suonissamme. Muistakaamme ja ymmärtäkäämme kuitenkin, että muissa kansoissa, ryhmissä, jokaisessa ihmisessä, virtaa samalla tavalla veri, joka ei ole sen parempaa mutta ei myöskään millään tavoin huonompaa kuin meillä. Puheet "kuraverisyydestä" on jo aika passittaa takaisin niihin satukirjoihin josta ne tulivat. Saamelaisten on turha odottaa että muut antavat heille arvoa, elleivät he anna arvoa muille.
Saamelaisten etu ei ole tukehduttaa mitään muuta ryhmää. Henkinen hyvinvointimme edellyttää että eri ryhmiin kuuluvat ihmiset kunnioittavat toisiaan sen sijaan että yrittävät nostaa omaa itsetuntoaan muita halveksimalla ja polkemalla. Terve nationalismi on rakentava aate, mutta jos se kehittyy yli määrättyjen pisteiden, se on tuhoisa voima myös sille kansalle, jonka keskuudessa se pääsee valloilleen. Saamelainen liike tekee viisaimmin kun se ei perusta linjaansa mihinkään kiihkomielisiin oppeihin ja taistelukirjoihin. Vaikka entinen saamenkansa on etsinyt sortoa vastaan isällistä suojelua kunkin ajan hallitsijoista, tämä kansa ei ole pohjimmiltaan koskaan uskonut kuninkaisiin, ei keisareihin tai isä aurinkoisiin, vaan on itse tahtonut olla mukana kohtalostaan päätettäessä. Se ei myöskään voi tunnustaa sellaista järjestelmää joka kieltää samaan kansaan kuuluvilta oikeuden kuulua alkuperäiskansaan. Oikeus rajata itseään kuuluu ainoastaan jokaiselle alkuperäiskansalle ja sen ryhmille itselleen, niiden omia perinteitä noudattaen. Me emme usko yli-ihmisiin jotka ottavat oikeudekseen päättää toisten puolesta siitä ketkä ovat oikeita ja ketkä vääriä saamelaisia. Tämä tosiasia asettaa meille suuren vastuun. Saamelaisten johtajien on alistuttava tarkistaman kantaansa, jatkuvasti tutustumaan niihin vaatimuksiin, jotka toiset meille esittävät, sillä vain sovittelujen kautta ja kehityksen tietä on paras ratkaisu löydettävissä. Selvitellessäni suhdetta saamenmaahan ja toisiin olen pyrkinyt johdonmukaisesti vastustamaan kaikkea sellaista millä meidän saamenkansa pyritään jakamaan kahteen eriarvoiseen toisiaan kyräilevään ryhmään. En voi hyväksyä muotiin tullutta jakoa etnisiin ja statuksettomiin saamelaisiin.
Mikä on saamelaisten tulevaisuus?
Saamelaisuuden suuri kysymys on tällä hetkellä tulevaisuus. Kysymykseemme voi kuitenkin vain itse tulevaisuus antaa lopullisen vastauksen. Meidän on pantava toivomme siihen, että meidän nuorisomme löytää äänen joka vastaa saamelaisuuden kutsuun ja tunnustaa, että kysymyksessä ei ole taisteluhaaste, ei vihan eikä sorron haku tai koston halu, vaan yksistään huoli saamelaisten tulevaisuudesta.
On eräs asia joka kokoaa kaiken tämän yhteen, joka antaa kaikelle omat mittasuhteet, oikean pohjan oikeaan kasvuvoimaan. Se on meidän Saamenmaa ja saamenkansa. Omaan varaansa jätetty ihminen tämän päivän maailman ristiaallokossa ei voi koskaan toteuttaa itseään ja kasvaa täyteen mittaansa. Ilman Saamenmaata ja saamelaisuutta me olemme kuin juureton puu. Vasta yhteiselämä ja meidän Saamenmaa antavat meille arvokkaimman mitä elämässä on. Valitettavasti monet meistä eivät näe tätä puolta.
On kieltämätön tosiasia, että vallankumoukselliseksikin luonnehdittu saamelaisliike on kuuden vuosikymmenen ajan kulkenut varsin edullisissa suhdanteissa. Se on suurin lupauksin kutsunut saamelaisia riveihinsä taisteluun paremman tulevaisuuden ja rauhan puolesta. Yllättävää on todeta tämän julistuksen saama vähäinen vastakaiku saamelaisten laajemmissa joukoissa. Syyn tuntevat ne saamelaisaktivistit, jotka ovat pyrkineen herättämään saamelaiset. Mistä se kertoo? Vastaukseni on, että se kertoo siitä, että tietyt perityt näkemykset ovat sittenkin lujassa saamelaisten keskuudessa.
Saamelaiset ja kansainvälisyys
Saamelaisten kansallispäivää vietetään helmikuun kuudentena päivänä sen muistoksi, että tänä päivänä vuonna 1917 Trondheimissa avattiin ensimmäinen rajat ylittävä saamelaisten valtakunnankokous. Kokoukseen ei tiettävästi osallistunut Suomen alueella asuvia saamelaisia, mutta tuolloin sai kuitenkin alkunsa se yhteistyö joka on yhdistänyt Norjan, Ruotsin, Suomen ja jopa Venäjän saamelaiset yli valtakuntien rajojen.
Viime vuosina etenkin saamelaisnuorten keskuuteen on rantautunut laajempi kansainvälisyys joka näkee kohtalonyhteyden saamelaisten ja muitten alkuperäiskansojen välillä. Alkuperäiskansojen keskinäistä solidaarisuutta pidetään välttämättömänä. Jotkut väittävät, että saamelaisten kaltaisilla pienillä ryhmillä ei ole enää itsenäistä tulevaisuutta. Se voidaan saavuttaa vain laajoissa yhteyksissä. Laajempi kansainvälisyyden vetovoima ei välttämättä ole osoittautunut liian heikoksi kootakseen saamelaisnuorison, mutta siihen halutaan kytkeytyä nimenomaan kansainvälisen alkuperäiskansaliikkeen osana. Maailman kaikkien kansojen yhteisöön halutaan kuulua nimenomaan saamelaisina.
Kansainvälisyyttä ei haluta toteuttaa luopumalla omasta saamelaisesta erityislaadusta, vaan tuomalla oma erityinen saamelaiskansallinen panos ihmiskunnan suureen kulttuuriyhteyteen. Tältä pohjalta saadaan vastakaikua saamelaisten keskuudessa, puhe pohjoisessa elävästä karusta ja kauniista Saamenmaasta, joka meille on saamelaisuuden täyttämiseksi annettu, herättää vastakaikua. Saamenmaata on meidän rikkaat saamenkielemme, ajatustemme ja tunteittemme tulkki. Sitä ovat meidän kasvattajamme, jotka ovat antaneet meille saamen kielen ja saamelaisen mielen. Heidän piirissään löydämme toisemme tasa-arvoisina kaikista eroavaisuuksista huolimatta. On lopulta paljon enemmän sellaista mikä meitä yhdistää kuin erottaa. Saamenmaa ei ole mikään keksitty korulause, vaan todellisuus, jonka ilmaa hengitämme, jossa liikumme, jossa olemme.
Suuntaa takaa tulevaisuuteen
Mitä näemme katsoessamme menneisyyteen? Harvalukuiset villipeuranpyytäjät, kalastaja- ja metsäsaamelaiset kamppailivat tiettömillä seuduilla karun luonnon kanssa, mutta vähitellen loivat itselleen aluksi vajavaiset, mutta vähitellen yhä paranevat inhimillisen elämän edellytykset. He olivat yksin. Nykyisten kaltaisia liikenneyhteyksiä ei ollut. Vain oma voima, oma tahto, oma taito piti heidät pystyssä. Sellaisissa olosuhteissa pehmeämpi aines olisi sortunut aikoja sitten. Saamelaisiin kehittyi itsetietoisuus, omanarvon tunto, vapauden rakkaus, yksilöllisyys ja kyky yhä uudelleen taistella mahdottomia vaikeuksia vastaan. Saamelaisuuden syntysijoja ovat olleet talvisin kodat, laavut, turvemajat, savupirtit ja kesäinen saamelainen maisema kattonaan taivaansini ja valkeat yöt. Mutta Saamenmaa ei ole ainoastaan herättänyt ja innostanut, vaan se on myös ehtymättömässä runsaudessaan antanut sisältöä hengen viljelyyn. Kun ajattelemme tulevaisuutta, niin saamelaisen hengen perinnön vaaliminen on se muoto, jolla parhaiten voimme tukea saamelaiskulttuuria. Suurissa tehtävissä tarvitaan suuria ajatuksia ja paljon voimia. Mutta mitkä ovat ne voiman lähteet, jotka auttavat meitä suorittamaan ajankohtaiset usein vaikeilta näyttävät tehtävät?
Historia ja saamelaiset
Saamenkansan ydinolemus on jotakin vaikeasti havaittavaa ja vielä vaikeammin ilmaistavaa. Ja kuitenkin sen tunteminen meille kaikille olisi hyödyllistä. Mutta miten tavallinen saamelainen kokee historian? Sitä ei ole tähän mennessä kukaan tutkinut. Saamelaisista on julkaistu paljon tieteellisiä ja vähemmän tieteellisiä kirjoituksia. Harva tavallinen saamelainen on niihin tutustunut. Syvällisesti määräävät tapahtumaketjut ja kehityssuuntaukset tiellä kohti saamelaista nykyihmistä ovat asioita, joista hän on tuskin täysin tietoinen.
On monia asioita jotka tavallista saamelaista hämää. Kirjoitettu historia, josta me saamelaiset olemme tottuneet valaistusta hakemaan, on saamelaisia ehkä tunteneiden, mutta silti meihin kuulumattomien kirjoittajien ja kulloisenkin aikakauden värittämää, useinkin perin mielivaltaista kerrontaa. Nyt, kun tutkijoiden joukossa on yhä enemmän saamelaisia, ei entisten lapintutkijoiden usein ennakkoluuloista tarinointia kuitenkaan auta korvata historiasatuilulla jolle vain on annettu saamelaisuuden etumerkit. Saamelaisuuden asiaa ajaa parhaiten kriittisen tieteellisen tarkastelun kestävä, tosiasioihin nojaava tutkimus.
Saamelaisliikkeestä
On paljon puhuttu ja kirjoitettu saamelaisliikkeestä, poro- ja inarinsaamelaisten noususta toiseen elämään, poljetun tilasta vallan ja vastuun osallisuuteen. Kaiken tapahtumisen sisin salaisuus, se voima joka on hehkuttanut edelläkävijöitämme, on saamelaisuus. Sen voi käsittää ja mieltää monella tavalla. Itse en näkisi sitä meitä johdattavana henkenä enkä edes aatteena, vaan ennemminkin jonkinlaisena yhteisenä nimittäjänä joka on havaittavissa tarkasteltaessa saamelaisuuden eri ilmentymiä eri aikoina. Sitä voisi verrata myös tisleeseen, joka saadaan lopputulokseksi kun, anteeksi vain, mäskinä on ollut kuohuva, käsitettäväksi liian laaja keitos. Kun tämä jalo tiivistymä on kirkas ja pahimmat myrkyt on siitä puhdistettu, sitä on käytettävä viisaudella. Väärin käytettynä se syö liikkeen terveyden ja vie tuhoon. Onneksi on merkkejä siitä, että olemme menossa parempaan suuntaan. Vanha erimielisyys kieli- ja kansallisuusasiassa on häviämässä ja yhteisymmärrys suomenkielisten ja eri saamelaisten kieliryhmien välillä on kasvamaan päin. Ollaan oppimassa, että kieli- ja kansallisuusasioissa toisen saavutukset eivät ole muilta pois, vaan yhteiseksi rikkaudeksi.
Kun puhutaan yhteisestä Saamenmaasta, niin me kaikki olemme samassa veneessä. Yhdessä me puhumme suomea tai saamenkieliä, yhdessä tässä maassa on elettävä ja menestystä vaalittava. Ilman vahvoja, meitä saamelaisia yhdistäviä henkisiä siteitä ei saamenkansan elämä edisty ja menesty missään oloissa. Kansojen, niin pienten kuin suurten, onnen ja elämän ehto on, että kansalla on henkisiä arvoja, jotka se kokonaisuudessaan vapaaehtoisesti omakseen tunnustaa ja joita se on valmis viimeiseen asti puolustamaan ja niiden ympärille kaikista erimielisyyksistä huolimatta kokoontumaan.
Meidät saamelaiset tämä liittää kahteen suuntaan: saamelaisina olemme vahvoin sitein liittyneet toisiimme yli valtakuntien rajojen ja yli eri saamelaisryhmien rajojen, mutta samalla niin arkinen elämämme kuin kohtalomme ovat kytkeytyneet niihin kansallisvaltioihin joissa itse kukin elämme, ja niiden pääväestöihin.. Silmien ja mielen sulkeminen näiltä kaksoiskytkennöiltä edustaa identiteetti- ja lojaliteettiasetelmien yksinkertaistamista. Eläminen voimakentässä jossa yksilöä ja varsinkin mieltä kiskotaan enemmän kuin yhteen suuntaan voi olla vaikeampaa kuin yhteen nationalistiseen muottiin puristettu minuus, jossa päämääränä ja elämän johtotähtenä loistaa yksinkertaistettu maailmankuva ja näennäisen selkeä tie.
Ikävä kyllä aatteellisten johtotähtien valolla on taipumus heijastua kannattajiensa silmistä kiihkona joka vääristää heidän maailmankuvansa ja pahimmassa tapauksessa saa heidät toimimaan vastoin inhimillisen moraalin perusperiaatteita. Toisin kuin sata vuotta sitten tai verrattuna vaikkapa 1950-lukuun voidaan todeta, että saamelaisten asiat eivät onneksi enää ole suppean piirin käsissä. Nyt saamelaiset ovat laajasti ja osin vähintäänkin kohtalaisen tehokkaasti vaikuttamassa ja tuomassa omat näkemyksensä esiin. Saamenkansan riveistä nousseet naiset ja miehet ovat päättävästi osallisena hoitamassa yhteisiä asioita valtiollisella ja kunnallisella tasolla, samoin kuin muun yhteiskuntaelämän ja sivistyksen moninaisilla paikoilla.
Mutta paljon on vielä tekemättä, jotta jokainen saamelainen nauttisi riittävää ja turvattua toimeentuloa ja pääsisi osalliseksi sivistyksen hedelmistä ja eläisi tyytyväistä elämäänsä. Mitä enemmän vähäosaisten taloudellinen toimeentulo saadaan kohotetuksi ja turvatuksi ja mitä korkeammaksi saamelaisten yleinen sivistystaso saadaan nostetuksi, sitä lujempi on saamenkansa kestämään historian tuulet ja tuiskut. Sitä enemmän se tulee ymmärtämään oman henkensä vaatimukset ja oman elämänmuotonsa edellytykset.
Jos saisin esittää toivomuksen edistyneimmille saamelaisille taiteilijoille ja ennen kaikkea tutkijoille, se olisi että he eivät sortuisi tuottamaan taidetta ja tiedettä joka osin vain toistaa yksinkertaistavan nationalismin peruskaavoja kulloistenkin muotivirtausten kaapuun verhottuna. Kuka onnistuisi ottamaan teoksensa aineistoksi ja käyttövoimaksi vaikkapa ristiriitaisten identiteettien raastavuuden ja rikkauden yhdistymisen samassa persoonassa, sen sijaan että kuvaa vain yksinkertaistavalle hyvä-paha -akselille sijoitettua kolonialistista sortoa? Kuka saamelaistutkija tuottaisi tiedettä jota arvostaisivat merkittäväksi ja korkeatasoiseksi muutkin kuin oman tiedeahjon tai sisaryliopistojen sisäänlämpiävät kollegapiirit, tai merentakaiset samankaltaisten laitosten alkuperäiskansatutkijat?
Näinä aikoina esiintyy paljon erimielisyyksiä, hajanaisuutta ja riitaisuutta. Saamelaista kansaamme koossa pitävät henkiset voimat ovat epäilemättä hajottavia vahvemmat. Yhdistäviä voimia on ennen kaikkea vuosisatojen historiallinen perintö, rakkaus vapauteen ja siihen pohjautuva syvä tietoisuus, että vain vapaissa kansainvaltaisissa, demokraattisissa ja lainalaisissa oloissa saamenkansa voi elää onnellisena ja tuntea elämän elämisen arvoiseksi. Vain sellaisissa oloissa saamenkansa voi antaa oman merkittävän panoksensa ihmiskunnan yhteisen sivistyksen aarreaittaan.
Juurien etsiminen on ajan ilmiö. Syynä siihen on voimakas rakennemuutos ja sen aiheuttama kulttuurishokki. Monet ihmiset on repäisty juuriltaan henkisesti ja jopa sananmukaisestikin. Juppi- ja city- kulttuuri tunkeutuvat saamelaisalueen syrjäisimpiinkin osiin. Näiden vastapainoksi etsitään saamelaista identiteettiä ja omaa asemaa sukupolvien ketjussa vanhojen asioiden harrastuksella. Mikäs siinä, kunhan otetaan selvää siitä ja ymmärretään millainen entiselämä on todellisuudessa ollut. Muuten edessä voi olla samanlainen korjausliike kuin suomalaisten kareliaanisella hurmahenkisyydellä, joka koki ankaran iskun törmätessään itäkarjalaiseen todellisuuteen, ensin heimosodissa ja sitten jatkosodassa. Tuloksena oli paha kohmelo, joka pakotti suomalaisen kansallishenkisen intoilun siirtymään kohtuullisuuteen. Mutta kuten sanottua, kunhan pysytään kiinni tosiasioissa, ajassa taaksepäin katsominen on usein hyväksi kun haetaan kestävää suuntaa eteenpäin. Ensimmäisen saamelaiskomitean asettaminen 1949, siis seitsemänkymmentä vuotta sitten, oli enemmän kuin pitkän historian kehityksen yksi virstanpylväs. Se merkitsi kaikessa käännekohta. Se ei kuitenkaan ollut mikään eristetty tapahtuma. Kaikkialla Euroopassa sattui samaan aikaan varsin äkillisiä mullistuksia. Monissa maissa muutokset toteutuivat väkivaltaisissa muodoissa, ja usein käänteen jälkeen jouduttiin huomaamaan että oli jouduttu ikävälle taipaleelle.
Meidän rauhallisissa oloissamme asiat etenivät kuitenkin suotuisasti. Juuri tuosta vuodesta voidaankin laskea alkavaksi seitsemänkymmentä vuotta kestänyt yhteiskunnallisten uudistusten aika, joka on perusteellisesti muuttanut asioita niin Lapissa, Suomessa kuin koko Euroopassa. Se joukko joka tänään on kokoontunut saamenlipun nostoon ja viettämään saamelaisten juhlapäivää on aivan toisenlainen kuin se joukko, joka ensimmäisen kerran lauloi Saamensuvun laulun.
Suurin osa tämän päivän saamelaisnuorista on peräisin sellaisista kodeista joissa vanhemmat eivät saaneet tilaisuutta korkeakouluopintoihin. Sodanjälkeisen sukupolven lapsille nämä tiet alkoivat hiljalleen aueta. Nykyään saamelaisilla on mahdollista hankkia itselleen monipuolisesti ammatillinen tai tieteellinen koulutus yliopistotasoa myöten Suomessa tai ulkomailla. Saamelaisen työmiehen, talonpojan, poromiehen ja kalastajan lapset ovat siellä hankkimassa sitä valtaa ja sitä voimaa, joka loppujen lopuksi on suurinta kaikessa, tiedon valtaa. Akateemiselle huipputasolle nouseminen edellyttää kuitenkin muuttamista pois kotoa ja usein saamelaisalueen ulkopuolelle. Useille saamelaisnuorille ero vanhemmista ja totutusta elinpiiristä on ristiriitainen kokemus, niin kuin se on myös heidän vanhemmilleen. Ilo eteenpäin menosta yhdistyy eron vaikeuteen. Saamelaisalueen ja saamelaisten yhteisöjen kannalta tähän arvokkaaseen koulutustason nousuun liittyy tuskallinen tieto niin sanotusta aivovuodosta, kun tieto- tai ammattipohjaiseen kouluttautumiseen soveltuvimmat lähtevät muualle hankkimaan heille soveltuvan koulutuksen, mutta saamelaisalue ei kykene tarjoamaan heille koulutusta vastaavaa työtä ja toimeentuloa.
Saamelaiset eivät ole suomalaisten alaosasto
Yhtenä esteenä saamelaisten aseman parantamiselle on ollut, että meistä on pyritty tekemään jonkinlainen suomenkielisen ja kulttuuriltaan suomalaisen kansan alaosasto. Saamelaisen kansallisesta heräämisestä ja saamelaisen kulttuurin ja itsehallinnon kehittymisestä huolimatta meitä halutaan edelleen nähdä tällaisena suomalaisuuden haarakonttorina, vaikka kaikki seikat viittaavat siihen, että tätä maata asuu vähintään kolme kansallisuutta; suomalainen, ruotsalainen ja saamelainen. Tähän keinotekoiseen yhdistämistyöhön on uhrattu voimaa tavattomasti ja sen tuloksena on ollut vain epäluuloisuutta ja katkeruutta, voiman hukkaa kaikilla aloilla. Miksi pitää pyrkiä yhdistämään kaksi niin erilaista kansallisuutta kuin suomalaiset ja saamelaiset? Eikö olisi parempi antaa kummakin kansallisuuden kehittää omintakeisuuttaan ja kulttuuriaan niissä rajoissa jotka väestöjen historian ja kansallisuuksien suuruuden suhde määräävät, antaen vähemmistöille kohtuullisesti tasoitusta?
Rauha tavoitteena
Saamelaisliikkeen tehtävänä ei ole tavoitella saamelaista ylivaltaa, vaan huolehtia siitä että saamelaiset pääsevät oikeudenmukaisin ehdoin mukaan kilpaan, jossa jokaiselle yksilölle taataan yhteiskunnan puolelta samanlaiset mahdollisuudet. Nimenomaan tämä on ILO-sopimuksen alkuperäinen henki, vaatimus ja tavoite.
Kun saamenkansan tulevaisuutta katsoo tästä näkökulmasta, näyttää se rauhalliselta. Kutsu saamelaisuuden edistämiseen ei tällöin tarkoita taistelukutsua siinä mielessä että olisi tartuttava väkivaltaan ja väkivallan välineisiin, joiden väläyttely näkyy olevan erityisen läheistä eräille radikalisoituneille saamelaistaiteilijoille. Sanoisinpa että vaikka he ovat iän puolesta jo tukevasti aikuisten kirjoissa, niin korvantaustat ovat vielä pahasti märkiä. Vastuullinen ja rakentava taistelu saamelaisuuden puolesta on työtä myös rauhan ja molemminpuolisen ymmärtämisen ja hyväksymisen puolesta. Jotta pystyisimme sopeutumaan rauhankeinoja käyttävään työhön, me tarvitsemme kahta ominaisuutta, ennakkoluulottomuutta ja todellisuuden tajua. Me tiedämme, minkälaisiin repiviin ristiriitoihin poliittisten ja kansallisten erimielisyyksien synnyttämä sokea ennakkoluulo on kansoja ja kansanryhmiä ennenkin vienyt, ja on vienyt meidänkin aikanamme. Myös saamelaisten historiassa on tästä kokemuksia. Tarvitsemme todellisuuden tajua, rohkeutta katsella kaikkea totuuden valossa. Sen loisteessa näemme oikeassa suhteessa saamelaisten aseman ja mahdollisuudet vaikuttaa ilman mitään kiihkokansallista väritystä.
Totuus joka ilmaistaan vain puoliksi on totuuden irvikuva. Tämän päivän todellisuutta on se, että annetaan arvoa myös lappalaisten historialle. Siihen ei tarvita pentikäisten, heinämäkien ja oikeusministeriön palkkaamien konsulttien selittelyjä saamelaisten erityispiirteistä ja alentuvaa armonpalojen viskelyä metsä- ja kalastajasaamelaisten suuntaan. Olen kyllästynyt sellaisten tukijoiden tuotoksiin, jotka yrittävät oikotien kautta romuttaa ihmisten elämää ylläpitävät rakenteet.
Valtion vastuusta
Valtion vastuu Ylä-Lapin tulevaisuudesta on suuri: erityisen haastava tehtävä on luoda olosuhteet, jossa enemmistönä olevien suomalaisten, etnisten ja tällä hetkellä statuksettomien saamelaisten välillä vallitsisivat luottamukselliset ja rauhanomaiset suhteet. Tätä tehtävää vaikeuttaa se tilanne, jossa yksi kansanryhmä, pohjoissaamelaiset, on lukumääräisesti suurimpana saamelaisryhmänä valtiovallan tuella onnistunut linnoittautumaan etuoikeutettuun aseman kaikkiin muihin kansanryhmiin: suomalaisiin, inarinsaamelaisiin ja kolttiin nähden. Saamelaiskäräjät on jo vuosia ollut vakavassa kriisissä ja käynyt yhä oudommaksi muuttuvaa siilipuolustussotaa muutospaineita ja valtiota vastaan. Valtion, jokera on pitkälti ollut luomassa nykyisiä asetelmia, on aika ryömiä esiin saamelaiskäräjien selän taakse ja nostaa harteilleen sille kuuluva velvollisuus edistää kestäviä ratkaisuja ongelmille, jossa huomattava osa maan alueesta ja siellä asuvat kansalaiset elävät tilanteessa josta he eivät omin voimin näytä pääsevän ulos. Eikä tämä ulospääsyn mahdottomuus ole mikään ihme, niin kauan kuin valtio toimillaan ja toimimattomuudellaan ennemminkin sotkee asioita hämmentäen keitosta yhä pahemmaksi.
Valtiolta, jonka päätökset ja toiminta vaikuttavat erittäin monin tavoin Ylä-Lapin asukkaiden elämään, vaaditaan paitsi poliittista ja diplomaattista viisautta myös syvällistä ja laaja-alaista perehtyneisyyttä kaikkien siellä asuvien kansanryhmien kulttuuriin ja henkisiin arvoihin ja perinteeseen. Vain tältä pohjalta ja kunnioittaen alueen kaikkien asukkaiden tunteita ja laillisia oikeuksia valtion johtamassa sovittelussa voidaan onnistua. Haavat paranevat, mutta se ei tapahdu ilman hoitoa. Perehtymien historiaan on siitä syystä tärkeää, etteivät valtion edustajat tulisi tietämättään ja tahtomattaan tukeneeksi propagandistista ja revisionistista historiankirjoitusta. En halua tässä yhteydessä mainita nimiä, mutta sanottakoon että moraaliltaan ja totuuspohjaltaan vähintään arveluttavia ja pahimmillaan ala- arvoisia uustulkintoja saamelaisten ja lappalaisten alkuperäisyydestä ovat tuottaneet muun muassa eräät kiistakirjoittelua viljelevät tutkijat. Liekö sattuma että he kuuluvat siihen jo aikaisemmin mainitsemaani saamelaiskiihkoilijoiden joukkoon, joilla korkeintaan toinen vanhemmista on saamelainen. Outoa ja surullista, ehkä ymmärrettävää, mutta ei hyväksyttävää.
Kun mainitsin, että merkittävällä joukolla saamelaisuuskiihkoilijoista vain toinen vanhemmista on saamelainen, tahdon väärinkäsitysten välttämiseksi vielä kerran korostaa, että käsitykseni mukaan saamelaisuudessa ei ole kyse "veren puhtaudesta". Geenitutkimuksella voi olla merkityksensä tutkittaessa asioita yksilön, perheen ja sukujen tasolla, tai kokonaisten kansanryhmien tasoilla, mutta saamelaisuus ei silti ole veren ja geenien tasolla siirtyvä ominaisuus, vaan kyse on etnisyydestä ja identiteetistä. Mikäli muistan oikein, ainakin eräs näistä todellista historiaa mullistavia - vai pitäisikö sanoa suoraan vääristeleviä - taistelukirjoituksia viljelevistä kieli- ja kansantieteilijöistä on nimenomaan korostanut tätä seikkaa.
Vanhat, aidot alkuperäiskansamyytit ovat arvokas osa ihmiskunnan henkistä perintöä esitieteelliseltä kaudelta, ja niillä voi edelleen olla arvoa vaihtoehtoisena keinona tiedostaa ja ymmärtää luontoa ja ihmisen osaa. Mitä tulee nuorimman kerrostuman mytologiaan, muodissa olevaan alkuperäiskansamyyttiin, joka on pääosin viime vuosikymmenten kulttuurinen ilmiö, se ei juuri poikkea sitä edeltäneistä nationalistisista myyteistä. Niillä on ollut ja on sama tarkoitus, luoda sekä yhteisöä itseään määritteleviä rajoja että rajoja suhteessa muihin. Yleensä nationalistisiin myytteihin liittyy myös vaatimuksia siitä että määrätyllä väestöllä on muita parempi ja muut poissulkeva oikeus määrättyihin maantieteellisiin alueisiin. Tuntuuko tutulta? Kansojen syntyä, sukulaisuussuhteita ja yhteistä sukupuuta koskevat myytit ovat elintärkeitä kansoille, koska ne määrittävät sitä kuka kuuluu sisäpiiriin ja kuka ei. Niillä yritetään myös jäljittää esi-isät ja johdattaa kansan polveutuminen, mieluiten muinaisesta sankarikansasta ja sen kulta-ajasta. Myytit voivat olla mielenkiintoisia, kiehtovia ja innostavia, mutta kriittisesti tarkasteltujen tieteellisten menetelmien avulla luodun todellisuuspohjaisen historiallisen tiedon korvaaminen myyteillä edustaa lähinnä fantasiakirjallisuutta.
Saamelaisilla ja lappalaisilla on yhteiset esi- isät, vaikka saamelaiskäräjien politiikassa tämä kuinka kielletään ja vaikka yhteisen menneisyyden ja todellisen asutushistorian kieltävät politikoivat tutkijat palkittaisiin vaikka kuinka monella apurahalla ja kirjallisuuspalkinnolla. Pohjoissaamelaiset määrittävät lukumääräisen enemmistönsä ja sen saamelaispolitiikkaa tukevien kolttien voimin saamelaiskäräjien linjaukset, ja osana niitä käräjien oman historiantulkinnan. Tosiasiassa saamelaiskäräjien linjauksia saneleva poliittinen yhteenliittymä edustaa huomattavalla osalla Suomen puoleista saamelaisaluetta historian mittakaavassa varsin nuorta alkuperäiskansakerrostumaa: Inariin ja Sodankylän pohjoisosiin siellä nykyään asuvat pohjoissaamea puhuvat porolappalaiset muuttivat Norjasta ja Ruotsista pääosin kaudella 1864-1910. Koltat asutettiin Inarin alueelle sotien seurauksena 1950-luvun alkuvuosina.
Tänään näiden väestöryhmien poliittiset edustajat julistavat, että heidän edustamansa väestö on Suomen puoleisen Lapin alkuperäiskansa. Eikä todellakaan vain alkuperäiskansaa, vaan alueen ainoa alkuperäiskansa. Ryhmittymä pitää oikeutenaan päättää kuka on saamelainen ja kuka ei. Ryhmittymä ei kylläkään ole uskaltautunut kiistämään etteivätkö omalla alueellaan ylimuistoisista ajoista asuneet inarinsaamelaisetkin olisi alkuperäiskansaa, mutta valtaryhmittymä pitää kuitenkin sitkeästi ja räikeästi vastoin ILO-sopimuksen periaatteita kiinni siitä, että valtaryhmittymälle kuuluu oikeus päättää kuka on inarinsaamelainen ja ketkä saavat inarinsaamelaisia eri yhteyksissä edustaa.
Tarvittaessa valtaryhmittymä valitsee inarinsaamelaisten edustajaksi surutta pohjoissaamelaisen. Valtaryhmittymä pitää oikeutenaan myös päättää kuka on ylipäätänsä Suomen Lapin alkuperäiskansaan kuuluva. Inarinsaamelaisten ja etenkin nykyisen virallisen saamelaisalueen eteläpuolella asuvien ikiaikaisten metsä- ja kalastajasaamelaisten jälkeläisten kohdalla saamelaiskäräjien valtaryhmittymä kelpuuttaa nämä väestöryhmät ensisijaisesti todisteeksi siitä, että saamelaisten läsnäoloa alueella ei tule laskea vuosisadoissa tai vuosikymmenissä, vaan tuhansissa vuosissa. Käytettyään alueella todellisuudessa ylimuistoisesti eläneitä alkuperäiskansaryhmiä eräänlaisina historiallisina ankkurilapsina todistamaan porosaamelaisten ja kolttien tuhatvuotisen läsnäolon nykyisen Suomen alueella, käräjien valtaryhmittymä on luottotutkijoidensa avulla onnistunut kiepsauttamaan logiikkaa uhmaavan surmanhypyn laskeutuen ainakin toistaiseksi aina jaloilleen ilman laajemman tiedeyhteisön vastalauseita. Se nimittäin kiistää näiden periytymisen ja jatkuvan alueella asumisen kriteerit täyttävien tosiasiallisten alkuperäiskansaryhmien kuuluvan lainkaan alkuperäiskansaan, ja väittää näiden polveutuvan suomalaisperäisistä uudisasukkaista.
Inarinsaamelaisten kohdalla tämä syrjivä väite ja kohtelu kohdistuvat vain osaan inarinsaamelaisista. Muiden metsä- ja kalastajasaamelaisten kohdalla alkuperäiskansa-aseman kiistäminen koskee koko väestöryhmää viimeistä naista ja miestä myöten. Keminsaamelaiset ovat kaikki kuolleet sukupuuttoon samalla kuin heidän kielensä meni maan rakoon joskus 1700-luvulla, julistavat valtaryhmittymän luottotutkijat. Kiistakirjoituksia ja -kirjoja tehtaillessaan nämä ansioituneet kielentutkijat ja antropologit unohtavat kertaheitolla tietonsa ja ymmärryksensä kulttuurien vuorovaikutteisesta kehityksestä. Sellaista etnonationalistinen kiihko teettää kokeneellekin tutkijalle.
Čájet sámi vuoiŋŋa! Näyttäkäämme saamelaista särmää, mutta ketään syrjimättömässä saamelaisessa yhteisrintamassa. Näillä ajatuksilla toivotan kaikille saamelaisille hyvää ja antoisaa saamelaisten kansallispäivää!