Saamelaisten kahdet kasvot

Kirjoittaessani mietteitä saamelaisista näin itsenäisyyspäivän kynnyksellä tuntuu ensi alkuun hämmentävältä. Saamelaiset tiedetään Ylä-Lapissa etnisyyttään vaalivaksi väestöksi, jonka muuttohistoria tunnetaan varsin tarkkaan. Saamelaiset suvut tuntevat usein missä heidän esivanhempansa ovat eläneet, ja vanhoissa kirkonkirjoissa on tarkoin kirjattuna kuka milloinkin muuttanut maasta tai seurakunnasta toiseen. Pohjoisen pienissä kylissä myös naapurit tietävät toisistaan ainakin jonkinlaisella tarkkuudella mitä sukua ja perua sitä ollaan. Mutta muualla maassa samat saamelaiset levittävät verkostojensa kautta propagandaa, jonka mukaan he ja vain he ovat Suomen ainoaa ja oikea alkuperäisväestö, joka yritetään pakkosulauttaa suomalaisiksi.

Millä muulla Suomessa asuvalla väestöllä on tällaisia kaksia kasvoja kuin saamelaisilla? Mutta niin se kuitenkin vain on, että lappalaisväestöstä poliittisen saamelaismääritelmän nojalla luodulla saamelaisväestöllä on sellaiset kasvot, joilla on oikeus noteerata itsensä ylitse muiden paremmaksi. Saamelaisista puhuttaessa objektiivisuudesta puhuminen alkuperäiskansatermin yhteydessä on ollut viime vuosina muodikasta. Tällainen tosiasialliseen asutushistoriaan perustumaton lähestymistapa on ollut hyvin helppohintaista, mutta houkuttelevaa, koska se on jättänyt saamelaisten kaukaiset esivanhemmat - lappalaiset - katveeseen, vaille alkuperäiskansastatusta. Kun lappalaiset ovat nousseet esille tästä katveesta, etniset saamelaiset ovat leimanneet heidät suomalaisperäisten uudisasukkaiden jälkeläisiksi, kiistäen lappalaisten aseman Suomen Lapin todellisena alkuperäiskansana.

Ne objektiiviset seikat, jotka ovat vaikuttaneet saamelaisten kuvan määräytymiseen Suomessa, liittyvät osittain yhteiskunnallisiin ja kansallisiin eroavaisuuksiin ja osittain historialisiin tapahtumakulkuihin. Muun muassa asutushistorian yhteisten osien johdosta saamelaisten, lappalaisten ja suomalaisten kohtaaminen ja vuorovaikutuksen muodostuminen on tapahtunut ja tapahtuu edelleen samalla tasolla, tänään kuitenkin yhä vilkkaammin vuorovaikutuksen oloissa.

Saamelaiset ja herrakansat

Aikaisemmin, jolloin poliittista saamelaismääritelmää ei vielä ollut käytössä, lappalaisiin suhtauduttiin ylenkatsovasti. Monissa tapauksissa suhtautuminen oli huvittuneen ylimielistä ja alentavaa. Lappalaisiin suhtautumisen sävyn määräsi suomalainen herrakansasuhde, joka periytyi Ruotsin vallan ajoilta. Vielä 1800-luvulla kohtaaminen oli ollut harvinaista. Kirkollisten yhteyksien lisäksi herrakansan edustajat ja lappalaiset kohtasivat toisiaan lähinnä vain kun veroja kannettiin, kun lappalaiset perustivat veromailleen tiloja, tai kun käytiin käräjiä.

Suomen itsenäistymisen jälkeen lappalaiset olivat edelleen erämaissa hajallaan asuva marginaaliryhmä, josta ei sen kummemmin huolta kannettu. Toisessa maailmansodassa lappalaiset ja saamelaiset sen sijaan kyllä kelpasivat aseellisesti puolustamaan Suomen olemassaoloa. Kun katsoo sodassa kaatuneitten, haavoittuneiden ja kadonneitten luetteloa ei voi muuta kuin hämmästellä sitä minkälaisen veron sota vaati Suomen saamelaisilta ja lappalaisilta.

Erottelu lappalaisiin ja saamelaisiin

Sodan jälkeen ryhdyttiin laatimaan ehdotuksia lappalaisia jakavaksi lainsäädännölliseksi raja-aidaksi. Sen vaikutukset ulottuvat tänään monille tasoille. Vaikka laissa oleva saamelaismääritelmä näyttäisi koostuvan objektiivisista tekijöistä, kyseessä on näköharha. Se, että nämä asiat on kirjattu lakiin synnyttää jonkinlaista sokeutta todellisuudelle. Saamelaismääritelmä, jolla saamelaiset ja lappalaiset erotettiin toisistaan ja jolla heidät on saatu usutettua toisiaan vastaan, koostuu tekijöistä, joita ei voi pitää objektiivisina. Nämä tekijät eivät ole objektiivisia siinä mielessä että ne perustuisivat historialliseen faktoihin, vaan ne ovat riippuvaisia saamelaiseksi samaistuvien yksilöiden subjektiivisesta mielikuvituksesta: ne ovat heille annettuja ja vain osittain historian saatossa syntyneitä.

Saamelaiset erottaa naapureistaan lappalaisista ja suomalaisista tänään ainoastaan poliittinen ideologia. Saamelaisten ja lappalaisten suhteiden historiassa ei ole tähän asti ollut suurempia todellisia ongelmia. Suurin ongelma on epäonnistunut saamelaismääritelmä, johon vetoamalla on aikaansaatu sellaisia kummallisuuksia kuin että samoihin sukuihin kuuluvista toisia on hyväksytty saamelaisiksi ja toisia on valikoiden jätetty ulkopuolelle.

Kiistely ILOn sopimuksesta on kuitenkin tuonut esille, että etniset saamelaiset ovat halunneet erottautua muusta väestöstä jyrkästi. Tämän erottelun pontimena on ollut saamelaisideologian keinotekoinen kuilu, jollaista ei ole Suomessa aikaisemmin nähty. Todellisuudessa edellytyksiä tällaisella "välttämättömälle kuilulle" ei ole olemassa, koska kieltä, kulttuuria ja tapoja koskevia eroja ei ole todellisuudessa olemassa. Alueella asuvat, eri väestöryhmiin samaistuvat tavalliset ihmiset poliittisen saamelaismääritelmän molemmin puolin eivät halua leimata toisiaan vastakohdiksi tai vihollisiksi.

Jokaisen kannattaa kysyä ja miettiä, kuka sellaista erottelua ajaa, kuka sitä tarvitsee ja kuka siitä hyötyy. Sitä tarvitsevat sellaiset saamelaisjohtajat jotka hankkivat itselleen julkisuutta ja merkitsevän aseman ratsastamalla toisten saamelaisten selässä valtaan. He, ja vain he, tarvitsevat valheita oman ryhmänsä alkuperäisyydestä Suomessa, ja vain heillä on tarve kieltää alkuperäisyys lappalaisilta siksi, että nämä ovat heidän oikeudettomien pyrkimystensä tiellä. Näille johtajille lappalaiset ovat syntipukkeja, joita he syyttelevät ja joita vastaan he yllyttävät omia kannattajiaan.

Saamelaisten oikeudet

Kansallisen kulttuurin identiteetti merkitsee oman viiteryhmän suhteuttamista muihin, samalla se edellyttää myöskin jonkin asteista muista erottautumista. Lappalaisille erottautuminen ruotsalaisista ja sittemmin suomalaisista on kautta vuosisatojen ollut keskeisen tärkeä identiteettitekijä. On tässäkin yhteydessä syytä korostaa, että pysyviin saamelais-lappalaisten suhteiden perustekijöihin on kuulunut huomattavan suuri samankaltaisuus näihin väestöryhmiin kuuluvien välillä. Erityisen hyvin tämä läheisyys on ilmennyt kun vertailupohjaksi on otettu pääväestöksi kasvaneiden eteläisten isäntäkansojen edustajat, joista sittemmin on kasvanut alueen pääväestö.

Saamenkieltä ei ole koskaan osattu Suomessa laajalti ja nykyään sitä osataan vieläkin vähemmän kuin aikaisemmin. Historiasta tunnetaan määräyksiä siitä, kuinka lähelle kyliä saamelaiset ovat saaneet tuoda poroelojaan. Tällaisilla asioilla on kuitenkin ollut konkreettiset selityksensä. Yleisesti ottaen, vastoin propagandistisia väitteitä, etnisten saamelaisten liikkumista ja elinkeinojen harjoittamista ei ole etnisten perusteiden mukaan rajoitettu, vaan heille on pyritty luomaan samat edellytykset kuin muullekin väestölle Suomessa. Vähänkään vakavampi asioiden tarkastelu osoittaa, että saamelaiset elävät, asuvat ja harjoittavat elinkeinojaan samoin oikeuksin kuin muutkin kansalaiset.

Rinnakkaisen oikeudellisen erillisyyden luominen etnisille saamelaisille tässä tilanteessa, jossa saamelaiset asuvat muun väestön seassa on käytännössä mahdotonta toteuttaa ja valvoa. Niinpä saamelaisuudella metelöivä ja välillä suorastaan riehuva kiihkosaamelaisuus edustaa tänään niitä murtavia voimia, jotka saamelaisten omassakin keskuudessa pyrkivät hajottamaan yhteisön rationaalisia ja sitä koossa pitäviä rakenteita.

Lopuksi

Vietämme aivan kohta Suomen itsenäisyyspäivää. Suomen saamelaisjohtajat ovat ajaneet itsensä aatteelliseen, poliittiseen ja oikeudelliseen - kuvaannollisesti ilmaisten - sotatilaan valtiota vastaan. Norjan ja varsinkin Ruotsin saamelaisten kellokkaiden esimerkkiä seuraten tai matkien eräät kiihkeät suomalaisetkin saamelaispoliitikot ovat alkaneet omaksua asenteen, että he eivät ole lainkaan suomalaisia, vaan saamelaisia, joiden oma maa on pakkorajojen neljään osaan jakama Saamenmaa. Tämä perustuu pitkälti käsitteiden ja tasojen sekaannukseen.

Kukaan ei nykyään vaadi, että saamelaisten tulisi kasvaa tai sanoutua irti saamelaisesta identiteetistään ja tuntea itsensä suomalaisiksi sanan etnisessä, kulttuurisessa ja kielellisessä merkityksessä. Riippumatta siitä, miten koemme ja ilmennämme saamelaista identiteettiämme, olemme silti Suomen valtion kansalaisia, vieläpä täysivaltaisia kansalaisia, aivan kuten toiset saamelaiset ovat Norjan, Ruotsin tai Venäjän kansalaisia. Pohjoismainen oikeusperinne, demokraattinen perinne ja sosiaalivaltio ovat kaikkine puutteineen ja kehitystarpeineenkin asioita, joista meidän saamelaistenkin kannattaa olla kiitollisia, iloisia ja ylpeitä. Ne muodostavat kehyksen jonka puitteissa meillä on lupa ja mahdollisuus elää elämäämme ja kehittää monimuotoista saamelaista identiteettiämme, kulttuuriamme ja kieltämme.

Meidän on tietenkin ajettava etujamme ja oikeuksiamme, mutta ei sen tarvitse merkitä poliittista ja oikeudellista sotatilaa Suomen valtion kanssa. Vähempi huutelu ja julistelu Suomen valtion saamelaisiin kohdistamista vääryyksistä olisi paikallaan, ja niiden sijaan olisi syytä katsoa missä kunnossa oma piha on. On, ja on jo kauan ollut, aika lopettaa saamelaisten lappalaisiin kohdistamat valloitushankkeet ja syrjintä. Näissä mietteissä toivotan hyvää itsenäisyyspäivää Suomelle, sen kaikille kansalaisille ja asukkaille, ja erityisesti Suomen kaikille lappalaisille ja saamelaisille, mukaan lukien ne jotka on toistaiseksi huonolla lailla ja sen nurjamielisillä tulkinnoilla suljettu ulkopuolelle.