Nuorempien saamelaisten piirissä elää tällä hetkellä vahva usko siihen, että nyt se saamelaisten kiusaaminen loppuu, kun saamelaiset saavat uuden ja korjatun saamelaiskäräjälain. Saamelaiskulttuurin ongelmia pyritään ratkaisemaan pyrkimällä sanelemaan esim. kuka on saamelainen ja samalla lisäämään oikeuksia poliittisesti määritellylle etuoikeutettujen joukolle. Tukena käytetään valikoituja viittauksia ihmisoikeuksiin.

Inariin on luotu saamelaiskulttuurin keskus Sajos, jonka tarkoitus on edistää saamelaisten asemaa ja yhdessä elämistä eroista huolimatta, oikeuttelujen erilaisuuksien tunnustamista eri saamelaisryhmien välillä sekä rajojen asettamista eroista johtuvalle käyttäytymiselle. Tällaiselle saamelaisyhteisölle pitää kuitenkin asettaa pelisäännöt, jotta vuorovaikutus olisi sujuvaa ja tuloksellista. Uudistetusta laista siihen ei ole, vaan se päinvastoin lisää vastakkainasettelua ja eriarvoistaa saamelaisväestöä mielivaltaisella tavalla.

Onko mahdollista luoda etuoikeutettujen saamelaisten ryhmä?

Valtion toiminnan kaksi ohjausvälinettä ovat ollet laki ja raha. Ilman rahaa saamelaiskulttuuri ei elä ja eikä voi hyvin. Saamelaiskäräjälailla sallitaan saamelaisille eräitä etuoikeuksia jotka suomalaisilta vastaavasti kielletään, ja samalla ohjataan kehitystä saamelaiskäräjien enemmistön haluamaan suuntaan. Kaikki tämä tapahtuu luomalla vähemmistössä olevia saamelaisryhmiä syrjiviä lakeja. Olennaista on myös resurssien ohjaaminen saamelaiskäräjille. Esityksiä lukiessa nousee esiin ajatus, että saamelaiset haluavat muodostaa ennen pitkää oman täysivaltaisen valtionsa.

Uudet esitykset saamelaisten itsehallinnon vahvistamiseksi ovat johtamassa siihen että kaikki muut kuin saamelaiset joutuvat elämään elinkeinojen rajoitusten piirissä. Käytännössä alueella asuvien oikeuksia elinkeinoja ja elämää vaikeutetaan nk. heikentämiskiellon nojalla. Tällaisessa suomalaisessa valtiossa pitäisi olla selkeä etnis-kulttuurisesti määritelty saamenkansa. Lain suomien etuoikeuksien perusteena tällöin voisi korostaa etnis-kulttuurillista erilaisuuta; saamelaisten etottumista muusta yhteiskunnasta. Olis ensin tarkennettava on mitä saamelaiskulttuurin erilaisuus tarkoittaa. Nykytilanteen ja tiedon valossa tämä olisi hankalaa, sillä etnisillä ja statuksettomilla saamelaisilla on sama alkuperä, mikä yhdessä sukulaisuuden kanssa lisää yhteenkuuluvuutta. Kulttuurieroista huolimatta ihmiset kokevat vahvaa kansallista yhteenkuuluvuutta. Tämä on sitä monikulttuurista rikkautta, joka kaikissa oloissa on turvattava.

Kokonaisvaltainen tarkastelu ja rahoituksen suuntaaminen

Saamelaisten tilannetta on tarkasteltava laajasti ja kokonaisvaltaisesti. Oman aikamme erityispiirteitä on maapallon kutistuminen yhdessä keskinäisriippuvaiseksi paikaksi, tapahtumat yhtäältä saavat seurauksia toisaalla. Lisäksi suomalainen yhteiskunta on muuttunut saamelaisten itsetunnon ja kasvun ja kansainvälistymisen seurauksena monikulttuuriseksi kokonaisuudeksi. Monet saamelaiset elävät monipaikkaista ja ylirajaista elämää, jossa oman paikan määrittely on aikaisempaa vaikeampaa. Tämä moninaisuuden kanssa saamelaiset eivät ole oppineet elämään.

Monet saamelaiskulttuuria koskevat hankkeet edellyttävät pitkään jatkuakseen julkista rahoitusta, jota suuntaamalla valtio voi vaikuttaa siihen, mitkä asiat saamelaiskulttuurissa vahvistavat ja mitkä marginalisoituvat. Joskus rahoittamatta jättäminen on paikallaan. Saamelaisten itsehallintoa rakennettaessa on käyty kiivasta keskustelua, minkälainen tämä saamelaisyhteisö on, mikä sitä pitää kasassa ja mikä sen erottaa suomalaisista, ja mihin vähäiset resurssit on kohdennettava. Konsensus saamenkielten edustamisesta on laajaa, mutta toimenpiteet puolivillaisia.

Luottamus saameläispäättäjiin on mennyt

Saamelaisten asiat eivät olleet koskaan niin hyvin kuin nyt. On kuitenkin suuri määrä isoja jännitteitä, joiden purkaminen voi johtaa ikäviin seurauksiin. Jos huonosti käy saattaa Suomen valtio kääntää selkänsä saamelaisille. Saamelaiskäräjien poliittinen johto on luonut tämän uhan itse osoittamalla, että heillä ei ole kunnioitusta oikeusvaltiota, edustuksellista demokratiaa ja vallan kolmijako-oppia kohtaan. Tästä osoituksena on saamelaiskäräjien vaaleissa tapahtunut syrjintä niitä saamelaisia kohtaan, jotka ovat joutuneet taistelemaan vaalikelpoisuutensa puolesta aina korkeinta hallinto-oikeutta myöten. Tällä hetkellä saamelaiskäräjät on poliisi tutkinnassa kenties maamme historian suurimasta syrjintärikoksesta mikäli asiaa mitataan uhrien määrällä. Voiko suomalainen yhteiskunta antaa periksi joukolle joka on ollut valmis kyseenalaistamaan kaikkien ihmisten yhdenvertaisuuden ja perusoikeudet?

Toinen ongelma saamelaispolitiikassa ja laajemmin saamelaisvaikuttajien parissa on on ollut tutkitun tiedon sivuuttamiseen yhteiskunnallisen keskustelun perustana. Saamelaisten maaoikeushistoriasta on tehty useita kattavia ja tieteellisesti laadukkaita tutkimuksia, jotka osoittavat, että saamelaisilla ei ole ollut sellaisia kollektiivisia maaoikeuksia, joita heille voisi palauttaa. Nykyiset saamelaiset eivät ylipäätään edusta sitä väestöä, joka on asuttanut saamelaisaluetta silloin kun asumattomat erämäät ovat siirtyneet valtiolle. Nämä tosiasiat ovat laajasti suomalaisten päättäjien tiedossa, joten on hämmästyttävää miten paljon saamelaisvaikuttajat yrittävät silti niitä kiistää.

Yllä esittämäni seikat: pitkään jatkunut syrjintä ja piittaamattomuus oikeuden päätöksistä sekä tutkitun tiedon kiistäminen, ovat johtaneet siihen, että saamelaiskäräjien poliittinen eliitti on menettänyt luottamuksen suomalaisten päätöksentekijöiden silmissä. Tämän seurauksena he ovat menettäneet monopoliasemansa saamelaisten oikeuksista säädettäessä. Osoituksena tästä eduskunta on järjestänyt saamelaiskäräjälain osalta laajoja kuulemisia, joihin myös käräjien syrjimät ryhmät on otettu mukaan. Samalla saamelaiskäräjälaki on pysähtynyt edustuntaan.

Lopuksi

Saamelaisnationalismi ei ole vastaus aikamme haasteisiin. Elämme maailmassa, jossa saamelaiset eivät pysty eristäytymään muusta maailmasta ja toimiaan yksin. Saamelaisuutta ja saamelaiskulttuuria ei pitäisi yrittää rajata tiettyjen elinkeinojen tai kulttuurin ulkoisten piirteiden kautta. Näin toimimalla luodaan kahdenkerroksen väkeä ja samalla väheksytään kaikkia niitä saamelaisia, jotka eivät elämäntavoiltaan poikkea paljoakaan suomalaisista. Olemme jo kokeneet liaan kauan kuinka yhtenäiskulttuuria ajanut etnonationalistinen saamelaisliike on synnyttänyt erimielisyyttä, ristiriitoja ja konflikteja. Edistyksellisen saamelaispolitiikan lähtökohtana on hyväksyä erilaisuus siinä ympäristössä missä saamelaiset elävät.