YK:n ihmisoikeuskomitean KHO:n saamelaiskäräjävaaleja koskevan kannanoton julkistaminen osoittaa konkreettisesti miten saamelaisia koskevasta viestinnästä on muodostunut suuren luokan mittakaavan propagandaa. Propagandasodassa saamelaiskäräjät on ollut aktiivinen ja aggressiivinen samoin esitellessään johtaville suomalaisille poliitikoille, eduskuntaryhmille ja YK:n elimille tavoitteitaan. Saamelaiskiistasta on tullut näyttämö, jossa tiedottamisen ammattilaiset ovat kehitelleet menetelmiä, joilla on ollut vain yksi tarkoitus: etnisen saamelaisyhteisön voiman jännittäminen lappalaisten lyömiseksi.

Saamelaisviestintä on lumonnut monen johtavan poliittisen päättäjän. Sama lumo tai euforia on tarttunut tiedotuksesta vastaaviin ammattilaisiinkin. Näillä propagandan ammattilaisia on hyvin pitkälle yhteinen näkemys siitä, että suuren yleisön käyttäytymistä voidaan ohjata tiettyjen saamelaissymbolien mukaisilla iskulauseilla, ilman että kohteet sitä itse tiedostavat ja tunnistavat.

Tästä hyvänä esimerkkinä ovat Antti Pentikäisen ja Heinämäen sepitelmät, joilla pyritään osoittamaan miten laajasti saamelaisia syrjitään. Sama koskee YK:n ihmisoikeuskomitean viimeisintä kannanottoa KHO:n ratkaisujen purkamisesta. Suuri yleisö on saanut sellaisen virheellisen kuvan, että kannanotto pakottaa Suomen hallituksen kumoamaan välittömästi KHO:n tekemät ratkaisut. Todellisuudessa asia ei ole läheskään näin yksiviivainen. YK:n ihmisoikeuskomitea ei ole ole tuomioistuin, joka toimisi tuomioistuimen tavoin, jossa kaikkia kiistan osapuolia ja todistajia kuullaan tai että käydään paikan päällä tutustumassa tilanteeseen ja käydään paikan päällä kuulemassa eri osapuolia.

Kantajana tässä on kiistan KHO:ssa hävinnyt osapuoli, saamelaiskäräjät, joka on lähtenyt vaatimaan tuomioistuimen päätökseen purkamista puhtaasti etnopoliittiselta elimeltä, jolle voidaan syöttää mitä tahansa tietoa lappalaisista, jota asianomaiset eivät pysty itse kontrolloimaan tai tarkistamaan. Joten on ennenaikaista iloita siitä, että nyt lappalaiset saadaan viimeinkin eliminoitua saamelaiskäräjien toiminnasta. Tämän tiedotusvälineet ovat jättäneet kertomatta, ettei totuus tulisi ilmi, YK:n ihmisoikeuspäätös ei ole laki eikä se sinänsä sido Suomea YK:ta kuten virheellisesti tiedotettiin.

Yksisuuntaisen viestinnän takana on saamelaiskäräjät joka pyrkii kieltämään oikeushistorialliset tosiasiat siitä kuka on oikea saamelainen. Tällainen tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kansalaisilta suljetaan demokratian ovi. Näin käräjät pyrkii hallitsemaan suurta yleisöä viestinnän avulla. Kiistasta kuka on saamelainen syntynyt tiedostussota edustaa sellaista viestintää tai toimintaa, jolla pyritään rajoittamaan julkista keskustelua saamelaispolitiikan vaihtoehdoista ilman järkeviä perusteluja. Pidän tällainen yksisilmäistä viestintää on demokratian vastaisena. Se ruokkii ennakkoluuloja, pyrkii yhdenmukaistamaan ajattelua siihen suuntaan että kuva olisi sellainen, että saamelaisia sorretaan ja että nyt on hyvityksen paikka. Hyvityksenä menneiden vuosien vääryyksistä on pantu YK:n ihmisoikeuskomitea asialle. Tällainen jos mikä edustaa suurta hämäystä. Saamelaismääritelmä ei ole kiinteistörekisteri, jonka perusteella voitaisiin osoittaa kenen maiden palauttamisesta on kyse. Se on vain pelkkä äänestysluettelo eikä mitään muuta.

Avoimessa yhteiskunnassa saamelaisviestinnästä vastaavat vetoavat äänekkäästi sananvapauteen ja esiintyvät saamelaisten puolestapuhujina mutta eivät verisukulaisten lappalaisten puolustajina. Me saamelaiset seisomme parhaillaan vedenjakajalla, jossa taistellaan oikeusvaltioperiaatteen noudattamisesta. Tällä hetkellä ei ole lainkaan selvää, että etniset saamelaiset pääsevät yksipuolisen tiedotuksen keinoin tavoitteeseen joka on saamelaisten maa, mutta ei lappalaisten maa.

Joka tapauksessa yllätetyt lappalaiset olivat huonommin valmistautuneita tuottamaan vastapropagandaa, mutta ovat vähitellen oppineet vastaamaan saamelaiskäräjien aloitteeseen faktoilla. Lappalaisten ansioksi on luettava maltillisuus, he ovat käynnistäneet tosiasioihin perustuvan vaikuttamisen paljon saamelaiskäräjiä vaikuttavammin. Teema kuka on saamelainen on noussut ylitse muiden ikään kuin saamelaiskäräjät olisi tekemisissä saamelaisia sortavien lappalaisten kanssa. Viestinnässä fakta ja fiktio sekoittuivat, ulkopuolisilta jäi havaitsematta missä saamelaisuuden ja lappalaisuuden rajat leikkaavat toisensa. Suuren yleisön suostuttelu ja ja vaikuttaminen noussut etusijalle, jossa saamelaisilla on ollut paremmat mahdollisuudet vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon. Sitä mukaa kun lappalaisten esiin marssittavat tosiasiat ovat tulleet suuren yleisön tietoon on saamelaisten uskottavuus vähentynyt.