Saamelaiset hyvä, lappalaiset paha?

Aluksi

Saamelaisideologian kriisi näkyy tänään kaikkialla. Eletään eräänlaista kaksoiselämää, jossa ideologian edellyttämät kliseet ja iskulauseet elävät yhtäällä ja arkitodellisuus ongelmineen toisaalla. Tämä tuli hyvin esille vieraillessani Ylä-Lapissa kesäkuun 3-6 päivinä. Monien saamelaisten näennäissitoutuminen saamelaisjohdon linjaan on kovertanut moraalin ontoksi. Moraalisen sitoutumisen puuttuminen on johtanut välinpitämättömyyteen. Tämä näkyy ennen muuta piittaamattomuutena esim. porotalouden aiheuttamista ympäristövaikutuksista; maat on kaikkialla kaluttu loppuun, niin kuin elettäisiin porotalouden lopun aikoja, mutta asialle ei tehdä mitään ratkaisevaa.

Saamelaisideologian erityispiirteiden taustalla ovat olleet opit vallan valtaamisesta ja sen säilyttämisestä saamelaisten itsehallinnoin keinoin ja valtuuksin, joita Hyvärinen ja Aikio kehittelivät. Toisaalta ne olivat juuri oppeja, jotka jakoivat saamelaiset kahden kerroksen väkeen. Saamelaisten ja lappalaisten välinen ristiriita on tänään saamelaisuuden tärkein opinkappale.

Saamelaiskäräjien johto on ottanut alkuperäiskansapolitiikkansa perustaksi maan omistuksen ja hallinnan palauttamisen takaisin "saamelaisille", joiden joukosta maan lailliset perijät on suljettu ulos saamelaiskäräjälain liian suppean saamelaismääritelmän avulla. Kentällä väki - saamelaiset ja lappalaiset - elävät toisin ja yhteiselo saamelaisten ja lappalaisten kanssa jatkuu aivan kuten ennenkin, toisin kuin saamelaiskäräjien poliittinen johto toivoo.

Suomeen 1852 jälkeen muuttaneiden porosaamelaisten jälkeläiset ovat pitäneet ristiriitaa suhteellisena, hyödyllisenäkin heille itselleen. Heidän käsityksensä on perustunut väittämään "ILOn sopimus on hyvä kaikille saamelaisille, mutta se ei koske lappalaisia", joiden alueelle porosaamelaisten esivanhemmat tunkeutuivat osin laittomasti. Saamelaiskäräjien poliittinen johto on pitänyt saamelaismääritelmästä syntynyttä ristiriitaa sovittamattomana. Se on tavoitellut ristiriidan lopullista ratkaisemista runnomalla läpi ILO-sopimus ja kieltämällä saamelaisten ja lappalaisten yhteisen alkuperän ja historian, vaikka se on saamelaisten alkuperäiskansaoikeuksien ensimmäinen ja tärkein edellytys.

Itärajan takaa saadut kokemukset osoittavat, mitä seuraa siitä kun perinteisen yhteistyön ja toiminnan verkostot hävitetään. Niiden mukana hävitetään samalla se dynamiikka, joka pitää talouden ja koko yhteiskunnan toiminnassa. Eikä tilalle saada vapautta jonka nimeen vannottiin uudistuksia ajattaessa, vaan vapaudettomuutta ja alistamista. Tällaisesta yhteiskunnasta tulee kuin laiva, jolta on rikottu moottori. Se ajelehtii minne sattuu, vaikka valtiolaivan ruoria pitäisi lujassa kädessään itse piippunsa takana myhäilevä valkounivormuinen Suuri Perämies. Miksi sellaista olotilaa halutaan luoda ja ylläpitää meillä? Eikö sellainen kerro enemmän poliittisten johtajien tietämättömyydestä ja näköalattomuudesta?

Saamelaiset hyvä, lappalaiset paha

Tänä päivänä "saamelaiset hyvä, lappalaiset paha" elää merkillisen sitkeästi kansan suussa, vaikka jokaisen pitäisi viimeistään nyt tietää mitä se saamelaisten hyvyys on; muiden alistamista, sukulaisten - lappalaisten - mitätöimistä, luonnon ryöstökäyttöä, ympäristötuhoa, tuhlausta, tehottomuutta, ylimielisyyttä, uskonnoksi kohotettua dogmatismia, ihmisten oikeuksien polkemista. Totalitarismiin pyrkimystä, joka ei paljoakaan eroa oikeisto- tai vasemmistototalitarismista.

Kyse ei ole siinä, että saamelainen utopia olisi hyvä, mutta sitä toteuttavat ihmiset ovat tehneet virheitä. Tämä ei todellakaan ole ollut mikään hyvä asia, jonka jätkät vain menivät ja pilasivat. Vika on itse järjestelmän perusteissa. Oppi saamelaisten alkuperäisyydestä Suomessa on ollut alusta alkaenkin väärä. Nykyiseen kiistaan on johtanut yritys harpata yli lappalaisten uuteen yhteiskuntaan. Yhteiskunta, josta demokratia ja vapaus viedään, vaikka kuinka väliaikaisesti, ei voi kehittyä muuksi kuin diktatuuriksi, olivatpa sitten kaukaiset päämäärät kuinka hyviä tahansa.

Uuden saamelaisen "alkuperäiskansan" synnyttäminen Suomeen syrjäyttämällä vielä vanhempi lappalaisväestö tuo kummasti mieleen yritykset luoda "uusi neuvostoihminen" vanhan järjestelmän raunioille. Myöskään uusi saamelainen alkuperäiskansa ei synny hetkessä, ei kahdessa eikä kolmessakaan sukupolvessa. Yhteiskunnan on muututtava ihmisen uusiutumiskyvyn mukaan ja ihmisen yhteiskunnan uusiutumiskyvyn mukaan. Lappia ei kehitettä rikkomalla ihmissuhteet ja korvaamalla toimiva siviiliyhteiskunta ulkoa tuodulla utopisella ihannemallilla, olipa tämä onnela saamelainen tai ei.

Mitä sitten on se paha lappalaisuus?

Saamelaisia näyttää kovasti vaivaavan, että lappalaiset ovat saamelaisiakin alkuperäisempää väestöä. Kun lappalaiset ovat silmin nähtävissä ja korvin kuultavissa, heidät on otettava kuvaannollisesti hengiltä alkuperäiskansana väittämällä että heidän kulttuurinsa kumminkin on kuollut. Voin kertoa että huhut lappalaiskulttuurin kuolemasta ovat pahasti ennenaikaiset, sanoivatpa Saamelaiskäräjien mielipideasiantuntijat asiasta mitä tahansa.

Sekin näyttää vaivaavan "rekisterisaamelaisia", että lappalaiset tahtovat pitää kiinni historiallisista oikeuksistaan ja jatkossakin elää demokraattisessa vapaassa yhteiskunnassa. Siihen kuuluu ihmisoikeuksien kunnioittaminen. Lappalaiset kannattavat nykyistä oikeusvaltiota, jossa jokainen kansalainen on periaatteessa tasa-arvoinen lain edessä ja jossa kansalaisella on suoja mielivaltaa vastaan, harjoittipa tätä valtio tai jokin valtioksi valtiossa itsensä kohottanut elin tai sen presidentti. Tätä suojaa Saamelaiskäräjien poliittinen johto on lähtenyt tietoisesti murtamaan rekisterisaamelaisille oikeuksia hamutessaan.

Kaiken jälkeenkin saamelaisia vaaditaan elämään ikään kuin saamelaiset hyvä, lappalaiset paha -dogmi olisi totta. Joka ei tanssi tämän pillin mukaan joutuu jatkuvasti kuulemaan syytöksiä saamelaisvastaisuudesta. Leima otsaan vain. Onneksi sentään vielä leima eikä nappi. Itärajan takana olen tavannut saamelaisia joille annettiin vain kaksi vaihtoehtoa: joko omaksuit sen yhden ainoan tarjolla olevan totuuden tai sait sen napin, tosin niskapuolelle.

Mitä voidaan sanoa saamelaispoliitikoille jotka vaativat lappalaisia lopettamaan kritiikkinsä Saamelaiskäräjiä kohtaan? Miten voidaan vastata niille, jotka vaativat lappalaisia luopumaan vaatimasta alkuperäiskansaoikeuksiaan? Ei ainakaan heidän tahtonsa mukaisesti, mielistelemällä heitä, vaan kunnioittamalla historiallista totuutta.

Lopuksi

Mennyt on tunnettava ja eriteltävä, jotta nähdään mikä siinä on ollut kestävää ja jotta osattaisiin kulkea eteenpäin. Historialliset syyt saman väestön kahtiajakoon on eriteltävä ja niistä on tehtävä oikeat johtopäätökset. Toiset kannattavat paluuta samaan yhteiseen alkuperäiskansaan, toiset pitävät sitä jopa vahingollisena. Kaikki ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että saamelaiskäräjien poliittisen johdon on pakko miettiä tulevaisuuttaan sekä yhdessä että erikseen saamelaisten ja lappalaisten kanssa. Molemmissa ryhmissä on ihmisiä, jotka ovat keskustelleet yli aitojen näistä asioista.

Elinkeinollisesta ja kulttuurisesta eriytymisestä huolimatta Saamelaisten/lappalaisten historia on ollut yhteinen. Samaa ei voida sanoa tämän kansan poliittisesta liikkeestä; saamelaisliike ei ole koskaan ollut täysin yhtenäinen. Vaikka absoluuttinen yksimielisyys tuskin on toivottava vaan enneminkin pelottava tavoite, jo vuosia jatkunut eriseuraisuus ja mykkäkoulu on epäterve ilmiö. Siellä missä väki ei mahdu keskustelemaan samaan pirttiin on ilmassa yleensä jonkin lajin hurmahenkisyyttä, ja niin on tässäkin tapauksessa.

Jako sai alkunsa siitä kun radikaalisaamelainen liike halusi tehdä pesäeron lappalaisiin ja räätälöi saamelaismääritelmän, jolla heidät suljettiin ulkopuolelle. Se tehtiin vieläpä mahdollisimman jyrkästi väittämällä, että lappalaiset perustaessaan uudistilan olivat luopuneet alkuperäisestä elämänmuodostaan ja pettäneet oman kansansa. Valheellista ja loukkaavaa väitettä syvennettiin toisella, jonka mukaan lappalaiset olivat luopuneet kielestään vapaaehtoisesti.

Lappalaisten esiinnousun johdosta saamelaiskäräjät on menettänyt yhtenäisen sosiaalisen pohjansa, kun se ei voi enää pitää itseään ainoana alkuperäiskansan äänitorvena ja sorretun alkuperäiskansan puolestapuhujana. Uskottavuus ei ensisijaisesti enää lepää saamelaiskäräjien poliittisen johdon harteilla vaan on riippuvainen puolueettomasta informaatiosta. Eikä alkuperäiskansakeskus ole enää saamelaiskäräjien seinien sisällä. Lappalaisten kanssa keskustelu tuo asioista kiinnostuneiden elämään enemmän sisältöä ja tietoa kuin saamelaiskäräjissä vietetyt tunnit.

Siirtäessään politiikkansa pääpainon aidosta, arkielämään vaikuttavasta etupolitiikasta utopiaprojektiin ja siihen liittyvään alastomaan valtapolitiikkaan saamelaiskäräjiä tosiasiallisesti johtava entisten ja nykyisten poliitikkojen ja heidän kotitukijoidensa pieni klikki palvelee huonosti saamelaisten suurta joukkoa. Saamelaiskäräjien poliittinen johto ei ole oppinut sitä, että poliittiset ohjelmanjulistukset eivät itsessään voi muuttaa elämän kulkua. Siksi se on leimautunut vastuuttomaksi haihattelijaksi. Lappalaisten kieltäminen on haitannut käräjäpoliitikkojen poliittista menestystä ja vesittänyt heidän uskottavuutensa.

Saamelaisuudelta puuttuu tällä hetkellä keskeiset ajatukset, joihin kaikki alkuperäisväestöön identifioituvat voisivat uskoa lujasti. On vain päättämättömyyttä ja itsestään epävarmoja poliitikkoja. Tarvitaan lujempi pohja kuin pelkkä kiihkoileva etnonationalistinen aate, jonka voisi tiivistää ajatukseen että oma kansa on muita parempi ja sen johtaja aina oikeassa.