Syrjintä on juurtunut saamelaiskäräjille

Voimassa oleva saamelaismääritelmä syrjii samaan sukuun kuuluvia. Uusi esitys saamelaiskäräjälain muuttamiseksi jatkaa samaa syrjivää linjaa. Muistan miten vuonna 1999 saamelaiskäräjien vaaliluetteloon haki yli 1000 ihmistä, jotka kykenivät arkistoviranomaisen antaman todistuksen perusteella osoittamaan, että he polveutuvat Lapin alkuperäisimmistä asukkaista, lappalaisista. Lähes kaikki hakijat hylättiin.

Uuden esityksen mukaan tie asiakirjojen käyttöön tehdään entistä hankalammaksi. Miksi? Miksi oikeusvaltiossa saamelaisrekisteriin (eli vaaliluetteloon) pyrkivien oikeusturvaa halutaan tietoisesti heikentää ja kieltää ihmisten identifioiminen saamelaiseksi? Kuka totuuden kieltämisestä hyötyy? Vastaukseni on, että suurin osa hyötyjistä polveutuu Norjasta ja Ruotsista muuttaneiden porosaamelaisten jälkeläisistä sekä Petsamon alueelta Suomeen asutetuista koltista. Näin siis saamelaismääritelmää koskeva muutos tulee jatkamaan inarinsaamelaisten syrjintää. Eri saamelaisryhmien yhdenvertaisuudesta ei ole tietoa.

Vuonna 1999 hylkäysten perusteena oli, että yhteys saamenkieleen (takaraja 1875) oli liian kaukainen. Sitä ei kuitenkaan mainittu, että saamelaismääritelmällä pyrittiin valtaamaan ulkomailta Suomeen muuttaneille porosaamelaisten jälkeläisille täällä ennestään asuneiden lappalaisten perustuslailliset oikeudet. Väitettiin, että heitä ei voitu pitää enää elämäntapansa puolesta alkuperäisasukkaina, koska ryhtymällä tilallisiksi he olivat luopuneet alkuperäisestä elämänmuodostaan. Tämä jos mikä osoittaa suurta piittaamattomuutta historiallisista faktoista. Se sai hälytyskellot soimaan. Oli pakko mennä tutkimaanarkistoja. Melko pian huomasin, että todellisuudessa saamelaisrekisteristä puuttuu runsaasti siihen merkittyjen lähisukulaisia.

Mikäli geenitutkimuksilla asiaa lähdettäisiin kartoittamaan, jouduttaisiin kokemaan varsin suuria yllätyksiä. Eroja saisi rekisteriin kuuluvien ja kuulumattomien osalta varmasti hakemalla hakea. Jos samasta perheestä on osa rekisterissä ja osa ei, joutuisivat geenitutkijat varmaankin ihmettelemään tällaisia tieteeseen perustumattomia mielivaltaisia valintoja. Saisivat siinä ihmisoikeusasiantuntijatkin ja totuuskomissio uutta mietittävää.

Mutta säilyttääkö tällainen rekisteriin kuulumaton sukulaisuutensa niihin, jotka ovat rekisterissä? Kyllä, sanokoon laki mitä hyvänsä. Sukulaisuuteen perustuvaa sidettä ei voida poliittisin perustein kieltää. Se on nähty mihin sellainen johtaa. Sellainen on vastoin kaikkia ihmisoikeussopimuksia. Miksi ihmisoikeusjärjestöt ovat asiasta niin hiljaa?

Varhaishistoria

Kun Suomessa eri heimokansojen syntymäalueilla ei ollut aikoinaan muodollisia rajoja, niin heimot saivat naapureiltaan lisäaineksia. Myös lappalaisten asuinalueilla Suomessa on tapahtunut jatkuvasti huomattavaa veren sekoittumista vanhoista ajoista lähtien aina Kuusamosta Utsjoelle asti. Alun alkaen saamelaisten asuinalue on muinoin käsittänyt koko Pohjois- ja Itä-Suomen, ulottuen etelässä Laatokkaan asti, kenties etelämmäksikin; paikannimet, kuten Lappeenranta, Lapinlahti (Helsingin lähistöllä ja toinen Hangon seutuvilla) viittaavat siihen. Kaukokarjalassa on lappalaisia ollut vielä 1300-luvulla Äänisjärven seuduilla. Pitkät ajat on lappalaisten ovat olleet mitä vilkkaimmassa kosketuksessa suomalaisten kanssa, jolloin edelliset ovat omaksuneet jälkimmäisen, unohtaen omansa. Tämän on täytynyt tapahtua jo alkusuomalaisena aikana, viimeistään pari tuhatta vuotta sitten. Mutta silloin olivat lappalaiset ehtineet jo levittäytyä Pohjois-Skandinaviaan, sillä siellä on tänä päivänä olemassa paikannimiä, joita täytyy pitää jäännöksinä, muuten kokonaan tuntemattomasta lappalaisten alkukielestä: Kalix, Piteå, Tornio ym.

Saamelaisten ja suomalaisten välinen kosketus on uusimman historian tutkimuksen mukaan ollut vilkasta ja jatkuvaa. Milloin lappalaiset ensin tulivat Skandinaviaan, on mahdotonta varman päälle sanoa. Kielentutkimuksen perusteella voidaan osoittaa, että koko joukko lappalaisia sanoja on germaaniperusteista, pohjoismaista alkuperää, ja niiden muoto osoittaa, että ne on lainattu ajanlaskumme alkuaikoina tai hiukan aikaisemmin. Vähintäänkin kaksituhatta vuotta ja luultavasti paljon aikaisemmin on siis lappalaisia asunut Pohjois-Skandinaviassa ja Suomessa epäilemättä vielä aikaisemmin.

Itse olen taustaltani porolappalainen/-saamelainen. Porolappalaisuus on levinnyt varsin lyhyessä ajassa etelästä pitkin kohti koillista. Norjassa porosaamelaiset ovat levittäytyneet pitkin Kölivuoristoa kaikkialle Finmarkenin ja Tromson lääneihin, suuriin osiin Norlannin, Trondhjemin ja Hedemarkenin läänejä sekä vähissä määrin Valdresiin ja Hardangeriin. Suomessa porosaamelaiset elävät yksinomaan napapiirin pohjoispuolella Inarissa, Utsjoella, Enontekiöllä, Sodankylän Lapin paliskunnissa.

Nykysaamelaiset

Keski- ja Etelä-Lapissa ovat monet ns. suomalaiset ovat pääasiassa suomalaistuneita vakinaisesti aluetta asuttaneita lappalaisia. Tällä hetkellä suurin osa saamenkielisistä saamelaisista on siirtynyt kiinteään asumistapaan, sulautuen muuhun suomenkieliseen väestöön. Jäljelle jääneetkin elävät suurimmaksi osaksi uudisasukas- ja vain enää vähäisessä määrin paimentolaiselämää, sikäli että he harjoittavat poronhoitoa, siirrellen moottoriajoneuvojen avulla porojaan vaihtolaidunten välillä, mutta pitävät samalla taloa, jota osa perheen jäsenistä hoitaa.

On kuitenkin uskallettua väittää, että saamenkielinen väestö olisi kokonaan suomalaistunut. Seuduilla missä saamenkieliset olivat enemmistönä, lienevät suomalaiset - tai ainakin heidän sekoittuneet jälkeläisensä - saamelaistuneet. Siellä missä taas saamelaisia asui suomenkielisen enemmistön keskellä, siellä heidän jälkeläisensä tietysti suomalaistuivat kokonaan, mutta heidän saamelainen geeniperimänsä pysyi muuttumattomana. Siitä johtuu, että monella seudulla ylä-Lapissa on tuskin mitään antropologista eroa suomalaisella ja lappalaisella asutuksella, vaan molemmat ovat sekatyyppejä.

Lappalaisissa on enimmäkseen itäbalttilaista sekoitusta. Lappalaisiin on joka tapauksessa ajan saatossa sekoittunut sekä suomalaisia, norjalaisia, kaukokarjalaisia ja venäläisiä. Vähiten sekoittuneita ovat kolttasaamelaiset.

Saamelaisalue on myös poliittinen alue

Saamelaisalue on myös poliittinen alue, jossa kilpailevat valtio ja erilaiset intressiryhmät. Saamelaisalue on neljän valtion rajojen halkoma alue. Ragnar Lassin Antin sanoin "maailman ainoa alue, jossa kolme valtakuntaa ja viisi heimoa elävät rinnakkain hyvässä yhteisymmärryksessä sovussa ilman YK:n tukitoimia." Alueen alkuperäiset asukkaat saamelaiset ovat täällä eläneet vuorovaikutuksessa ja harjoittaneet elinkeinojaan vuosituhansien ajan. Myös muille asukkaille nämä alueet ovat toimineet kokonaisvaltaisena alueena, mikä on taannut toimeentulon myös vaikeina aikoina.

Valtioiden rajat saamelaisten elämään vaikuttavina realiteetteina ovat melkoisen myöhäissyntyisiä. Näin vaikka valtioiden keskushallintojen etuvartiot, kuten kirkko ja linnoitukset alkoivat jo 1300-luvulla tunkeutua pohjoiseen. Niiden perässä tuli ensin verotus, myöhemmin uudisasukkaat sekä rauhansopimusten myötä erottavat valtioiden rajat. Ne vaikuttivat kylläkin pitkään vain kartalla, eivätkä siten estäneet alueen sisäistä kanssakäymistä.

Ovatko etniset riidat tulevaisuutta Lapissa?

Viimeisin esitys saamelaiskäräjälain muuttamiseksi herättää kysymyksen, pystyykö nykyinen järjestelmä vastaamaan tilanteeseen, missä erilaiset kansallisuudet ja etniset ristiriidat lyövät vastakkain laajempien intressitavoitteiden kanssa, esimerkiksi ILOn sopimuksen ratifiointitavoitteiden kanssa.

Näistä intressiristiriidoista on noussut vaatimukset saamelaisten oikeuksien tunnustamisesta ja järjestämisestä samoin oikeuksien ja olosuhteiden muuttamista entisen Jugoslavian raadollisten sotien tapaan. Tämä kehitys voi viedä koko ylä-Lapin ennakoimattomaan tilanteeseen, missä kiistellään alueiden omistuksesta ja soditaan, tai ainakin järjestetään konferensseja uusista rajoista ja oikeuksien jakamisesta. Tämän kaltainen kehitys on jo alkanut 20 vuotta sitten ja yleisimmin kysymys on oikeuksista ja rajoista on keskeinen osa kansainvälisten suhteiden todellisuutta, mutta myös ihmisten arkipäivää. Se on kiistatta saamelaisten ja suomalaisten ajatteluun ja toimintaan vaikuttava ulottuvuus.

Saamelaislainsäädännön uusimisella ja ILOn sopimuksen ratifioimisella pyritään lisäämää saamelaisten vaikutusmahdollisuuksia. Nykyisen politiikan suuntauksessa on selkeä ristiriita; toisaalta integraatio etenee ja mennään kohti suuria taloudellisia yksiköitä, toisaalta saamelaiset vastustavat liiallista keskittämistä ja kasvotonta byrokratiaa. Mutta ratkaiseeko hallituksen esitys saamelaiskäräjälain muuttaminen asiaa? Vastaukseni on ehdottomasti ei.

Monet saamelaiset haluaisivat luoda enemmän kansallista, alueellista tai paikallista kokonaisuutta. Saamelaislainsäädännön uusiminen tuo paljon ennakoimattomia vaikutuksia alueelle politiikkaan ja ihmisten välisiin suhteisiin, joita lain valmistelussa ei ole huonioitu tai ei ole ymmärretty. Nykyisen vastakkainasettelun pehmentäminen vaatii toiminnallisesti paikallista otetta. Tähän liittyy yhtenäis-valtion merkityksen vähentäminen ja vallan hajauttaminen ja toiminnan purkaminen. Toisaalta voidaan kysyä lisäisivätkö uudet säädökset ihmisten, kuntien tai valtion yhteistyötä. Innostaisivatko ne saamelaisia yritystoimintaan, uudenlaiseen ajatteluun vai jatketaanko niin kuin tähänkin asti elämistä erilaisten tukien varassa.

Tässä tilanteessa pitäisi pohtia miten eri tahojen kanssa yhteistyötä lisäämällä voitaisiin kehittää kuten tähänkin asti; saamelaiset ja suomalaiset tarvitsevat toisiaan, koska sellainen turvaa molemminpuolisen edut, saadaan uutta tietoa, käytännön demokratiaa ja uudenlaista näkemystä yhteistyöhön ja sen mahdollisuuksiin. Saamelaisalueen toimijat tarvitsevat kuitenkin pitkän tähtäimen edellytyksiä ja resursseja, joihin demokratia ja itsenäinen päätäntävalta olennaisina tekijöinä kuuluvat.

Muutama kommentti totuuskomissiosta

Olen aikaisemmin muissa yhteyksissä tuonut esille saamelaiskäräjien legitimiteettiongelman, joka juontuu siitä että saamelaiskäräjät on vaaliluetteloonsa ottamisessa syyllistynyt eräiden saamelaisryhmien jäsenten syrjimiseen, menettäen täten moraalisen ja poliittisen mandaattinsa Suomen kaikkien saamelaisten edustamiseen.

Joudun valitettavasti toteamaan, että jos ei tätä näkökohtaa huomioida, totuus- ja sovintokomissiosta uhkaa tulla, tai tulee vääjäämättä tämän Suomen valtion ja saamelaiskäräjien valtion ja oikeuslaitoksen siihen puuttumatta harjoittaman syrjinnän jatkamisen uusi käsikassara. Hallituksen esitys saamelaiskäräjälain muuttamiseksi on saanut totuuskomission puheenjohtajan Hannele Pokan ottamaan kantaa lakiesityksen puolesta. Pokan kannanotto tässä tilanteessa on outo, mutta mistä se kertoo. Vastaukseni; kokonaisvaltaisen näkemyksen puutteesta. Esitykseni; selvitykset ensin ja sen jälkeen arvio tilanteesta.

Hallituksen esitys ei sisällä minkäänlaista rakentavaa linjausta tai kantaa totuuteen, minkälaisen lain tulisi olla, kuka ja ketkä sitä tarvitsevat. Niin kauan kuin totuuteen liittyvät reunaehdot ovat selvittämättä on ennenaikaista sanoa asiasta mitään. Osa totuudesta sisältyy niihin tutkimusraportteihin, jotka oikeusministeriö on tilannut Oulun yliopistolta. Suosittelen Pokalle, että Lapin asutukseen liittyvän totuuden selvittäminen aloitetaan näiden raporttien analyysillä.