Kuka on saamelainen

Saamelaisen alkuperäiskansan kulttuuri-itsehallintoa toteuttava Saamelaiskäräjät täyttää tänä vuonna 25 vuotta. Se on osoittautunut saamelaisten pontevaksi edustajaksi, mutta alusta lähtien sen toimintaa on haitannut erimielisyys siitä, ketä voidaan pitää saamelaisena.

Kun käräjien vaaliluettelo luotiin, mukaan pyrki joukko sellaisia henkilöitä, joilla ei ollut saamelaistaustaa mutta jotka uskoivat saavansa saamelaisuudesta etuja. Korkein hallinto-oikeus (KHO) hylkäsi heidän hakemuksensa.

Saamelaiskäräjälain mukaan henkilö voitiin katsoa saamelaiseksi kahdessa tapauksessa: 1) hän tai vähintään yksi hänen vanhemmistaan tai isovanhemmistaan oli oppinut saamenkielen ensimmäiseni kielenään tai 2) hän on sellaisen henkilön jälkeläinen, joka oli merkitty tunturi-, metsä- tai kalastajalappalaiseksi tiettyihin vanhoihin rekistereihin. Saamelaiskäräjien enemmistö (kielisaamelaiset) on vierastanut toista kriteeriä ja halunnut poistaa sen.

2000-luvulla on käynyt ilmi, että saamelaisen määrittely on vaikeaa. Monet Lapissa asuvat ihmiset ovat kyselleet identiteettinsä perään ja kokevat olevansa saamelaisia. Valtiovallan aiemman voimaperäisen suomalaistamispolitiikan tuloksena saamelaista elämäntapaa noudattaneet asukkaat olivat asteittain menettäneet saamenkielen taidon - ainakin tietyillä alueilla. Näitä henkilöitä on päässyt vaalirekisteriin lain toisen kriteerin nojalla - osa valituksen jälkeen KHO:n päätöksellä.

Toukokuussa valmistuneessa saamelaiskarajalakia uudistavan toimikunnan mietinnässä määritellään ainoaksi kriteeriksi kieli. Nykylain ensimmäistä kriteeriä laajennettaisiin isoiso-vanhempiin.

Toimikunta koostui Saamelaiskäräjien enemmistön valitsemista henkilöistä ja puolueiden edustajista oikeusministeriön kansliapäällikön toimiessa puheenjohtajana. Vain muutaman puolueen edustaja oli hyvin perehtynyt saamelais-kysymykseen,

Yllättävää toimikunnan mietinnössä on ehdotus, että seuraavissa saamelaiskäräjien vaaleissa vaaliluetteloon merkitään vain ne henkilöt, jotka täyttävät uudistetun lain kielikriteerin. Tämä merkitsisi sitä, että ulkopuolelle jätetään useita saamelaiskäräjien jäseniä - muun muassa kaksi edellisten vaalien ääniharavaa ja muutama sata sellaista henkilöä, jotka ovat olleet vaalikelpoisia, osa jopa useammissa käräjävaaleissa. Tässä valtiovallan tuella alkuperäiskansan enemmistö jyrää vähemmistön pois. Voidaan puhua "puhdistuksesta".

Mielestäni tuollainen olisi huonoa politiikkaa ja hallintoa - ihmisoikeuksien halventamista.

Perusteluiksi puhdistukselle vedotaan kahden YK:n ihmisoikeuselimen suosituksiin. Näiden elinten työsarka on laaja kattaen lähes kaikki YKn jäsenvaltiot, mutta niiden resurssit ovat rajoitetut. Niinpä ne eivät suorita maavierailuja vaan muodostavat näkemyksensä keräämiensä tietojen perusteella. Ne näyttävät uskovan, että Suomessa aitojen saamelaisten joukkoon on soluttautunut suomalaisia. Niiden suosituksia ei tule niellä purematta.

Euroopan neuvoston vähemmistöjä suojelevat elimet ovat olleet paljon varovaisempia. Niillä on paremmat resurssit ja ne suorittavat maavierailuja, Suomen vierailullaan myös Lappiin. Jos ne ovat esittäneet suosituksia, ne ovat kehottaneet pyrkimään eri osapuolia tyydyttäviin ratkaisuun. Olin neljätoista vuotta yhden sellaisen vähemmistöelimen jäsen - tiedän mistä puhun.

Suomessa on reilut 10 000 saamelaista, joista vain vajaa kolmannes, 3400, asuu saamelaisten kotiseutualueella ja voi pyrkiä noudattamaan saamelaista luonnonläheistä elämänmuotoa. Jos vaaliluettelosta siivotaan pois muutama sata henkilöä, saamelaisten lukumäärä pienenee.

Muualta saatujen kokemusten mukaan sellaiset vähemmistöryhmät menestyvät parhaiten, jotka ovat avoimia uusille jäsenille. Sellainen politiikka vahvistaisi vähemmistökielen- ja -kulttuurin asemaa. Saamenmaassa pyritään päinvastaiseen tulokseen. Kiista saamelaisuudesta on heikentänyt paikallisen väestön keskinäisiä suhteita, eikä asiaa auta saamelaisuuden tiukkeneva määritelmä. Saamelaiset ovat vain pienehkö (pienenevä?) vähemmistö kotiseutualueellaan. Se ei ole saamelaisuudelle hyväksi.

Kirjoittaja Lauri Hannikainen on kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori. Julkaistu Turun sanomissa 26.10.2021.