Seurattuani saamelaiskäräjien toimintaa yli 30 vuoden ajan on siinä ollut selvästi havaittavissa saamelaisideologinen suuntaus. Suurin osa käräjien jäsenistä näyttää lukeutuvan ns. saamelaisaatteen kannattajiin. Ryhmäjako on yltiöselkeä: "me" vastaan "he", saamelaisten ystävät vastaan viholliset ja hyvä vastaan paha. Melko usein ryhmäjakoa on pyritty voimistamaan historiallisen kehityslinjan avulla, joka esittelee menneen ja nykyisyyden mutta myös tulevan onnelan. Näiden aikamuotojen rajan muodostaa saamelaismääritelmä, jolla tähdätään entisten lapinkylien maiden takaisin valtaamiseen. Keskusteluun sisältyy siis mielipidekiista, jonka toisella puolella ovat Suomeen 1800-luvulla siirtolaisina muuttaneiden porolappalaisten jälkeläiset ja toisella puolen alueen kantaväestö lappalaiset.

Muuttolappalaisten jälkeläiset ovat onnistuneet hyvin siinä, että tietyissä erityisissä yhteiskuntaoloissa alun perin hämärästä saamelaisideologiasta voi tulla totisinta totta. Saamelaismääritelmän ulkopuolelle jätetty alkuperäisväestö -lappalaiset taas painottaa, että moniarvoisemman- yhteiskuntakehityksen paineen alla alkuperäisestä saamelaisideologiasta voi tulla jotain muuta kuin oli alun perin ajateltu.

Saamelaisideologian tehtävä on ollut antaa ihmisille merkitysyhteys, joka näyttää tien saamelaisyhteisössä elämiseen. Kuten jo mainitsin, ensikädessä saamelaisideologian menestystä ei ratkaise sen tiedollinen yhteensopivuus ulkoisen todellisuuden tai historiallisten faktojen kanssa, vaan sen kyky vakuuttaa ja saada asiaa tuntemattomat kanta-asukkaat unohtamaan historialliset faktansa siitä, että he kuuluvat oikeaan alkuperäiskansaan. Samalla kun saamelaisideologia tarjoaa poliittiselle johtajille laillisen aseman ja mahdollisuuden perustella jo tehdyt ja toimeenpannut päätökset, se pyrkii luomaan valoisia tulevaisuudennäkymiä sekä saamelaisille, että myös syrjäytetyille lappalaisille.

Silloin kun saamelaisideologiaa painotetaan, tähdennetään epäsuorasti, että poliittisella johdolla on avainrooli kun saamelaiskäräjien maaoikeusvaateita vauhditetaan. Juuri tällä tiedonvälitystä hallitsevalla ryhmällä on kyky luoda merkitysyhteyksiä, joilla saadaan tavalliset asioista tietämättömät ihmiset vastustamaan oikeitten alkuperäisasukkaiden -lappalaisten- maaoikeusvaateita.

Saamelaisuus on siis ideologia, joka on ollut hallitsevana aatteena koko saamelaiskäräjien historian ajan. Saamelaisideologia onkin omaperäinen sekoitus utopistista tulevaisuuteen katsovaa saamelaisnationalismia ja menneisyyteen tähyävää saamelaisidealismia arkikäyttöön. Saamelaisideologia pyrkii perustelemaan omia maaoikeusvaateitaan tulkitsemalla historiaa uudelleen omaksi edukseen. Saamelaisideologiaan sisältyy rasistisia vaatimuksia, joiden perusteella saamelaiset asetetaan hierarkkisessa järjestyksessä paremmaksi kuin alkuperäiset asukkaat, lappalaiset. Lyhyellä tähtäimellä nämä vaatimukset saattavat olla positiivisia ja ylentää saamelaisia, mutta negatiivisia siinä mielessä, että alkuperäiset asukkaat siirretään omassa maassaan ulkopuolisiksi.

Saamelaisideologiaa johtaa tietty ryhmä, joka näkee nykyisessä kiistassa mahdollisuuden saada vallan ja pakottaa yhteiskunnan oman ideologiansa alaisuuteen. Saamelaisideologian ydinjoukon jäsenillä on oma historiansa, jonka vuoksi he ovat haluttomampia kompromissiratkaisuihin ja halukkaampia menemään äärimmäisyyksiin.

Saamelaisideologiaan liittyy taistelu vallasta mutta myös merkityksestä ja tulkintaedusta. Entisiä normeja ja kanssakäymisen sääntöjä pidetään vanhentuneina. Uuden järjestyksen luomiseksi tarvitaan uusia yhteiskuntaa hallitsevia kertomuksia, joihin kollektiivisen identiteetin perustukset sisältyvät: kuinka asiat olivat "ennen" ja kuinka ne ovat "jälkeen", keitä ovat "me" ja keitä "he", ketkä ovat oikeamielisiä saamelaisia ja ketkä rangaistuksen ansaitsevia syyllisiä. Tällainen edesauttaa tehokkaasti tilanteen puhkeamiseksi vainoksi niitä kohtaan, jotka asennoituvat saamelaisideologiaan kriittisesti. Nämä saamelaispolitiikan johdon arvostelijat ovat entistä suojattomampia silloin kun heidät pyritään leimaamaan saamelaisten vihollisiksi.

Saamelaisideologiassa on kouriintuntuva jännite, vaikka se tunnustaa tietyissä rajoissa muillekin elämän oikeutuksen, se vaatii kuitenkin saamelasille saamelaismääritelmän perusteella laajempaa itsevaltaa ja oikeuden määrätä omista asioistaan. Sen enempää poliittinen johto ei ole pyrkinyt sovintoon ilman uhka ja viholliskuvia. Saamelaisrekisteriin kelpaamattomat on luokiteltu sorron ja suvaitsemattomuuden kohteeksi eikä heitä huolita yhteisöön. Saamelaisideologian tehtävänä näyttää olevan uusimpien tutkimustulosten kieltäminen ja historiallisia oikeuksiaan puolustamaan nousseiden lappalaisten vastarinnan mitätöiminen.

Yhteenvetona saamelaisideologiasta voidaan todeta, että saamelaiskäräjien poliittisen johdon kielellisten uudisrakenteiden tuloksena historialliset jatkumot on taitavasti kätketty ja piilotettu kliseillä. Poliittinen johto on pyrkinyt ankkuroimaan saamelaisten itsehallintovaateet porosaamelaisten menneisyyteen. Saamelaisideologinen kieli on usein havainnollista ja maalailevaa. Sille on ominaista liioittelevan selkeät vastakkainasettelut ja toistot. Käytetyn kielen perusteella saamelaisideologia saanut retorisen luonteen. Hyvä on asetettu vastaan paha, "meidät saamelaiset" "heidät lappalaiset" vastaan. Saamelaisideologiassa etualalle on asetettu mustavalkoinen muotti, samalla kun sisällölliset seikat ovat jääneet taka-alalle. Taustalla on epämiellyttävä historiallinen todellisuus siitä, keitä syrjäytetyt lappalaiset oikeastaan ovat?