Eduskunta saamelaisten asialla
Ruotsalainen kansanpuolueen aktiivisen toiminnan johdosta kirjattiin Kataisen hallituksen hallitusohjelmaan ILOn alkuperäiskansayleissopimuksen ratifioiminen. Sen keskeisimpänä tarkoituksena oli palauttaa valtion kauan sitten saamelaisilta itselleen laittomasti ottamat maat takaisin alkuperäisille omistajille, saamelaisille, niin kuin asia ilmaistaan puhdasoppisen saamelaisuuden liturgiassa.
Käytännössä sopimuksen ratifioimisen jälkeen alueen muun väestön lailliset oikeudet olisivat joutuneet saamelaiskäräjien arvioitaviksi, mikä olisi ollut ennenkuulumatonta Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa. Pitkän tähtäimen julki lausumattomana päämääränä oli työntää suuri osa alueen muusta väestöstä ns. saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolelle ja ottaa alue yhä tiukemmin rodullisesti hyväksyttävien etnisten saamelaisten haltuun. Tämä olisi tapahtunut ikään kuin luonnostaan, kun muuta väestöä edustavat olisivat havainneet oikeuksiensa kaventuneen ja elämänsä hankaloituneen erinäisten saamelaiskäräjien edellyttämien byrokraattisten toimien johdosta. Ylä-Lapin kunnat olisivat ennen pitkää lakanneet olemasta ja niiden tilalle olisi muodostettu saamelaiskäräjien hallinnoima Saamenmaan Suomen puoleinen osa.
Saamelaiskäräjien johdon ja suuren osan käräjien jäsenistä oli yksinkertaisesti vallannut suuruudenhulluus, jonka juuri käräjien palveluksessa olevat kansantieteilijät voivat etsiä niin paimentolaiskulttuurin maasuhteesta ja sukujen välisistä varallisuus- ja mahtiasemakilpailusta kuin näitä ilmiöitä lietsoneesta kansainvälisestä alkuperäiskansaoikeusliikkeestä.
Käräjien ajaman alkuperäiskansasopimuksen ratifiointiesitys teki huumaavaan vaikutuksen Suomen poliittiseen johtoon ja myös laajalti kansalaismielipiteeseen. ILOn yleissopimuksen ratifioinnin onnistumiseen olisi palvellut kahta päämäärää - reaalipoliittista ja kansallisromanttista. Reaalipoliittinen tarkoitti saamelaisille heidän käsityksensä mukaan heiltä laittomasti otettujen maiden palauttamista takaisin saamelaisille, siis juuri heille. Kansallisromanttinen päämäärä taas oli yhtenäinen Saamenmaa, jossa ei olisi ollut ennen pitkää valtakuntien välisiä rajoja. Tässä kaikessa ei ollut merkitystä asutushistorialla, kiistattomalla tutkimustiedolla eikä paljon muutenkaan ihmisten välisillä yhdenvertaisuusoikeuksilla, sillä politiikka ajoi kaiken muun yli ja oh. Edes perustuslain sisään kirjatuissa suurilla periaatteilla ei ollut merkitystä oikeusministeriön valmistelussa.
Ratkaiseva taistelu käytiin saamelaismääritelmästä. Siitä muodostui etnisten ja statuksettomien saamelaisten kaksintaistelun päänäyttämö. Eduskunnan eri valiokunnissa käytiin puolesta-vastaan argumentein todistelemassa millä perusteilla ihminen kuuluu oikeaan ja väärään alkuperäiskansaan. Näin eduskunnalle paljastui vähitellen millaiseen liemeen oikeusvaltiotamme oltiin taluttamassa. Äänestystulos 162-28 saamelaiskäräjälakiesityksestä kuitenkin osoitti selkeästi, että asiassa on syytä palata harharetken jälkeen etnopoliittisten lähtökohtien sijasta Suomen perustuslain viitoittamiin oikeudellisiin lähtökohtiin.
Statuksettomien saamelaisten saavuttama torjuntavoitto on merkittävä ennen muuta psykologisesti. Äänestystulos hätkähdytti; Saamelaiskäräjien poliittista johtoa ja oikeusministeriötä nöyryytettiin, vai nöyryytettiinkö lainkaan. Oliko kyse kuitenkin kunnallisuuden, totuudellisuuden ja perustuslaillisuuden sekä ihmisten yhteistoiminnan ja samanlaisten oikeuksien voitto kyseessä?
Mitä eduskunnan päätös kertoo? Vastaus on, että vain laajaan, kaikkien kansalaisryhmien näkemykset huomioiva vallankäyttö kantaa ja tuottaa kestäviä tuloksia. Ilman sitä ei voi olla demokraattista lainsäädäntövaltaa tai perustuslain nimeämää oikeusvaltiota. Järjestelmä voidaankin kiteyttää yhteen sanaan: demokratia, suomeksi kansanvalta. Valtakunnan tasolla se tarkoittaa, ettei laajojen kansalaispiirien etuja ja tulevaisuutta koskevia ratkaisuja voida neuvotella pelkästään suljetuissa kabineteissa. Sellaisen sopimusyhteiskunnan aika on ohi, jos sitä edes voi olla perustuslaillisista syistä. Salailulla on toki paikkansa, kun on kyse valtakunnan turvallisuudesta, mutta sellaiset asiat hoidetaan laajalta parlamentaariselta pohjalta niin että sekä hallitus että oppositio ovat mukana ja keskeisissä asioissa samoilla linjoilla.
Saamelaiskäräjälain muutokset ja ILOn yleissopimuksen ratifiointi eivät olleet salaamista vaativia asioita, mutta silti ne yritettiin viedä loppuun oikeusministeriön ja saamelaiskäräjien suljetuilla neuvotteluilla. Vaikka tämä ei ollut hyväksyttävää, se oli kylläkin ymmärrettävää, sillä esityksiin sisältyvät tavoitteet ja syrjivät elementit eivät kestäneet päivänvaloa eikä minkäänlaista perustuslaillista tarkastelua. Jopa perustuslakivaliokunta kynsi suossa syvällä lopullisen mietintönsäkin kanssa. Sen kirjoittama mietintö ympäripyöreyksineen ja sotkuisine lausumineen lyö korville ja lujaa monia perustuslain lähtökohtia.
Mitä tulee itse saamelaiskäräjiin, sitä koskee samat demokratian ja avoimuuden vaatimukset. Saamelaiskäräjät on saamelaisten edustuksellisen demokratian elin, jossa niin laillisen kuin poliittisen vastuun tulee toteutua. Kun saamelaiskäräjälakia uudistetaan, nyt pois vedettyyn esitykseen sisältyvä virkamiesvastuu tulee tietenkin toteuttaa.
Sen sijaan esityksestä puuttui määräykset siitä miten poliittinen vastuu eli parlamentarismin periaate toteutetaan saamelaiskäräjien puitteissa. Norjan ja Ruotsin esimerkkejä soveltaen tällaiset määräykset on sisällytettävä uuteen lakiesitykseen.
Saamelaiskäräjien politiikka on kokenut haaksirikon. Kapteeni on jättänyt laivan, mutta hänen kanssaan komentosillalla seisseet yrittävät kääntää vastakurssille luopumatta lopullisesta päämäärästä, vaikka ruori pyörii tyhjää ja keula hakkaa karikkoon. He lausuvat kiitoksen sanoja kapteenille, mutta vyöryttävät epäsuorasti syyn kiville karahtamisesta hänelle, vaikka itse olivat yhtä lailla hyväksymässä valitun suunnan. Hätäsanomat lentävät Atlantin yli, ja he tähyilevät levottomina horisonttiin, josko ILOn pelastusalus rientäisi apuun, että uljas Suomen Joutsen pelastaisi Mikki Hiiren merihädästä.
Saamelaiskäräjien olisi mahdollisimman pian muutettava politiikkaansa. Se ei kuitenkaan onnistu muuten kuin vaihtamalla poliittinen johto. Vaikka puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi lopulta ymmärsi vetää väistämättömät, poliittiset johtopäätökset, hänen politiikkaansa kannattaneet saamelaiskäräjien hallituksen jäsenet eivät ehkä kykene tähän. Yksi merkki tästä on, että käräjien hallitus on päättänyt jatkaa ILOn yleissopimuksen ratifioinnin ajamista, ja tähtää siihen, että käräjien edustaja saa selostaa käräjähallituksen käsityksen Suomen saamelaispoliittisesta tilanteesta kansainvälisellä foorumilla. Näin siis sen sijaan, että hallitus tekisi tarpeellisen poliittisen uuslinjauksen. Ettei vain koko ruumis kärsi tyhmästä päästä!
Saamelaiskäräjät ei pysty enää toista kertaa harhauttamaan eduskuntaa. Tosin monet kansanedustajista eivät ole vieläkään täysin ymmärtäneet saamelaiskäräjien politiikan raadollisuutta. He eivät ole katsoneet käräjien vaatimuksia suurennuslasilla, vaan ovat nähneet sen positiivisessa valossa, merkityksellisenä ennen kaikkea Suomen alkuperäisväestön kulttuurin, kohtalon ja pelastuksen kannalta. Tätä asennetta edustivat saamelaisuuteen myönteisesti suhtautuneet kulttuurihenkilöt ja poliitikot. Asenne on sinänsä ymmärrettävä, mutta se perustuu niin pinnalliseen ymmärrykseen ettei sellainen riitä kansanedustajien päätöksenteon pohjaksi, eikä se ole vetoomuslistoja allekirjoittaville tutkijoille ja muille kulttuurihenkilöille kunniaksi, vaan pikemminkin häpeäksi. Jolle on paljon annettu, siltä on myös lupa vaatia enemmän. Suuri huoli nousee koko yhteiskunnan päätöksenteon tasosta kaikkineen.
Saamelaisideologit ovat ymmärtäneet oman toimintansa ihanteelliseksi ja rakentavaksi. He uskoivat jatkavansa saamelaiskulttuurin parhaita perinteitä. Saamelaisidealistit jatkoivat kuitenkin myös huonoa eurooppalaista perinnettä: kolonialismia, rasismia, kiihkeää ja ahdaskatseista nationalismia.
Saamelaisidealismi on ollut mielestäni jatkoa eurooppalaisuuden arveluttavimmille perinteille, joille moderni tiedonvälitys, poliittinen manipulaatio ja valistumattomia ihmisiä ja valistuneita intellektuellejakin manipuloiva puolikulttuuri antaa rikolliset mittasuhteet. Tämän uhriksi ovat joutuneet statuksettomat saamelaiset eri kunnissa ja monet saamelaisuutta kannattaneet intellektuellit, jotka olivat pitäneet häikäisevältä tuntuvaa kangastusta todellisuutena.
Ihmisen puolustamisessa pakkoja vastaan tarvitaan kokonaisuuksien hallintaa. Se ei ole ollut meidän saamelaisten vahvimpia puolia. Saamelaiskäräjien historia on varoittava esimerkki kyvyttömyydestä sulattaa erilaisuutta yhtenäisyydeksi. Saamelaisuuden oikeutus on siinä, että sen kautta alkuperäisväestöön kuuluvat voisivat toteuttaa ihanteitaan ja tavoitteitaan tuloksellisemmin kuin yksilöinä ja erillisinä ryhminä.
Edellä olevan perusteella uskallan väittää, että saamelaiskäräjät on menettänyt uskottavuuttaan saamelaisväestön keskuudessa. Sen kannanottojen poliittinen vaikutus yhteiskunnassa näkyy ja tuntuu uskottavuuden menetyksenä.
Edellä olleen johdosta on syytä pysähtyä ja arvioida tilannetta. Kun nyt katsomme pari sataa vuotta taaksepäin ja palautamme mieliin, mitä kaikkea lappalaiset ja saamelaiset ovat saaneet kokea, syntyy vaikutelma yksinäisestä sudesta, joka milloin hiipien, milloin loikaten on onnistunut etenemään erämaiden pimennosta nykyiseen valoisaan tulevaisuuteen.
Monet pienet kansat ja niiden kielet ovat ajat sitten hävinneet kokonaan tai elävät folkloristisina kuriositeetteina. Maailmassa puhuttiin 1900-luvun alussa vielä 60 000:ta eri kieltä, mutta nykypäivänä vain kymmenisen prosenttia on enää käytössä ja niistäkin puolet häviämäisillään. Suomen puolella saamen kieltä puhuvien lappalaisten väkiluku oli 1800-luvun alussa n. 1000 ja Suomen kansan väkiluku vastaavasti vajaa miljoona. Tänä päivänä saamen kieltä päivittäin puhuvien määrää on edelleen noin 1000-1500, ja saamelaisten määrää vastaavasti noin 10 000. Suomalaisten määrä on vastaavasti noin 5,5 miljoonaa.
Emme tiedä, miten saamen kielten ja suomen kielen olisi käynyt, ellei Suomea olisi vuonna 1809 irrotettu Ruotsista ja liitetty Venäjän imperiumiin. Venäjä tuki suomen kielen aseman vahvistamista erottaakseen Suomen Ruotsista. Suomen kieli oli tarkoitettu kulttuurirajaksi länteen, mutta se toimi myös samalla kulttuurirajana itään. Suomen silloinen eliitti käsitti tilanteen niin, että osoittamalla tinkimätöntä lojaliteettia keisaria kohtaan ja hoitamalla moitteettomasti Suomella asetetun turvallisuuspoliittisen tehtävän suomalaiset saisivat järjestää omat asiansa itsenäisesti.
Suomen suuriruhtinaskunnan kotimainen johto hoiti asiat niin tunnollisesti Venäjän suuntaan, että monet lappalaisten kannalta tärkeät asiat saivat osakseen myönteisiä ratkaisuja, toisin kuin Norjassa ja Ruotsissa. Elämme nyt uudessa maailmassa, mutta syvälle tietoisuuteemme ovat syöpyneet kokemuksemme monipuolisesta henkisestä perinnöstä yli 200 vuoden ajalta. Se näkyy ja vaikuttaa edelleen syvästi Lapin väestön elämässä.
Vallanhimo, poliittinen kähmintä ja kaikenlainen syrjintä vievät turmioon. Saamelaisten paremman tulevaisuuteen johtavan poliittisen strategian ydinajatus on yksinkertainen: Alkuperäiskansojen ihanteiden toteuttaminen on mahdollista vain toimivassa ja elinvoimaisessa oikeudenmukaisesti toimivassa yhteiskunnassa.
Tuon alla esille oman ehdotukseni sellaisista askeleista, joilla nykyinen tulehtunut tilanne voitaisiin rauhoittaa ja joita pitkin voitaisiin edetä kohti kaikille parempaa tulevaisuutta. Korostan, että ehdotus on alustava.
Ehdotuksia Ylä-Lapin kriisin ratkaisuksi
1. Vaikka saamelaiskäräjien harjoittama, nyt toivottavasti päätepisteeseensä tullut etnisesti syrjivä vallan tavoittelu on vähentänyt tämän elimen arvostusta paikallisen väestön keskuudessa, sen kanssa on tärkeää käydä poliittisia neuvotteluja. Prosessi aktivoisi alueen suomalaisperäisen väestön järjestäytymään niin että saamelaiskäräjille muodostuisi aito alueellinen neuvottelukumppani, jonka kautta saamelaisten oikeutetut vaatimukset voisivat saada aidon ja laajan hyväksynnän alueen muun väestön keskuudessa, samalla kuin nämä vaatimukset asettuisivat konkreettiseen, tästä maailmasta kotoisin oleviin mittasuhteisiin. Tämä loisi pohjan saamelaisten sen kaltaiselle integroinnille suomalaiseen yhteiskuntaan, joka ei millään lailla vaarantaisi heidän kulttuurista erityislaatuaan, vaan turvaisivat sen. Sama vaatimus koskee saamelaisrekisterin ulkopuolella olevia oikeutettuja lappalaisia ja statuksettomia saamelaisia.
2. Prosessi voi johtaa myös eri saamelaisryhmien keskinäisen tiedon ja ymmärryksen lisääntymiseen, ja siten sekä vahvistaa kutakin saamelaisryhmää että lisätä näiden yhtenäisyyttä. Turhan kilpailun korvaaminen ystävyydellä tietäisi tuntuvaa parannusta alueen henkiseen ilmastoon.
3. Poliittisen ratkaisun ensimmäisenä ehtona on oltava vakaava pyrkimys kiistan lopettamiseen. Tämä ei kuitenkaan onnistu ilman kiistan osapuolten asettumista samaan yhteisen neuvottelupöydän ääreen. Se edellyttää, että kaikkien ryhmien historialliset oikeudet tunnustetaan ja että ne ovat jatkon pohjana historian ja tutkimustiedon kieltäminen on kansainvälisoikeudellisen ihmisoikeusajattelun suurin vihollinen.
4. Koska osapuolten välillä vallitsee syvä epäluottamus, kiistan ratkaiseminen voidaan toteuttaa ainoastaan sellaisten tarkkailijoiden läsnä ollessa, jotka eivät ole sotkeutuneet kiistaan. He eivät voi olla ennakkoasenteellisia vaan heidän toimintansa pohjana on oltava tutkittu tieto ja muu riippumattomuus. Poliittinen sidos tappaa minkä tahansa yrityksen.
5. Alkutunnustelujen ja alkusovittelun jälkeen pidetään valmisteleva neuvottelukokous Ylä-Lapin kriisin ratkaisemiseksi rauhanomaisesti neuvotellen, avoimena poliittisena prosessina. Valmisteleva neuvottelukokous yrittää saada valtiovallalta virallisen toimeksiannon ja rahoituksen, mutta ellei tämä onnistu, se jatkaa omavoimaisesti. Väliaikaisesti se ottaa tehtäväkseen laajan neuvottelukokouksen järjestämisen.
Saamelaiskäräjien virallinen osallistuminen on luonnollisesti toivottavaa, mutta saamelaiskäräjien kieltäytyminen osallistumisesta ei saa olla este, ja virallinen edustus voidaan korvata saamelaiskäräjien jäsenillä ja eri saamelaisryhmien virallisilla tai epävirallisilla edustajilla. Juuri välitön edustavuus on olennaista eikä institutionaalisuus, joka ei ole onnistunut juuri missään muussa kuin selvitysten tekemisessä.
Mukaan tarvitaan myös yksittäisissä asiakohdissa Metsähallituksen ja muitten kotiseutualueen maanomistajien edustus, samoin paliskuntien ja poromiesten edustus, kalastajia ja muita luontoon nojaavien elinkeinojen edustajia, kansalaisyhteiskunnan edustajia, jotka asuvat alueella ja kansalaisyhteiskunnan sekä mahdollisesti ulkopuolisia, täysin riippumattomia ihmisoikeustarkkailijoita. Tällaisella kokoonpanolla olisi väestön laaja luottamus, päinvastoin kuin niillä jotka piileskelevät kulttuurikeskus Sajoksen paksujen betoniseinien sisäpuolella. Luontevia osallistujia olisivat yleisellä tasolla Lapin kansanedustajat, saamelaisalueen kunnanvaltuustojen puheenjohtajat, kunnanjohtajat, maakuntajohtaja, alueen kirkkokuntien edustajat jne.
6. Laaja neuvottelukokous valitsee keskuudestaan tai ehkä myös ulkopuoleltaan pysyvän neuvottelukunnan, joka lähtee tavoittelemaan asemansa virallistamista, mutta ellei tämä onnistu, jatkaa toimintaansa omavoimaisesti. Pysyvän neuvottelukunnan perustamisen jälkeen yhtään Ylä-Lappiin liittyvää poliittista tai taloudellista päätöstä ei tule tehdä ilman sen hyväksyntää. Siinä valtio on enemmän sivullinen kuin osapuoli, sillä valtio ei ole oikeuksien historiallinen haltija eikä näyttänyt saantoaan. Juuri valtion roolin täsmentäminen on olennaista. Esimerkiksi Metsähallitus ei voi olla valtion oikeudellinen edustaja sen hoitaessa säädettyä tehtävää.
7. Neuvottelukunta laatii suunnitelman, joka koostuu konkreettisista ja selkeistä toimenpiteistä. Perusperiaatteeksi otetaan, että kaikille alueella pysyvästi asuville henkilöille, ja näistä koostuvista perheille sekä muille ryhmille ja yhteenliittymille jotka harjoittavat pää- tai sivutoimisesti tai kotitarpeeksi luontoon perustuvia elinkeinoja, on järjestettävä, mahdollisuuksien sallimissa puitteissa ja sovitellen, ne konkreettiset oikeudet ja puitteet jotka ovat heille näitä toimintoja varten välttämättömät ja tarpeelliset. Tämän on tapahduttava ilman etnistä suosimista tai syrjintää, mutta myös eri etnisiä ja kulttuurisia ryhmiä tarkoin kuunnellen ja näiden erityisnäkökohdat huomioiden, mikäli se on mahdollista muita syrjimättä. Suunnitelman jokaisen kohdan on oltava täysin selvä kaikille Ylä-Lapin asukkaille, mitä ja milloin tehdään kiistan ratkaisemiseksi.
8. Sovintoprosessin jatkuttua muutaman vuoden ajan, voidaan mahdollisesti järjestää kansanäänestys, parlamentaarisen mallin mukaisesti, jonka väestön enemmistö on hyväksynyt.
9. Mikäli Lapin tai laajemmin Pohjois-Suomen alueellisen itsehallinnon, palvelurakenteen jne. sektorilla tapahtuu tulevaisuudessa muutoksia, saamelaisalueen vaatimat erityisjärjestelyt huomioidaan näissä.