Demokratia ja saamelaiset

On tarpeetonta puhua demokratiasta saamelaiskäräjien toimintaa arvioitaessa. Demokratia sen todellisessa merkityksessä ei ole esiintynyt. Saamelaiskäräjissä valta on keskittynyt saamelaiskäräjien lakimiessihteerille ja hänen avustajilleen, vaikka saamelaiskäräjälain mukaan saamelaiskäräjien korkein hallintoelin on saamelaiskäräjien yleiskokous. Siitä huolimatta saamelaiskäräjien virkamieskunta valvoo mitä asioita tuodaan korkeimman päättävän elimen -saamelaiskäräjien yleiskokouksen- päätettäviksi. Saamelaiskäräjälain mukaan saamelaiskäräjiin valittavat edustajat valitaan vaaleilla, mutta varsinaiseen vanhimpaan asutukseen kuuluvilta suomenkielisiltä saamelaisilta on äänestäminen on estetty ahtaalla saamelaismääritelmän nojalla. Ylipäätään vaaleja ei oikein voida kutsua vaaleiksi, sillä vanhimpaan asutukseen kuuluvilta statuksettomilta saamelaisilta on estetty vapaus valita.

On ehkä liioiteltua sanoa, että saamelaisyhteisöä kokonaisuudessaan vaivaa demokratian puute. Oikeammin voi sanoa, että diktatuurissa silmiinpistävintä on vallan ja siten myös saamelaispropagandan kaksinaamaisuus. Herkeämättä se on suomalaiselle suurelle yleisölle jaksanut julistaa saamelaisen demokratian kukoistusta Suomessa, saamelaisen kansanvallan kehitystä ja sitä kuinka hyvin ja esimerkillisesti Suomessa on alkuperäiskansan asiat etenemässä.

Saamelaiskäräjälain mukaan saamelaiskäräjien tulisi toimia demokraattisesti, jossa käräjien puheenjohtajalla on rajallinen valta. Puheenjohtajan valitsevat saamelaiskäräjien jäsenet. Useampaan otteeseen käräjien puheenjohtajaksi valittu Tiina Sanila-Aikio on todistanut, että puheenjohtajainstituutiolla on ollut merkittävä osa nykyisen maanomistuskiistan esilläolossa ja siitä kuka kuuluu Suomen alkuperäiskansaan saamelaisiin.

Saamelaiskäräjien toiminnan keskeisimmän esteen muodostaa kysymyksen ratkaiseminen alkuperäiskansasta. Siksi on säädettävä missä järjestyksessä ja perusteilla saamelaisuus määritellään. Tähän mennessä saamelaisuus on myönnetty vain tarkkaan rajatulle enimmäkseen porosaamelaisten muodostamalle ihmisryhmälle, mitä on kritisoitu aina ulkomaita myöten. Siksi on tarkennettava ILO-sopimuksen hengessä saamelaismääritelmää ja annettava automaattisesti oikeus kaikille niille, jotka täyttävät polveutumiskriteerit. Vaikka oikeusministeriö ei näe saamelaisuutta koskevassa lainsäädännössä rikkomuksia ihmisoikeuksia tai kansallisten vähemmistöjen oikeuksia vastaan, on lain muuttamistarvekuitenkin mitä ajankohtaisin kysymys.

Mielestäni saamelaiskäräjien vaaliohjesääntöä olisi muutettava siten, että määritellään tarkemmin ketkä saavat osallistua vaaleihin ja että myös poliittiset puolueet voivat asettaa edustajaehdokkaita. Tähän päivään mennessä ei ole käräjien rakenteeseen päässyt muodostumaan stabiilia poliittisten puolueiden rakennetta kuten Norjassa.

Saamelaisalueen asukkaille on pakkosyötetty kiihkeästi järjestelmän aatetta, jota voisi kutsua saamelaisideologiaksi. Täysin totuudenvastaiset ovat väitteet saamenmaassa muka vallitsevasta väestöryhmien välisestä harmoniasta. Mitä tahansa kansallisen tason ongelman esille nostamista pidetään saamelaisille vihamielisenä tekona, jota vastaan kuuluu taistella.

Saamelaiskäräjien harjoittamaa kansallisuuspolitiikkaa voisi kutsua valloituspolitiikaksi. Sen ytimen voisi ilmaista seuraavasti: yksi alkuperäiskansa, jolle kuuluu myös saamelaisrekisteriin kelpaamattomien suomenkielisten saamelaisten oikeudet. Tämänkaltainen väheksyvä suhtautuminen kantaväestön oikeuksiin on ollut vuosikausia arkipäivää. Tietenkin sillä on myös myönteinen puolensa - statuksettomat saamelaiset ovat ryhtyneet puolustamaan historiallisia oikeuksiaan. Paradoksaalista kyllä nykyisestä saamelaisuuspolitiikasta kärsii koko Ylä-Lapin väestö, joka sen myötä on menettämässä muinaiset syvään juurtuneet kansalliset perinteensä, todellisen historiansa.

Harjoitetun saamelaisuuspolitiikan päämäärä on ollut luoda "saamelaisyhteisö", jonka kulttuuri olisi uutta "saamelaiskulttuuria" ja jonka historia olisi kuitenkin todellisuudessa saamelaisideologian hengessä vääristeltyä historiaa. Joten historiasta on tullut katkeamatonta taistelun kuvausta, sillä juuri taistelua on pidetty historian muutosvoimana. Siinä ei ole ollut sijaa metsä- ja kalastajasaamelaisten kansalliselle historialle tai kulttuurille. Tämän kaltaisesta saamelaispolitiikasta kärsivät muutkin kuin lappalaiset ja koltat. Välittyköön tämä kirjoitus säätytalon hallitusneuvottelijoille.