Hiljattain Suomen television ajankohtaisohjelmassa käsiteltiin teemaa "kuka on saamelainen2. Vilahdin itsekin tuossa ohjelmassa, verraten saamelaismääritelmää Saksaa lähes 30 vuotta jakaneeseen Berliinin muuriin. Olen huomannut, että vertaus ei ole ollut kaikkien mieleen.

Minusta vertaus, tai jos se kuulostaa hienommalta, allegoria, on hyvinkin osuva, sillä saamelaismääritelmä on jakanut Ylä-Lapissa asuvaa saamelaisväestöä lähes 30 vuotta. Nyt näyttää siltä, että tämä samaa väestöä jakava kenotekoinen muuri alkaa vihdoinkin murtua samalla lailla kuin kuin kävi Berliinin muurille. Monen paikallisen saamelaisen mitta alkaa olla täysi. Kiusanteosta halutaan päästä vihdoinkin eroon. Tämä saamelaiskäsitteestä muodostunut muuri on ollut järkytys molemmin puolin käsitteen muodostamaa rajaa. Saamelaiskäräjiä edeltänyt saamelaisvaltuuskunta esitti säädettäväksi saamelaismääritelmän estääkseen alueella asuvaa saamelaisiin kuulumattomaa väestöä harjoittamasta ns. lappalaiselinkeinoja. Samalla oli tavoitteena rajata saamelaiset periytyvällä, henkilön omasta kielitaidosta täysin riippumattomalla kieliperusteella tavalla, joka olisi sulkenut varsinkin monet inarinsaamelaiset kokonaan saamelaisuuden ulkopuolelle. He eivät siis olisi saaneet harjoittaa lappalaiselinkeinoja - poronhoitoa, kalastusta, metsästystä ja luonnonainesten keräilyä - esivanhempiensa mailla, Inarin historiallisen lapinkylän alueella. Kiista oli valmis.

Saamelaiskäsitteestä syntynyt henkinen muuri määrittää yhä pitkälti alueen väestön identiteettiä: on saamelainen identiteetti, ja on saamelaisuudestaan suljettujen statuksettomien saamelaisten omanlaisensa identiteetti. Jokainen täysi-ikäisyyden saavuttanut saamelainen on syntynyt joko etniseksi tai statuksettomaksi saamelaiseksi, ja tämä jako määrittää yhdeltä osin koko perheen historiaa. Nykyinen epäonnistuneesta saamelaismääritelmästä syntynyt muuri on myös keskeinen symboli tälle kiistalle.

Vaikka Euroopan unioni on kasvanut nopeasti Eurooppaa yhdistäväksi poliittiseksi voimaksi, tämä ei näy mitenkään tässä kiistassa. Saamelaismääritelmän ja sen soveltamisen kautta virallisen saamelaisaseman saavuttaneet saamelaiset vetoavat saamelaiskäräjiensä kautta EU:hun jotta nämä saamelaiset saisivat vallan päättää muille saamelaisille kuuluneiden maiden käytöstä. Mutta vaikka voi sanoa muutosten olevan nopeita, ovat ne myös osin loivia ja hitaita. Mieli ei ole aina pysyä maailman muutosten tahdissa, ja se näkyy myös tässä samaa väestöä jakavassa saamelaismääritelmässä.

Saamelaismääritelmän nojalla ulkomailta Suomeen muuttaneista porolappalaisten jälkeläisistä yritettiin tehdä Suomen alkuperäisväestöä ilman laillista maitten saantoa ja ilman ennestään Suomen puolelle olevia oikeushistoriallisia yhteyksiä sen enempää suomalaisen kuin saamelaisen oikeuden mukaan. Samalla yritettiin sulkea alkuperäisyyden ulkopuolelle se väestö, jonka esi-isät olivat täällä puhuneet täällä aikoinaan omia saamenkieliään. Korkein hallinto-oikeus totesi jo 1999, määritellessään saamelaisväestön, että niillä saamelaisilla jotka hyväksyttiin saamelaisrekisteriin, ja niillä lappalaisilla, jotka kielimääritelmän mukaan rajattiin saamelaisuuden ulkopuolelle, on yhteisiä esi-isiä (antopäivä 22.9.1999 taltio 3181 yleisratkaisu).

Oulun yliopiston selvitys Lapinmaiden asuttamisesta kumoaa vanhan väitteen "lappi pakenee, lanta sakenee". Lappalaiset perustivat veromailleen uudistiloja 1700-luvulta lähtien, kun suomalaisperäinen uudisasutus Inarin seudulla oli vasta aluillaan. Osa näistä lappalaisista kadotti saamenkielen äidinkielenään jo niin kauan sitten, että heidän jälkeläisiään ei nykyisen määritelmän mukaan enää pidetä saamelaisina. Silti he ovat katkeamattomasti sukupolvetlta toiselle säilyttäneet saamelaisen elämäntapansa.

Enontekiö ja Utsjoki liitettiin nykyisen Suomen alueeseen 1752, mutta esim. Inarin ja Sodankylän alueelle porosaamelaiset ovat tulleet pääsääntöisesti 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla Norjan puolelta, tuoden myös oman pohjoissaamen kielensä tullessaan. Alue, mihin nämä porolappalaiset asettuivat, oli täällä ennestään asuneiden Utsjoen jokilappalaisten, Inarin metsälappalaisten jne asuttamaa. Juuri nämä ihmiset rajattiin saamelaismääritelmään perustuvan kieliperusteen nojalla saamelaisuuden ulkopuolelle samalla kun saamelaismääritelmä rakennettiin niin että se suosi pohjoissaamen puhujia, jotka olivat erinäisistä syistä säilyttäneet oman saamenkielensä pitempään kuin muut saamelaisryhmät.

Joten alueella ei ole ollut ennestään nykyisen saamelaismääritelmän tarkoittamia saamelaisia muualla kuin Pohjois-Inarissa ja Utsjoella. Saamelaismääritelmän muuttaminen kuuluu politiikoille, jotka on siihen valittu. Sen sijaan tutkijoiden tehtävä on tuottaa sellaista tietoa, joka läpäisee tiedeyhteisön kritiikin. Taiteilijoiden tehtävä ei ainakaan ole suoltaa ja puolustaa valheita, eikä siinä kiroilu ja voimailmaisut auta - keskustella voi asiallisestikin. Saamelaismääritelmän korjaaminen vastaamaan Suomen alueella asuvien saamelaisten todellista historiaa ja nykytodellisuutta ei murra saamelaisten suojamuuria, vaan muurin, joka erottaa tämän maan erilaiset saamelaiset toisistaan. Repikää tämä muuri.