Olin heinäkuun 19 päivänä katsomassa Ateneumissa kuvanäyttelyä, jonka nimi on "Lapin taika". Näyttelyn kuvat karusta mutta romanttisesta elämästä puhtaan luonnonkeskellä ovat kaukana tämän päivän saamelais -ja Lapinkylien todellisuudesta. Näyttelyn kuvat eivät kerro sitä, että todellisuudessa kylät autioituvat ja vesakoituvat. Mielestäni etelän asukkaille tarjottu Lapin ja saamelaisromantiikka on ollut aina harhaa, mutta nykyään se on jo todella yhä kauempana arkipäivän todellisuudesta. Saamelaisyhteisöt kuntien taajamien ja turistikeskusten ulkopuolella kamppailevat tällä hetkellä olemassaolostaan ja saamelaiset muuttavat yhä suuremmassa määrin erämaissa sijaitsevista kylistä ja yksinäistaloista kuntien suurempiin taajamiin ja kokonaan pois muualle.

Erämaa-alueiden vanhasta asutusalueesta on tulossa kuntien suurempien taajamien takamaata. Vanhat kyläseudut rapistuvat, taantuvat ja menettävät oman lappalaisen ja saamelaisen erityisluonteensa. Muuttotappio ja väestön ikääntyminen muuttavat suuren osan saamelaisten kotiseutualueesta ongelma-alueeksi. Kaksi kolmesta saamelaisest elää alueen ulkopuolella nopeasti kasvavissa kaupungeissa ja suuremmissa taajamissa.

Joten ei kannata enää puhua entisten saamelaiskylien viehätyksestä tai kestävästä kehityksestä. Saamelaisille on kuitenkin syytä taata perinteellisellä asuinalueillaan toimeentulo. Mutta niin, että perinteelliset luonnolliset elinkeinot, poronhoito, kalastus ja metsästys yhdistetään kestävällä tavalla matkailuun ja muihin nykyaikaisiin elinkeinoihin. Tähän mennessä on kuitenkin mennyt liian paljon vikaan. Lappalainen käsite ei ollut aikoinaan mitenkään positiivinen. Suhtautuminen alueelle etelästä tulleisiin uudisasukkaisiin on vaihdellut äärimmäisen positiivisesta äärimmäisen negatiiviseen. Pääväestön käyttämä lappalainen termin käyttöä kuvaa samanlainen enemmistä-vähemmistö asetelma. Se sisälsi vähemmistöön kuulumisen kannalta vuosisatojen aikana itse lappalaissanaan kytkeytyneen vähättelevän, aliarvioivan ja diskriminoivan sävyn.

Yhä useammat lappalais-ja saamelaiskylien jäljelle jääneistä asukkaista sukkuloivat kuntien suurempiin taajamiin ja matkailukeskuskuksiin, koska kotikylissä ei ole työtä. Tämän johtavat saamelaispolitiikot jättävät mielellään etelän poliittisille päättäjille kertomatta. He pitävät mieluummin kiinni suuren yleisön elättelemästä alkuperäiskansaidyllistä. Ihannekuvaan luonnonlähellä elävistä alkuperäisasukkaista ei sovi se, että paikalliset saamelaiset huristelevat 300 hevosvoiman maastoautoillaan suurimpien kyläpaikkojen ostoskeskuksiin eivätkä kohti villejä erämaaseikkailuja.

Saamelaisten määrä on laskenut kaikissa saamelaisalueen kunnissa vuodesta 1970 lähtien, osassa suorastaan romahtanut. Alueellla on pieniä taloryhmiä joissa elää enää muutama saamelaisvanhus. Tenojokivarren entiset talonpojat taistelevat luonnon villiintymistä vastaan ja perinteinen kulttuurimaisema on vaarassa kadota.

Tällainen muutos ei enää miellytä edes puhdasoppineisempaa luonnonystävää, koska sen myötä maisemien ja eläimistö ja kasviston luonnonmonimuotoisuus hupenee. Voidaan puhuaa myös sosiaalisesta köyhtymisestä. Vaikka luonto on kaunis, kuka tahtoo asua siellä yksin. Jäljelle jääneista vain aniharva pystyy elättämään itsensä matkamuistoja myymällä.

Saamelaiskäräjien olisi viimeinkin korkea-aika tarkistaa omia alkuperäiskansalinjauksiaan, koska tähän mennessä on luotettu vanhaan saamelaisidylliin, joka on kaukana kuolevista kylistä ja muusta tämän päivän karusta todellisuudesta. Tämä saamelaisille vahingollinen asetelma on viimeinkin murrettava. Nyt tarvitaan saamelaisten kotiseutualueelle yhteensovitettu, mutta jokaisen kylien kannalta yksilöllinen kehityssuunnitelma asuin- ja pienteollisuusalueineen, teineen, maa- ja metsätalous sekä vapaa- ja suojelualueineen. Sellaisen joka ottaa huomioon myös saamelaisalueen ainutlaatuisen kulttuurikokonaisuuden, jossa on myös tilaa alueen todelliselle alkuperäisväestölle lappalaisille.