Saamelaiskäräjien järjestäytymiskokouksen jälkeen jää kysymään mitkä ne saamelaisten arvot ovat? Ovatko ne suden arvot, jossa susi syö toisen suden?

Saamelaiskäräjien nykyinen puheenjohtajan Tiina-Sanila-Aikio esiintyy ehkä ulkoisesti säyseämmin kuin käräjien edellinen puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi, mutta hänen julkiset ulostulonsa edustavat samaa pohjoissaamelaista politiikka jota hänen edeltäjänsä ajoi. Myös Sanila-Aikion johtaman järjestäytymiskokouksen kokouksen käytännön lopputulos edusti tuota samaa politiikkaa. Puheenjohtaja vaikutti usein haparoivalta ja hämmentyneeltä, ja oli käänteitä joissa tuntui että häneltä on pallo täysin hukassa. Silti lopputulos oli juuri se mihin kokouksessa operoiva juntta tähtäsi: inarinsaamelaiset pelattiin ulos. Vastuullista saamelaispolitiikkaa ajanut puheenjohtaja olisi neuvotellut etukäteen tasapainoisen hallituslistan, jossa kaikki tarpeelliset edustukset ja kiintiöt olisi huomioitu. Syntyi vaikutelma, että puheenjohtaja ei edes ollut yrittänyt mitään tällaista, ja kokoustauot käytettiin aivan toisenlaisiin tarkoituksiin. Puheenjohtaja yksinkertaisesti pyyhki inarinsaamelaisilla pöydän.

Sanila-Aikion omaksuma piilovihamielinen asenne ympäröivää maailmaa kohtaan on paljolti peräisin politiikasta ja kielestä jota hänen edeltäjänsä käytti. Sanila-Aikio näyttää suhtautuvan nihkeästi vapauden ja demokratian ihanteisiin, hän ei halua ja rakentaa yhteisymmärrystä yleisesti hyväksyttyjen tavoitteiden pohjalta.

Kun käräjät aikoinaan perustettiin sille hurrattiin. Suora siirtyminen demokratiaan jäi kuitenkin pelkäksi haaveeksi kun uusia instituutioita ei saatu toimiviksi. Siinä demokratian irvikuvassa joksi saamelaiskäräjät kehittyivät, saamelaispoliitikot kadottivat käsityksensä eri väestöryhmien välisestä tasapainosta ja valitsivat puolia pinnallisten poliittisten intohimojensa johdattamina. Katse oli suunnattu kauas, tavoitteet uljaat, mutta maailmalle vieraita. Siksi Suur-Saamihankkeet eivät ole saaneet ilmaa siipiensä alle, vaan tahtovat aikansa kotkan lailla yläilmoissa liideltyään loppua lyhyeen kuin kanan lento. On vaikea sanoa kuka tästä kurjuudesta hyötyy, mutta ainakin tämä saamelaispolitiikkaan erikoistunut ja siitä itselleen elämänsä pääsisällön tai peräti ammatin tehnyt eliittikerros näkyisi viihtyvän roolissaan.

Saamelaisesta itsehallinnosta saadut kokemukset osoittavat, että demokratian rakentaminen tyhjästä ei ole helppo asia. Saamelaiskäräjät rakentuu kunnalliseen demokratiaan nähden vieraista elementeistä. Saamelaiskäräjien aikaansaamisen perusajatuksena oli se, että maanomistuskysymykset saataisiin ratkaistuksi saamelaisten toivomalla tavalla. Vaikka käräjät luotiin nimellisesti saamen kieltä ja kulttuuria koskevaa itsehallintoa varten, niiden todellinen suuri tehtävä oli maan kollektiivinen hallinta saamelaisten nimessä ja heidän lukuunsa. Hyvin pian selvisi, että saamelaisilla tarkoitettiin pohjoissaamelaisia, muut olivat korkeintaan toisarvoisia apujoukkoja.

Saamelaiskäräjät on ajanut ja ajaa edelleen päällimmäisenä hankkeenaan maaoikeusvaatimuksiaan, jotka ovat yhtä liioiteltuja kuin niiden perusteet ovat toteen näyttämättömiä. Tämä ei ole ollut omiaan lisäämään muun väestön luottamusta saamelaiskäräjiä ja saamelaisia kohtaan, samalla kun tavoitteiden toteutumatta jääminen - ainakin toistaiseksi - on horjuttanut tavallisten saamelaisten luottamusta saamelaiskäräjiin.

On yhä enemmän huolestuttavia todisteita siitä, että demokratian vieminen saamelaisväestön keskuuteen saamelaiskäräjien muodossa ei ole ollut alunperinkään hyvä ajatus. Tähän asti poliittinen johto on suhtautunut demokratiaan epäluuloisesti, koska tämä nykymuotoinen demokratia on tuottanut sen mielestä valtakunnallisella tasolla vain enemmistöväestön etujen mukaisia päätöksiä. Saamelaiskäräjillä sovellettu "demokratia" onkin poikennut Suomessa yleisesti tunnetusta demokratiasta siinä määrin, että saamelaiskäräjien demokratia joudutaankin luonnehtimaan saamelaiseksi demokratiaksi. Se ei ole sen enempää saamelaista kuin demokratiaa, vaan tyhmää ja tylyä enemmistön sanelupolitiikkaa ja junttausta. Kun siihen on yritetty saada tolkkua valittamalla Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, saamelaiskäräjät on noussut takajaloilleen ja antanut KHO:lle koparaa ilman minkäänlaisia pidäkkeitä.

Uusien saamelaiskäräjien ensimmäisen kokouksen alussa protesti- ja häpäisyperformanssin tarjonnut Aslak Holmberg ilmaisi asian niin, että saamelaiskäräjien ei pidäkään toimia Suomen vaan Saamen lain mukaan. Tämä saamelaispolitiikan nuuttipukiksi heittäytynyt nurjanuttuiseksi nuorimies ei ehkä kuitenkaan ole vielä ihan kyllin kypsä tunteakseen "saamen lait", kun jo pelkät käytöstavatkin näkyvät olevan hukassa.

Eräs syy suomalaisen demokratian nykyiseen heikkoon arvostukseen saamelaisten keskuudessa laajemminkin on, ettei saamelaisilla ole viime aikoina ollut isommin syytä luottaa demokratiaan itse valitsemansa saamelaiskäräjien toiminnassa. Tiina Sanila-Aikion johdolla toimiessaan käräjät ei kerta kaikkiaan ole sitoutunut puolustamaan perusoikeuksia.

Pohjoissaamelaisen enemmistön valitsema ja siihen tukeutuva puheenjohtaja kumppaneineen on katsonut, että porosaamelaisten määrällinen enemmistö saamelaisväestössä, enemmistö käräjien yleiskokouksissa ja kerran valittu hallitus ja puheenjohtaja ovat antaneet johdolle mandaatin päättää keskeisistä asioista joko itse tai yleiskokouksen enemmistöpäätöksillä, vähät välittäen saamelaisvähemmistöistä. Parlamentaarista vastuutahan Suomen saamelaiskäräjien puheenjohtajalla ja muulla johdolla ei ole - Ruotsista ja Norjasta poiketen - eikä sellaista ollut ehdotettussa eduskuntakäsittelyssä olleessa lakiuudistuksessa, joka raukesi.

Ylä-Lappi ja sen saamelaiset ovat pitkään olleet osa järjestäytynyttä yhteiskuntaa. Sen nykymuotoiseen toimivaan demokraattiseen järjestelmään istutettu saamelaiskäräjät on siinä outo ilmestys. Saamelaisten kannalta käräjien nykymuotoinen toiminta voi jopa vahingoittaa niitä hyviä ja tarpeellisia tavoitteita, joihin viime kädessä pyritään tai olisi pyrittävä. Tällaisessa ympäristössä demokratia, jota ei haluta, ei synnytä vakautta vaan siitä tulee silkkaa peliä. Saamelaiskäräjillä demokratia ei ole myönteinen arvo, vaan peikko, jota on varottava ja jota on höynäytettävä. Demokratian peikon voittanut on saamelainen sankari. Se on nähty, että jos yksinkertainen rehellisyys ja asioitten asialliseen hoitoon perustava pätevyys eivät tuo etua vaaleissa, hyvät ihmiset eivät rohkaistu pyrkimään mukaan saamelaiskäräjin toimintaan ja lopulta heidät syrjäytetään. Todellisiin ansioihin perustuva meritokratia joutuu antamaan tietää politokratialle, jossa saamen kansaa johtaa etupäässä politiikan piirissä kyseenalaisilla tavoilla ansioitunut poliittinen eliitti.

Inarinsaamelaiset ovat pitkään olleet saamelaiskäräjien johdon ja sen aseenkantajien hampaissa, ennen kaikkea siksi, että inarinsaamelaiset ovat antaneet oman äänensä kuulua yhä selkeämmin. Osoittaessaan inarinsaamelaisille että näiden paikka saamelaiskäräjillä on häpeänurkassa, saamelaispoliitikot pakottavat inarinsaamelaisia miettimään itselleen vaihtoehtostrategioita. Heidän itsensä pitää saada päättää tulevaisuudestaan. Heidän pitää saada itse tehdä päätökset ja mahdollisesti haluamansa kompromissit. Heillä on oikeus itse päättää ketkä heihin kuuluvat, kuka heitä edustaa ja mikä heidän kantansa kuhuinkin asiaan on. Inarinsaamelaisiin kohdistuvaa alistamispolitiikkaa on jatkunut jo tarpeeksi kauan. Heidän pitää lakata pelkäämästä paperitiikeriä ja ottaa takaisin itsenäisyytensä niin ettei pohjoissaamelaisilla valloittajilla ole enää tekosyytä alistaa heitä. On nähty, että nöyryys ei tässä asiassa kanna minnekään, sen aika on ohi. Yhteistyö voi jatkua, mutta vain molemminpuolisen kunnioituksen merkeissä.

Nykyisessä monimutkaisessa ja ristiriitaisessa tilanteessa, jossa vastakkain on useita samasta väestöstä epäonnistuneella saamelaismääritelmällä erotettua ryhmää, poliittiselta johdolta vaaditaan viisautta, realismia, vastuuntuntoa ja taitoa ja kykyä selvittää ja sovittaa edut ja oikeudet. Nykyjohto ei kuitenkaan ole tämän vastuunsa mittainen eikä edes halua sitä kantaa, jos se sen ylipäätänsä kykenee tajuamaan. Saamelaiskäräjien johdossa ja taustaesikunnassa on ihmisiä, jotka kutsuvat itseään ihmisoikeuksien puolestapuhujiksi, mutta jotka todellisuudessa ovat mitätöimässä demokratian ihanteet ja saamelaisiakin vanhemman väestön, lappalaisten oikeuksia.

Saamelaisten keskuudessa olevien vastuullisten henkilöiden - olivatpa nämä ihan tavallisia rivisaamelaisia tai jollakin elämänsaralla erikoisen ansioituneita - pitäisi luopua lapsenomaisesta ajatuksesta, että tuloksiin päästään vain jonkun Klemetti Näkkäläjärven tai Tiina Sanila-Aikion johdolla. Parhaitakin saamelaisten arvojen vaalijoita! Tilanne ei parane sillä että tilalle tulee toinen samanlainen pohjoissaamelaista sanelupolitiikkaa edustava nuijanheiluttaja, vaan sillä että luodaan uusi saamelainen itsehallintojärjestelmä jossa eri ryhmät määrittävät itse ketkä heihin kuuluvat ja valitsevat itse omat edustajansa, ja jossa valitut johtajat ovat poliittisessa vastuussa valitsijoilleen.

Väestöjen väliset suhteen on palautettava luonnolliseen tilaan. Kielissä, kulttuureissa, näkökannoissa ja jopa eduissa voi olla eroja, mutta sen ei todellakaan tarvitse merkitä henkistä sotatilaa.

Tiedän mitä tavalliset saamelaiset ja lappalaiset tänään puhuvat: saamelaiskäräjien poliittisen johdon tekemiset ovat ristiriidassa todellisuuden kanssa, johtoporukka tarvitsee lietsomaansa vastakkainasettelua elääkseen, mutta tavallinen väki kaipaa sopua.