Suomen saamelaiskäräjien jäsen, saamelaisneuvoston ihmisoikeusjaoston jäsen, oikeustieteen maisteri Anne Nuorgam on valittu YK:n alkuperäiskansojen pysyvän foorumin New Yorkissa paraikaa kokoontuvan 18. istunnon puheenjohtajaksi. Ennen puheenjohtajaksi valintaansa Anne Nuorgam on jo toiminut yhtenä foorumin neljästä varapuheenjohtajasta.

Alkuperäiskansojen foorumi on YK:n talous- ja sosiaalineuvoston ECOSOC:in alainen neuvoa-antava toimielin. Foorumi koostuu 16:sta itsenäisesti toimivasta asiantuntijajäsenestä, joiden nimitysjärjestelmä on varsin monimutkainen. YK:n talous- ja sosiaalineuvosto nimittää kahdeksan jäsentä joita ovat ehdottaneet viidellä eri maantieteellisellä suuralueella sijaitsevien maiden hallitukset. Loput kahdeksan jäsentä nimittää YK:n talous- ja sosiaalineuvoston puheenjohtaja alkuperäiskansajärjestöjen asettamien ehdokkaiden joukosta. Näiden jäsenten on edustettava jokaista seitsemää foorumin oma jaotuksen mukaista sosiokulttuurista aluetta, joista Arktinen alue on yksi. Lisäksi yksi ylimääräinen alkuperäiskansojen edustajajäsenyys kiertää Afrikan, Aasian ja Etelä- ja Väli-Amerikan-Karibian alueiden välillä.

On tavanomaista, että sekä hallitukset että alkuperäiskansojen järjestöt ehdottavat kultakin alueelta useita ehdokkaita. Valinnan suorittavalla YK:n talous- ja sosiaalineuvoston puheenjohtajalla on siis mistä valita. Anne Nuorgam oli kuitenkin arktisten alueiden järjestöjen ainoa ehdokas.

Jäsenet eivät ole sidottuja edustamansa alueen antamiin direktiiveihin, vaan toimivat itsenäisinä asiantuntijoina henkilökohtaisella vastuulla. Jäsenyyskausi on kolmen vuoden mittainen, mutta henkilö voidaan valita kerran jatkokaudelle. Nykyiset jäsenyydet ovat voimassa kuluvan vuoden loppuun asti.

Foorumi kokoontuu vuosittain kahden viikon pituiseen kokoukseen. Tarkkailijoina kokouksiin voivat osallistua jäsenvaltiot, YK:n toimielimet, hallitustenväliset järjestöt, kansalaisjärjestöt ja alkuperäiskansojen organisaatiot. Vaikka foorumilla on vain 16 varsinaista jäsentä, tämän vuoden kokoukseen osallistui eri rooleissa noin 1 500 henkilöä.

Nuorgam valittiin foorumin 18. istunnon puheenjohtajaksi kaksiviikkoisen kokouksen avajaispäivänä 22.4.2019. Kokous päättyy 3.5.2019. Kokouksen teemana on "Perinteinen tieto: Sukupolvi, siirtyminen ja suojelu (Traditional knowledge: Generation, transmission and protection).

Monet saamelaiset ovat iloinneet Nuorgamin valinnasta nähden siinä lähes vallankumouksellisena tunnustuksena YK:n taholta. Saamelaiskäräjien tiedotteessa korostettiin Nuorgamin roolia Tenon vesistön kalastusoikeuksia koskevassa kansalaistottelemattomuuskampanjassa.

Toivon luonnollisesti Anne Nuorgamille menestystä hänelle uskotussa foorumin puheenjohtajan tehtävässä. Kun ajatellaan maailmassa eläviä lukuisia, hyvinkin erilaisissa olosuhteissa eläviä alkuperäiskansoja, foorumin puheenjohtajan tehtävä on kenelle tahansa hyvin vaativa. Seurattuani Anne Nuorgamin toimintaa saamelaiskäräjien jäsenenä toteaisin kuitenkin henkilökohtaisena arvionani, että todellisuus ja toiveet sekoittuvat siinä niin että on vaikea erottaa missä kulkee faktan ja fiktion rajat. Olen pannut merkille, että Nuorgam on saamelaiskäräjissä tähän mennessä osallistunut inarinsaamelaisten syrjintää koskevassa pelin politiikassa. Saamelaiskäräjien tiedotteen mukaan Nuorgam "edustaa foorumissa arktisia alkuperäiskansoja, saamelaisia ja inuiitteja". Foorumin edustajien valintaprosessi, inarinsaamelaisten syrjintä ja siihen liittyvä saamelaiskäräjien legitimiteettivaje huomioiden voidaan vain todeta että "niinpä". Saamelaiskäräjien opeilla ja rajauksilla alkuperäiskansojen kohtaamia monimutkaisia haasteita ei ratkaista.

Saamelaiskäräjien taholta on ollut havaittavissa kasvavaa kiinnostusta tällaiseen YK:ssa tapahtuvaan toimintaan, jossa muiden alueella asuvien oikeuksista ei ole niin väliä kuin saamelaisten. Suomen valtiollisesta historiasta tunnetaan Ruotsin vallan aikainen ilmaisu "Tukholman tien kulkeminen". Tällä tarkoitettiin kotimaassa jumittavien eturistiriitojen ratkaisemista oman edun suuntaisesti ohittamalla kotimainen byrokratia pääkaupungin kautta koukaten. Tukholmassa asiat hoidettiin poliittisilla suhteilla. Kun Ruotsin tilalle astui Venäjän tsaari, tällaista lobbailua alettiin kutsua "Pietarin tien kulkemiseksi". Nykyään yritetään koukata Brysselin kautta. Vastaavasti saamelaiskäräjien kuningasajatuksena on ilmeisesti hakea YK:n suunnalta yhä vahvempaa vipuvoimaa saamelaisten tavoitteiden ajamiseen Suomessa. Alkuperäiskansojen foorumin vuoden 2018 kokouksen teemana oli sopivasti alkuperäiskansojen kollektiiviset oikeudet maahan, alueisiin ja luonnonvaroihin (Indigenous peoples' collective rights to lands, territories and resources).

Vaikka viime vuosien aikana on tuotettu laadukkaita tutkimuksia Ylä-Lapin maaoikeuksista, niitä ei oteta vastaan, koska niitä pidetään "saamelaisvastaisina". Tämä käsitys on vallitseva paitsi saamelaiskäräjillä, myös oikeusministeriön saamelaisasioita käsittelevien virkamiesten keskuudessa. Näistä ei haluta kertoa kansainväliselle yhteisölle. Tätä tietoa ei haluta käyttää saamenkielisen ja suomenkielisten saamelaisten vuoropuhelun kehittämiseen tai minkäänlaisten yhteisten tilaisuuksien järjestämiseen.

YK:n alkuperäiskansafoorumissa tärkeätä olisi saada aikaan yhteinen vuoropuhelu eri alkuperäiskansojen edustajien kanssa. Sillä tavoin voitaisiin saada aikaan uusia innovaatioita sovun rakentamiseen. Ihminen ajattelee tai toimii usein luovemmin, kun ymmärretään se, että turhat raja-aidat eivät ole kenenkään etujen mukaisia.

Käräjien kannanotot pelkästään saamenkielisten saamelaisten oikeuksien turvaamisesta ovat kuitenkin juuri pahimman luokan syrjintää jonka periaatteessa yhteisen alkuperäiskansan saamenkieliset jäsenet kohdistavat oman alkuperäiskansansa suomenkielisiin jäseniin. Mikäli Anne Nuorgam ei tätä kerro kansainväliselle yhteisölle, sen tulee kertomaan se suomenkielinen saamelaisväestö, jota Anne Nuorgam ja Suomen saamelaiskäräjät eivät pidä alkuperäisväestönä. Kannattako siis jäädä rysän päältä kiinni? Toisaalta, jos saamelaiskäräjät tai Nuorgam vastaa kerronnasta, faktan ja fiktion sekoittumisen riski on ilmeinen. Tämähän on jo nähty käräjien entisen ja nykyisen puheenjohtajan YK:n ihmisoikeusfoorumille tekemien valitusten menestymisenä.

Juha Joona kartoitti hiljattain julkistetussa väitöstutkimuksessaan lapinkylien historiaa, joka perustuu faktapohjaisen materiaalin esittämiseen faktalle tyypillisten kerrontakeinojen avulla. Hän havaitsi, että historiallisen tutkimuksen täyttävää tutkimusta on harjoitettu Lapissa tähän mennessä jo mainitsemisen arvoisesti, mutta ei kovin yhtenäisesti saati organisoidusti. Joonan työ on kuitenkin lisännyt saamelaisten ja lappalaisten yhteisen historian tuntemusta ja merkitystä.

Tutkimustulokset osoittavat, että saamelaiskäräjien vaatimuksilta kollektiivisten maaoikeuksien palauttamiseen ei ole mitään oikeudellisia edellytyksiä. Tästä huolimatta, tai oikeammin juuri siksi saamelaiskäräjät ei poliittisista syitä halua vieläkään tunnustaa tällaisten tutkimusten faktapohjaisia päätelmiä ka saamelaisten ja lappalaisten yhteistä historiaa.

Juha Joonan tutkimuksen lisäksi muita Suomen alueen saamelaisten ja lappalaisten kannalta tärkeitä tutkimuksia ovat Erika Sarivaaran väitöskirja vuodelta 2014, Tanja Joonan väistökirja vuodelta 2012, Juhani Wirilanderin maaoikeuselvitys, Oulun yliopiston selvitys vuodelta 2006 ja Matti Enbusken väitöskirja vuodelta 2008. Näistä kaikista tutkimuksista olisi kansainvälistä yleisöä ja myös kansainvälistä alkuperäiskansayhteisöä informoitava. Vaikka foorumin tämän vuoden teema onkin alkuperäiskansojen perimätieto, se ei oikeuta mitätöimään tieteellistä tutkimusta. Kriittisen tarkastelun kestävän tutkimuksen mitätöinti tai "kumoaminen" tieteen kanssa akateemisilla foorumeilla tasavertaiseksi tietolähteeksi pyrkivän "saamelaistieteen" voimalla on kestämätön tie.

Kenenkään ihmis- ja perusoikeuksista ei voida käydä alkuperäiskansan oikeuksiin vedoten kauppaa siten, että toisilta alkuperäiskansaan kuuluvilta otetaan pois oikeuksia ja vastaavasti lisätään toisten oikeuksia. Uskallan väittää, että ero saamen- ja suomenkielisten saamelaisten oikeuksien tulkinnassa johtuu "aitosaamelaisten" tulkitsijoiden tiedon rajallisuudesta - tai juristi-ilmaisua käyttäen pikemminkin tiedon tietoisesta rajaamisesta vastoin parempaa tietoa. Nojautuipa Anne Nuorgam siis saamelaiseen perimätietoon tai suomalaisen kolonialistivaltion asiakirjoihin, hänellä ei voi olla "enemmän totuutta hallussa" kuin suomenkielisillä saamelaisilla. Toki toisesta fiktiosta voidaan saada enemmän tietoa historian tapahtumista kuin toisesta, mutta tämä ei ole peruste joka oikeuttaisi suomenkielisten saamelaisten syrjinnän. Saamelaiskäräjien fiktio kiinnostaa ja kiehtoo laajaa yleisöä, mutta mikä onkaan traagisempaa kuin pelin politiikan paljastuminen käsikirjoitetuksi ja lavastetuksi!

Puhuessaan foorumin istunnon avajaistilaisuudessa vastavalittu puheenjohtaja totesi, että perinteinen tieto välittyy sukupolvien välillä tarinoiden laulujen, tanssien, veistosten, maalausten ja performanssien kautta. "Kuitenkin globaaliset kolonialismin riiston ja pakkosiirtojen historiat syövät jatkuvasti näiden näkökohtien pohjaa johtaen niiden aliarvostamiseen". Puhuja vetosi kuulijoihin jotta "kaikki varmistaisimme että lapsemme ja nuorisomme kytkeytyvät alkuperäiskansayhteisöönsä ja näiden kulttuuriin, joka on erottamattomasti kytketty näiden maihin, alueisiin ja luonnonvaroihin".

Tulihan se sieltä, Suomen saamelaiskäräjien maanhankintahanke. Muistuttaisin, että alkuperäiskansojen tarujen arvokkain suuruus ei ole niiden mielikuvitusrikkaudessa, vaan niiden ytimenä olevassa totuudellisuudessa. Saamelaisten maanomistuksen perustaminen totuuden sijasta satuiluun edustaa arvokkaan alkuperäiskansa-aatteen irvokasta väärinkäyttöä. Yleensä ihminen - eivätkä alkuperäiskansaan kuuluvat ole tässä poikkeus - aikuistuessaan oivaltaa että totuus ei ole ainoastaan tarua ihmeellisempää vaan myös voimallisempaa. Tämä, jos mikä, on sellainen saamelaisen alkuperäiskansan perinteinen tieto jonka välittymisestä seuraaville sukupolville meidän on kannettava huolta, ja jota on suojeltava kuin silmäteräämme.