Näin 77 vuotispäivänä ajatukset palaavat niihin kokemuksiin joita olen yli 60 vuoden aikana kokenut seurattuani meidän saamelaisten itsehallinnon vaiheita. Kaikki ei ole mennyt niin kuin meille on uskoteltu. Viime aikoina on julkisuudessa keskusteltu saamelaiskäräjien asiantuntemattomuudesta, mikä on tullut esiin sen päätösten ja toiminnan oikeusvaikutuksista. Saamelaiskäräjien hallituksen ja kokemuksen puute näkyy etenkin siinä, että se ei ole halunnut neuvotella ja sopia mistään statuksettomien inarinsaamelaisten kanssa, jotta kiista "kuka on saamelainen" saataisiin rauhoittumaan.

Päinvastoin käräjien poliittinen johto on lähtenyt YK:n kautta kyseenalaistamaan lappalaisten alkuperäisyyttä ja vaatimaan poistamaan lappalaiset virallisesta äänestysluettelosta. Pidän tällaista toimintaa sodan julistuksena järjestöltä, jonka ensisijainen tehtävä on rauhan rakentaminen eri osapuolten välille. Tätä ennen tällaista vatulointia on jatkunut jo yli kaksikymmentä vuotta. Viimeksi tätä setvimistä jatkui koko Hallbergin toimikunnan työn ajan. Toimikunnan saamelaiskäräjien jäsenet eivät ilmeisesti ymmärtäneet koko asian keskeistä merkitystä saamelaisen itsehallinnon edistämisen kannalta kun kaatoivat myöhemmin valmiiksi neuvotellun esityksen. Tämä kuvaa mielestäni hyvin sitä, ettei käräjien johtotroikalla ole ollut riittäviä valmiuksia ja taitoa operoida saamelaispolitiikan hetteikössä.

Vielä suurempana kompastuskivenä pidän saamelaispolitiikan kokonaisohjelman puutetta. Aikoinaan oikeusministeriön Oulun yliopistolta tilaama historiallisen selvitys ei kelvannut saamelaiskäräjille ja sen toimeenpano alkoi jo alkumetreillä ontua. Saamelaiskäräjät yritti herättää toivon kipinää sen omalla selvityksellä, mutta sen kannatus monista puutteista johtuen osoittautui heikoksi. Lopuksi käräjien pelastukseksi jäi ILOn sopimuksen edellyttämien toimenpiteiden käynnistäminen, joka oli kuitenkin teatteria alusta lähtien, koska sen ulkopuolelle olisivat jääneet statuksettomat saamelaiset. Erityistä hämmennystä herätti se, että Norjan kokemuksia ei haluttu hyödyntää. Kiistan selättäminen olisi edellyttänyt tietoon perustuvaa visiota ja toimivaa kokonaisohjelmaa. Nämä molemmat puuttuvat edelleenkin. Tällaisissa asioista tarvitaan taitoa ja ymmärrystä. Toivottavasti lähiaikoina toimintansa aloittava käräjien uusi johto korjaa tämän puutteen.

Järkevät ratkaisut eivät edellytä tietämättömiä saamelaispoliitikkoja, melkein päinvastoin. Saamelaispoliittisen suunnanmuutoksen ratkaisee lopulta saamelaiskäräjien jäsenistä koostuva ydinjoukko, hallitus, mutta myös Suomen hallituksen politiikan muuttamista. Keskeistä olisi toimiva yhteispeli paikallisten lappalaisten kanssa, mutta sitä vierastetaan saamelaisvastaisena. Näin käräjien puheenjohtaja ja hallitus pystyisivät käytännössä ajamaan taitavasti toimimalla linjassa läpi.

En ole lainkaan vakuuttunut, että onko yksikään käräjien avainasemassa oleva jäsen riittävän kyvykäs ja avarakatseinen linjanvetäjä. Pidän saamelaiskäräjien nykyistä tilaa surullisena. Kun ennen saamelaispolitiikassa oli kykyjä niin nyt päät kolisevat. Realistiselle saamelaispolitiikalle ei nyt tunnu olevan sijaa. Tämän johdosta monet pitkän linja saamelaiset ovat siirtyneet sivuun ja vastaavasti saamelaiskäräjien lappalaisia kohtaan harjoittamaa rasismia vastaan ovat nousseet lappalaiset vastustamaan.

Tutkimustiedon ja huolellisen valmistelun hyödyntäminen saamelaiskäräjien päätöksenteon pohjana ontuu muutenkin. Yhtenä surullisimmista esimerkeistä pidän Oulun yliopiston raportin suositusten ohittamista tilanteessa jossa muuta luotettavaa aineistoa ei ollut käytettävissä. Nyt aineistoa on tullut lisää kuten Juha Joonan väitöskirja. Sen johtopäätökset osoittavat, että nykyinen saamelaismääritelmä vaati korjauksia.

Monet saamelaiskäräjissä toimineet saamelaispoliitikot ovat olleet alisuorittajia aikaisempien vuosikymmenten kärkinimiin verrattuna. Nykyisen eliitin tyyli on lappalaisia syrjivä ja muutenkin päättämätön. Hallituksen jäsenet ovat mukautuneet ajan henkeen, joka tarkoittaa aggressiivista näytön paikan etsimistä, hyvityksen hakemista. Niitä ovat viime aikoina olleet metsien hakkuiden ja lappalaisten vaatimusten vastustaminen. Tällainen toiminta osoittaa, että saamelaiskäräjistä ei ole rauhan rakentajaksi.

Saamelaiskäräjät on vuosikymmenten ajan etsinyt vastakkainasettelua inarinsaamelaisten kanssa. Se on johtanut siihen, että nykyistä kiista on vaikea ratkaista. Onko lähiaikoina aloitettavasta totuus ja sovintoprosessista siihen, jää nähtäväksi. Odotukset eivät ole kuitenkaan suuret. Edellytys on, että valtiovalta tunnustaa lappalaiset alkuperäiskansaan kuuluviksi. Siihen ei tarvita rekisteriä, vaan kunnollinen väestölaskenta.

Kokonaisuutena saamelaiskäräjiä vaivaa aloitekyvyttömyys, se on harmaa ja heiveröinen etnisiä saamelaisia puolustava, mutta lappalaisia syrjivä. Nykyisestä politiikasta puuttuu selviämisen, näyttämisen ja onnistumisen tahto. Saamelaisten asema ja itsenäisyys eivät ole enää itsestään selviä, eikä lappalaisten puolesta olla valmiita oikeusvaltioperiaatteita noudattaen puolustamaan. Sellainen on tämän arkipäivän saamelaisuus parhaimmillaan. Saamelaispoliitikot haluavat päästä helpommalla. Nykyiset saamelaisaktivistit pyrkivät tällä menolla turmelemaan koko hyvän asian, saamelaisen kulttuuri-itsehallinnon.

Yhä harvempi saamelainen elää enää nomadina ja tai puolinomadina. Siksi voidaan kysyä, että onko saamelaiskulttuurista puhuminen enää uskottava nykyisen markkinatalouden ja syrjäytymisen oloissa. Olen kaivannut saamelaiskäräjien haastajia. Vireä kilpailu erilaisten yhteiskunnallisten näkemysten välillä tekisi terää ja tukisi kestävää ja kehittyvän saamelaisyhteisön rakentamista. Kaikki saamelaisaktivistit ovat kuitenkin juuttuneet saamelaisen itsehallinnon hymistelyyn ja lappalaisten vastustamiseen. Monet saamelaiset kuvittelevat, että saamelaiskäräjät ratkaisisi monet suuret ongelmat. Tällainen on älyllistä laiskuutta ja usein suuna päänä esiintyvät ovat perehtyneet pinnallisesti yhteiskunnallisiin asioihin. Mielestäni he ovat kuin uskonnollisen herätyksen saaneita.

Olen pannut merkille miten meitä äänestäjiä kosiskellaan toteutumattomilla lupauksilla ja iskulauseilla. Niinpä monet saamelaiset ovat kääntäneet selkänsä nykyiselle saamelaispolitiikalle. Äänestysprosentit ovat olleet pitkään laskussa. Yksinkertaisista ja kapeakatseisista näkökulmista pitäisi siirtyä kokonaisuuksien hahmottamiseen. Kun saamelaista itsehallintoa uudistetaan, tyhjät lupaukset pitää siirtää siivuun. Odotan uudelta saamelaiskäräjiltä malttia ja pyrkimystä kokonaisuuksien hahmottamiseen.