Viime vuosien aikana on käyty vilkasta keskustelua alkuperäis- ja heimokansoja koskevan yleissopimuksen artikla 169 ratifiointiesteiden poistamiseen liittyvistä kysymyksistä Suomessa.

Esitetyt vaatimukset saamelaisten itsemääräämisoikeudesta rikkovat tähän asti vallinnutta rauhanomaista rinnakkaiseloa, jonka edellytyksenä on ollut toisten oikeuksiin puuttumattomuuden molemminpuolinen kunnioitus. Joten sellaiset yksipuoliset vaatimukset, jotka eivät ota huomioon voimassa olevaa perustuslakia, rikkovat tätä periaatetta räikeästi. Näin toimimalla vaarannetaan mm. kolttien ja lappalaisten selviytymismahdollisuudet saamelaisalueella.

Tiivistetysti kysymys on siitä, että ILO-sopimuksella ei voida sivuuttaa muiden laillisia oikeuksia: oikeuksista ei voi käydä tällaista kauppaa saamelaiskäräjien vaatimusten pohjalta. ILO-sopimuksen ratifiointia ei voida perustella myöskään kansojen itsemääräämisoikeuden periaatteella. Tämä 1960-luvulla määritelty periaate puhuu ainoastaan siirtomaiden ja muiden ulkopuolisen vallan alla olevien alueiden oikeudesta suvereniteettiin.

Saamelaisen itsehallinnon laajentamiseen myönteisesti suhtautuvat tahot esittelevät mielellään tilanteen positiivisena poikkeustapauksena, jonka yhteydessä puhutaan kauniisti muuhun väestöön kohdistuvasta positiivisesta syrjinnästä. Siis mihin perustuu ylipäänsä väite muutaman tuhannen asukkaan kansasta, kyse on kuitenkin enintään vähemmistöstä.

Toisaalta miten voidaan harjoittaa positiivista syrjintää asiassa, jossa tutkimuksella osoitettu, että alkuperäiset maaoikeudet ovat muilla kuin saamelaisilla?

Ensin on ratkaistava saamelaisalueen vakauteen liittyvät kysymykset, kuten paikallisten asukkaiden kanssa tasa-arvoon pohjautuvan vuorovaikutuksen turvaaminen kaikissa tilanteissa. Kompromissia saamelaiskäräjien ylimitoitettujen vaatimusten johdosta on ollut tähän mennessä vaikea saada aikaan. Saamelaiskäräjät on ollut haluton keskustelemaan muun väestön, lappalaisten ja saamelaisten välisistä suhteista, mutta myös em. ryhmien perustuslain turvaamista oikeuksista. Uusimpien tieteellisten tutkimusten perusteella oikeudellisesti kestämättömältä tuntuu ajatus alueiden jakamisesta etnisin perustein. Toistaiseksi tutkimuksista ei juuri näytä olleen hyötyä esiin nostettujen riitojen ratkaisuihin. Lopuksi totean, että mikään kansainvälinen sopimus ei vaadi historiallisen totuuden vääristämistä tai muuttamista.