Marraskuun 23 päivänä pidetyssä presidenttifoorumissa presidentti Halonen peräänkuulutti Suomen hallitusta ratifioimaan alkuperäis- ja heimokansoja koskevan ILOsopimuksen, jotta saamelaisten maaoikeudet turvattaisiin. Niin kauan kuin itse olin mukana saamelaiskäräjissä, koko ajan silloinen saamelaiskäräjien poliittinen johto ajoi tätä presidentti Halosen peräänkuuluttamaa asiaa. Tämä asia ei ole kuitenkaan edennyt saamelaisten poliittisten johtajien haluamalla tavalla, koska ajaessaan tätä asiaa, he kielsivät Lapin todellisen alkuperäisen väestön -lappalaisten- historian.

Alunperin lappalaisilla on tarkoitettu Lapissa historiallisten lapinkylien alueella asuneita ja heistä polveutuvaa väestöä. Toisen maailmansodan jälkeen heistä erotettiin saamenkielen perusteella etninen ryhmä, saamelaiset. Saamelaiskäräjien poliittinen johto on kiistänyt, että lappalaiset olisivat alkuperäisiväestöa. Uusimmat tieteelliset selvitykset osoittavat yksiselitteisesti, että lappalaiset ovat Lapin alkuperäisiä asukkaita siinä missä etniset saamelaisetkin. Mitä vähemmän puhuttiin ja kirjoitettiin lappalaisten historiasta sitä epäilyttävämmältä kaikki on alkanut näyttää. Ja juuri arkistoaineksesta tuli puhjenneen kiistan ainutlaatuinen tallelokero, joka on onneksi ollut tähän päivään asti saamelaissensuurin ulottumattomissa. Kiista on jättänyt jakamattoman perinnön, joka on ruma ja karkea.

Maaoikeusasiassa tavoitteena on ollut alkuperäisimmän väestön -lappalaisten maa-ja vesioikeuksien siirtäminen ns. rekisterisaamelaisille ilman korvausta. Saamelaiskäräjät on pyrkinyt poistamaan saamelaisten elämänmuodon tiellä olevat esteet, jotka suomalainen tilajärjestelmä ja muun maanhallintajärjestelmän nähdään muodostavan saamelaisten elämänmuodon ja yleensä koko saamelaisten yhteiskunnallisen ja kulttuurisen elämän toteuttamiselle. Ja siksi saamelaisen kulttuuri-itsehallinnon nojalla pyrittiin yhdistämään tilat valtionmaiden kanssa saaamelaisyhteismaaksi. Sen korkeimmaksi päättäväksi elimeksi on ehdotettu saamelaiskäräjäenemmistöistä maaoikeusneuvostoa. Varsin moni saamelainen on lisäksäkseni kuitenkin uskaltanut alkaa epäillä tällaisen historiaan perustumattoman maanhallintamallin hyödyllisyyttä ja vastustaa sitä.

Myös Lapin maiden asutuksesta tohtoriksi väitellyt Matti Enbuske osoittaa väitöskirjassaan, että etnisyydellä, kielellä tai kulttuurilla ei ole ollut missään historian vaiheessa merkitystä Saamelaisalueella maanhallinnassa, mutta elinkeinollisesti lappalaisuus haluttiin rajata Ruotsin valtakunnassa lähinnä poronhoitoa pääelinkeinonaan harjoittaneen väestöryhmän elämänmuodoksi. Mitään elinkeinoa ei kuitenkaan rajattu etnisesti yksinomaan nykyisten saamelaisten elinkeinoksi. Myöskään saamelaisten poronhoito-oikeudet eivät ole perustuneet historiassa etnisesti muotoutuneeseen ylimuistoiseen maanhallintaoikeuteen. Tässä yhteydessä on korostettava, että missään vaiheessa Lapin asutuksessa Kemin Lapissa, Enontekiöllä ja Utsjoella ei yksikään vanhojen lapinkylien alueilla asuneista ja Lapinveron alaisina olleista lappalaisperhekunnista joutunut väistymään uudisasutuksen tieltä. Joten mitään suomalaista koloniasaatiota ei ole koettu kuten saamelaiskäräjät on esittänyt. Vanhat Lapinveromaat siirtyivät niiden haltijoille uudismaiksi tai niitä myytiin ja luovutetiin syytinkiä vastaan. Joten tällä tiellä saamelaiskäräjien poliittisen johdonkaan tuskin kannattaa enää jatkaa. On korkea aika tunnustaa se tosiasia, että lappalaiset ovat saamelaisiakin alkuperäisempää väestöä Suomessa.