Tästä Neuvostoliiton partisaanien iskusta kuulin ensimmäisen kerran vuonna 1956 osallistuessani Laanilassa Mannerheimin lastensuojeluviikon ryhtileiriin. Kävimme katsomassa paikkaa, jossa ei näkynyt paljonkaan merkkejä tapahtumasta- Myöhemmin tapasin partisaani-iskussa henkiin jääneistä rovasti Yrjö Aittokallion. Iskussa menehtyi myös piispa Wallinmaa.

Kirjan viitekehys on toinen maailmansota, johon piispa Wallinmaan surma epäsuorasti liittyy. Tämä maailmankuva muodostui Lapin sodan dogmeista, joista tärkein oli aseveljeys Saksan kanssa. Kirja kertoo tapahtumiin liittyvistä monista käytännön asioista. Jossakin määrin hajanaisesta materiaalista huolimatta tutkija onnistuu sovittamaan eteen nousevia kysymyksiä, ongelmia ja ilmiöitä.

Sitten itse asiaan, suora lainaus kirjasta: ”Rovaniemeltä matkaan lähtenyt linja-auto lähestyi 4.7.1943 aamuyöllä Inarin Laanilaa, kun helvetti repesi ympärillä. Tien varressa olleet partisaanit alkoivat tulittaa bussia konepistoolilla ja räjäyttivät edessä olevan sillan. Kaikki uskoivat lopun tulleen. Piispa Wallinmaa menehtyi Suomen tunnetuimmassa partisaani-iskussa.” Kirjoittaja kysyy miksi hänet surmattiin? Vankkumaton todistusaineistoon pohjautuva dosentti Ville Jalovaaran teos ”Piispa Wallinvaaran surma piirtää tarkan kuvan tapahtumien etenemisestä ja vastaa edelleen monia Lapissa askarruttavaan kysymykseen. Partisaanit voidaan tekijän mukaan nähdä valtapolitiikan yhtenä osana, jossa siviilitkin vedettiin mukaan.

Partisaanit ja heidän toiminta voidaan nähdä Lapin valtapolitiikan yhtenä osana. Kirjassa partisaanitoimintaa käsitellään myös yleisellä tasolla sodankäynnin suuria linjoja käsiteltäessä. Siinä partisaanit eivät kaihtaneet keinoja koettaessaan tuottaa viholliselle tappioita . Sama koski vastatoimia, jossa saksalaiset surmasivat järjestään kiinni saatuja partisaaneja. Stalinilla ei ollut tunnontuskia partisaanien toimista, koska hän itse tuki näiden harjoittamaa terroria siviiliväestöä kohtaan. Näin suomalaisetkin pääsivät maistamaan mitä Saksan kanssa liittoutuminen vaikutti yleisesti ja erityisesti rajaseudun väestöön.

Partisaanien hyökkäyksille altiissa rajakylissä asui heinäkuussa 1943 4500 siviiliä. Sotaväkeä ei ollut riittävästi suojaamassa jokaista kylää.

Jalovaara tarkastelee Yrjö Wallinmaan ja Laanilan partisaani-iskun kautta siviilien kohtaloita sodassa. Kyseessä on vahva poikkitieteellinen näkemys asiasta. Keskeinen tutkimuskysymys on, että oliko piispa Wallinmaan kuolema Neuvostoliiton järjestämä attentaatti kuten välillä on epäilty. Jalovaara on myös selvittänyt miten suomalaiset ja saksalaiset sotilasviranomaiset reagoivat Laanilan partioiskuun.

Jalovaaran Laanilan partisaani-iskusta tekemä lähdeanalyysi piirtää myös kokonaiskuvan sodankulusta itärintamalla, Stalingradin tappio heijastuu myös saksalaisten ja suomalaisten välisiin suhteisiin. Lapissa suomalaisten ja saksalaisten suhteet olivat kesällä 1943 jännittyneet. Lähes 80 vuotta myöhemmin arkistoaineitoia analysoineella Jalovaaralla oli palapeliä kootessa käytettävissä runsaasti samasta tapahtumasta eri näkökulmista kertovia lähteitä. Lopputulos täyttää tieteellisen tutkimuksen kriteerit.

Partisaanien rajaseutuun kohdistamista hyökkäyksistä Jalovaara on havainnut tiettyjä rakenteita, esimerkiksi mitä tapahtui ennen ja jälkeen partisaanien hyökkäyksiä rajakyliin. Jalovaara on lähdeanalyysin nojalla hän on saanut aikaan kehikkoa siitä, minkä tyyppisiä seuraamuksia tapahtumilla on ollut.

Jatkosodan päättymisestä on kulunut 80 vuotta eikä Suomen rintamalla partisaani-iskuihin osallistuneista ole yksikään välttämättä elossa. Myöskään iskussa selvinneistä on enää tukin kukaan elossa. Ajallisen välimatkan vuoksi asian tarkastelu on enemmän historian tutkijoiden tehtävä. Jalovaaran kirjassa esiin nousee historian kokonaisvaltaisuus.. Tähän sopii lopuksi lause johon Jalovaara viittaa: ”Ne jotka eivät muista menneisyyttä, ovat tuomittu toistamaan sitä”

Meillä Suomessa ollaan onnksi jo melkoisen pitkälle irtauduttu yksinapaisesta maailmankuvasta ja sen järjestävästä vaikutuksesta kaikkeen muuhun ajatteluun, mutta venäläisessä kulttuurissa maailmankuva on edelleen sellainen ajatusmallin kehikko, joka täytyy ottaa tavalla tai toisella huomioon. Tieteen eräs tehtävä on pitää yhteiskunta raiteillaan ja siihen tarvitaan laadukasta tutkimusta. Mikäli näin ei ole, on vaarana että syntyvän tilan täyttää kaikenlaiset huuhaa uskomukset. Tästä ei Jalovaaran kirjassa onneksi ole kysymys.