Miksi saamelaistutkimus kiinnostaa?

Monet asiat ja tapahtumat unohtuvat, silloin tällöin yhtä ja toista kuitenkin palautuu mieleen kuten se, että monet saamelaisista ihmettelevät jatkuvasti sitä, että mikä meissä saamelaisissa on niin kiinnostavaa, että vuodesta toiseen tutkija toisensa jälkeen tulee kyselemään heiltä kaikenlaisia kuulumisia ja samalla kirjaamaan niitä ylös. Samalla saamelaiset ihmettelevät miksi saamelaiset ja heidän yhteisönsä ovat tutkijoille niin tärkeitä ja kiehtovia. Osaksi varmaan siksi, että ne ovat yhteiskunnan rakennepolitiikan muutosten seurauksena sosiologien ja antropologien mielenkiinnon kohteina lähinnä siksi, että nähdään miten pitkälle ihmisen sopeutumiskyky yhteiskunnan muutoksissa venyy.

Monet tutkijat haluavat oppia tuntemaan sellaisia saamelaisia, jotka ovat jollakin lailla heidän kaltaisiaan ja ymmärrettäviä, mutta muilla tavoin kuitenkin niin erilaisia ja vaikeasti käsitettäviä. Eräskin tutkijaystäväni kertoi minulle, että kun hän tuli Inariin ensimmäisen kerran 1960-luvulla keräämään väitöskirjaansa varten aineistoa, alueella asuvien saamelaisten erilaisuus hämmästytti häntä paljon. Inarinjärven rannoilla asuvat kalastajasaamelaiset ja koltat olivat erinäköisiä kuin suomalaiset, he puhuivat eri kieltä kuin suomalaiset, puhuivat eri tavoin ja käyttäytyivät eri tavoin. Myöskin elivät osittain eri tavalla.

Sen jälkeen sama tutkija teki kymmeniä matkoja eri puolilla saamelaisaluetta sijaitseviin kyliin ja yksinäis-taloihin. Tutkija kertoi haastatelleensa vanhempia saamelaisia, jotka olivat kokeneet sodan kauhut, espanjantaudin aiheuttamat väestötappiot. Nämä haastatellut saamelaiset olivat kertoneet köyhyydestä, pakkasista ja kurjista olosuhteistaan. Monet olivat valitelleet maailman muuttumista. Inari oli siihen aikaan suurelta osin metsää, mutta sen keskellä oli kuitenkin kaksi kylää: Ivalo ja Inari. Saamelaiset elivät entiseen tapaan hajallaan erämaissa sijaitsevissa taloissaan. Sodassa polttamatta jääneet vanhat talot eivät olleet muuttuneet. Kuitenkin maailma oli muuttunut - ja saamelaistenkin oli ajateltava paljon sellaista, minkä olemassaoloa he eivät aikaisemmin ehkä olleet aavistaneetkaan, että he olivat osa järjestäytynyttä yhteiskuntaa. Tutkija joutui tunnustamaan sen, että uusine ajatuksineenkin he pysyivät saamelaisina. Kun ko. tutkija oppi tuntemaan erämaissa asuvia saamelaisia, heidän mentaliteettiaan, vallitseva eksotiikka syrjäytti kaiken muun: käytiin avoimesti ja vapaasti pitkiä keskusteluja kaikista mahdollisista asioista maan ja taivaan väliltä. Kun tutkija oli näin saanut ensimmäiset tuntumat alueen eksoottisuudesta virta oli viedä hänet mennessään.

Vähitellen sama tutkija alkoi kuitenkin ymmärtää ja nähdä todellisia eroja suomalaisten ja saamelaisten välillä. Osittain tämän hämmentävän samankaltaisuuksien ja erojen sekoituksien takia tällainen perinteinen saamelaisyhteisö alkoi näyttää tälle yhteisön ulkopuolelta tulleelle henkilölle varsin kiehtovalta ja haasteelliselta asialta.

Tutkijalle alkoi myös selvitä miten saamelaisten elämä on perustunut luonnonympäristöön sopeutumalla ja sitä hyödyntämällä. Luonnon olosuhteilla on ollut vahva vaikutus saamelaisten toimintatapoihin ja siten kulttuuriin. Inarin ja Tenon saamelaisyhteisöissä, joissa elanto perustuu järvi ja jokikalastukseen, on kehitetty keinoja selviytyä vesillä ja saalistaa vedestä. Näissä samoissa saamelaisyhteisöissä, joissa viljellään kasveja ja hoidetaan karjaa, toimintatavat keskittyvät viljavuuden säilyttämiseen ja kehittämiseen. Saamelaiskulttuuriset erityispiirteet ovat kehittyneet vuosisatojen aikana vuorovaikutuksessa ympäristön tarjoamien mahdollisuuksien kanssa. Ihmisten kyky muokata ympäristöään ja kuljettaa luonnonvaroja eroaa mittasuhteiltaan muista lajeista.

Saamelainen kulttuuriympäristö on ihmisen rakentamalla, käyttämällä ja viljelemällä muuttamaa ympäristöä. Kulttuuriympäristö on aineellisen muodon saanutta historiaa. Kulttuuriympäristöt ovat alituisen muutoksen kohteena, mutta niissä voi säilyä kerroksellisuutta, josta menneiden aikojen elämää voi tulkita. Kulttuuriympäristöjä tulee vaalia, sillä kerran menetettyä arvoympäristöä ei saada takaisin.

Eri saamenkielet kuvaavat elinympäristön keskeisten elementtien merkityksellisyyttä. Saamelaisilla, eskimoilla ja suomalaisillakin on huomattavasti enemmän lunta kuvaavia sanoja kuin espanjalaisilla. Ruokakulttuurin perustana ovat paikalliset ravintokasvit ja eläimet sekä niiden vuodenaikaisiin vaihteluihin liittyvä saatavuus. Sekä kieli että ruokakulttuuri ovat tärkeitä kulttuurien monimuotoisuuksien elementtejä ja niillä on vahva yhteys paikalliseen luonnonympäristöön.

Vanhassa saamelaisuskonnoissa ja uskomuksissa luonnossa koettiin jumaluutta, pyhyyttä ja uhkia. Luontosuhde ja sen monet ilmenemismuodot olivat keskeinen osa kulttuuria, myös hengellistä kulttuuria.

Tehokas tiedonvälitys sekä ihmisten ja tavaroiden liikkuvuus ovat tehneet eri saamelaiskulttuurit paremmin tietoisiksi toisistaan, toistensa tavoista ja toimista. Tämä omalla tavallaan rikastuttaa kulttuureja. Kääntöpuolena on, että lisääntyvä vuorovaikutus voi myös kaventaa kulttuurien eroja ja muuttaa niitä samankaltaisiksi. Kulttuurien monimuotoisuus pitää yllä elämäntapojen ja luonnon käytön moninaisuutta. Olosuhteiden muuttuessa erilaisten kulttuurien perinteet ja taidot voivat osoittautua toisia kestävämmiksi.

Tutkijalle alkoi myös selvitä, että syy alkuperäiskansojen yhteisöjen kiinnostavuuteen ja tärkeyteen on se, että niissä on säilynyt piirteitä siitä miten kaikkien ihmisten esi-isät ovat eläneet kymmeniä tuhansia vuosia, käytännössä melkein tähän päivään saakka. Hänelle selvisi ennen pitkää se, että perinteiset elämänmuodot ovat vuosituhansien aikana muovanneet meidät sellaisiksi kuin mitä tänä päivänä olemme.

Siirtyminen metsästyksestä ja keräilystä maanviljelyyn alkoi noin 11 000 vuotta sitten, ensimmäiset metalliset työkalut valmistettiin 7 000 vuotta sitten ja luku ja kirjoitustaito syntyivät vain noin 5 400 vuotta sitten. Nyky-yhteiskunnan olosuhteet ovat vallinneet vain mitättömän osan ihmisen historiasta, ja kaikki yhteiskunnat ovat olleet perinteisiä paljon kauemmin kuin mitä yksikään yhteiskunta on ollut moderni.

Nykyajan inarinsaamelaisille on itsestään selvää, että peruna ja vihannekset ja karjan rehu voidaan kasvattaa omilla tiluksilla ja ostetaan kaupasta sen sijaan, että metsästettäisiin ja keräiltäisiin päivittäin, että työkalut ovat kiven, luun ja puun asemasta metallia ja että saamelaiset ovat kytketty moni eri sitein mukaan järjestäytyneeseen yhteiskuntaan tuomioistuimineen, polisineineen ja armeijoineen ja että tämän päivän saamelaiset ovat siinä korkeasti koulutettuja missä muutkin ihmiset.

Olen tosi kiitollinen siitä, että minulla on ollut mahdollisuuksia eri alojen suomalaisten ja kansainvälisesti tunnettujen tutkijoiden kanssa keskustella meille kaikille tärkeistä kysymyksistä.