Eana lea suttu luohti. Kääntäjä Jouni Antti Vest. Julkaisija: Davvi Girji.

Minulla oli hiljattain tilaisuus perehtyä edellä mainitun teoksen saamenkieliseen käännökseen. Käännös oli hätkähdyttävä. Mieleeni nousi välittömästi ensimmäiset lestadiolaisseurat Angelin erämaakylässä helmikuussa 1948. Vaikka Mukan teos käsittelee uskonnollista elämää suomalaisessa yhteisössä Torniojoki-varressa, ero ei ole lainkaan silmiinpistävän suuri. Esiintyyhän kirjassa myös saamelainen Nahkamaan Oula.

Kuka sitten on tämä kääntäjä Jouni Antti Vesti? Jouni on kirjoittanut kirjan omasta isästään Cahcegaddai nohka balggis, Arbbolaccat I ja II unohtumattomista kokemuksistaan Tenojoen pikkukylässä, jossa kylän asukkaat kertoivat tarinoita ja kertomuksia ja jossa puhuttiin erinomaisen hyvää ja rikasta saamenkieltä. Tämän kirja-arvioinnin puitteissa en edes ehtisi kuvailla hänen monipuolista, laajaa ja intensiivistä toimintaansa: hän on ollut arvostettu saamenkielinen kirjailija ja monipuolinen kääntäjä. Teoksen kääntämiseen ovat ilmeisesti vaikuttaneet ennen kaikkea kääntäjän henkilökohtaiset kokemukset ja hänen omat kokemuksensa lestadiolaisuudesta saamenkielisessä yhteisössä Tenojokilaaksossa.

Mukan saamenkielistä tekstiä lukiessa selviää, että kääntäjä on henkilökohtaisesti tutustunut siihen maailmaan, josta Mukka kertoo niin elävästi ja rikkaasti. Kirjaa lukiessa pistää silmiin sen huolellinen ja lukijaystävällinen rakenne, olipa sitten lukija aiheesta kiinnostunut käännöstutkija tai vaikka saamekieliseen kirjallisuuteen perehtyvä opiskelija.

Voin liioittelematta todeta, että kääntäjä on kaikin keinoin vaikuttanut siihen, että lukijan saama kuva Mukan kirjan teksteistä on mahdollisimman laaja, monipuolinen ja totuudenmukainen. Aiheeseen perehtyneisyytensä avulla kääntäjä opastaa lukijaa taitavasti Mukan kuvauksen Torniojoki-varren uskonnollisen elämän maailmaan, vaikka tehtävä ei ollut helppo. Kääntäjän on pitänyt ottaa huomioon kaikki tekstilajiin kuuluvat tekijät: tiivis esittelytapa, draamanomaisuus ja tiukka rakenne, loppusoinnut, alkusoinnut, korkea, juhlava tyyli ja sanaston murteellisuus on vaatinut kääntäjältä erinomaista kielitaitoa ja tarkkuutta, mutta myös luovuutta. Kaikesta näkee, että Jouni Antti Vesti on suorittanut tämän tehtävän suurella innolla, koska hän oli itse saamelainen. Mukan teksti Jounin kääntämänä kuulostaa luontevalta ja sujuvalta. Mielestäni juuri tässä piilee kääntäjän työn erinomainen arvo: olemalla uskollinen alkuteksteille Jouni Antti säilyttää Mukan alkuperäisen tekstin monimuotoisia piirteitä, tosikkomaisuutta ja värikkyyttä, mutta samalla hän luo yhteyksiä myös saamelaiseen maailmaan.

Kun itse vertaan Tornion-jokivarren suomalaisia ja Teno-jokivarren lestadiolaista seuramaailmaa toisiinsa, voin todeta että näiden kahden satumaailman aiheet ovat niissä olevan paljon samankaltaisuutta, sen sijaan eroa on yksityiskohdissa ja sävyissä. Jouni Antti on kiinnittänyt erittäin paljon huomiota juuri näihin vivahteisiin ja sävyihin onnistuu näin kuvaamaan saamenkielisille lukijoille tutulta tuntuvaa, mutta kuitenkin yllättävää ja uutta maailmaa. Jouni Antti on onnistunut myös murresanojen ja -ilmausten kääntämisessä saameksi. Yleisesti ottaen kääntäjä on päätynyt käännöksessään yleissaameen, mutta samalla hän on tavoitellut myös kansanomaisuutta sekä säilyttämällä alkutekstien rytmillisiä kohtia. Useassa kohdin esiintyy saarnamiehen ja kuulijoiden kommentteja, jotka kuvaavat hienolla tavalla saarnamiehen ja seuraväen suhdetta ja mielialoja. Jouni Antin käännöksessä nämä kommentit tekevät tekstistä mukaansa tempaavan. Joka tapauksessa Jouni Antin käännöksen kautta pääsin uudelleen osalliseksi tähän "lestadiolaisuuden ihmemaailmaan" jonka luulin jo kauan sitten unohtuneen.