Johdanto

Tänä syksynä tulee Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle käsiteltäväksi Suomen ja Norjan välillä neuvoteltu Tenojoen kalastussopimus ja -sääntö. Uutta sopimusta valmisteltaessa ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota Tenojokeen ja sen sivujokiin nousevien lohikantojen turvaamiseen.

Tenojoki on sekä Suomen että Norja tärkein lohijoki. Tenojoen pituus on 210 km, josta 75 km joen suulta alkaen on Norjan alueella. Tenojoki, Inarijoki ja Skietsimäjoki muodostavat valtakuntien välisen rajan 252 kilometrin matkalla. Lohi nousee edellä mainittujen jokien lisäksi lukuisiin sivujokiin, joista tärkeimmät ovat Norjan puolella Karasjoki, Jiesjoki, Maskejoki ja Valjoki. Suomen puolella lohi nousee Utsjokeen, Vetsijokeen ja Pulmankijokeen sekä eräisiin pienempiin jokiin.

Tenojoen vesistöalueen asukkaat, joista suurin osa on saamelaisia, ovat suuressa määrin riippuvaisia lohenkalastuksesta. Sen lisäksi, että kalastus on monelle utsjokelaiselle elinehto, on matkailukalastukseen perustuvasta toiminnasta muodostunut kalastuspiirin jokilaaksoissa asuville saamelaisille merkittävä tulolähde. Huomiotta ei tule jättää myöskään sitä, että kalastus on Tenon vesistöalueella keskeinen osa elävää alueellista saamelaiskulttuuria. Siihen sisältyy sekä hyvinkin vanhoja kalastustapoja ja niihin liittyviä perinteitä, että meidän aikamme pyyntimenetelmiä, joissa turistikalastajien tuomat kansainväliset vaikutteet ja paikallinen, etupäässä saamelainen kokemus ja paikallistuntemus ovat luoneet oman, rikkaan kalastuskulttuurinsa. Säädösmuutosten vaikutusta näihin kulttuuri-ilmiöihin on osattava ennakoida yhtä lailla kuin niiden taloudellisia ja sosiaalisia seurauksia.

Tenon kalastussopimuksen uudistamisen yhteydessä on pantava painoa ja osoitettava herkkyyttä sille, että Tenon pääväylän osalta kyse on jokisaamelaisten, ja koko vesistöalueen osalta yleensä saamelaisten alkuperäiskansaoikeuksista. Tämä on vieläpä osattava tehdä viisain, kohtuullisin ja tasapainoisin säädöksin, niin että eri väestöryhmät eivät näe toisissaan kilpailijoita, vaan arvokkaan luonnonvaraan vaalimiseen ja kestävään käyttöön yhdessä sitoutuneita kansaihmisiä, vaikka tämä hyödyntäminen sitten tapahtuisikin osin eri menetelmin ja niihin liittyvin oikeuksin.

Kalakantojen vahvistaminen on kuitenkin perusedellytys niin kalastuksen ekologisesti ja sosiaalisesti kestävälle taloudelliselle hyödyntämiselle kuin koko tenolaiselle kalastuskulttuurille ja sen mukana jokisaamelaisen kulttuurin perusedellytyksille. Tästä syystä säädösmuutosten on ehdottomasti perustuttava kalastustutkimuksen tuloksiin. Olisi sallimatonta antaa lyhytjännitteisten taloudellisten etujen ajaa tutkijoiden suositusten edelle. Pohjoisen pallonpuoliskon tärkeimpänä lohijokena Tenojoella on myös erittäin suuri kansainvälinen merkitys. Sen vuoksi Tenojoen kalastuksen järjestelyissä on jouduttu ottamaan yhä suuremmassa määrin paikallisten etujen lisäksi myös kansainvälisiä, Atlannin merilohen luonnonkantojen suojelemiseen liittyviä ulottuvuuksia.

Atlannin lohen suojelemiseksi lohen avomeripyynti lopetettiin NASCO:n tekemällä päätöksellä 1984 muualta kuin Färsaarten alueelta ja sieltäkin 1990. Koska Tenojoki on rajajoki, jonka alajuoksu lisäksi on Norjan alueella, tarvitaan näiden tavoitteiden, erityisesti lohen nousumahdollisuuksien turvaamiseksi kiinteää yhteistyötä norjalaisten kanssa. Kun vielä otetaan huomioon, että norjalaisten Tenosta saamasta lohisaaliista noin 80 prosenttia pyydetään Tenojoen alajuoksulta joen suun ja Alakönkään väliseltä jokiosuudelta, voidaan todeta lohen nousumahdollisuuksien parantamisen olevan varsin suuressa määrin jokilaaksossa asuvan saamelaisväestön etujen mukaista.

Taustaa tenojoen kalastussopimuksista

Tenojoen kalastuksesta on vuodesta 1873 lähtien säännelty Norjan ja Suomen välisellä kalastussopimuksella ja siihen sisältyvällä kalastussäännöllä. Tämä sopimus koskee vain rajavesistöä. Tenojoen sivuvesistöjen osalta on asetuksella annettu kalastussääntö, jonka avulla toteutetaan Tenon kalastussopimuksen mukaisia periaatteita lohen nousun ja lisääntymisen turvaamiseksi myös rajavesistöön kuulumattomien vesialueiden osalta. Kalastussopimusta on useita kertoja muutettu ja viimeisin voimassa oleva sopimusteksti on vuodelta 1989. Siltä osin kuin sopimuksessa ei muuta mainita, sovelletaan kummassakin maassa voimassa olevaa kalastuslainsäädäntöä, eli Suomen puolella noudatettiin vuoteen 1997 loppuun vuoden 1951 kalastuslakia ja vuodesta 1998 lähtien vuonna 1997 tehdyllä kalastuslain muutoksella (1212/1997) 1982 kalastuslakia. Sama valtuutus on siirtynyt vuoden 2016 voimaan astuneeseen uuteen kalastuslakiin.

Sopimuksenteon kannalta ongelma on maiden erilainen sisäinen lainsäädäntö. Norjassa kalastusoikeus Tenolla kuuluu valtiolle. kun Suomessa kalastusoikeus kuuluu vesialueen omistajalle. Vesialueen omistajien joukossa on lukuisia yksityishenkilöitä. Kun vesialueiden rajat Suomessa on vasta viime vuosien aikana käydyissä rajankäyntitoimituksissa saatu selvitettyä ja niitä tämän vuoksi ei ole ollut tiedossa sopimuksista alun perin neuvoteltaessa, rakentuu Tenon kalastussäännön juridiikka pitkälti Norjan lainsäädännön varaan. Suomen puolelta asioista neuvoteltaessa uskottiin ilmeisesti valtion olevan huomattavasti suurempi vesialueen omistaja kuin sittemmin päättyneissä rajankäyntitoimituksissa osoittautui.

Tenojoen kalastussopimukselle on asetettu kolme tavoitetta. Ne ovat lohikannan säilyminen, paikkakunnan väestön lohenkalastukseen perustuvan elinkeinon turvaaminen ja lohenkalastuksesta kohtuullisen osan varaaminen urheilukalastukselle. Pyyntirajoitukset on tehty näiden kolmen tavoitteen saavuttamiseksi.

Tenojoen kalastuksessa on erityispiirteitä, jotka johtuvat joen rajavesistöasemasta. Esimerkkinä tästä mainittakoon vapa- ja viehekalastuksen järjestäminen. Vavalla ja vieheellä saa kalastaa joella omistussuhteista riippumatta koko joella, jos on lunastanut siihen luvan. Veneestä tapahtuva uisteleminen on saman kalastusluvan nojalla sallittu kummankin valtakunnan vesialueella.

Tenojoen kalastuspiirin yhteisestä kalastussäännöstä tehdyn sopimuksen 6 artiklan mukaan sopimusosapuolet sitoutuvat kalastuspiirin sivuvesistöjä varten saattamaan voimaan erillisiä säännöksiä ja ryhtymään toimenpiteisiin kalakantojen edistämiseksi. Tenojoen kalastussopimuksen edellyttämät Tenojoen sivuvesistöjen kalastusta koskevat määräykset (A 405/1990) valmisteltiin metsätalousministeriössä ja ne ovat olleet voimassa vuodesta 1990 lähtien.

Tenojoella toimivien kalastuskuntien mahdollisuudet toimia kalastuslaissa tarkoitetulla tavalla Tenojoen kalakantojen hoidon ja kalastuksen järjestämisen hyväksi riippuvat kalastussopimuksen ja - säännön sisällöstä, sillä voimassa olevan kalastuslain mukaan rajana toista valtakuntaa vastaan olevassa joessa sekä sen lisäjoissa on kalastuslain säännöksiä sovellettava, mikäli toisin ei määrätä. Tenojoen sopimuksessa tarkoitetun kalastuspiirin alueella kalastuslain säännökset ovat voimassa siltä osin kuin Tenojoki-sopimuksesta ja -säännöstä ei muuta johdu. Kalastuksen järjestäminen sekä kalakantojen hoito on sopeutettu yhteistoimintaan Suomen ja Norjan kesken kalastussopimuksen ja -säännön puitteissa. Luonnontilaisen Tenojoen kalakantojen hoito on siten ennen kaikkea koko lohen nousualueella tapahtuvan kalastuksen sopeuttamista kalastusedellytysten mukaiseen kestävään kalakantojen hyödyntämiseen.

Tenojoen kalastuspiirin alueella toimivien kalastuskuntien vaikutusmahdollisuudet kalastuksen säätelyn -järjestelyn osalta on otettu huomioon sopimuksen 7 artiklassa, jonka mukaan Lapin Ely-keskus ja Finmarkin fylkesman voivat sopia Tenojoen vesistön jakamisesta useampaan kalastuskorttimaksuluokkaan. Samoin voidaan sopia urheilukalastuksen järjestämisestä siten, että vesistön erityisolosuhteet tulevat otettua tasapuolisesti huomioon. Luonnontilaisen Tenojoen kalakantojen hoito on siten ennen kaikkea koko lohen nousualueella tapahtuvan kalastuksen sopeuttamista kalastusedellytysten mukaiseen kestävään kalakantojen hyödyntämiseen.

Kalastussääntöjen kehitys

Tenojoen vesistöalueen lohenkalastajien kalastusta on säännelty Suomen ja Norjan valtioiden välisillä kalastussäännöistä tehdyillä sopimuksilla vuodesta 1873 lähtien. Kalastusaikaa ja kalastusvälineiden käyttöä on vuosien myötä tarkistettu. Kalastuksen säätelyn tavoitteena on ollut estää Tenojoen lohen ylikalastaminen olosuhteissa, jolloin pyyntitekniikka on parantunut uusien pyydysmateriaalien tullessa käyttöön ja kalastajamäärän lisääntyessä. Toisaalta kalastussopimuksilla on pyritty turvaamaan paikallisen väestön lohenkalastukseen perustuvat elinkeinot ja varaamaan kohtuullinen osa lohisaaliista ulkopaikkakuntalaisille vapaa-ajankalastajille. Viimeisin voimassa oleva kalastussäännöstä tehty kalastussopimus on tehty 1.3.1989 ja sen voimaansaattamista tarkoittava laki (1197/89) on annettu 1.12.1989. Tämä kalastussopimus on ollut voimassa kalastuskaudesta 1990 lähtien. Tenojoen vesistöalueen kalastussäännöt ovat muuttuneet pääpiirteissään seuraavasti:

Vuoden 1873 ensimmäiseen sääntöön sisältyivät määräykset mm. vuosi- ja viikkorauhoituksesta, verkkopyydysten silmäkoosta, kielletyistä kalastustavoista kuten tuohustus, pitkänsiiman ja suurkulteen käytöstä, lohen alamitasta, kalastamisesta kalaväylässä, patokalastuksen rajoittamisesta korkeintaan kahteen patoon kalastukseen oikeutettua kohti sekä ulkopaikkakuntalaisten vapaa-ajankalastusluvista.

Vuonna 1938 tulivat määräykset mm. nuotan ja seisovan verkon koosta sekä padon rakenteesta. Samalla tiukentuivat nuotalla, seisovalla verkolla sekä kulteella tapahtuneet kalastusta koskevat määräykset.

Vuonna 1953 rajoitettiin nuotalla kalastamista siten, että sen käyttö kiellettiin muualla kuin Levajoen yläpuolella merkityissä apajissa. Lisäksi annettiin määräykset pyydysmateriaaleista ja verkkopyydysten viikkorauhoitusta pidennettiin yhdestä kolmeen vuorokauteen. Ulkopaikkakuntalaiselle myönnettävän kalastusluvan voimassaoloaika rajoitettiin 7 vuorokaudeksi.

Vuonna 1960 harrilaudan käyttö kiellettiin, samoin kuin katkaravulla, täkyraksilla ja niitä jäljittelevillä vieheillä sekä syöttikalalla kalastaminen. Samalla kiellettiin myös uistelu virtaan ankkuroidusta sekä moottoriveneestä moottorin käydessä.

Vuonna 1972 määriteltiin paikat, joista kalastus rannalta uistimella on sallittu.

Vuoden 1979 sääntöuudistuksessa pidennettiin verkkopyydysten viikkorauhoitus kolmesta neljään vuorokauteen sekä määrättiin myös vapa- ja viehekalastukseen yhden vuorokauden mittainen viikkorauhoitus. Kulkutusaikaa lyhennettiin ja patoverkon pituutta rajoitettiin. Sellaisen veneen käyttö kiellettiin kalastukseen, joka ei kuulu kalastusalueella vakinaisesti asuvalle henkilölle.

Vuodesta 1983 lähtien rajoitettiin kalastusta sivujokien suun kohdalla.

Vuodesta 1990 lähtien sopimukseen otettiin määräykset kalatautien leviämisen estämiseksi. Samanaikaisesti käytettävien kulkutusverkkojen lukumäärä rajoitettiin tilaa kohti yhteen ja annettiin tarkennuksia kalastusvälineiden rakenteen ja käytön osalta. Vuosirauhoitusta pidennettiin olemaan voimassa 1.9 - 20.5. Ulkopaikkakuntalaisten vapa- ja viehekalastus on ollut sallittu 1990-luvun puolivälistä saakka 1.6. - 20.8. välisenä aikana.

Kalastussääntö ja siitä tehty sopimus on voimassa aina siihen saakka kunnes uusi sopimus kumoaa edellisen. Lapin lääninhallitus ja Norjan Finnmarkin läänin fylkesmannen antoivat yhdessä tarkentavia ohjeita ja rajoituksia kalastussäännön pohjalta koskien ulkopaikkakuntalaisia vapaa-ajankalastajia vuoden 2000 alkuun asti, minkä jälkeen suomalaisena neuvotteluosapuolena on ollut Lapin työvoima- ja elinkeinokeskuksen kalatalousyksikkö.

Kaiken kaikkiaan Tenojoen kalastussääntö turvaa Tenojoen pääuomaan sen lähes 50 sivujokeen nousevien lohikantojen lisääntymisen. On lisäksi muistettava että pääuomaan ja sivujokiin erilaistuneet lohikannat eroavat nousuajan ja vaellusominaisuuksiensa puolesta varsin paljon toisistaan. Joten on aika uskaliasta pelkästään pääuomaa koskevien näytteiden perusteella tehdä koko vesistön lohikantojen tilaa koskevia johtopäätöksiä ja vaatia lisää paikallista saamelaisväestöä koskevia kalastusrajoituksia.

Nykyisen Tenon kalastussopimuksen muutamista epäkohdista

Kalastuslain mukaan kuuluu kalastusoikeus Suomessa kiinteistön omistajalle kiinteistökohtaisena oikeutena asuinpaikasta riippumatta. Suomen ja Norjan välillä on puolestaan sovittu, että lohenkalastusoikeus on vain niillä kiinteistön omistajilla, jotka asuvat Tenojoen kalastuspiirin jokilaaksossa sekä näiden perillisillä asuinpaikasta riippumatta. Tällä asumispaikkaan rajatulla periaatteella on pyritty turvaamaan paikkakunnan saamelaisväestölle lohenkalastukseen perustuva elinkeino yhtäläisesti Suomen sekä Norjan puolella. On myös vaadittu, että nykyisestä kotipaikkaperiaatteesta luovuttaisiin ja Tenon lohenkalastus järjestettäisiin Suomen ja Norjan valtioiden välisellä sopimuksella kiinteistökohtaiseksi oikeudeksi, joka olisi asuinpaikasta riippumaton. Tämä poikkeaisi vuosisatojen ajan vallinneesta maan tavasta, jonka mukaan ensisijainen kalastusoikeus on jokilaaksoissa vakituisesti asuvilla henkilöillä. Tenon jokilaaksossa on lohenkalastuksella aina ollut saamelaistiloilla tärkeä merkitys molemmin puolin valtakunnan rajaa ja isojaon yhteydessä

Suomen puolelle muodostettujen tilojen suhteellinen suuruus on määräytynyt suuressa määrin juuri kalastuselinkeinon harjoittamisen perusteella. Voidaankin sanoa, että Tenonlaakson tilat itsenäisinä maankäyttö- ja maanomistusyksikköinä ovat keskeisiltä osin syntyneet juuri lohenkalastuksen harjoittamisen perusteella.

Tavoitteena tulisi olla edelleenkin, että Tenojoen kalastuspiirin jokilaakson tilojen elinkelpoisuus pyrittäisiin säilyttämään. Tämä onnistuu parhaiten pysyttämällä kalastusoikeus niiden henkilöiden hallussa, jotka asuvat vakinaisesti omistamallaan tilalla tai joilla on perintöoikeus tällaiseen tilaan. Tämän vuoksi ei ole perusteltuja syitä tulkita Suomen puolella nykyistä sopimusjärjestelmään sisältyvää kalastusoikeutta niin, että kantatiloista lohkomalla muodostetuilla uusilla tiloilla säilyisivät kantatilan oikeudet samassa laajuudessa kuin kantatilalla. Selvennykseksi lienee paikallaan mainita, että suurin osa kantatiloista lohkotuista tiloista ei ole enää siinä käytössä kuin kantatila alunperin ennen lohkomista. Joten verkkopyydysten käyttöä ei voida enää pitää kantatilasta lohkotun tilan elinkelpoisuudelle tärkeänä, kuten väitetään.

Mielestäni Tenojoen lohikannan taloudellisessa hyväksikäytössä tavoitteenasettelu on perusperiaatteiltaan edelleenkin oikeansuuntainen, mutta tavoitteena on oltava se, että lohen nousu latvavesistössä turvataan ja poikastuotantoalueet saadaan täyteen tuotantoon. Jos siis jotakin tarkistamista Tenojoen kalastusasioissa on, niin pato- ja verkkokalastusoikeuksien ns. "poikimisilmiöön" on Tenon rajajokiluonteen vuoksi kiinnitettävä vakavaa huomiota. Siihen, ettei tarvita valtakuntien välisiä neuvotteluja, vaan se että suomalainen osapuoli noudattaa kalastuslakia. Mielestäni pyyntitehoa lisääviin lopputuloksiin ei kalastusoikeuksien tulkinta saa Suomen puolella johtaa, koska se taas jatkossa saattaa pakottaa kalastusaikojen lyhentämiseen luontaisen poikastuotannon ylläpitämiseksi. Kalastusaikoja koskevat tiukennukset puolestaan eivät olisi Tenojokivarren suomenpuolen asukkaiden elinehtojen mukaiset.

Kun voimassaoleva Tenojoen kalastussääntöä noudatetaan, niin Tenojoen lohikanta säilyy, mutta mikäli ns. pato ja verkko-oikeuksien poikimisilmiöön ei puututa, saattaa Tenojoen monimuotoinen lohikanta joutua uhan alle. Mielestäni Tenojoen kalastuspiirin alueella kalastettaessa kalastuskunnan osakkaiden ja -luvan saajien tulee noudattaa Tenojoen kalastussääntöä ja sivuvesistösääntöä niin pitkälle kuin lohi nousee. Muutoin on noudatettava kalastuksessa kalastuslakia, kalastuskunnan päätöksiä jne.

Tenojoen kalastussäännön toimivuuden kannalta on tärkeätä, että kaikkien kalastuspiirin jokilaaksossa toimivien kalastuskuntien säännöt olisivat yhtenäisiä ainakin seuraavien seikkojen osalta:

kalakantojen hoidossa kalastusteho tulisi saada eri kalastuskuntien osalta vertailukelpoiseksi. Tähän päästään mielestäni siten, että määrätään lääninhallituksen vahvistamissa kalastuskuntien mallisäännöissä pyydysten yksikköarvot samansuuruisiksi sekä kullekin kalastuskunnalle enimmäispyydysyksikkömäärät.

puuttuvia pyydysyksiköitä tulisi voida vaihtaa toisiin siten, että esim. pato vastaa yhtä verkkoa, että verkko vastaa esim. viittä vapaa ja viehettä jne.

joillekin tiloille on vahvistettu tietyt kalastuspaikat Tenolla, joko yksin tai yhdessä toisten tilojen kanssa. Näiden tilojen etuna on oikeus käyttää pyydyksiä tietyissä määritellyissä pato- tai verkkopaikoissa. Etuoikeus koskee tällöin paikkaa, johon ao. henkilöllä on oikeus omistamiensa pyydysyksikkömääränsä rajoissa käyttää pyydyksiään.

Mielestäni Lapin ELY-keskuksen olisikin nyt ryhdyttävä valvomaan, että kalastuskunnat ja muut osapuolet toimivat Tenon kalastussopimuksen ja kalastuslain hengessä. Mielestäni siten voidaan parhaiten turvata Tenon lohenpoikastuotanto ja kalastusmahdollisuudet tulevaisuudessakin. Mitä muutoin tulee Tenojoen kalastussopimuksen puitteisiin suojella lohikantoja, niin ne ovat erinomaiset.

Ekologinen kokonaisuus huomioitava kalastussopimuksessa

Tenojoen vesistöalueen lohta ja lohen kalastusta on tarkasteltava ekologisena kokonaisuutena, jossa pääuoman lisäksi jokaisella sivu- ja joenosalla on oma, siihen sopeutunut lohikantansa. Tenojoen lohen ominaisuuksiin kuuluu, että se on elinkierroltaan erittäin hyvin sopeutunut tulemaan toimeen Jäämereen laskevassa Tenossa sekä sen lukuisissa sivujoissa. Lohenpoikaset kasvavat kudun jälkeen 3-5 vuotta joen virta ja -koskialueilla ennen vaellustaan Jäämereen. Jäämerellä ne kasvavat sukukypsäksi runsaalla kalaravinnolla. Tenojoen lohen luontaiseen sopeutumiseen kuuluvat oleellisena osana syönnösvaellukset laajan Pohjois-Atlantin ja Pohjoisen Jäämeren alueen sekä kutuvaellus Tenojoessa sijaitsevien lisääntymisalueiden (kutualueiden) välillä.

Nykyisen tietämyksen mukaan Tenon lohien nouseminen merestä kotijokeensa tiettynä aikana, nousun ulottuminen kymmenien tai jopa satojen kilometrien päähän jokisuusta sekä vastaavasti lohien lisääntyminen joen ja sivujokien eri osissa, on perinnöllinen ominaisuus. Edellä olevasta seuraa se johtopäätös, että Tenojoella jokaisella joen osalla ja siihen laskevalla sivujoella on eri aikoina nousevat osakannat, mikä mahdollistaa pitemmän kalastuskauden ja saaliin tasaisemman jakautumisen vesistöalueen eri osille. Tenojoen lohikanta koostuu siten eri aikoina Jäämerestä Tenoon nousevista, pääuoman ja sivujokien eri osilla lisääntyvistä osakannoista, joiden säilyttäminen ja vahvistaminen mm. Karasjoen ja Inarinjoen alueilla on tällä hetkellä mitä ajankohtaisin asia. Tenojoella runsaina esiintyvät eri osakannat mahdollistavat myös pitemmän pyyntikauden kuin mitä olisi vain yhdellä kannalla.

Tenojoen lohenkalastuksen järjestelyä ei voi eikä tule käsitellä pelkästään Utsjoen kuntaa koskevana erillisenä kysymyksenä, koska Tenojoki ei rajoitu yksinomaan Utsjoen kuntaan. Tenojokeen nousseet lohet kutevat enimmäkseen muualla kuin Utsjoen kuntaan kuuluvalla alueella. Sen sijaan Utsjoen kunnan alue muodostaa kutualueilleen vesistön latvaosiin (Karasjoen ja Jiesjoen vesistöt, Inarinjoen ja Levajoen vesistöt jne.) vaeltaville lohille tärkeän läpikulkureitin. Joten kalastusmääräyksien toimivuutta on tarkasteltava tältäkin osin kriittisesti.

Kaikki kalojen istuttamistoimenpiteet ovat kiellettyjä lohen nousualueella. Tenojoen vesistöalueen lohikantojen ylläpito ja lisääminen on tällä hetkellä riippuvainen lähes yksinomaan Tenojoen kalastuksen tehon säätelystä ja sen onnistumisesta, koska em. lohien istuttaminen kantojen lisäämiseksi on kokonaisuudessaan kielletty. Tenojoen lohikantojen säilyminen ja lisääntyminen edellyttää myös Tenovuonossa tapahtuvan verkkokalastuksen vähentämistä.

Norja on kieltänyt ajoverkkokalastuksen vuodesta 1989 lähtien koko Norjan rannikolla omalla kalastusvyöhykkeellään. Norja on myös rajoittanut Finnmarkin ulkopuolisten alueiden vuonojen kiilanuotta ja -koukkuverkkokalastusta.

Tenojoen loheen kohdistuva pyynti tapahtuu joen lisäksi tällä hetkellä enää Tenovuonossa ja muissa vuonoissa Pohjois-Norjassa. Kun Pohjois-Atlantin lohenkalastus on kielletty NASCO:n sopimuksella vuodesta 1984 lähtien, on selvää, että Tenojoen lohikantojen säilyttäminen ja lisääminen riippuu mitä suurimmassa määrin Tenojoen ja Tenovuonon kalastuksen säätelystä.

Nyt olisikin aika tarkastella Tenojoessa tapahtuvaa lohen kalastusta uudesta lähtökohdasta käsin. Tarpeelliset lohen kalastuksen säätelytoimenpiteet on ulotettava Tenovuonoon mm. siten, että viikkorauhoitusta noudatetaan koko lohen nousualueella. Tällä hetkellä Tenon loheen ei avomerellä enää kohdistu minkäänlaista pyyntiä lukuun ottamatta Färsaarten kiintiökohtaisia saaliita. Kyseinen kiintiö on kuitenkin ostettu pois vuosien 1990-1996 saaliiden osalta, mikä sekin on koitunut Tenojoen lohenkalastajien hyväksi. Näin ollen Tenojoen lohikantojen lisääminen riippuu yksinomaan Tenojoessa ja -vuonossa tapahtuvan kalastuksen säätelyn tehosta. Lisäksi Tenojoen lohenkalastuksen uudelleen arvioinnissa on huomioitava kutuvaltio-periaatteen toteutuminen, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että niiden alueiden jotka tuottavat lohen vaelluspoikasia mereen, tulee saada tuottamaansa poikasmäärään nähden oikeudenmukainen osuus kokonaislohisaaliista.

Jotta Tenojoen vesistöalueen lohikantojen monimuotoisuutta voitaisiin vahvistaa nykyisestään, on suojeltava lohen elämänkierron kaikkia vaiheita. Lohenpoikastuotannon lisäämiseen on vielä huomattaviakin mahdollisuuksia erityisesti vesistöalueen yläosissa, joissa on runsaasti vajaatuotannossa olevia virta- ja koskialueita. Naaraita kutulohia on saatava nousemaan vesistöalueen yläosiin huomattavasti nykyistä enemmän. Se edellyttää eri kalastustapoihin ja kalastajaryhmiin kohdistuvien rajoitusten puolueetonta tarkastelua Tenovuonolta aivan vesistöalueen ylimpiin osiin asti; kaikkialla lohen nousualueella. Tässä tarkastelutyössä tulee puolueettomasti selvittää Tenojoen ja sen kalastuskelpoisen lohikannan taloudellinen merkitys erityisesti vesistöalueen saamelaisväestölle ja elinkeinoelämälle.

Mahdollisimman suuri lohen luontainen poikastuotanto luo pohjaa lisätä lohenkalastukseen perustuvia Tenojoen vesistöalueen saamelaisten toimeentulomahdollisuuksia eri tavoilla. Se koskee myös paikallisten saamelaisyrittäjien mahdollisuuksia saada merkittäviä lisäansioita taloudellisilta heijastusvaikutuksiltaan merkittävää luokkaa olevasta matkailukalastuksesta.

Ehdotukseni on, että laaditaan sellainen suunnitelma, jossa tarkastellaan eri näkökohdista Tenojoen vesistöalueen nykyistä ja tulevaa lohenkalastusta ja lohikantojen säilyttämistä luonnon monimuotoisuutta koskevan sopimuksen hengessä. Tällaisen tarkastelutyön tulee sisältää sosioekonomiset näkökohdat, jotka ottavat huomioon kalastuspiirin jokilaaksossa asuvien saamelaisten kalastusedellytysten monipuolisen käytön (mm. perinteiset pyyntitavat) ja kalastusoikeuksien monipuolisen käytön jatkumisen myös tulevaisuudessa.

Taloudellisesti merkittävä tapa hyödyntää lohta on pyrkiä tällä hetkellä myymään lohi saamelaisten matkailuyrittäjien kautta "jokeen", unohtamatta kuitenkaan jokisaamelaisen kulttuuriperinteen säilymisen kannalta tärkeitä pato- ja verkkopyyntitapoja, joiden rahallisten arvon mittaaminen on lähes mahdotonta. Mielestäni keneltäkään jokilaaksossa pysyvästi asuvalta saamelaiselta ei voi kalastusoikeuksia ottaa pois vastoin omaa tahtoa, ensinnäkin koska kalastusoikeudet yleisesti ottaen kuuluvat perustuslain takaaman omaisuuden suojan piiriin, ja toiseksi, koska on kyse alkuperäiskansaoikeuksista ja alkuperäiskansakulttuurista käsitteen laajassa merkityksessä, eli perinteisten toimeentulotapojen ja elinkeinojen harjoittamisesta, niiden uudenaikaisemmat muodot mukaan lukien. Niille saamelaisille matkailuyrittäjille, jotka omistavat verkko ja patopyyntioikeuksia, olisi oikeudenmukaista ja kohtuullista antaa vapaus kalastusoikeuksiensa rajoissa valita pyytävätkö he lohen itse tai myyvätkö lohen "jokeen" matkailija-asiakkaittensa pyydettäväksi.

Muutoksia tulossa Tenojoen kalastussopimukseen ja kalastussääntöön

Kun olen tutustunut uuteen Tenojoen kalastussopimus ja -sääntöehdotukseen voin todeta, että Suomen puolella kalastusmatkailuun perustuva paikallinen matkailuyritystoiminta tulee romahtamaan, jos nykyinen esitys hyväksytään. Ei voi muuta kuin hämmästellä sitä, että miksi ei ole kunnolla pohdittu saaliskiintiöitä, koska suurin osa Tenolle kalastamaan tulevista matkailijoista haluaisi rajoittaa omaa saalista vaikka vain yhteen loheen kesässä.

Mielestäni kaikkein ikävintä tässä MMM:n ehdotuksessa on se, että nyt jokivarren ihmiset asetetaan eriarvoiseen asemaan keskenäänkin eli Ala-Tenon (Norja), yhteisen rajajokialueen ja sivujokien paikkakuntalaiset kalastajat. Sitten ovat paikkakunnalle rahaa tuovat tavalliset turistit ja kaiken huipuksi rikkaat etelän maanomistajat omine vaatimuksineen.

Nyt vain sopii toivoa, että Norja ei hyväksyisi tuota Suomen ehdottamaa "mökkiläisten" kiintiötä eikä mökkiläisten mahdollisuutta oman veneen käyttöön. Jokainen kalakilo, jonka mökkiläiset nostavat joesta, on poissa paikkakuntalaisten pyyntipäivistä, eli vapaamman kalastuksen salliminen mökkiläisille edellyttää saamelaiskulttuuriin kuuluvien pyyntimenetelmien rajoittamista.

Toisaalta kalastuskuntien olisi myös ryhdistäydyttävä ja estettävä mahdollisen verkkokalastuksen ja kulkutuskalastuksen poikimisilmiön jatkuminen. Poikimisilmiö esiintyy tällä hetkellä selvimmin Utsjoen kirkonkylän kohdalla Utsjoessa ja Nuorgamin kalastuskunnan alueella.

Ehdotuksen mukaan Suomessa ulkopaikkakuntalaiset tilanomistajat saavat rekisteröidä yhden veneen. Lisäksi he saavat luovuttaa, vuokrata tuota venettä eli alkaa pienimuotoiseen bisnekseen vaikka koko kesän ajaksi. Tämä syö niiden paikallisten yrittäjien toiminnalta edellytyksiä, jotka ovat elantonsa hankkimiseksi panostaneet kunnolla kalastusmatkailuun liittyvään yritystoimintaan.

Erittäin harkitsemattomalta tuntuu Norjan esitys myydä 11 000 vuorokautta yhteiselle rajajokiosuudelle! Pidän sitä suurelta osin "silmänlumeena". Näin Norja haluaa ottaa kokonaan Tenon matkailukalastuksen säätelyn yhteisen rajaosuuden kohdalta tällä tavalla omaan hallintaansa. Näinkin Norja haluaa eliminoida nykyisen sopimuksen tiedossa olevat epäkohdat, koska Suomi ei ole niitä omalla puolellaan hoitanut. Tällaiset epäkohdat ovat pyydysoikeuksien poikimisilmiö ja jokialueen ulkopuolella asuvien tilallisten kalastusoikeudet.

Lohi tarvitsee säätelyä, mutta se pitää tehdä järkevästi, kokonaisvaltaisesti siten että kaikki toimet tähtäävät samaan maaliin, kestävään kehitykseen, lohikantojen monimuotoisuuden turvaamiseen, aivan samalla tavoin kuin mitä on Inarinjärven kalastusalueella taimenen kohdalla toteutettu. Tenoa koskevat ehdotukset ovat kaukana näistä tavoitteista. Jos sopimus ja kalastussääntö hyväksytään ehdotuksen mukaisena, se tulee jatkumaan kuin kallioon hakattuna pysyvänä säätelynä. Järkevään sääntelyyn olisi riittänyt, että toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen tiedossa olevat epäkohdat olisi korjattu.

Mikäli sopimus ja sääntö ratifioidaan ehdotusten mukaisina, merkitsee se matkailukalastuksen siirtymistä Norjan puolelle Tenojoen alaosaan aivan samalla tavalla kuin on muilla Norja lohijoilla jo tapahtunut. Mielenkiintoista on nähdä tuodaanko nämä esitykset saamelaiskäräjien kokoukseen tai hallituksen kokoukseen. Mikäli itse olisin nyt saamelaiskäräjien jäsen, ottaisin voimakkaasti kantaa nyt voimassa olevan sopimuksen ja kalastussäännön puolesta. Petteri Valle kertoi minulle, että hänen asiakkaistaan on 70 % ilmoittanut, etteivät enää ensi kesänä tule Tenolle muuttuvien määräysten vuoksi.

Lohikantojen säilyttäminen

Lohenkalastuksen rakenne on Pohjois-Atlantilla muuttunut. Lohen avomerikalastuksen rajoittaminen on merkinnyt vääjäämättä ajoverkko- ja ajosiimakalastuksen loppumista, koska nämä pyyntimuodot kohdistuivat nimenomaan tuottavimpiin isoihin naaraslohiin, kuten Eero Niemelän väitöskirjan yhteenveto-osassa on todettu. Tenojoen nykyistä vaelluspoikastuotantoa vastaavan lohisaaliin talteenotto on mahdollista järjestää sekä lohenkalastuspaikkoja että kalastusalueita ja -menetelmiä kehittämällä. Tämän perusperiaatteen turvaa Suomen ja Norjan välinen voimassa oleva Tenojoen kalastussopimus. Sen sijaan uusi Suomen ja Norjan välillä neuvoteltu sopimusluonnos ei takaa Tenojokeen ja siihen laskevin jokiin nousevien lohikantojen monimuotoisuutta.

Nykyisin tallella olevat Tenojoen alkuperäiset luonnonkannat eli alkuperäisillä lisääntymis- ja syönnösalueillaan luonnonkierron mukaisesti elävät lohikannat on pyrittävä kalastussopimuksen nojalla tarkoin säilyttämään. Tulevaisuuden kannalta on tärkeätä säilyttää eri lohikannat niin luonnossa kuin kalanviljelylaitoksillakin, koska niissä jokaisessa on ainakin ripaus omaa arvokasta perintötekijöiden muuntelua. Tenojoen vesistöalueen lohikantojen hyödyntämisen tulevaisuudessa on edelleen sekä elinkeinotoimintaa että vapaa-ajanharrastusta, jossa rahavirtojen muodostuksessa kalastuselämyksillä ja matkailulla tulee olemaan entistä suurempi merkitys.

Lopuksi korostan, että luonnontilaisen Tenojoen kalakantojen hoito on ennen kaikkea koko jokialueella tapahtuvan kalastuksen sopeuttamista kalastusedellytysten mukaiseen kestävään kalakantojen hyödyntämiseen. Se on juuri kalastuksen järjestämistä tarkoituksenmukaisella tavalla siten, että turvataan paikkakunnan saamelaisen väestön kalastusoikeuksien käyttö ja lohenkalastukseen perustuva toimeentulo samalla pyrkien varaamaan lohikannasta kohtuullinen osa kalastusmatkailulle, samalla turvaten saamelaisten kalastusmatkailuyrittäjien toimeentulo.

Yhteenvetona: Tenojoen kalastussopimusta kalastussääntöesityksiä on arvioitava kokonaisuutena huomioiden paitsi sen kalastusbiologiset ja -taloudelliset vaikutukset myös sen perustuslaillisia ulottuvuuksia ja erityisesti saamelaisten oikeuksia.