Rasismia vai lohikantojen suojelua!

Tällaisen käsityksen on saanut moni ulkopuolinen, joka on vähänkään seurannut saamelaiskäräjien ja paikallisten toimijoiden jyrkkiä kannanottoja Tenojoen kalastussopimuksesta ja kalastussäännöstä. Onneksi Eduskunta on kuitenkin huomannut, että Tenon vesistöalueen toisistaan poikkeavien lohikantojen heikkeneminen on kuitenkin tosiasia joka kaipaa vahvoja ja nopeita toimenpiteitä. Kiitos tästä kuuluu myös vastuunsa tunteville tutkijoille!

Niinpä eduskunnan äänestyksessä 22.3.2017 hyväksymä uusi Tenojoen kalastussopimus ja -sääntö pyrkivät Tenojoen lohta suojelemaan ekologisena kokonaisuutena, jossa pääuoman lisäksi jokaisella sivujoella ja jopa joen sisäisesti sen eri osilla on oma siihen sopeutunut lohikantansa. Tenojoen vesistössä tällaisia vesistön eri alueille sopeutuneita kantoja on ainakin 35 ja siinä suhteessa Tenojoen vesistö muodostaa muista lohijoista poikkeavan ja ainutlaatuisen alueen.

Tenojoen lohikanta koostuu siten hieman eri aikoina Barentsinmerestä jokeen nousevista, pääuoman ja sivujokien eri osilla lisääntyvistä erikoistuneista osakannoista, jotka mahdollistavat saaliin tasaisemman jakautumisen vesistöalueen eri osille ja myös pitemmän pyyntikauden kuin mitä olisi vain yhdellä kannalla. Osakantojen säilyttäminen ja vahvistaminen mm. Karasjoen, Iesjoen ja Inarinjoen alueilla on tällä hetkellä mitä ajankohtaisin asia. Sen tavoitteen turvaa nyt Eduskunnan hyväksymä kalastussopimus, jota saamelaiskäräjät pitää saamelaisvastaisena. Todellisuudessa sopimuksesta ei sellaisia elementtejä löydy, vaan kysymys on aivan muusta. Kysymys on kokkonaisnäkemyksen puutteesta.

Eduskunta on myös ymmärtänyt sen, että Tenojoen lohenkalastuksen järjestelyä ei voida enää eikä tule käsitellä pelkästään Utsjoen kuntaa koskevana erillisenä kysymyksenä, koska Tenojoki ei rajoitu yksinomaan Utsjoen kuntaan, eikä lohi lisäänny yksinomaan kuntaan rajoittuvilla virta-alueilla. Tenojokeen nousseet lohet kutevat enimmäkseen muualla kuin Utsjoen kunnan alueella. Sen sijaan Utsjoen kunnan alue muodostaa kutualueilleen vesistön latvaosiin (Karasjoen ja Jiesjoen vesistöt, Inarinjoen norjanpuoleiset sivujoet) vaeltaville lohille tärkeän läpikulkureitin. Tällä läpikulkureitillä uusi sopimus ylläpitää yhtä tiukkaa kalastuksen säätelyä kuin muuallakin lohen nousu- ja lisääntymisalueella yhdenmukaisin perustein. Näin ollen tiivistettynä voidaan sanoa, että mitä paremmat kutukannat ovat Tenojoen latvavesissä ja sivujoissa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä myös saaliit tulevaisuudessa ovat parempia.

Uuden kalastussopimuksen mukaan Tenojoen lohikantojen lisääminen riippuu yksinomaan Tenojoessa ja -vuonossa tapahtuvan kalastuksen säätelyn tehosta. Lisäksi Tenojoen lohenkalastuksen uudelleen arvioinnissa on otettu huomioon kutuvaltioperiaatteen toteutuminen, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että niiden alueiden, jotka tuottavat lohen vaelluspoikasia tulee saada tuottamaansa poikasmäärään nähden oikeudenmukainen osuus kokonaislohisaaliista. Tällainen lähestymistapa suosii poikastuotannon lisäämistä vesistöalueen yläosissa sijaitsevilla kutualueilla. Käytännössä se tarkoittaa suurten naaraslohien nousun parantamista.

Lohenpoikastuotannon lisäämiseen on vielä huomattaviakin mahdollisuuksia erityisesti vesistöalueen yläosissa, joissa on runsaasti vajaatuotannossa olevia virta- ja koskialueita. Uusi kalastussopimus pyrkii suojelemaan lohen elämänkierron kaikkia vaiheita, jotta Tenojoen vesistöalueen lohikantojen monimuotoisuutta vahvistuisi nykyisestään. Suuria mätikaloja on saatava nousemaan vesistöalueen yläosiin huomattavasti nykyistä enemmän. Sopimus kohdistuu tasapuolisesti eri kalastustapoihin ja kalastajaryhmiin Tenonvuonolta aivan vesistöalueen ylimpiin osiin asti; kaikkialla lohen nousualueella. Sopimuksen esitöissä on puolueettomasti selvitetty Tenojoen ja sen kalastuskelpoisen lohikannan taloudellinen ja kulttuurinen merkitys vesistöalueen saamelaisväestölle ja elinkeinoelämälle.

Tenon monimuotoisten lohikantojen suojelu edellyttää lähivuonojen lohen kassikasvatuksen lopettamista, koska se muodostaa jo nyt suuren uhan Tenojoen villilohikantojen geeniperimälle; kasseissa kasvatettavat lohet eivät ole geeniperimältään Tenojoen lohen kaltaisia. Norja on jo tuhonnut lukuisten Etelä- ja Keski-Norjassa olevien luonnonlohikantojen geeniperimän alati lisääntyvällä lohien kassikasvatuksella ja niistä karanneilla lohilla. Sellaista lohikantojen tulevaisuutta tuskin Tenon varren saamelaiset haluavat Tenolle.

Suomessa on ollut ilmeisiä vaikeuksia käsittää että kutuvaltioperiaate antaa Norjalle Suomea isomman sanavallan Tenon lohesta. Norjassa suhtaudutaan erittäin kielteisesti siihen että Suomen valtio on lisäämässä matkailukalastuslupien myyntiä Tenolle entisestä tasosta, jota sitäkin pidetään suhteettomana. Toisaalta Suomen valtio ei ole osoittanut ymmärtävänsä omien Tenossa oleviensa vesialueiden rajallisuuden mitattuna vesipinta-alalla ja varsinkin vesialueiden tuottoisuudella ja laadulla. Suomen valtio näkyisi hallinnoivan Tenon kalastusta omistajan ottein jonkinlaisen regaalioikeuden perustella pääosin siksi että kyseessä on rajajoki, ja Norjan valtio on osoittanut vahvan taipumuksena samanlaiseen ylimieliseen suhtautumiseen paikallisiin kalastusoikeuksien omistajiin. Ainutlaatuisten lohikantojen suojelu voi vaatia kovaakin valtion puuttumista elleivät kalastusoikeuksien omistajat ymmärrä omia etujaan, mutta pitkän päälle suojelu ja säätely onnistuu vain yhteistyöllä jossa valtiot molemmin puolin valtakunnan rajaa kunnioittavat omistajien oikeuksia ja tutkijat, kalastusoikeuksien omistajat ja valtiot ovat samalla asialla.