Alla oleva kirjoitus on vuodelta 1996. Olen korjannut siitä lähinnä lyönti- ja pilkkuvirheitä, muuttamatta miltään osin kirjoituksen alkuperäistä sisältöä.

Viime aikoina on käyty vilkasta keskustelua meidän saamenkielisestä lehdestä. Myös saamelaiskäräjien sisällä linjaukset eivät ole olleet kaikilta osin saamelaisen kulttuuri-itsehallinnon antamien mahdollisuuksien mukaiset. Nyt olisi paikallaan käynnistää teoreettinen ja käytännöllinen keskustelu, joka olisi myös saamelaisen tiedotuspolitiikan kehittämisessä välttämätön. Uudenlaisen asenteen etsimisessä näytetään haluavan vastakkainasettelua, kuten lehden toimittamisesta käytävä keskustelu osoittaa.

Nyt olisikin otettava kaikki vakavasti otettavat ehdotukset tarkasteltaviksi ja vertail­taviksi. On erittäin valitettavaa että eräät saamelaiset perustavat suurimman osan argumenteistaan vastakkainasetteluun oikeasta saamelaisasiasta suhteessa väärään, jota näyttävät edustavan Sapmelas-lehdestä aidosti huolissaan olevat saamelaiset. Joutuukin kysymään mitä muuta tämä on kuin vanhan toistoa Sapmelas-lehdestä käytävässä keskustelussa.

Mielestäni nykyinen keskustelu pikemminkin heijastaa eräänlaista umpikujaa, josta puuttuu visioita ja ohjelmia. Umpikujassa ollaan niin kauan kunnes löydetään uusia vaihtoehtoja. Niinpä Sapmelas-lehden kohdalla paineet ovatkin enemmän ideologisia. Puhutaan yleisellä tasolla kielen merkityksestä unohtaen kuitenkin se miten tärkeää olisi vahvistaa ja rohkaista saamenkielen käyttöä kaikissa yhteyksissä. Saamelaisessa yhteisössä yksilöillä ja perheillä on kuitenkin ollut keskeinen osa saamenkieleen käyttöön perustavasta oman elämänsä järjestämisessä. Mielestäni saamelaisten kielellisten oikeuksien toteuttamista varten tulisikin hahmotella nykyistä tarkempi konkreettinen sisältö.

Kulttuuriau­tonomiasta puhuttaessa onkin kysymys siitä, että saamelaiset yksilöinä ja perheinä voisivat vastata omasta elämästään verkostoitumalla saamenkielisessä yhteisössä. Käräjien tehtävänä olisi luoda edellytykset tähän. Tällä hetkellä julkisessa keskustelussa tämä puoli ei tule riittävän selkeästi esille. Sen sijaa vastakkainasetteluun perustuvaa keskustelua käydään tiedotusvälineissä, joiden kautta pyritään muovaamaan kulttuuria ja vaikuttamaan. Tiedotusvälineissä käydään myös taistelua määritelmistä sekä tavoista hahmotella saamelaista todellisuutta. Tänä päivänä pohjoismaiden valtayhteiskunnat tuottavat saamelaisille osin keskenäänkin ristiriitaisia pulmia. Nyt on mielestäni aika tuoda esiin sellaisen saamelaisen inhimillisen kokemuksen ulottuvuuksia, jotka eivät tavallisessa päivittäisessä keskustelussa tule esille.

Niinpä meidän perinnetiedon ymmärtämisellä on oltava tässä yhteydessä luontainen kriittinen osa. Tällaisen analyysin tehtävänä on paljastaa keinotekoisesti muodostetun todellisuuden takana olevat voimat ja yhteiskunnalliset suhteet. Jotkut saamelaisista näyttävät edelleenkin kritiikittömästi hyväksyvän sen, että meille ulkoapäin tuotu totuus on ainoa hyväksyttävä. "Kyllä me selitämme, mitä te todella tarvitsette ja mitä te todella olette", kuulee useinkin meille tyrkytettävän. Oikeampi tapa ulkopuoliselle olisikin pyrkiä avustamaan saamelaisia ihmisiä ymmärtämään asioiden merkityksiä ja syy-yhteyksiä ja luoda siten heille lisää mahdollisuuksia. Tähän tarvitaan kuitenkin uusia tarkastelutapoja ja yhä uusia kysymyksenasetteluja. Viimeaikainen keskustelu on paljastanut sen miten ollaan juututtu määrättyyn käsite- ja sääntöjoukkoon, josta ei näytä olevan halua kellään irrottautua.

Nyt tarvitaan aitoa pyrkimystä kohdistaa huomio uusiin tasoihin, jotta voisimme ymmärtää miten meidän itsemme kannalta olisi tarpeellista luoda etäisyyttä ja toiseksi, että ymmärtäisimme sen mihin meidän olisi turvauduttava, ja kolmanneksi minkä varaan huominen saamelainen yhteisö olisi rakennettava. Nämä mainitut seikat ovat meille samanaikaisesti sekä resursseina että rajoitteena sekä toisaalta taas välineenä tietämyksen lisäämiseksi ja parantamiseksi mutta myös jarruna. Meidän saamelaisten onkin pyrittävä ylittämään valtayhteiskuntien meille asettamia rajoituksia ja ennakkoluuloja ja luotava uusia ymmärtämisen ja toiminnan tasoja. Ulkopäin annettavan avun onkin suuntauduttava enemmänkin sellaisen prosessin synnyttämisen edesauttamiseen, jossa me voimme saavuttaa uudenlaisen tiedostamisen tason suhteessa ongelmiimme. Tavoitteena onkin, että me itse saamelaiset voisimme määritellä ongelmamme. Oman saamelaisen kasvuympäristön kokemus on, että minulla ei ole koskaan syntynyt vaikutelmaa kulttuurista, joka olisi ollut pelkästään alistettu. Ulkopuolisten olisi jo korkea aika tajuta, että saamelaiset ovat aina kyenneet käyttämään oman valtansa suomaa tilaa toimiessaan omasta puolestaan. Kuinka muutoin he olivat kansana tähän päivään asti säilyneet yli vieläkin vaikeampien aikojen kuin mitä nyt elämme.

Viimeaikaisissa Sapmelas-lehteä koskeneissa kannanotoissa on ollut havaittavissa sellaisia ulottuvuuksia, joita ei voi enää selittää perinteisen viitekehyksen sisällä. Tämä osoittaa sitäkin, että saamelainen yhteisö on joutunut läpikotoisin käymään läpi rajun rakennemuutoksen. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että kaikki perinteiset saamelaisen elämän muodot katoaisivat tai edes että asioiden perinteiset juuret muuttaisivat merkitystään uu­demmassa viitekehyksessä. Tällä hetkellä on nähtävissä paitsi vanhojen ristiriitojen toistoa, myös uusia sovellutuksia vanhoista ristiriidoista, jotka syntyvät vanhojen muotojen liittyessä uusiin.

Niinpä nykyisten ilmiöiden ymmärtäminen vaatii entistä enemmän luopumaan vastakkainasetteluun perustuvasta tulkinnasta. Jotta ymmärtäisimme paremmin ongelmien juuret, onkin toiminta asetet­tava nykyisten saamelaisten alueelle levittäytyneiden yhteiskuntien historiallisen ja poliittisen kehityksen yhteyteen. Lisäksi asetelma näyttää uuden kulttuuri-itsehallintolain saamelaismääritel­män johdosta muuttuvan kun huomaamme eilispäivänä kielteisesti meihin suhtautuneiden olevan tämän ja huomisen päivän saamelaisia. Jotta kieleen perustuva saamelaiskulttuuri säilyisi, on saamelaisen olemassaolon perustuttava kieleen.

Se, mistä puhumme ja mitä koemme, on tapahduttava kielemme kautta. Tämä tulee olemaan luonnollinen kokemustemme kohtalo sekä saamelaisena ekosysteeminä että sisäisen saamelaisen luonnon omaavina yksilöinä. Toisaalta me elämme myös biologisia ja kokemustemme tunnepohjaisia ulottuvuuksia, joita ei aina voi vangita saamenkielen kautta välitettävään muotoon, koska tämän kaltaisen kokemukseen kuuluu sellaisia osia, jotka ovat myös täysin yksilöllisiä. Tämä puoli taas tulee hyvin esiin saamelaisten taiteilijoiden töissä.

Parisataa vuotta jatkunut suomalaisen valistuksen painotus on hyvin pitkälti muokannut meidän saamelaisten maailmaa. Tämä on meidän saamelaisten aina tiedostettava ja voimamme yhdistettävä maailmanlaajuisesti samoja päämääriä ajavien voimien kanssa. Meidän on viimeistään nyt vapauduttava ns. pelon etiikan vallasta. Eri saamelaisten viimeaikaiset kannanotot kuvaavat erinomaisella tavalla sitä, että meidän olisi välttämätöntä pohtia uudelleen tavoitteitamme ja niiden suhdetta kulttuuri-itsehallintolain antamiin mahdollisuuksiin, mutta myös erityisesti suhdettamme politiikkaan, oikeuteen, moraaliin ja etiikkaan.

Tänä päivänä tiedostetaan saamelaistenkin keskuudessa ympäristöasioiden merkitys koko saamenkansan olemassaololle. Yleistä saamelaista ympäristönäkemystä tärkeämpänä on pidettävä kuitenkin historiallista tilanteen tajua. Mutta tähän liittyy kuitenkin hyvin tärkeä jatkokysymys; voiko saamelaista historiallista tajua fantasioida ilman teoreettista tietoa? Saamenkansan synty ja sen kriisit ovat kietoutuneet ympäröivän maailman mullistuksiin. Tämän hetken kuohunnan rinnalla heräävä saamelainen kulttuuri on terveessä uutta etsivässä käymistilassa. Siihen kuuluu tiettyjen tabujen ja ihanteiden kyseenalaistamista.

Arkielämän rakenteiden muutokset ovat saamelaisten alueilla olleet kenties vielä rajumpia kuin pohjoismaissa yleensä. Siirtyminen nykyaikaisiksi taajamiksi, perustuotannosta palveluihin ja joukkotiedotusvälineiden kehitys ovat saaneet aikaan muutoksen 30 vuoden aikana, joiden päätökseen vieminen valtayhteiskunnissa vei 100 vuotta.

Tosiasiassahan saamelaiset elävät historiallisissa yhteiskunnissa poliittisine järjestelmineen, valtiollisine rajoineen, jotka rajoittavat pyrkimystä saamelaiseen kansalliseen yhtenäisyyteen. Siksi saamelaisten on toimittava edelleen oikeuksiensa, poliittisten järjestelmien avautumisen ja yhtenäisen saamelaispolitiikan sääntöjen uudelleen määrittämisen puolesta. Joten ilman poliittista toimintaa eivät saamelaisetkaan voi muuttaa mitään yhteiskunnissa, joissa he elävät. Näiden edellä mainittujen seikkojen esille tuominen on eräs Sapmelas-lehden keskeisistä tehtävistä.