2002 ja 2006 ilmestyi Siiri Magga-Miettuselta kaksi kirjaa, jotka käsittelevät hänen lapsuus- ja nuoruusaikaansa Ivalonjoen varrella sijaitsevassa Kutturan saamelasikylässä, muualla Inarissa, Lapin läänissä ja muualla Suomessa. Siiri vietti suuren osan lapsuusvuosistaan Kutturan erämaakylässä sekä koulu- ja nuoruusvuosistaan Törmäsessä ja Ivalossa. Tänä aikana hänelle tulivat tutuiksi myös Lapin luonto, vanhaan saamelaisuuteen perustuva elämäntapa monia pikkupiirteitä myöten ja luonnollisesti myös Kutturassa puhuttu saamenkieli. Tämä ympäristö ihmisineen on antanut suunnan hänen erinomaisille kirjoituksilleen. Niinpä Siiri Magga-Miettusen kirjan kirjoituksissa luonto eri vuodenaikoineen tulee hyvin lähelle lukijaa.

Siirin kertomukset vievät meidät myös 1940-1950-lukujen aikaan, jolloin hänen kotikylänsä Kuttura sijaitsi laajan tiettömän erämaan keskellä. Se on myös kertomus tytöstä, joka kertoo tunnelmista ja mielialoista tuolta ajalta. Siiri muistelee kirjoissaan lapsuus- ja nuoruusaikaisia vaiheitaan, elämän iloisempia ja tuskallisimpia tapauksia ja niitä ihmisiä, jotka ovat olleet hänelle rakkaimpia. Kirjat sisältävät myös kertomuksen siitä miltä tuntui irrottautuminen Kutturan kylästä silloin kun hän meni kansakouluun, oppikouluun ja lopulta Tornioon opettajaseminaariin ja miten hän valmistuttuaan palaa takaisin kotipitäjäänsä Inariin.

Kirjoitusten aiheissa nousee esiin monia myönteisiä valonpilkahduksia. Kirjoituksissaan Siiri kertoo pääosin omasta elämästään ja siinä kohtaamistaan muutoksista. Siirin vanhemmat ja heidän lähipiirinsä elivät vielä luontaistaloudessa: poro ja ympäröivä luonto tyydyttivät elämän perustarpeet. Seuraavien vuosikymmenien aikana tulivat maantiet, kelkat ja mönkijät, monet Kutturan poromiesperheet muuttivat nykyaikaisiin omakotitaloihin. Poronhoito muuttui elämäntavasta elinkeinoksi, siirryttiin peruuttamattomasti luontaistaloudesta rahatalouteen. Aikaisemmin luonnosta saadun elannon korvasi säännöllinen tai väliaikainen ansiotyö. Entinen luontaistalouteen pohjautunut elämänmeno muuttui. Metsästyksestä tuli monille harrastus ja kalastusta harjoitettiin lähes yksinomaan kotitarpeiksi. Porotalous alkoi teknisten apuvälineiden myötä muuttua elämäntavasta ammatiksi. Maaseudun kehityksen keskeisenä piirteenä viime vuosikymmeninä on ollut väestön nopea väheneminen. Inarin kunnasta tuli muuttotappioalue 1960-70-luvulla. Maatalousvaltainen yhteiskunta väistyi nopeasti teollisuus- ja palveluelinkeinojen hallitseman yhteiskunnan tieltä. Murros on kouraissut myös Inarissa Kutturan kaltaisia syrjäkyliä monin tavoin.

Kun presidentti Kekkonen vieraili Kutturassa, sai Siirin isä presidentin vakuuttuneeksi tieyhteyden tärkeydestä suureen maailmaan. 1950-luvun lopulla valmistui maantie Kutturaan asti ja seuraavina vuosina hankittiin uusia kulkuneuvoja, mopoja ja autoja. Tientulon ja kaupasta saatavan purkkimaidon vuoksi karjatalous alkoi pikkuhiljaa hiipua. 1970-luvun loppupuoli oli vilkasta sähköistämiskautta. Sähkön, maantien ja ansiotulojen myötä elämä helpottui, mutta kyläläisten elämää ei hallinnut enää ympäröivä luonto, vaan rahatalouden vuoksi yhä enemmän valtayhteiskunta. Ennen niin välttämättömän omavaraistalouden osuus väheni, kun nykyaikaisen yhteiskunnan arvot alkoivat kulkeutua Kutturaan.

Vaikka kirja kertoo Siiristä, toki kirjassa puhutaan muistakin ihmisistä. Kirjoituskieli on rikasta ja mitään kumartelematonta. Tuntuu kuin Siiri haluaa kirjoituksissaan sanoa jotakin sellaista saamelaisten ja erämaissa asuneitten ihmisten elämästä, josta harva tämän päivän ihminen on perillä tai tietää siitä mitään. Etsiikö hän korkeampia voimia, elämän tarkoitusta, vai onko kyseessä juuri elämän arvoituksellisuus, joka ei ole koskaan itsestäänselvyys?

Kirjan kirjoitukset on luettava ajan kanssa ja pieninä paloina, parhaiten juuri maistelen tunnustellen yksi kerrallaan. Kirjoitukset on tarkasti valittu ja niistä syntyy yhtenäinen edellä kuvattu elämäntavan muutosta koskeva kokonaisuus. Kirjoituksista lukija löytää sitkeää elämäniloa ja periksiantamattomuutta myös vaikeissa elämän muutostilanteissa. Vaikka elämä on alusta alkaen vanhempien toimeentuloon liittyviä vastuksia täynnä, on kirjoittajan elämänilo tallella. Isä ja äiti eivät pienistä valita, vaan vaikeuksista välittämättä menevät eteenpäin ja samalla kannustavat ja tukevat lapsiaan heidän pyrkimyksissään. Tähän liittyvät kuvaukset ovat lämpimän humoristisia ja hellyttäviä. Ne osoittavat, miten ihmisen nuoruuden aikaiset ihanteet ja saamelaisuus eivät katoa minnekään, vaikka ikää tulee lisää. Pikemminkin kirjoitukset panevat ajattelemaan, että kaikista taloudellisista puutteista huolimatta Siirin vanhempien arvot olivat kohdallaan ja siirtyivät luonnollisella tavalla lapsiin.

Olen viime vuosina lukenut paljon erilaisia Lappiin ja saamelaisiin liittyviä kirjoituksia. Siirin kirjoitukset eivät tavoittele sensaatioita, vaan ne ovat yksinkertaisen kauniita. Niistä välittyy yhdessä vanhempien, veljiensä ja siskojensa kanssa taivallettu yhteinen elämä iloineen ja suruineen sekä myöhemmin oman elämänpolun vaiheet. Kirjoituksista paistaa hellyys ja rakkaus toista ihmistä kohtaan. Vaikka vuodet ovat noista ajoista vierineet, on rakkaus ja toisen ihmisen kunnioitus säilynyt.

Siiri on kuvannut kotikylänsä Kutturan maailmaa realistisesti mutta ei harmaasti. Kirja on kuin itse Siirin elämäkin täynnä sävyjä niin suruja kuin ilojakin. Siiri selvittää omia nuoruuden aikaisia arkisia kokemuksia aikuiseksi kasvamisesta, itsenäisyydestä, vastuusta sekä saamelaiskulttuuriin ja saamelaisen kulttuuriperinnön jatkumisesta. Hänen otteensa on kaikessa realistisuudessaan lämmin ja huumorin sävyttämä. Siirin kirjat ovat tulvillaan jännittäviä elämyksiä, mutta myös oman aikamme saamelaista historiaa, nuoren aikuiseksi varttuvan ihmisen kokemuksia saamelaisessa, lappilaisessa ja suomalaisessa yhteisössä.

Kutturassa eletyn jakson jälkeen hän tapaa mitä erilaisimpia ihmisiä, entisiä saamelaispolitiikkoja ja muita vaikuttajia. Näin hänen sosiaalinen tajuntansa kehittyy ja herkistyy ja hänestä kasvaa se ihminen, joka on voinut kirjoittaa nämä kirjat.

1950-1960-luku oli aikaa jolloin moni saamelainen etsi identiteettiään. Tätä ehkä edesauttoi tuolloin pidetyt pohjoismaiden saamelaiskonferenssit ja niiden yhteydessä järjestetyt saamelaisnuorten leirit (1959, 1960, 1961) Inarissa, Abiskossa ja Kautokeinossa. Kautokeinossa pidetyssä saamelaisnuorten pohjoismaisessa leirissä oli minulla ilo tutustua Siiriin.

Opettajan urasta haaveileva Siiri ylitti kulttuurimuurin päästessään Tornioon opettajaseminaariin, josta hän 20-vuotiaana valmistui opettajaksi. Tuohon aikaan oli myös saamelaisten keskuudessa vallalla käsitys, että saamelaisnaisen paikka oli kotona, kasvattamassa lapsia. Niinpä toisen maailmansodan jälkeistä saamelaisuutta voi tarkastella Siirin kirjoitusten kautta aiempaa laaja-alaisemmin. Saamelaisuus näyttäytyy aivan erilaisena, kun unohduksesta nousee saamelaisia, jotka ovat olleet tärkeitä kielen ja kulttuurin kantajia, joita Siiri myöhemmin ryhtyy varojensa puitteissa taloudellisesti tukemaan.

Kaiken kaikkiaan kirja käsittelee Siirin elämän taitekohtia ja merkittäviä hetkiä tiiviinä koosteena. Se on myös vahva kertomus kahden saamelaissukupolven suhteista ja samalla pysäyttävä kertomus nuoruuden ystävistä. Kirjoitusten ilmaus on mestarillista. Kirjoittajan kokemukset saamelaissukupolvien elämästä ovat antaneet Siirin teksteihin vielä nykypäivänäkin puhuttelevaa syvällisyyttä. Hänen tekstien eloisa kuvaus lähtee liikkeelle kunkin aikakauden kokemusten mielikuvista. Tekstit ovat syntyneet siten vahvoista tunteista, joita tasapainottavat moraalinen vakavuus ja taiteellinen rehellisyys. Hän kunnioittaa todellisuuden eri puolia, elämää ja kuolemaa ja samalla maailman muuttumista. Kirjat ovat syntynee kunnioituksesta, ystävyydestä ja rakkaudesta. Sen ovat synnyttäneet kirjojen kirjoittajan kunnioitus Kutturassa ja muualla kohtaamiaan ihmisiä ja heidän perinteitään kohtaan ja sukulaisuus, joka yhdistää heitä näihin ihmisiin.

Saamelaisten yhteiskunnallisen tilanteeseen perehtymättömälle kirja on oivallinen työväline. Humoristiset kirjoitukset jännittävät, naurattavat, itkettävät ja koskettavat. Kirja kirjoitukset muodostavat myös intensiivinen kertomuksen pienen saamelaistytön kasvusta kohti aikuisuutta, elämän ja kuoleman rajoihin tutustumisesta. Siiri luo kirjoitustensa kautta siten vahvan kertomuksen yhteiskunnan rajusta muutoksesta, josta tämän päivän saamelais tai -lappilaisnuori tuskin tietää mitään. Lopuksi toivoisin, että kirjaa käytettäisiin saamelaisalueen kouluissa kotiseutuopissa oppimateriaalina.

Kirjat: Siirin kirja. (Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä 2005 4 painos) ja Siirin elämä (Gummerus Kirjapaino Oy 2006). Molemmat kirjat on kustantanut kustannus Puntsi Inari.

Takaisin