Johdanto

Saamelaisten asian esiin tulemisessa toisen maailmansodan jälkeisenä aikana tiedotusvälineillä on ollut keskeinen rooli. Silti vähemmälle huomiolle on jäänyt keskustelu siitä mitä edellytyksiä kieleen perustuvan saamelaisidentiteetin toteuttamiseksi nykypäivänä on. Mielestäni saamelaisten/lappalaisten kansallinen identiteetti syntyy vasta silloin, kun jokaisella on tasavertaiset mahdollisuudet esittää mielipiteensä ja tulla kuulluksi. Väitän, että tämä kuuleminen ei tänä päivänä toimi tämän periaatteen pohjalta. Hyvän esimerkin tästä tarjoaa meidän saamelaiskäräjien kulttuurilautakunnan tekemä päätös olla antamatta kohta 70-vuotta täyttävälle lehdelle julkaisutukea.

Saamelaisidentiteetti edellyttäisi jonkinasteista demokratiaa, avointa keskustelua. Jotkut tutkijat väittävät, että inhimillisessä elämässä identiteetti ehdottomana ja pysyvänä, ankkuroituna johonkin samaan, on mahdottomuus. Diktaattorit uskovat edustavansa kansan hyvää ja voivansa kertoa, mitä on kansan tahdottava. Sen sijaan ihmisten maailmassa särötön yksimielisyys ja ehjä saamelainen identiteetti jää pelkäksi haaveeksi, utopioaksi.

Tämän päivän arvojen ristiaallokossa saamelaisidentiteetti on jatkuvaa etsintää ja kamppailua löytää elämälle kestävä perusta. Näkisinkin, että lappalaisen kansan historiassa vuorovaikutukseen perustuva avoin julkinen keskustelu, jossa identiteetti muotoutuu, on samalla kansalaiseksi kasvamista. Sapmelas-lehdellä on ollut ja on edelleenkin tärkeä rooli siinä tehtävässä.

Saamelaisen kansallisen identiteetin tae ja edellytys on demokratia. Silloin kun demokratia toteutuu, se sallii kaikkien lappalaisten ja saamelaisten tuoda kuuluviin tahtonsa ja mielipiteensä. Näin demokratia edistää samalla itsenäisen ja vastuullisen saamelaisen kansalaisen syntyä.

Osallistumalla saamelaista kulttuuria koskevaan keskusteluun voi edistää parhaiten kansallisen identiteetin, kansalaisuuden ja saamelaisen kansan asiaa. Pääpaino kansallista identiteettiä etsittäessä on oltava historiaa, kieltä ja kulttuuria koskevilla seikoilla. Siinäkin saamenkielisellä lehdistöllä on on oma tärkeä merkityksensä.

Maailman muuttumisesta

Kun Sapmelas-lehden ensimmäinen numero ilmestyi vuonna 1934 oli maailma Lapissa ja muualla aivan toisenlainen kuin nyt vuonna 2004. Suomessa saamenkieltä puhuvat ihmiset asuivat noin 36 000 km2 laajuisella alueella hajallaan pääasiassa tiettömien taipaleiden takana.

Sapmelas-lehden perustaneilla suomalaisilla saamenkielen tutkijoilla oli pyrkimys jakaa tietoa saamelaisille heidän omalla kielellään on ollut. Pyrkimys oli jalo, mutta julkaistut artikkelit olivat kenties liian etäisiä, liian epämääräisiä vastatakseen saamelaisenemmistön tai edes vähemmistön suurimman osan henkisiä mahdollisuuksia. Voidaan siis sanoa, että saamelaisten ajattelu ja asennoitumistavan saamenkieliseen painettuun sanaan riippuneen mitä suurimmassa määrin saavutetusta kehitysasteesta, joka tuolloin 1934 ei ollut mitenkään korkealla tasolla verrattuna pääväestön kehitystasoon.

Jos saamelaisten esivanhempia olisi vaadittu ajattelemaan kansallisesti, he eivät olisi ymmärtäneet mistä heille puhuttiin. Heidän kaukaisten esivanhempiensa ajatusten kehyksessä oli "perhe" kaikista tärkein asia. He itse vuosituhansia myöhemmin avarsivat perheen käsitteen niin, että siihen sisältyivät sekä itse kunkin omat lapset, että hänen veljiensä lapset ja sitten perheklaani, joka muodosti ennen pitkää kyläkunnan. Mutta hänen harrastustensa piiri ei ollut hänen metsästys ja kalastusaluettansa laajempi rajoittuen vain muutamiin neliökilometreihin.

Mannerjään sulamisen jälkeen ihmiset levittäytyivät hitaasti alueen eri kolkkiin. Karuilla seuduilla syntyneet saamelaisheimot liikkuivat avarimmilla alueilla, jakautuivat, työntyivät toisten sekaan, limittyivät. Tämä nomadiheimojen sekoittuminen paikallaan asuviin heimoihin loi suhteita eri ryhmien välille, jotka aikaisemmin eivät olleet joutuneet kosketuksiin toisten heimojen kanssa. Luonnolliset rajat, joet, vesistöt ja tunturit ja sekä vaarat toimivat uusia tulokkaita estävinä vallituksina.

Kaikkien näiden vuosisatojen kuluessa tapahtui hyvin vähän sellaista, mikä olisi muuttanut näiden ihmisten suhtautumista toisiin ihmisiin; entiselleen jäivät etäisyydet ja aineellisten olojen muuttumattomuus, joka säilyi niin kauan aikaa kuin peurasta kesytetty poro oli nopein liikenneväline. Suunnilleen 1850-luvulla maailma alkoi kutistua, aluksi hyvin hitaasti. Rautatiet lyhensivät matkoja, pienensivät mantereita, toivat ihmiset lähemmäksi toisiansa ja lisäsivät heidän välistä kanssakäymistään. Portit maailmaan alkoivat aueta; nyt alkoi todellinen merkitys alkoi tulla sanoille, jotka aikaisemmin olivat tuoneet mieleen kartan erivärisiä kohtia tai epämääräisiä taruja olennoista, jotka olivat toisinaan eriskummallisen näköisiä tai omituisesti pukeutuvia ja joiden elämäntavat olivat oudonlaisia. Saamelaiset oli yksi näistä eksoottisista ryhmistä.

Höyrylaivaliikenne teki vähitellen lopun taruista, joita 1500 luvun merenkävijät olivat kertoneet. Valkoinen rotu levisi kaikkialle ja hävitti yleensä ottaen kaikki perinteet ja paikalliset tavat antamatta korvaukseksi muuta kuin siirtomaatavaroita, aseita ja viinaa. Sitä tapahtumaa kutsutaan tavallisesti sivilisaatioksi.

Kuten intiaanien historia osoittaa kansan voi hävittää ruudilla ja kansan voi hävittää taudeilla, mutta siinä voivat olle osallisia myös omat näköalattomat johtajat. Filologiset ja etnografiset tutkimukset eivät anna kenellekään häviämisuhan alla elävälle kansalle elämää takaisin. Parhaimmassa tapauksessa ne ovat syyttäviä oppitunteja ja varoituksia niille, jotka voisivat ottaa niistä opiksi.

Sanomattoman surullista on ollut seurata saamenkielen käytön vähenemistä minun elinaikanani, jolloin ihminen on tottunut muutoin luottamaan luontoa taltuttavaan voimaansa. Surullista siksi, ettei kielen käytön häviäminen ole mikään kohtalon määräämä väistämättömyys, ei minkään biologisen elinkelvottomuuden ilmaisu niin kuin eräät tutkijat ovat yrittäneet väittää, että elämän väistämättömyys on se että suuremmat kansat sulauttavat pienemmät itseensä.

1900-luvun alussa keksittiin lentokone ja radio, 1900-luvun lopulla internet - keksinnöt, jotka kutistivat maailmaa entisestään. Tänä päivänä ihmiset elävät ikään kuin suuressa puistossa, joka pienenee päivä päivältä. Ei kunnioiteta enää aikaa eikä niitä töitä, joita aikaisemmin eläneet sukupolvet loivat. Hävittämällä etäisyydet ihminen on oppinut tuntemaan asuma-alueensa ja siinä elävät olennot. Hän on tutustunut maailman eri puolilla eläviin kaltaisiinsa ja näistä on karissut pois entinen salaperäisyyden verho.

Kaikesta kehityksestä huolimatta ihminen arvostaa asioita edelleen oman mittakaavansa arvojensa mukaan, mutta hän voi nyt lausua oman käsityksensä, eikä hänen tarvitse tyytyä enää kuulopuheisiin. Tämän päivän saamelainen saa reaaliajassa tiedon maailman etäisimmistäkin kolkissa sattuneista tapahtumista kuten syyskuun 11 päivän tapahtumat vuodelta 2001 osoittivat. Hän kuuli niistä melkein reaaliajassa kerrottavan kun ensimmäinen terroristien kaappaama kone oli iskeytynyt World Trade Centerin toiseen torniin. Tapahtumien kauheus kaukaisesta etäisyydestä huolimatta oli käsin kosketeltava.

Radion, TV:n ja internetin avulla ihmiset solmivat keskenään inhimillisiä yhdyssiteitä, joita ei olisi, ellei olisi tehty em. ihmeellisiä keksintöjä. Niinpä radio, TV ja internet, jotka ovat ihmisälyn hämmästyttäviä luomuksia ovat osaltaan edistäneet erästä uskontojen omaksuman tehtävän suorittamista: ihmisten lähentämistä toisiinsa ja lisänneet heidän keskinäistä ymmärtämystänsä. Ihmisellä on nyt hallussaan ne ulkoiset välineet, jotka helpottavat hänen sisäistä ponnistusta lujitettaessa ihmisten välisiä siteitä. Niinpä eri suunnista tuleva tiedon virta hallitsee suuriman osan vuorokautta ihmisten tajuntaa.

Teknillinen kehitys on valitettavasti saanut aikaan muutakin; se on johtanut myös "suurempiin" sotiin. Vihollisen ei enää tarvitse asua naapurinamme, koska lentämiseen maapallon ympäri kuluu vähemmän aikaa kuin matkustettaessa junalla Tukholmasta Pariisiin ja takaisin. Sodat saadaan loppumaan vasta sitten kun sama ihanne ohjaa kaikkien ihmisten taitoa ja kun hallitukset saman ihanteen innoittamina rajoittavat toimintansa yhteisen perinnön vaalimiseen ja yksilöiden vapauden puolustamiseen. Tässä työssä tiedotusvälineillä on keskeinen rooli, joiden kautta kaikki nämä unelmat ja toiveet perusteluineen voidaan välittää lukijoille ja kuuntelijoille.

Järkytykset, jotka maailma on äskettäin kokenut, jättävät ihmiset sellaiseen välinpitämättömään tilaan, jossa individualismi joutuu vaaraan. Pyrkimykset tulevat pitkäksi aikaan rajoittumaan turvallisuuteen: joidenkin johtavien suomalaisten politiikkojen mielestä on etsittävä Natosta turvaa ulkoapäin tulevaa hyökkäystä vastaan. Tällaiset puolustusorganisaatiot suojelevat yksilöiden etuja, mutta tekevät lopulta heidät ennen pitkää merkityksettömiksi ja kumoavat heidän vapautensa. Ihmisen alistaminen taloudellisten etujen suojelemiseksi, ihmisen yksilöllisyyden hävittäminen, hänen orjuuttamisensa tottelemaan poliittisia koneistoja saattaa viedä siihen, että häikäilemättömät johtajat käyttävät heitä omaksi hyödykseen. Lähin tulevaisuus voi siis olla melko synkkä ihmiskunnan kehityshistoriassa.

Tiedottamisessa on palautettava arvoonsa historiallinen totuus siten, että nuorisolle tarjotaan mahdollisimman oikeata tietoa ja luodaan pohja keskinäiselle ymmärtämiselle. Sen lisäksi on pyrittävä yksilöiden ihmisarvon kunnioittamiseen. Saamenkansa, joka koostuu yksilöistä, mutta jotka elävät omaa riippumatonta elämäänsä, haluaa säilyä ja keskittää kaikki ponnistuksensa tämän päämäärän saavuttamiseksi.

Yhteen vedonmaisesti voidaan todeta, että historian valossa nähdäänkin miten saamelaisia on yritetty sulauttaa koko ajan skandinaavisiin isäntäyhteiskuntiin. Kaikesta painostuksesta huolimatta saamenkielinen yhteisö on säilynyt tähän päivään ja sillä on siten kuten edellä olleesta käy ilmi - pitkä historia. Historian valossa huomataan että saamelaiset ovat eläneet kauan vuorovaikutuksessa norjalaisten, suomalaisten, venäläisten ja ruotsalaisten kanssa. Saamelaisyhteisössä yksilö ja perhe on ollut laajempaa sukukokonaisuutta, jossa yksilöllä, perheellä ja suvulla on ollut kovassa maailmassa oma olemassaolon ja toimeentulon turvaava strategiansa, jossa saamenkielellä oli keskeinen sijansa.

Kaikki välttämättömät toiminnat opittiin ja tehtiin ensin oman perheen tai suvun piirissä. Saamelaisen väestön lisääntyessä toimittiin edelleen sukulaisten ja naapureiden kanssa, sitten naapurikylien asukkaiden kanssa ja muun väestön lisääntyessä lisääntyivät kontaktit ulkopuolisten kanssa lähinnä meren rannikolla tai suuremmissa kylissä vaihtokaupan yhteydessä. Saamelaisten osalta on kysymys kansasta, joka on pirstoutunut neljän valtion alueelle. Siksi tarkoituksenmukaista olisikin, että saamelaisuutta koskeva määrittely olisi kaikissa maissa yhdenmukainen saamelaista kielellistä identiteettiä vahvistava.

Edellä olevan perusteella olisi jo vihdoin aika tunnustaa tosiasiat ja ryhtyä elvyttämään saamenkieltä kaikkialla saamenmaassa yli kylä, kunta ja valtakuntien rajojenkin. Vain näin menetellen meillä on paremmat mahdollisuudet päästä käytännössäkin todelliseen saamenkieleen käyttöön perustuvalle itsehallinnolle. Saamelaisella lehdistöllä on oltava tässä sijansa.

Meidän saamelaisten on itse vaalittava ja tuettava saamenkielen käyttöä, jotta säilyttäisimme sen joka kulttuurissamme on arvokkainta ja säilyisimme omana kansana tulevaisuudessakin. Mielestäni meidän saamelaisten on turha vaatia kielellisiä ja muitakaan oikeuksia, ellemme itse esimerkillämme ja toiminnallemme näytä suuntaa. Saamelaiskäräjissä olemme vaatineet keskustelua kulttuuri-itsehallintolain sisällöstä. Tällaisen keskustelun tarve on tällä hetkellä ajankohtaisempi kuin koskaan aikaisemmin. Se saattaisi rauhoittaa nykyistä tulehtunutta tilannetta. (Kirjoitettu tammikuussa 2004)