Pohjois-Lapissa vallitsi 1960-luvun alkuvuosina voimakas työttömyys. Itsekin päästyäni vuonna 1958 kansakoulusta olin ollut mukana jos jonkinlaisissa hommissa; kalastajana, hoitamassa poroja, poroerotuksissa poron lukijana, avustajana metsänarviotöissä Lemmenjoen kansallispuistossa, rakentemassa maantietä Neuvostoliiton puolella Raja Joosepista Ylä-Tulomalle.

Kun maantietyöt päättyivät kohdaltani hiukan ennen joulua 1961 oli jälleen edessä uuden työn etsiminen. Mennessäni joulun viettoon Lemmenjokisuuhun kuulin, että Ivalossa vaikutti eräs saksalainen puutavaranostaja, joka myös välitti työntekijöitä Kielin kanavan varrella sijaitsevalle sahalle. Siellä Ylä-Lapista tuotuja tukkeja sahattiin ja höylättiin edelleen toimitettavaksi huonekalu ja laivanrakennusteollisuudelle.

Tämän kuultuani menin tapaamaan häntä ja samalla tiedustelemaan työnsaantimahdollisuuksia Saksassa Kielin kanavan varrella sijaitsevassa yrityksestä. Keskustelumme päättyi siihen, että hän kehotti minua välittömästi hankkimaan kaikki tarpeelliset paperit kuten passin ja sen jälkeen lähtemään Saksaan. Työpaikka sijaitsi Kielin kanavan varrella Rendsburgin pienessä kaupungissa. Kun kuulin tämän otin selvää ensinnäkin sinne matkustamisesta, matkalipuista, aikatauluista ja muista matkaa varten tärkeistä kysymyksistä. Saksalainen antoi minulle matkaennakkoa sen verran mitä matka linja autolla ja junalla Ivalosta Saksaan maksoi. Välittömästi ostin kuitenkin pienen Saksa-suomi sanakirjan, joista yritin opetella tärkeimpiä saksankielisiä avainsanoja ja sanontoja.

Loppiaisen jälkeisenä päivänä lähdin sitten pitkälle ja jännittävälle matkalle, aluksi Eskelisen linja-autolla Rovaniemelle. Asuna minulla oli Jurmun Ailin neuloma Utsjoen mallinen lapin takki, poronahkasta valmistetut säärystimet ja Enontekiön mallinen neljä tuulen lakki. Sen lisäksi minulla oli parkitusta poronnahkasta neulottu nahkasäkki vähäisiä tavaroitani varten, sekä rullalle kääritty porontalja. Nämä varusteet mukana jatkoin junalla Kemiin siitä sitten sitten linja-autolla Tornioon. Torniossa sitten muutaman tunnin odotuksen jälkeen jatkoin yöjunalla Tukholmaan. Panin merkille miten junassa jotkut matkustajista kummastelivat pukeutumistani, muita matkavarusteita; isoa poronnahkasäkkiä ja rullalle käärittyä porontaljaa.

Puolen yön maissa levitin porontaljan vaunun kovalle puupenkille ja kohta olinkin sitten täydessä unessa. Moni lukija varmaankin ihmettelee sitä miksi olin ottanut mukaan porontaljan. Siihen löytyy selitys siltä ajalta jolloin asuin Angelin erämaakylässä 200 vuotta vanhassa 4x4 metrin kokoisessa vanhassa hirsitalossa, jonka seinän raoista kovassa tuiskussa tunkeutui lunta sisään ja jossa kovien talvipakkasten aikana ämpärissä vesi jäätyi. Porontaljasta tällaisessa ympäristössä oli ratkaisevan paljon apua. Tavallisesti nukuin lattialle levitetyn porontaljan päällä peittonani lampaannahkasta valmistettu peitto. Tällainen yhdistelmä auttoi niin paljon, etten paleltunut kuoliaaksi. Ehkä näistä lapsuuteni ankeista kokemuksistani johtui, että pidin porontaljaa aina mukana kun lähdin tuntemattomiin olosuhteisiin. Se mukanaolo rauhoitti kummasti.

Matka porontaljan päällä sujui sen kummemmitta kommelluksista Tukholmaan. Konduktööri tuli jossakin vaiheessa ennen perille saapumista herättämään, jolloin välittömästi tarkistin, että vähäiset rahat ja matkaliput olivat tallella neljän tuulen lakin yhdessä sakarassa. Minua oli ennen matkaa varoitettu junissa liikkuvista varkaista.

Tukholman asemalla ostin välittömästi liput illalla Kööpenhaminaan ja Hampuriin lähtevään junaan. Sen jälkeen minulla oli aikaa tutustua Tukholmaan lähes koko päivä. Maleksin asemalla ja se ympäristössä suurimman osan ajasta. Monet ruotsalaiset ja suomalaiset ohikulkijat pysähtyivät ihmettelemään asuani, rullalle käärittyä porontaljaa ja poronnahkaista laukkuani.

Jossakin vaiheessa päivää ajan tappaminen alkoi väsyttää niin paljon, että viimein yritin aseman tiloista löytää rauhallisen sopen, johon voisin levittää porontaljan, jotta voisi hiukan levätä. Juuri kun olin nukahtamassa, tuli pari poliisia herättämään minut, joista toinen tönäisi minua. Pelästyin pahemman kerran. Miehet katsoivat minua tuimasti. Nousin ylös ja samassa miehet lähtivät minua kuljettamaan ilmeisesti putkaan. Säikähdin! Sieppasin porontaljan mukaan ja sen jälkeen otin lapin lakin, jonka yhdestä sakarasta kaivoin matkaliput ja saksankielisen työnantajan todistuksen työpaikasta Rendsburgista. Yritin selittää ja samalla näytin matkalippua, että juna Kööpenhaminaan lähtee parin tunnin sisällä. Katseltuaan aikansa näitä todisteita, minua ja varusteita suhtautuminen muuttui välittömästi ystävälliseksi ja he johdattelivat minut sille raiteelle, josta junani lähtee Kööpenhaminaan. Pidin tiukasti kiinni porontaljasta ettei se vain jäisi. Lopuksi toinen miehistä toivotti hyvää matkaa: "Lycka till."

Matka Tukholmasta Kööpenhaminaan ja Hampuriin jatkui ilman mitään suurempia kommelluksia. Hampurissa satoi kaatamalla vettä. Talvivarusteeni olivat hetkessä kastuneet likomäriksi. Palasin asemalle ihmettelemään miten pääsisin jatkamaan matkaa Rendsburgiin. Paikalle pysähtyi ystävällinen saksalainen, jolle näytin työnantajani osoitteen. Kun mies näki sen hän opasti minut bussiin jolla pääsin hyvissä ajoin Rendsburgiin. Siellä löysinkin helposti työnantajan osoitteeseen. Työnantajani edustaja saksalainen työnjohtaja hämmästyi kovasti nähdessään minut pukeutuneena porosaamelaisen asuun ja mukanani olevan porontaljan. Hän ei ollut omien sanojensa mukaan koskaan sellaista nähnyt. Sen jälkeen kun olin kertonut, että tulen alueelta, jossa on poroja ja saamelaisia alkoi hän hymyssä suin kertoa minulle joulupukista ja poroista.

Porontaljasta riittikin sitten puhetta koko Saksan työmatkan ajan. Kerran jouduin saksalaisten olutfestivaalien ajan levittelemään porontaljaa ja samalla joikaamaan miten sudet ulvoessaan vaanivat poroja.

Ennen lähtöäni takaisin Suomeen kutsui työnantajani toimistoon. Hän tiedusteli voinnistani ja viihtymisestä täällä. Kerroin hänelle oppineeni matkan aikana paljon tarpeellisia asioita ja että toistekin voisin vielä tulla takaisin Saksaan, mutta tällä kertaa tilanteeni on sellainen, että joudun palaamaan takaisin Lappiin. Ennen lähtöni työnantajani ehdotti, että minun kaltaisen nuoren ihmisen kannattaisi harkita, että jäisin kahdeksi vuodeksi ammattikouluun. Sen jälkeen saattaisin päästä Afrikkaan töihin. Kiitin tarjouksesta, mutta samalla kerroin jättäväni tänne Lapista tuomani porontaljan. Kerroin myös ettei taljaa pidä ymmärtää miksikään koristeeksi tai matkamuistoksi. Sellainen on pelastanut monen porosaamelaisen elämän silloin kun poromiehet asuivat ulkona laavuissaan.